Title: Kaiverrettu Sydän
Author: Panthera
Genre: angst
Pairing: Ron/Hermione
Rating: K-11
Varoitukset: Itsetuhoisuus // Beyond lisäsi.Summary: Hermione sanoo ei Ronin kihlaukselle ja alkaa tuntemaan huonoa itsetuntoa.Kävelin hiljaista katua pitkin kotiin ja ajattelin sitä kaikkea, mitä jouduin kokemaan. Ron oli kosinut minua ja minä... minä olin sanonut, sen yhden vaivaisen kielletyn sanan.
Se oli... ei. Kaiversit sydämeni tyhjäksi, et jättänyt enää mitään, muuta kuin hengitykseni jäljelle.
Tunsin kipua, mutten muuta. Sydämeni ei enää lyönyt. Olin kuollut sisältä. Ehkä ulkoa näytti, että elän, sitä en voinut kiistää. Minulle ei jäänyt enää mitään.
Ei mitään, muuta kuin toivo, joka varmasti riistettäisiin minulta pian. Aivan niin kuin sinä riistit elämäni.
Kaikki tämä johtui vain sanastani
ei. Tulen katumaan sitä aina.
En halua edes muistaa pehmeää sormeasi kutittelemassa nenäääni tai lämpimän hengityksesi virtaavan kasvoilleni, en halua muistaa, sillä se sattuu liikaa.
Jatkoin kävelyäni, se ei tuntunut, eikä tuuli joka kiikutti puita, edes kyennyt saamaan tuntoa iholleni.
Voin sanoa vain sanan ei, tai lauseen olen kuollut. Olin halunnut kirjoittaa sinulle päiviä sitten kirjeen, mutta en lähettänyt sitä, kun vasta nyt. Vain nämä lauseet piirtyivät paperilleni, sulkakynän osuessa pergamentille.
Ron
En voi uskoa tätä, mutta sait tämän tuntumaan varmasti siltä, miltä halusit.
Kuitenkin, voin vain toivoa että nautit siitä, että sait minut hengiltä vain sen yhden kirotun sanan tähden, joka oli EI.
Hermione, joka rakastaa sinua aina.
P.S Nyt minun on mentävä...Kaipasin sinua, mutta en antanut sen enää häiritä. Murehtisin sitä haudassa.
Avasin käsilaukkuni ja vedin sieltä esiin iso-isäni veitsen.
Kiedoin kalvakat sormeni sen ympärille ja hengähdin. Tämä oli se, mihin päädyin. Nostin käteni ja painoin sen suoraan sydämeni kohdalle joka oli jo rikki. Tumman punainen ja lämmin vereni virtasi kauniissa putouksessa kohti maata. Verta valui yhä enemmän ja enemmän. Jos olisit suonut minulle vielä tilaisuuden, olisin sanonut, kyllä.
En itkenyt. En edes tiennyt pitikö minun itkeä. Olisi varmaan täytynyt, jos se olisi sattunut, muttei se tuntunut yhtään miltään. Se ei tuntunut mitenkään, niin kuin sillon kun suutelimme. Silloin taas lensin taivaaseen, silloin en vain tajunnut sitä.
Kaaduin maahan ja silmäni tummentuivat, nyt minä vasta elän. Sormeni löysensivät otettaan ja lopulta makasin pimeässä. Siellä olin.
Nyt pysyisin aina siellä, tieni päässä. Se pieni sana oli nyt tyytyväinen.
A/N: Toivoisin rakentavaa kommenttia ja betaa ei ole, joten kirjotus vierheitä saattaa olla.
Tää on aika lyhyt, mut halusin tehä sellasen Hermionen tunteita kuvailevan tekstin. Tääolis ollu raapale, jos ei olis ollu yi sata kirjainta.
// Guadalupe nosti ikärajaa, joka oli tekstin sisältöön nähden liian matala ja siirsi oikealle alueelle
