Author: maisamiisa aka Placebo
Title: Tyttökin on kai päästänsä sekaisin
Genre: angst. haha. deathfic. hahahah. hmmmm.
Rating: PG-11 (K-11)
Disclaimer: haha. kaikki hahmot on mun omiani, biisi, jota tässä kuunnellaan, on Kill Hannahin omistuksessa ja nimeltään Lips like morphine.
A/N: jotain ihan randomia angstia. anteeksi. osallistuu yhtyeen tuotanto-haasteeseen. Alun astioiden heittely on käytettyä (mä olen itsekin käyttänyt sitä hihi), mutta ei se haittaa. se on muuten ihan vitun ihanaaaa. ja mä muuten sitten oikeasti kyllä tykkään lips like morphinesta. haa haa.
Se heittää taas yhden lautasen seinään, mä katselen vierestä, kun sen kädestä sinkoutunut valkoinen Teema-lautanen lennähtää seinään, hetken mä todistan oikeaa lentävän lautasen liikettä. Pari vittu-kiljahdusta, molemmat sen suusta, yksi seinään lentävä juomalasi, se juoksee ulos keittiöstä ja lyö oven perässään kiinni mahdollisimman kovaa. Juoksee yläkertaan paukauttaen jokaista askelta erikseen, lyö ovensa kiinni, sen huone on suoraan keittiön yläpuolella. Mä katselen kattoon täsmälleen samaan aikaan kuin se laittaa musiikin soimaan. Sama biisi kuin aina, sama ahdistava biisi, jota se kuuntelee kerran toisensa jälkeen.
I want a girl with lips like morphine
Knock me out every time they touch me
I wanna feel a kiss just crush me
And break me down
Mä aivan henkilökohtaisesti vihaan tätä biisiä sydämeni kyllyydestä. Se ottaa koville muutenkin, ja osana tätä siskon ikiomaa, ahdistavaa show’ta se saa pään räjähtämään. Mä en ymmärrä,m iksi se soittaa sitä kerran toisensa jälkeen, mutta kai se siitä pitää.
”Ninna?” mä huudan musiikin yli ja hakkaan ovea, enkä siltikään ole varma, kuuliko se.
”Mitä?” Kill Hannah vaimenee hitusen, sitten reippaasti. Ninnan ääni on itkuinen.
”Voinko mä tulla sisään?”
”Totta vitussa et tule!”
”Miksen?”
”Sara suksi nyt vaan vittuun.”
”En, kun mä tulen sisään.” Mä työnnän oven auki, mä en saa sitä kokonaan, sen takana on jotain joka työntää ovea kiinni. Mä työnnyn kuitenkin väkisinkin sisään ovesta ja katson ympärilleni.
Kiva, sisko. Se on kiskonut joka ikisen vaatekappaleensa ulos Ikean vaatekaapista, ja istuu vaatekekojensa keskelle itkemässä pahaa oloansa. Mä istun lattialle pikkusiskoni viereen, vedän sen syliini. Ninna ei pyristele vastaan, vaan kietoo kätensä mun kaulaan. Se itkee taas, tietenkin itkee. Mä silittelen siskon selkää ja annan sen vollottaa olkaani vasten.
”Mie en halunnut – jumalauta mie en uskonut!” Rovaniemeläiskaverilta matkittu mie-murre tunkee taas esiin, kun sisko itkee mulle. ”En mie voinut tietää!”
”Et sä voinutkaan”, mä tyynnyttelen.
”Se on miun vika jumalauta.”
”Sun vika se nyt viimeiseksi on.”
”Mistä vitusta sie sen tiiät?”
”Seisoitko sä sen vieressä ja käskit sitä hyppäämään?”
”No vittu en, mutta…”
”Ei se sitten ole sun vikasi, Ninna.”
”Elä väitä vastaan! Sie et tiiä mittään.”
”No kerro mulle.”
”Mie tappelin sen kanssa puhelimessa sillon illallla… mie sanoin että vittu tapa ittes, ja löin sille luurin korvaan!”
”Ei se ole sun vika, Ninna.”
”No onpas! Painu vittuun kun et sie mittään tajua.” Ninna pyristele irti mun otteesta, mä yritän ottaa sen takaisin syliini, mutta se lyö kunnin bitchslapin mun poskelle. Mä en edes suutu sille, se on sekaisin, se ei kunnolla tajua mitään… Mä nousen lattialta, hypin vaatteiden yli ovelle, ja ennen kuin ovi painuu kiinni mun perässä, Kill Hannah on väännetty täysille, sama Lips Like Morphine. Mä lähden alakertaan, siivoan Ninnan hajottamat astiat, ja koko ajan mä kuulen taustalla yläkerrasta alas asti kuuluvan Lips Like Morphinen.
Mä annan Ninnan olla yksin, sitä se kuitenkin haluaa. Mä pysyttelen alakerrassa koko illan, yläkerrasta kuuluu Lips Like Morpihine siivittäen mun jokaista tointani. Iltakymmenen maissa mä kiipeän yläkertaan, koputan Ninnan oveen. Musiikki ei vaimene, se ei luultavasti kuullut. Mä työnnän oven auki.
Mä näen sen siniset kasvot ja mustan kravatin, joka pitää sitä kiinni katossa. Mä alan kirkua.