Nimi: Ikivanha vala
Fandom: Percy Jackson
Ikäraja: K-11
Paritukset: Artemis/Athene
Tyylilaji: Femme ja draama
Yhteenveto: Artemis tulee tapaamaan Athenea pitkästä aikaa. Mitä asiaa Metsästyksen jumalattarella voisi olla Viisauden jumalattarelle?
Oma sana: No tämä paritusidea on lähes yhtä vanha kuin Apollon/Hermes, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kirjoittaa heistä jotakin. Toivottavasti tykkäätte tekeleestäni (:
Ikivanha vala
Järjestelmällinen naputus kuului eräästä työhuoneesta. Se oli erään sijaisen työhuone, mutta tämä sijainen oli poikkeuksellisen kyvykäs. Jotkut jopa kuiskailivat, että oikeaa parempi.
Totuus oli aika tavalla toisenlainen eikä kukaan olisi varmasti uskonut, jos olisivat kuulleet, että sijaisena toimi itse Viisauden jumalatar, Athene. Ei sillä, että Athene olisi sitä itsekään mitenkään huudellut ympäriinsä. Tässä kaupungissa oli monta älykästä ja lupaavaa arkkitehtiä ja insinööriä, joita hänen piti opastaa hienovaraisesti oikealle tielle. Sillä välin hän voisi ihan hyvin tuoda oman työpanoksensa erään yhtiön leivissä. Nämä ihmiset tarvitsivat häntä aivan yhtä paljon. Yritys oli jo samana viikkona meinannut joutua kolmesti konkurssiin, mutta aina oli Athene ollut paikalla estämässä sen, vaikkakin hän oli vain käyttänyt Sumua avukseen ja saanut ideat tulemaan milloin keneltäkin.
Aiheettomia ylennyksiä hän ei jaellut varomattomasti. Jokaisen piti itse ansaita omat rahansa. Siinä asiassa hän oli aivan ehdoton. Hän ei auttanut niitä, joilla oli kaikki ainekset hoitaa asia itsekin. Ei, hän auttoi niitä, joiden mieltä kalvoi epävarmuus, mutta joilla oli kykyjä vaikuttaa eri asioihin. Häntä tarvittiin täällä.
Työt olivat jo periaatteessa tehty, mutta Athene teki vaivatta lisähommia. Hän vaikutti moniin asioihin. Hän oli samaan aikaan siellä ja paljon muuallakin. Hänen olemuksensa oli jakaantunut hyvin laajalle, sillä olisi ollut vaarallista, jos hän olisi ollut kokonaisuudessaan yhdessä paikassa. Siis muille kuin jumalille. Kuolevaiset eivät pystyisi katsomaan häntä muuttumatta tuhkaksi.
Athene oli hyvin keskittynyt töihinsä, mutta ei antanut näkyä sen ulkoapäin eikä hän oikeastaan pannut pahakseen, vaikka silloin tällöin muutama työntekijä pysähtyi kysymään neuvoa häneltä kuin jotenkin aavistaen hänen pohjattoman viisautensa.
Niinpä koputus ovenkarmiin ei tullut yllätyksenä, mutta kun Athene kohotti katseensa, hän näki jonkun, jota ei ollut lainkaan odottanut.
Ovella seisoi kaunis nainen, jolla oli kiinni olevat punaruskeat hiukset ja hopeankeltaiset silmät. Hän oli hyvin kaunis, mutta hänen kasvoissaan oli tietynlaista kovuutta, joka kertoi siitä, ettei hänen kanssaan kannattanut pelleillä. Naisella oli päällään pitkä, hopeinen takki, joka näytti väreilevän kuin hopeainen vesi. Hän astui työhuoneeseen ja sulki oven perässään.
"Artemis", Athene sanoi. "Siitä on pitkä aika, kun olet ollut viimeksi tuossa hahmossa."
"Olen tietoinen", Metsästyksen jumalatar vastasi istuessaan Athenea vastapäätä.
Hopeankeltaiset silmät kohtasivat myrskynharmaat. Kummankaan silmissä ei näkynyt erityistä lämpöä, mutta ei kylmyyttäkään. Ne tutkailivat toisiaan lievästi kiinnostuneina. Viimein Athene käänsi katseensa hetkeksi pois ja Artemis nojasi selkänojaa vasten tarkkaillen Athenea yhä, mutta ei niin kiinteästi kuin hetki sitten.
"Onko sinulla jotakin erityistä asiaa?" Athene kysyi. Artemiksen huulilla karehti pieni hymy.
"Ei", jumalatar vastasi lyhyesti. Athenen kulmat kohosivat yllättyneinä. Hän ei ollut aivan odottanut tuollaista vastausta.
"Selvä. Mitä sinä sitten - mmh", Athenen sanat tukahtuivat, kun toinen äkkiä kumartui eteenpäin ja veti hänet leuasta suudelmaan. Athene tunsi hyvin nuo pehmeät, mutta hieman viileät huulet. Ne olivat painuneet ennenkin hänen omiaan vasten. Suudelma oli kevyt ja hellä. Artemiksen sormet hänen leuallaan eivät irronneet mihinkään ja kasvoilla näkyi harras ja hyvin keskittynyt ilme, aivan kuin Artemis olisi keskittänyt kaiken huomionsa suudelmaan.
Kun Artemis sitten vetäytyi sipaisten lempeästi Athenen poskea, nojautui hän taas selkänojaa vasten kuin ei olisi siitä koskaan liikahtanutkaan.
"Minä halusin nähdä sinut", Artemis sanoi yksinkertaisesti. Athene räpytteli silmiään, mutta toipui nopeasti yllätyksestä.
"Vai niin", hän totesi viileästi ja nousi ylös. Artemis katsoi häntä vaiteliaana. Athene vastasi katseeseen hyisesti. Athene käveli ikkunaan ja katsoi hämäränevään iltaan kasvot ilmeettöminä.
"Viime kerrasta on aikaa", Athene lopulta sanoi oltuaan hetken hiljaa.
"Älä viitsi", Artemis tiuskaisi ja Athene käänsi katseensa. Toinenkin jumalatar oli noussut ja käveli työpöydän ohi hänen luokseen. "Sinä tiedät, etten minä voi kiintyä kehenkään liian paljon."
"Koska sinä pelkäät", Athene syytti ja hänen äänensävynsä oli hieman halveksiva. Kuunjumalattaren kasvot tummuivat aavistuksen. Hän astui kuitenkin eteenpäin, mutta Athene käänsi katseensa takaisin ikkunaan, vaikkei sieltä näkynytkään mitään mielenkiintoista.
Hoikat käsivarret kietoutuivat hänen ympärilleen ja toisen rinnat painuivat hänen selkäänsä vasten.
"Me molemmat vannoimme valan", Artemis kuiskasi Athenen korvaan keinuttaen häntä lempeästi. "Etkä sinä sitä valaa riko enkä myöskään minä."
"Se vala ei liity tähän", Athene vastasi.
"Kyllähän", Artemis väitti vastaan ja sai Athenen hiljaiseksi. "Mutta vaikka me emme olekaan tavanneet, ei se ole häivyttänyt tunteitani mihinkään."
Sanottuaan tämän Artemis painoi päänsä Athenen selkää vasten toisen ollessa häntä pidempi. Athene värähti tahtomattaan. Artemis oli häntä niin lähellä. Lähempänä kuin yksikään oli häntä koskaan ollut ja Athene oli kaivannut sitä läheisyyttä. Enemmän kuin hän oli koskaan itselleen myöntänyt.
Athene kääntyi ja Artemiksen kädet hellittivät otteensa hänestä.
Hetken jumalattaret vain katsoivat toisiaan. Lopulta Athenen kylmä naamio alkoi rakoilla. Määrätietoisesti Athene veti Artemiksen syliinsä ja suuteli toista intohimoisesti. Artemiksen reaktio oli yhtä kiihkeä. Hän vastasi suudelmaan työntäen Athenen takaisin tuoliin ja kiipesi itse tämän syliin. Athene piti tiukasti hoikasta vartalosta kiinni ja sormeili toisen ponihäntää. Kylmä, mutta sileä takki tuntui tutulta ja hyvältä hänen ihoaan vasten.
Kaikki se fyysinen intohimo, minkä Athene oli luullut sammuttaneensa kauan sitten, roihahti liekkeihin Artemiksen kanssa. Artemis saattoi olla kylmä miesten seurassa, mutta Athenen sylissä hänestä tuli lämmin ja kiihkeä. Sormenpäät eivät olleet enää viileät, vaan niissä hehkui lohdullinen lämpö. Artemis upotti kätensä hänen mustiin hiuksiinsa ja syvensi tulista suudelmaa. Athene haistoi toisesta nuotion katkun, monien villieläinten ja metsän hajun. Se kaikki oli niin tuttua ja herätti Athenen mielessä vanhoja, mutta hieman kipeitä muistoja, jotka hän oli tiiviisti tallettanut sisimpäänsä.
Artemis vetäytyi suudelmasta hieman hengästyneenä, mutta pian hän painoi päänsä Athenen kaulaan suudellen pehmeää ihoa selvästi nauttien. Athene henkäisi, mutta vei samassa itsekin kätensä tottuneesti Artemiksen paidan alle ja siveli sileää selkää tunnustellen selkänikamia sormillaan. Toisen kätensä hän vei kiinteän pyöreille rinnoille, joiden hyväilystä Artemis inahti tyytyväisenä hänen kaulaansa vasten. Artemiksen huulet siirtyivät kaulalta leualta ja suikkasivat pienen suukon huulille. Athene suuteli nyt vuorostaan kaulaa näykkäisten rajummin kuin Artemis. Metsästyksen jumalatar puristi hänen olkapäitään.
"Voi Athens", Artemis henkäisi ihastuneena. Athene vetäytyi ja hänen huulillaan karehti erityisen hellä hymy, jota hän ei näyttänyt kovin monelle. Artemis vastasi hymyyn sipaisten Viisauden jumalattaren poskea. Sitten he suutelivat jälleen, mutta nyt maltillisemmin nauttien täysin siemauksin toisen mausta ja läheisyydestä. Lopulta he kuitenkin jäivät vain istumaan siihen hyväillen lempeästi toisiaan sieltä täältä.
"Sinä tulet aina takaisin", Athene sanoi hiljaa sylissään puoliksi makaavalle ja puoliksi taas istuvalle naiselle. "Loppujen lopuksi sinä tulet aina takaisin luokseni. Miksi?"
Artemis oli hetken hiljaa. Lopulta hän huokaisi pienesti.
"Koska sinä olet minun kiintopisteeni, Athens. Ilman sinua tunnen olevani eksyksissä. Ilman sinua minulta puuttuu jotakin", Artemis vastasi piirrellen pieniä ympyröitä etusormellaan Athenen kämmenselkään.
Athene tyytyi vastaukseen. Artemis ei koskaan tulisi lausumaan mitään sen syvällisempää. Ei sillä, että Athene olisi siitä toista syyttänyt. Eihän hän ollut itsekään varma olisiko hänestä sanomaan mitään sellaista Artemikselle.
Sitten Artemis nousi ja noustessaan hänen hahmonsa muuttui. Nainen kutistui ja menetti naiselliset muotonsa. Kasvot nuortuivat huomattavasti ja kohta Athene huomasi katselevansa 12-vuotiasta Artemista, jonka kauniilla kasvoilla oli määrätietoinen ilme, mutta jonka silmissä heijastui kaipuu.
"Nähdään taas, Athene", Artemis sanoi kuulostaen hyvin viralliselta. Athene hymyili vinosti.
"Tottahan toki. Ei sinua kai voi pitää poissakaan", Athene hymähti ja sai Artemiksen nauramaan. Jumalattaren nauru kaikui huoneessa hersyvästi.
"Totta on tuo. Vaikka nyt saisi kyllä olla sinun vuorosi tulla minun luokseni", Artemis sanoi merkitsevästi. Viisauden jumalatar kallisti päätään.
"Katsotaan nyt", hän vastasi. Artemis kohautti olkapäitään ja marssi ovelle punaruskea tukka heilahdellen.
"Tule", Artemis vaati vielä ennen kuin avasi oven ja katosi yhtenä hopeisena välkähdyksenä.
Athene jäi istumaan ja sipaisi huuliaan, joita vielä hetki sitten Artemis oli hyväillyt omillaan. Hiljainen lupaus painui hänen mieleensä.
Minä tulen.
