Kirjoittaja Aihe: Bleach, Olen aina tässä | Orihime/Tatsuki, K-11  (Luettu 1861 kertaa)

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 6 233
Title: Olen aina tässä
Author: Violet
Rating: K-11
Fandom: Bleach (ei spoilaa suomimangan lukijoita tai jos on nähnyt animea jaksoon 17)
Genre: Angst, fluff(?)
Paritus: Tatsuki/Orihime
Vastuunvapaus: Hahmot kuuluvat Tite Kubolle, minä vain lainaan.
Summary: Rukia on poissa ja Orihime hakee lohtua Tatsukista.

A/N: Ulkona satoi ja halusin tuntea jonkun kynnet selässäni. Siitä lähti idea ja teksti etenivät T.a.t.u:a ja Evanescenceä kuunnellen, vihreää teetä juoden ja vaniljakynttilää poltellen. Ensimmäinen Bleach-ficcini, joka on pidempi kuin 100 sanaa. Olkoon myös heikko tapa sanoa eräälle, etten halua riidellä, vaan olla ystäviä niin kuin tähänkin asti.
***


Olen aina tässä


Sinä päivänä satoi. Katuojat tulvivat maailman murheista ja taivas itki, vaikka harvalla ihmisellä oli aavistustakaan miksi. Kaiken päällä tuntui riippuvan raskas, harmaa katto, jossa ei ollut ainoatakaan sinistä ikkunaa.
Toivo tuntui olevan hukassa.
Ihmiset olivat vetäytyneet sisätiloihin perheidensä kanssa, katselivat televisiota tai jutustelivat leppoisasti aterian äärellä, tosin yksi ihminen muodosti poikkeuksen.

Oranssitukkainen tyttö juoksi kadunviertä sateesta välittämättä, oli mahdotonta sanoa huomasiko hän edes vesisäikeitä, jotka kastelivat hänen vaatteensa ja kasvonsa melkein vaivihkaa. Orihime Inoue, tyttö, jota kaikki pitivät hyväntahtoisena, ennen kaikkea iloluontoisena, kaikista tämän nuoren elämän vastoinkäymisistä huolimatta. Kaikki pitivät Orihimestä.

Sillä hetkellä Orihime ei kuitenkaan liioin pitänyt itsestään, kun kyyneleet noruivat suolaisina neutraalien vesipisaroiden joukkoon. Silmiä kirvelsi. Miksi, miksi siinä oli pitänyt käydä niin?

Orihime pysähtyi hengittämään päästyään perille, nojasi kämmenet polviinsa ja haukkoi kosteaa ilmaa. Nyyhkytykset ravistelivat häntä kauttaaltaan, vaikka hän yritti parhaansa mukaan hillitä niitä koputtaessaan oveen. Tatsuki kuunteli ja ymmärsi häntä aina, mutta tällä kertaa kaikki tulisi olemaan vaikeaa.

Tatsuki ei tietäisi, miksi Orihime oli onneton. Ei muistaisi. Tatsuki ei muistaisi Rukiaa, jonka kanssa he olivat vielä eilen syöneet lounasta puistossa ja nauraneet onnellisina. Eikä kukaan muukaan muistaisi. Orihimestä tuntui, että joku oli laskenut jalkansa hänen sydämensä päälle ja painoi hetki hetkeltä kovemmin.
Rukia oli poissa hänen elämästään, kaikkien elämästä. Pikkuruinen jalka laskeutui myös henkitorvelle.

Ovi aukeni ja Orihimen itkuiset silmät kohtasivat hämmentyneen Tatsukin, joka kuivaili hiuksiaan pieneen pyyhkeeseen. Kysymyksiä ei esitetty, kun murheen murtama punapää heittäytyi parhaan ystävänsä kaulaan kastellen myös tämän kyynelillä ja sateen jäänteillä.
”Mennään sisälle”, Tatsuki kuiskasi Orihimen hiuksiin kuljettaen sormiaan hellästi punaisten suortuvien läpi selkää hipoen. Orihime ei saanut sanaa suustaan, mutta antoi Tatsukin johdattaa itsensä sateesta sisälle.


Välittäminen, rakastaminen, kaikki Tatsukin osoittama hellyys sai Orihimen kyynelten virran tihenemään. Hän kuivaili silmiään kiivaasti saamaansa kylpytakkiin sillä aikaa, kun Tatsuki keitti heille vihreää teetä. Tatsukin huoneessa oli hämärää, kynttilöiden värisevät liekit olivat ainoat, jotka valaisivat pientä huonetta.

Orihime kietoutui tiukemmin Tatsukin kylpytakkiin ja tärisi puoliksi märkien vaatteidensa jättämistä jäljistä, puoliksi kuristavasta surusta. Valkoinen teekuppi laskettiin Orihimen käsiin ja hän kohotti surullisen katseensa Tatsukiin, joka hymyili lempeästi. Kynttilänvalo sai empatian Tatsukin silmissä hehkumaan. Orihimeä alkoi taas itkettää.

Tatsuki oli paras ystävä, jota kukaan saattoi itselleen toivoa, ja silti juuri Orihime oli saanut hänet. Miksi Tatsuki suojeli aina juuri häntä? Jos Rukialla olisi ollut Tatsukin kaltainen ystävä, olisiko Rukia yhä täällä, heidän luonaan?
Kyyneleet olivat taas Orihimen poskilla ennen kuin hän huomasikaan ja Tatsuki otti hellästi teekupin pois hänen käsistään ennen kuin vei kätensä Orihimen leualle antaen sen liukua siitä poskelle.

”Hime, mikä sinulla on? Sattuu nähdä sinut noin onnettomana”, Tatsukin silmät kimmelsivät kynttilän valossa, kun hän laski kevyen suukon kohtaan, johon oli vasta pudonnut kyynel.
Orihime sulki silmänsä ja veti syvän, värisevän henkäyksen ennen kuin luhistui Tatsukin syliin itkien, Rukian nimi jähmettyneenä vapiseville huulille.

”Minä… me… olemme menettäneet hänet”, punatukkaisen tytön huulilta purkautui sanoja, joista oli vaikea saada selvää, mutta Tatsukille niiden ymmärtäminen oli joka tapauksessa mahdotonta. Kenet he olivat menettäneet?

Tämän yhden kerran hänestä tuntui, ettei hän osannut lohduttaa Orihimeä. Tatsuki ei voinut muuta kuin kietoa käsivartensa toisen ympärille ja kammata tämän tukkaa sormillaan, kuiskia lohduttavia sanoja, jotka hän tiesi joka tapauksessa merkityksettömiksi.

Orihimen nyyhkäyksissä toistui jatkuvasti yksi ainoa nimi. Rukia.

Ja joka kerta kun Tatsuki kuuli sen, hän tunsi piston jossakin syvällä sisällään. Ei siksi, että nimi olisi ollut jotenkin tuttu, vaan siksi, että se tuntui merkitsevän Orihimelle niin paljon.

Tuntien itsensä pahaksi ihmiseksi, Tatsuki puristi tytön tiukemmin itseään vasten ja siirtyi hiuksista silittämään sormillaan Orihimen selkää.
”Me saamme hänet varmasti takaisin”, Tatsuki sanoi, sillä hän oli pitkään ollut jo aivan liian hiljaa ja vain kuunnellut Orihimen lohduttomuutta. Hän ei pystynyt enää jatkamaan sitä, olivat hänen sanansa kuinka tyhjiä tahansa.
”Viety pois”, Orihime mutisi hänen kaulaansa vasten ja pudisteli päätään hengitys puuskaisena. Tatsuki kohotti ystävänsä kasvoja. Sattui katsoa itkun kirjomia raitoja poskilla, punaisia silmänalusia ja surullisia silmiä, joissa epäilemättä riittäisi kyyneliä vielä pitkään.

”Ei saa luovuttaa”, tummatukkainen painoi Orihimen huulille suudelman, jonka toivoi antavan tukea ja lämpöä, osoittavan, että hän välitti ja olisi aina tässä. Orihimen silmät laajenivat aavistuksen ja hän niiskautti yllättyneenä.
Tatsuki oli jo melkein perääntymässä, varmana siitä, että oli mennyt liian pitkälle, mutta Orihime vangitsi hänet nopeasti jaloillaan. Hetken huoneessa vallitsi lämmin hiljaisuus, joka ei vain yksinkertaisesti tiennyt, mitä seuraavaksi tulisi sanoa.

”Tatsukiii!” Orihime ratkaisi ongelman ja kietoi kädet ystävänsä ympärille niin tiukasti, että Tatsukilla kesti hetken sopeutua hengittämään sellaisessa syleilyssä.
”Olen tässä, Orihime”, Tatsuki sanoi hellästi ja antoi itselleen luvan hipaista huulillaan toisen ohimoa. Hän olisi tässä Orihimelle aina. Tatsukin sormet piirtelivät keveinä päämäärättömiä polkuja punatukkaisen selkään ja Orihime huokaisi kuiskaten tuskin kuuluvasti:
”Kynsillä, ole kiltti.”

Pyyntö oli outo, mutta Tatsuki tiesi tekevänsä mitä vain ystävänsä vuoksi, joten hän painoi siitä eteenpäin jokaisen kuvion kynsillään, niin pahalta kuin se tuntuikin hänestä itsestään. Sattuiko Orihimeen henkisesti niin paljon, että toinen tarvitsi fyysistä kipua vastapainoksi? Tatsuki tiesi kivusta paljon, ja sillä hetkellä häneen sattui enemmän kuin pitkään aikaan.

Toiveisiin sattui, unelmiin sattui, mutta kaikkein eniten sattui siihen osaan, joka eli samalla aaltopituudella Orihimen kanssa. Mikään ei sattunut Tatsukiin enempää kuin nähdä Orihime sellaisena, surullisena ja särkyneenä.
Hän korjaisi niin hyvin kuin pystyisi, mutta valuvat kyyneleet yhdessä muodostivat jokia, jotka uursivat jokaiseen pienen jälkensä. Eikä niitä jälkiä kukaan pystyisi korjaamaan, sillä aina tulisi uusia.

”Olen aina tässä”, Tatsuki mumisi ystävänsä hiuksiin toivoen, että sanat riittäisivät.



**************************
Palaute olisi ilahduttava asia.
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 14:44:37 kirjoittanut Yukimura »

I am enough.
.

Yukimura

  • Mrs. Kurosaki
  • ***
  • Viestejä: 1 554
  • Ava by Tuhkatriinu
Vs: Olen aina tässä
« Vastaus #1 : 21.10.2010 11:59:51 »
Sä teit sen! Sä oot toinen ihminen joka on kirjoittanut finiin Bleach -ficin! Mä taidan olla pilvissä nyt, harvoin sitä pääsee lukemaan Bleach -ficciä suomeksi. Kiitos tästä. :)

Mä sitten vihaan Orihimeä, se on ihan kauhea hahmo. Sen persoona on niin säälittävä, sehän itkee kokoajan. Sen takia sitä ei voikkaan parittaa kellekään pojalle, hettiin Orihime ei sovi. Esimerkiksi, Ichihime. Hyi, pelkkä ajatuskin inhottaa mua. Ainoa mihin Orihime sopii on femme, tytölle sen voi parittaa. Mä miellän Orihimen paremmin jollekin tytölle kuin pojalle. Esimerkiksi tää Orihime/Tatsuki on aivan ihana paritus. Rakastan<3

Mä pidin tästä sun ficistä aivan mielettömästi. Orihime oli niin omassa elementissään että. Tilannekkin oli uskottava. Aivan varmasti Orihime itkee Rukian perään kun tämä viedään Soul Societyyn. Sitten tietenkin tyttö hakee lohtua parhaalta ystävältään. Hih. Harmi vain kun tytöt eivät päässeet yhtään pidemälle. :'D Olisivat mun puolesta saaneet päästä.

Joo, tää oli aivan mahtava ficci<3 :) Kirjoita ihmeessä lisää näitä, mä nimittäin lukisin ihan mielelläni lisää. Ja ei se Ichirukikaan pahitteeksi olisi. Heh. :D

Norsuntappaja

Gisel

  • Kuutamokävelijä
  • ***
  • Viestejä: 123
  • Virkoaa vasta hämärässä
Vs: Olen aina tässä
« Vastaus #2 : 21.10.2010 16:08:05 »
Hyvä ficci. Hienosti olit saanut hahmot kuvailtua.
Toteutus oli onnistunut ja paritus oli yhteensopiva  :)

Tämä oli erittäin tulkinnallinen ja ymmärrän kyllä Orihimen tuskan. On raskasta menettää toinen jonka haluaisi pitää itsellään ja on hienoa, että Tatsuki on paikalla tukemassa häntä. Hyviä ystäviä ei korvaa mikään eikä heidän tuellaan pitäisi olla mitään ehtoja.

Tässä herää vain kysymys, onko kukaan tullut ajatelleeksi Rukiaa, joka on viety pois vastoin hänen omaa tahtoaan? Miltä mahtaa tuntua, kun omat suuttuvat, kahlitsevat ketjuun ja vahtivat, ettei hän tee enää mitään mikä olisi yhdyskunnallisesti sopimatonta? Veikkaisin hänen olevan todella ahdistunut, eikä ole mikään ihme jos sellaisesta tilanteesta haluaa pois. Kuka tahansa haluaisi. Jos vartioille puhuminen lupaa vain katsomista tulevaisuuteen ja luottamista, silloin on kenen tahansa vain tehtävä päätös ja paettava hinnalla millä hyvänsä.
Vapaus voi olla helpottavaa, mutta jokainen kaipaa omiaan. Siitäkin huolimatta, että tottelemattomuudesta on suututtu.
 Ei kukaan kaipaa riitaa.
Riitely on ikävää eikä välttämättä johda mihinkään, mutta joskus ihmisten tekemiset tai sanomiset eivät anna muita vaihtoehtoja.
Ei ole mukava luulla kaiken olevan jo enimmäkseen ohi, saadakseen myöhemmin erittäin ikävän muistutuksen siitä, ettei mikään ole ohi välttämättä koskaan.
Se tekee kenestä tahansa vihaisen, mutta ennen kaikkea ahdistuneen ja pohjattoman surullisen.

Tämä oli todella hyvä ficci ja toivon, että palautteeni jätti vähän ajattelemisen aihetta. Ei kukaan ole pohjimmiltaan paha ihminen. Joskus vain satutamme toisiamme sitä itsekään tajuamatta...

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 6 233
Vs: Olen aina tässä
« Vastaus #3 : 21.10.2010 17:50:35 »
Norsuntappaja: Kiitos palautteestasi ja kiva, jos Orihime oli mielestäsi elementissään, en ollut ihan varma ja pelkäsin, että itkemisen kanssa meni yli, en ole niin hirmuisesti vielä ennättänyt uppoutua hahmoihin. Alunperin tyttöjen piti mennä pidemmälle ja ikärajan nousta, mutta tunnelma päätti (ikävä kyllä?) lähteä toiseen suuntaan.
Kiitän, ja melkoisen todennäköisesti tämä fandomi inspiroi vielä moneen ficciin... ainakin toivottavasti. ;)

Gisel: Kiitos kommentista, yllätyin, vaikka ei kaiketi olisi pitänyt. Rukiasta puheenollen, alunperin ideana oli, että Orihime olisi ihastunut Rukiaan, mutta sitä oli niin vaikeaa tuoda esille särkemättä Tatsukin sydäntä, että jäi jokaisen itse tulkittavaksi. Ja vaikka kuinka ahdistaisi, niin pakeneminen on aina vain väliaikainen ratkaisu, ellei oikeasti halua lopettaa ihan kaikkea lopullisesti. Ei ole kivaa tuntea olevansa kahlittu, mutta epäilen, että on vielä ahdistavampaa tuntea olevansa toiselle pelkkä taakka, josta toinen ei kuitenkaan syystä tai toisesta osaa tai halua luopua. Sitä toivoo asioiden korjaantuvan, normalisoituvan, vain pettyäkseen aina uudestaan, kun se toinen pakenee.
Enkä missään nimessä luule tämän pienen ficceröisen korjaavan kaikkea, se olkoon ainoastaan osoitus siitä, että itselläni on halua edes yrittää sitä korjaamista.
« Viimeksi muokattu: 31.01.2011 01:19:10 kirjoittanut Violet Baudelaire »

I am enough.
.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 12 846
  • "Dream life over real life, that's my motto."
Vs: Olen aina tässä
« Vastaus #4 : 22.10.2010 17:06:44 »
Awww Baude oot ihanin ihminen varmaan koskaan !
Muistatko, kun silloin joskus anime,manga & j-dorama topikissa angstasin, että haluan tatsuki/himeä ja sinä teit sitä tänne ja minä löysin tämän ja aww.<3 siis tuota joo.

Ihanaa oli päästä lukemaan Orihime/Tatsukia, oon odottanutkin sitä! Hienoa muutenkin, että Bleach fikkejä tulee olemaan finissä, kun niitä ei ole oikeastaan paljoa ollut ja haun mukaan niitä ei oikeastaan löydykkään, joten tämä oli mahtavaa!

Ja eikä vain se, että löysin tämän ollut mahtavaa vaan myös itse fikki. Rakastuin etenkin tuohon alun kuvailuun, joka ilokseni jatkui vielä pidemmälle, tarina eteni silleen jollain uskomattomalla tavalla, tehden tästä surullisen ja riipaisevan. Voi Orihime -rukkaa ja voi Tatsukia! Kyllä, sanoilla on merkitystä, ihanaa että on tuommoinen ystävä! Ja sait näiden parituksen toimivaan hyvin tämänkaltaiseen fikkiin, ilman että se meni liiallisuuksiin vaan pysyi juuri ystävyyden ja rakkauden rajalla  ollen ehkä molempia. Tämä oli ihana.

Joo oon sanaton ja väsynyt ja ihastunut tähän.
Lisää Tatsuki/Himeä, kiitos. <3

Kiittäen ja kumartaen,
Odoshi
Life is strange sometimes, wouldn't you say?
I know it isn't easy, but nothing worthwhile ever is...



It was a dream, a perfect image of a life that turned out to be.
Just a moment, lost with me

Dria

  • ***
  • Viestejä: 939
  • Femmeilijä
Vs: Olen aina tässä
« Vastaus #5 : 24.10.2010 15:30:28 »
Kesti hetken ajan ennen kuin sain sijoitettua tämän ficin suunnilleen oikeaan aikaan. Siitä on valehtelematta ikuisuus, kun viimeksi luin Bleachia ja tämä ficci sytytti kipinän jatkaa sarjaa. Kiitos siitä.  :)

Yllätyin, kuinka hyvin tämä pari toimii ficissä vaikka inhoan molempia sydämeni pohjasta. Tässä ficissä he olivat siedettävämpiä. Kiitos siitä menee hyvälle kerronnalle :D Tykkäsin paljon tästä.
"Ajan pyörä pyörii ja aikakaudet tulevat ja menevät jättäen jälkeensä muistoja, joista tarinat syntyvät. Tarinat haipuvat myyteiksi, ja myytitkin on jo kauan sitten unohdettu, kun ne luonut aikakausi jälleen koittaa."
Ava by Cea