Title: Jouluksi kotiin
Author: Penber
Raiting: S
Genre: romance, oneshot
Fandom: The Royal (Kyläsairaala)
Pairing: Gordon Ormerod/Jill Weathrill (viittaus Gordon/sisar Brigid)
Disclaimer: En omista The Royal sarjaa, enkä saa tästä rahaa.
Summary: Joskus on vaikea olla lääkäri, vaimo ja äiti samaan aikaan. Ja kun on vielä joulukin tulossa.
A/N: Joulu on pian tulossa, joten jouluficcejä tulee täältäkin suunnalta. The Royl on yks parhaimmista brittisarjoista, sekä mie vaan RAKASTAN Gordon/Jilliä! :3 Ja mikä hauskinta tämä pariskunta on naimisissa myös ihan tosielämässä <3.
MEH LUVES! Tämä pikku kirjoitus osallistuu siis parhaillaan menevään jouluhaasteeseen (:
~ * ~
Elsinbyn pieni kylä oli täydessä hiljaisuudessaan peittynyt lumen alle. Harvoin se jouluisin oli edes kovinkaan luminen, pikemminkin sateinen. Kylä lapset olivat mielissään valkeudesta ja siitä että he saattoivat rakentaa pihat täyteen eri kokoisia, näköisiä sekä muotoisia lumiukkoja.
Kyläsairaalan väki saattoi toisaalta olla hyvinkin eri mieltä lumesta sekä sen runsaudesta. Nyt kun tiet olivat lumessa, musta jää jäi helposti näkemättä, mikä puolestaan aiheutti täysin tarpeettomia kolareita.
Juuri silloinkin, jouluaaton 24. päivänä, Jill Weathrillin katsoessa rauhattomana ulos keittiönsä ikkunasta, sairaalassa käytiin kamppailua elämästä ja kuolemasta. Kaksi henkilöautoa olivat tehneet pahan yhteentörmäyksen, minkä vuoksi moni lääkäri sekä hoitaja joutui jäämään ylitöihin.
*
“Mene sinä kotiin lasten kanssa, Jill”, Gordon oli sanonut. Hän oli hymyillyt ja silittänyt hellästi vaimonsa poskea. “Tulen kunhan Royalissa saadaan asiat järjestykseen.”
“Huomenna on joulupäivä”, Jill oli puolestaan sanonut.
“Lupaan tulla jouluksi kotiin”, mies oli vakuuttanut. Vielä viimeinen suudelma otsalle ja niin Gordon oli kiiruhtanut leikkaussaliin. *
Jill painoi otsansa kylmää ikkunaruutua vasten, hengittäen raskaasti niin että lämmin höyry huurrutti lasin pinnan. Sisällään nainen tunsi hirveää ärtymystä. Miksi aina hänen täytyi jäädä kotiin? Vain siksikö, että hän oli nainen? Omalta osaltaan hän saattoi ymmärtää miehensä syyt pyytää vaimoaan jäämään. Olihan Jill juuri saanut lapsen. Pienen poikavauvan, joka nukkua tuhisi onnellisena omassa sängyssään pieneksi nyytiksi paketoituna.
Vauvasta, synnyttämisestä ja kaikesta muusta huolimatta Jill ei hyväksynyt ajatusta, että äiteyden myötä hänestä olisi mukamas tullut
työkyvytön. Huonompi kuin muut. Naisen ajatukset kuitenkin keskeytyivät tömistykseen, jotka kertoivat pienten jalkojen kipittävän verkkaalleen alakertaan. Gordonin ensimmäisestä liitosta siunautuneet Katie ja Tom tepsuttelivat keittiöön kuuman kaakon toivossa.
“Jill”, Tom kuiskasi katsoen äitipuoltaan hartaasti silmiin, “koska isä tulee kotiin?”
Jill kääntyi ympäri. Hän katsoi hämmentyneenä edessään seisovaa poikaa, joka puolestaan jatkoi tiivistä tarkkailuaan. Taustalla Katie värkkäili kaakaota itselleen ja veljelleen. Nuorin lapsi ei ollut vielä kaakaoiässä. Nainen siirsi hiuksia sivuun ja istahti ruokapöydän ääreen, jotta olisi lähempänä Tomin kasvoja.
“Gordon tulee niin pian kuin vain pystyy. Sairaalassa on nyt hieman kiirettä”, Jill vakuutteli antaen kaupanpäälisiksi vielä hymyn. Poika nyökkäsi ja istahti juomaan lämmintä juomaansa.
Hetken aikaa he kaikki kolme olivat täysin hiljaa. Vain kellon tasainen tikitys halkoi tätä tyhjyyttä kolmikon välillä. Muutaman kerran Tom päästi älähdyksen, kun oli sattunut polttaman kielensä kaakaoon. Jill kysyi oliko poika kunnossa, johon nuori mies nyökkäsi ja niin he olivat jälleen vaiti, kukin vaipuneena omiin ajatuksiinsa.
Kun olohuoneen raskas kaappikello huudahti kellon olevan jo kymmenen, Jill havahtui takaisin todellisuuteen.
“Katie. Tom. Teidänhän pitäisi mennä nukkumaan.”
“Mutta on jouluaatto”, Katie mutisi harmissaan. “Isä antaa meidän aina valvoa pidempään.”
Jill huokaisi. Hän katsoi lapsia vakavana, miettien tarkkaan mitä tulisi sanomaan. Joskus oli vain niin vaikea antaa määräyksiä
Gordonin lapsille. Ja joskus Jillistä jopa tuntui, ettei hänellä olisi valtuuksia moiseen. Onneksi Tom kuitenkin pelasti naisen suurella haukotuksellaan.
“Minua väsyttää”, poika sanoi silmiään hieroen. Jill silitti äidillisesti hänen tukkaansa ja siirsi tyhjennetyn kaakaomukin sivummalle. Katie mulkaisi veljeään pistävästi.
“Nössö.”
Lapset alkoivat tehdä lähtöä keittiöstä, jonne Jill jäisi vielä valmistelemaan viimeisimpiä jouluruokia. Mutta ovella vielä Tom kääntyi ympäri ja kysyi:
“Tuleeko sisar Brigid joulupäivälliselle kanssamme?”
Jill hätkähti. Hän avasi suunsa vastatakseen, muttei saanut aikaan pihahdustakaan.
“Jill ei halua että sisar tulee”, Katie nälväisi. “Koska hän on mustasukkainen.”
“Älä hupsuttele, Katie”, Jill älähti, mutta punastui kuitenkin hieman. Tyttö oli huomaamattaan osunut arkaan paikkaan. Katie kapusi yläkertaan, mutta Tom kävi vielä halaamassa äitipuoltaan ennen katoamistaan. Ja niin Jill jäi yksin keittiöön mietteidensä kanssa.
~ * ~
Nainen pilkkoi vihanneksia vastateroitetulla veitsellään hampaat irvessä.
Hemmetin Gordon! Hemmetin sisar Brigid! Hän saattoi nähdä kaksikon yhdessä, kietoutuneina toisiinsa, huulet huulia vasten… Suuri kiukunpuuskan aalto ryöpsähti Jillin yli ja hän alkoi pilkkoa miltein muussiksi menneitä vihanneksia yhä raivokkaammin, niin että oli katkaista sormensa siinä hutikassa.
Vetäen syvää henkeä Jill rauhoitteli itseään. Käsi vapisten hän laski veitsen leikkuupöydälle turmeltuneiden vihanneksenosien viereen.
10, 9, 8... Nainen laski mielessään, tuntien sydämensä lujan lyönnin kurkussaan. Miten hän nyt näin suunnattomasti kiivastui? Vain jostain mitä hölmö tyttö oli kiukuspäissään päästänyt suustaan.
Jill tunsi aviomiehensä, eikä parempaa voisi saada edes etsimälläkään. Gordon oli hyvä mies ja tulisi olemaan aina. Ehkä stressi sekä Katien nenäkkyys eivät sattuneet sopimaan yhteen naiseen samaan aikaan. Seinällä roikkuva kello ilmoitti ajaksi puoli kaksitoista ja Jill tunsi oitis itsensä hyvin väsyneeksi.
Jaksamatta nousta portaita yläkertaan nainen laahusti olohuoneen sohvalle ja vetäisi viltin ympärilleen. Vain pienen hetken ajan Jill piti silmiään kiinni kun hän jo nukahti.
~ * ~
Aamu alkoi jo miltein sarastaa Gordonin päästessä viimein kotiin. Hän jätti lääkärilaukkunsa eteiseen takkinsa kanssa. Kumpainenkin sai jäädä hylätyn näköisenä nurkkaan ikään kuin häpeämään.
Mies oli juuri astelemassa yläkertaan, mutta käänsikin suuntaa nähdessään vaimonsa nukkuvan hahmon olohuoneen sohvalla. Gordon hiipi hiljaa hänen luokseen, istahti sohvalle ja oli juuri kiertämässä kättään Jillin ympärille, kunnes nainen hätkähti hereille.
“Gordon?” Jill mutisi unisena. “Tulit kotiin… Mitä kello on?”
Mies hymyili ja silitti vaimonsa takkuun mennyttä tukkaa.
“Minähän lupasin tulla”, Gordon sanoi ja hymyili. “On vielä aamu, voimme nukkua rauhassa muutaman tunnin.”
Jill hymähti ja niin hän käpertyi miehensä kainaloon tyytyväisenä siitä että sai kerrankin olla vaimo ja äiti. Gordon haukotteli äänekkäästi ja silitteli vaimoaan. Mikään ei ollut parempaa kuin viettää joulu kotona perheen kanssa. Ja niine hyvineen he kumpainenkin nukahtivat.
A/N2: Kommentit on kivoja.
