Ficin nimi: Kostea nurmikko ja lämmin kosketus
Kirjoittaja(t): LunaLove
Beta: Ei valitettavasti
Fandom: Harry Potter
Genre: Romantiikka ja ehkä vähän komedia
Ikäraja: K-11
Paritus: Ron ja Hermione
Yhteenveto: Tiedän miltä rakkaus tuntuu enkä ikinä haluaisi menettää ketään rakastamaani henkilöä. Haluan olla juuri tässä...ikuisesti.
Varoitukset: -
Vastuunvapaus: Minä en omista tarinan henkilöitä. Minä olen keksinyt ainoastaan juonen ja loput kuuluvat J.K Rowlingille. En saa tästä mitään rahallista korvausta.
A/N: Tämä on minun ensimmäinen ficcini, joten toivoisin paljon mielipiteitä ja rakentavia kommentteja. Mielestäni Ronald ja Hermione ovat loistava pari ja heistä voi kirjoittaa monen moisia kertomuksia. Minusta Ronald osaa olla oikea herrasmies, jos hän vain haluaa. Tässä ficcissä Ron ja Hermione ovat Romanttisella yökävelyllä....(Kerron tämän Hermionen näkökulmasta)
Kostea nurmikko ja lämmin kosketus
Ronin lämpimät käsivarret kietoituivat ympärilleni ja koko kehoni täyttyi lämmöstä, rakkaudesta ja onnellisuudesta. Hänen huulensa painautuivat hitaasti kaulalleni...poskelleni..huulilleni. Ajatukseni katosivat ja mielessäni oli vain tämä suudelma. Se oli hellä. Pieni tuulenvire osui kasvoihini ja kehoni jäykistyi ja ihoni nousi kananlihalle. Ronald huomasi sen ja antoi pehmeän ja kuviollisen villapaidan hartioitteni ympärille. Ronald ajatteli aina parastani, vaikka välillä hän oli oikea kömpelö sanojensa sekä tekojensa suhteen.
Kävelimme niityllä ja täysikuu valaisi niityn lumoavan kauniisti. Ronaldin käsivarsi oli ympärilläni ja painoin olkapääni hänen rinnalleen. Kuulin hänen sydämmensä lyönnit. Tiedän miltä rakkaus tuntuu enkä ikinä haluaisi menettää ketään rakastamaani henkilöä. Haluan olla juuri tässä...ikuisesti. Nostin katseeni Ronaldin suloisiin kasvoihin. Hänen pisamansa kukoistivat ja oranssit hiukset kiilsivät täysikuun valossa. Hän hymyili suloista hymyään ja tunsin syvää rakkautta häntä kohtaan. En haluaisi koskaan päästää irti hänen otteestaan..en ikinä.
- Oletko vieläkään kertonut isällesi meistä? Kysyin käpertyneenä Ronaldin kainaloon.
- No..tuota..isäni mielestä olet aina ollut kunnon tyttö ja isäni ihmettelisi mitä sinä oikein näet tälläisessä pojan kollissa. Ronald sanoi epäröiden.
- Se on sinun isäsi murhe. Minä rakastan sinua, vaikka oletkin tuollainen pojan kolli. Olet juuri täydellinen minulle enkä halua rinnalleni ketään muuta kuin sinut. Sanoin ja naurahdin sanan "pojan kolli" kohdalla. Otin Roanldin kädestä kiinni ja lähdin juoksuun. Hän juoksi perässäni kädet yhä takertuneina toisiinsa. Tunsin kosten ruohon jalkojeni alla ja haistoin narsissien tuoksun ja näin kuinka kevät teki tuloaan. Pysähdyin pienelle nummelle keltaisten narsissien keskelle. Ilma oli kostea ja hiukan viileä, mutta täydellinen romanttiselle illalle. Kävin maahan makaamaan narsissien keskelle ja Ronald kävi vierelleni. Pidin häntä yhä kädestä. En saanut katsettani pois hänen ruskeista silmistään. Ne olivat syötävän suloiset. Hän kosketteli kalpeita ja kylmiä kasvojani. Tunsin sen lämmön hänen käsissään.
- Mihin sinä haluaisit muuttaa isona? Kysyin hänen yhä kosketellessa kasvojani.
- Mmm..en olekkaan miettinyt. Varmaan johonkin paikkaan missä saisimme olla kahdestaan rauhassa ja haluaisin, että siinä olisi huispaus kenttä lähellä, jotta voisimme mennä katsomaan sinne joka vuotisia kilpailuja. Ronald sanoi.
- Entäs sinä?
- Tuo oli hyvä ehdotus!! Mutta haluaisin, että siellä olisi kirjasto lähellä...sinä tiedät kyllä miksi. Sanoin ja hän naurahti.
- Sinä, et ole muuttunut lainkaan ensi näkemämme jälkeen. Olet yhä se sama pieni tyttö. Ron sanoi ja minä minä en voinut tehdä muuta kuin hymyillä.
Kello oli jo kolme yöllä. Iltamme oli venähtänyt aika pitkäksi. Me emme olleet tehneet mitään ihmeellistä. Olimme vain nauttineet toistemme läheisyydestä, mutta nyt oli aika sanoa " Hyvää yötä ja näkemiin." Jäähyväiset olivat aina vaikeita minulle, mutta niiltä ei voinut välttyä. Ron piti tiukasti käsistäni kiinni ja katsoi syvälle silmiini.
- Nähdään huomenna aamupalalla! Hän sanoi ja suuteli minun otsaani ja irrotti ottensa minun hennoista käsistäni. Lähdimme kummatkin eri suuntiin kävelemään. Jo ensimmäisten kahden askeleen jälkeen ikävä täytti minut. Pysähdyin ja katsoin taakseni. Näin kuinka Ronald käveli kädet taskuissa. Lähdin nopeaan juoksuun. Meinasin liukastua monta kertaa matkani aikana, mutta läheisyyden toive sai minut pysymään pystyssä. Saavutin hänet ja halsin Ronaldia takaata päin. Hän kääntyi ja suuteli pehmeitä huuliani.
- Eikös sinun pitänytkään mennä? Ronald kysyi ihmeissään, mutta huvittuneena. Kuulin hänen hengityksensä ja se sai minut kananlihalle.
- En vain pysty hyvästelemään sinua! Sanoin ja näin kuinka ilma oli yht äkkiä alkanut kylmenemään ja suustani tuli höyryä. Sormeni olivat alkaneet jäätyä jo kolme minuuttia sitten.
- Me emme ikinä hyvästele lopulisesti, sillä rakkauteni sinua kohtaan on niin suuri. En aio hylätä sinua koskaan. Ronald sanoi ja hänen sanansa sai kehoni takaisin lämpimäksi. En ikinä unohtaisi noita sanoja.
//Melodie lisäsi ikärajan otsikkoon. ^^
