Nimi: Näkökulmista
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Fandom: Mentalist
Tyylilaji: Draamaromanceraapalesarja
Paritus: Wayne Rigsby/Grace Van Pelt
Ikäraja: S
Yhteenveto: Näkökulmia. (Voi mitä mielikuvituksen loistoa
)
Vastuuvapaus: En omista Mentalistia enkä hyödy tästä rahallisesti.
Haasteet:
Spurttiraapale II kierros 6.
KK: Koska halusin kirjoittaa shaypsalle jotain kivaa. Höpölle sekä Gualle ja Keijulle (ja Kissanaiselle vaikkei se olekaan finiläinen) kiitoksia sanoista <3
Kommentit ovat tervetulleita :3
NäkökulmistaJos ei tarvitse olla yksinAuringonlaskut ovat kultaisempia silloin kun niitä ei tarvitse katsoa yksin. Silloin kun ei tarvitse olla yksin, silloin näkee, haistaa, tuntee, maistaa, ylipäänsä aistii kaiken kauniin vieläkin kauniimpana ja kaiken rumankin nätimpänä. Silloin naurattaa enemmän, jaksaa tehdä mitä vain, mikään ongelma ei tunnu ongelmalta vaan kaikkeen löytyy aina ratkaisu. Sydän lyö pehmeämmin, pimeänpelko katoaa, se outo tunne sisälläsi on onnellisuutta. Ja se tuikkii silmissäsi, väreilee huulillasi, kutittaa vatsaasi ja pitää sinut pystyssä. Elämä tuntuu paremmalta kuin aiemmin, melkein luvattoman hyvältä. Vähän epätodelliselta, mutta kuitenkin se on täysin totta.
Eikä sitä voi ymmärtää ennen kuin silloin, kun ei enää tarvitse olla yksin.
~
Jane – TietenkinTietenkin minä tiesin heistä. Se näkyy jos osaa katsoa. Pitkään piilossa kytenyt, lopultakin pintaan asti selvinnyt rakkaus, kaunis kuin – mikä? Ruusu? Auringonlasku? Morsian? Elämä nyt ei ainakaan. Mutta kaunis kuitenkin.
En minä siitä kenellekään kertonut, ei se muille kuulunut ennen kuin he itse julkistivat asian. Enhän minä yleisestikään ottaen kertonut muille työtovereistani tietämiäni salaisuuksia, ei tämä ollut mitenkään poikkeustapaus. Minä vain hymyilin heille, ehkä kiusoittelin hiukan, saatoin sanoa jotain joka sai heidät katsomaan toisiaan apua, hän tietää -ilme silmissään. Mutta en minä paljastanut heitä, en toki. En edes sanonut suoraan että tiesin. En koskaan. Koska se ei ollut minun tehtäväni.
~
Lisbon – Melkein vain hyvääOlisi kai se pitänyt arvata. Jane oli arvannut heti ihan varmasti, mutta eihän hän toisten salaisuuksia kerro, omistaan puhumattakaan. Olin kuitenkin iloinen heidän puolestaan, sopivat toisilleen. Pomona minun täytyi tietenkin sanoa, että ei mitään pelehtimistä kesken töiden, mutta he osasivat kyllä käyttäytyä. Ei siinä mitään valittamista ollut.
Joskus pelkäsin, että jos he riitaantuvat niin toimiston ilmapiiri muuttuu pahaksi, mutta eivät he ainakaan tähän mennessä ole mitään ongelmia näyttäneet omaavan. Temperamenttia molemmilta löytyy, mutta myös taitoa ratkaista muutakin kuin murhia, joten kaikki on sujunut kuten pitääkin.
Minä toivon heille vain hyvää. Ja piilotan joskus pistävän kateudentunteen nähdessäni heidän silmiensä onnelliset tuikkeet.
~
Cho – Koskaan en uskonutRigsby lankesi Van Peltiin heti tämän liityttyä joukkoomme. En voinut olla naureskelematta hänelle salaa tai vähemmän salaa seuratessani sivusta, miten hän mietti kehtaisiko kertoa naiselle vai ei.
Koskaan en uskonut, että hän todella uskaltautuisi ottamaan härkää sarvista. Työssään hän ei pelkää mitään, mutta naiset ovat vaikeampia. Silti rohkaisin häntä tekemään sen, sillä riskejä on otettava ja Van Pelt kyllä katseli häntä useinkin sivusilmin siihen malliin, että tunne oli molemminpuolinen.
Kun istuimme kahdenkesken autossa vahtimassa jotain tai suorittamassa muita työtehtäviä, minä kyselin häneltä tilannepäivityksiä ja kiusasin. Silti olin täysin tyytyväinen tilanteeseen ja kun se muuttui... En ollut ihan varma mitä ajatella.
~
Rigsby – Liian mahdotontaUsein kävellessäni kukkakaupan ohi tai nähdessäni tienvierustalla kasvavan kukkia minä ajattelin kaapata kimpun ja viedä sen hänelle. Varsinkin kun Cho yllytti minua jatkuvasti.
Mutta kuitenkin olin liian pelkuri ja ehkä myös liian epäromanttinen sellaiseen. En tiennyt mitä tapahtuisi ellei hän hyväksyisikään sitä, enkä varsinkaan mitä sitten jos hän hyväksyisi sen ja toiset saisivat selville – ei ei, mahdotonta.
Mutta halu ei pysynyt poissa. Villit ajatukset, vieläkin villimmät unet, en saanut niitä pois mielestäni edes yrittämällä hukuttautua työasioihin. Ne pyörivät mielessäni teinpä mitä tahansa, ja vaikka minulla oli useampikin tilaisuus yrittää tehdä niistä totta, itsehillintäni ja pelkuruuteni pitivät pitkään.
Vaan eivät ikuisesti.
~
Van Pelt – Tunteiden kätkeminen on taitolajiKotimatkani varrella kasvaa kiero, tien päälle kaartuva palmupuu. Siitä tuli minulle varsin merkityksellinen kun huomasin olevani ihastunut työtoveriini. Otin tavakseni, että aamulla kun kuljin sen ohi töihin, jätin Rigsbyyn liittyvät hellät tunteet sen juurelle ja illalla kun menin takaisin kotiin otin ne taas mukaani. Tyhmän kuuloinen rituaali, mutta se toimi. Tai ainakin halusin uskoa niin. Koska enhän minä voinut odottaa mitään häneltä, me työskentelimme yhdessä. Se esti kaiken, sen takia tunteet oli pidettävä piilossa palmun juurakossa.
Uskomaton sattuma, mutta mennessäni kotiin sinä päivänä kun me suutelimme ensimmäisen kerran, palmu oli kaadettu. Ei ollut jäljellä mitään minne piilottaa tunteensa, ei enää.
~
Kaksin aina kauniimpiMies tarttuu naisen käteen, tämä hymyilee. Työpäivä on päättynyt, millään muulla ei ole enää väliä kuin heillä kahdella.
Matkalla miehen kotiin kaksikko poikkeaa hakemaan jäätelöä kaupasta.
Minttusuklaata vai lakritsia? Otetaan molemmat.Perillä he riisuvat kenkänsä eteisen lattialle ja tassuttelevat sukkasillaan olohuoneeseen. Mies laittaa elokuvan pyörimään ja nainen hakee lusikat. Käperrytään sohvalle ja kaiverretaan jäätelöä paketista pala palalta, ennen elokuvan puoltaväliä ne on jo syöty.
Keskittyminen filmiin alkaa herpaantua, katseet lipsahtelevat pitkin toisen silmiä ja makuuhuoneen ovea. Puhua ei tarvitse, ymmärtävät toistaan ilmankin –
mennään. Auringonlaskut ovat kultaisempia silloin kun niitä ei tarvitse katsoa yksin, eikä heidän enää tarvitse olla yksin. Parisänkyyn mahtuu kaksi.