Nimi: Vailla logiikkaa
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: Slash, fluffyhattara
Paritus: Eeli/Tino
Haasteet: Vuosi raapalehtien IV ja
sana/kuva/lause10 sanalla aamu
Sanoja: 300
Varoitukset: Sokeri saattaa oikein ratista hampaissa.
A/N: Tuli mieleen tämä
kuvasarja, kun kirjoitin tätä ja tajusin, että kappas, siinä kuvataankin Eelin ja Tinon suhdetta täydellisesti. Ja joo, sijoittuu poikien abivuoteen :3
Vailla logiikkaaHuoneessa oli tosi viileää – Tino oli unohtanut ikkunan yöksi auki – enkä mä halunnut mistään hinnasta nousta pois lämpimästä ja pehmeästä sängystä. Tänään mä en halunnut kohdata sitä – raakaa arkista aamua, joka paleltaisi ja pyyhkisi säälimättä pois kaikki ne hellät ja ihanat unet, joita olin viime yönä nähnyt. Mä kuitenkin tiesin, ettei sänkyyn voisi jäädä.
Vielä hetki, yritin ja kietouduin tiukemmin peittoon. Raukeus houkutteli sulkemaan silmät uudestaan.
”Eeli, älä nukahda”, Tino mun vieressä komensi ja pukkasi mua kyynärpäällään.
”Mmh”, vastasin silmät kiinni. ”En mä nuku.”
”Ihan totta”, se nurisi ja tuuppaisi mua uudestaan. ”Meillä on tunteja tänään.”
”Hyss”, huokaisin ja silitin sen paljasta kylkeä. Ele oli laiska, melkein huolimaton, mutta nyt oli vaikea välittää. ”Kyllä me keritään.”
”Tyhmä”, Tino huokaisi ja sen huulet painui mun olkapäälle. ”Herää nyt.”
Se suuteli mua uudestaan, nyt kaulataipeeseen ja mun huulien välistä karkasi kevyt ynähdys. Tino painautui lähemmäs ja sen kuuma hengitys kaulalla herätti mun kehon. Tuntoaisti hekumoi, kun Tino suukotteli, välillä imaisi ja jopa näykkikin herkkää ihoa kaikkialta yhtä aikaa ja lopulta sen huulet oli mun suupielellä, kevyinä ja kutittavina.
”Avaa silmät”, Tino kuiskutti mulle. Mä tottelin ja kohtasin sen silmät läheltä omiani. Tino painoi meidän nenät vastakkain, hieraisi omaansa mun nenää vasten ja hymyili. ”Mulla oli ikävä sua.”
”Mähän olen tässä”, sanoin häkeltyneenä. Tinon silmäkulmiin ilmestyivät naurunrypyt, kun sen hymy leveni. Sen vihreät silmät muistuttivat kesästä, ensimmäisistä suudelmista ja hapuilevista kosketuksista. Ensimmäistä, mittaamattoman tärkeistä hetkistä.
”Et ollut”, Tino sanoi päätään pudistaen. ”Sä nukuit.”
”Mikä logiikka tossa oikein on takana?” kysyin kulmat kurtussa.
”Ei rakkaus oo loogista”, Tino huokaisi turhautuneena, kun mä en tajunnut eikä mua edes haitannut, koska Tino rakasti mua.
Se onni, mitä tunsin, sen tiedostaminen suorastaan sattui, koska se oli liian hyvää. Se pakahdutti, kosketti ja hehkui mun sisällä kuin aurinko.
Jos se otettaisiin multa pois, voisin yhtä hyvin lakata elämästä.
