Name: Ero
Author: Feliicia
Beta:-
Genre: angst, romance hiukan
Pairing: Harry/Ginny
Rating: S
Words: 407
Summary:En enää puhunut Harryn kanssa kuin vasta kesällä.
A/N: Kaikki tunnistettava kuulu Rowling-tädille, en saa tästä mitään korvausta. Ficci sijoittuu Harryn kuudenteen kouluvuoteen, sen jälkeen kun Dumbledore on kuollut. Sain innoituksen kun Ron sanoi, että Ginny murtui kun Harry jätti hänet. Eka ficcini. Risuja ja ruusuja, kiitos!
***
Kyynel valui poskeani pitkin. Sali oli tyhjä. Kuulin pihalla olevien oppilaiden ääniä. Linnassa oli hiljaista, kuolemanhiljaista. Kaikki surivat. Eivät eri syystä vaan samasta, yhdestä menetyksestä, kuolemasta. Dumbledore oli kuollut. Harry oli jättänyt minut. Hän sanoi suojelevansa minua. Se ei ollut totta. Hän ei halunnut enää olla kanssani. Olin häntä vuoden nuorempi. Mitä se haittasi? Kuulin vaimeita ääniä portaikosta. Joku opettaja varmaan. Istuin edelleen salissa. Kaikki muut olivat jo syöneet. Askeleet lähestyivät ja lähestyivät. Ne olivat varmaan tulossa Saliin.
Ovi aukesi. Voi ei, se oli Harry. Mitä hän minusta vielä halusi? Miksi hän seisoi siinä?
”Hei”, Harry sanoi.
”Hmm”, minä vastasin.
”Olen pahoillani”, Harry sanoi. ”Haluan suojella sinua.”
”Ihan sama”, vastasin.
”Ei se ole ”ihan sama”. Etkö ymmärrä, Ginny? Haluan suojella sinua. En halua, että
Voldemort käyttää sinua taas hyväkseen. En halua, että kukaan kuolee vuokseni. Tajuatko?”
”En”, vastasin. ”Miksi sinun ylipäätään pitää taistella Vol - tiedät-kai-ketä vastaan?. Miksi!?”
”Dumbledore - ” Harry aloitti.
”On kuollut! Hänellä ei ole enää merkitystä! Hän on poissa lopullisesti! Hyvästi, Harry Potter! Poika joka elää!” huusin. En tiedä mistä nuo sanat tulivat, mutta tulivat kuitenkin.
Ryntäsin Salista ulos silmät kyynelistä märkinä. En nähnyt minne menin. Ryntäsin järven rantaan. Ihmiset katsoivat minua ihmeissään. Istuin pyökin alle. Istuin siinä ja itkin. Miksi? Miksi Kalkaroksen piti tappaa Dumbledore? Miksi Dumbledoren piti kuolla? Miksi juuri Harryn piti tappaa Voldemort? Miksi Harryn täytyi jättää minut?
Joku istahti viereeni. Harry.
”Olen pahoillani”, sanoin.
”Niin minäkin”, Harry sanoi.
”En olisi saanut huutaa sinulle”, sanoin.
Hetken mielijohteesta syöksyin Harryn syliin. Halasin häntä. Halusin pitää hänet omanani. Hän rutisti minua.
”Minä rakastan sinua”, Harry sanoi.
”Niin minäkin sinua”, sanoin.
”Arvaa mitä?” Harry sanoi.
”No?” kohotin katsettani. Harry katsoi järven vastarannalle.
”Olin kerran näkevinäni tuolla isäni” Harry sanoi.
”Isäsi?”
”Niin. Silloin kun yritin pelastaa Siriuksen. Mutta sitten tajusin, että näin itseni. Muistatko kun pelastin sinut salaisuuksien kammiosta?”
”Tietysti muistan. Sinä tapoit basiliskin Rohkelikon miekalla.”
”Kuule, Ginny. Voitaisiinko olla taas yhdessä kun tämä kaikki on ohi?”
”Voi, Harry!” sanoin ja suutelin häntä suoraan suulle.”Tietysti!”
Nousin ylös. Harrykin nousi.
”Minä jään tänne”, sanoin.
”Mutta - ” Harry aloitti.
”Haluan olla vain hetken yksin. Mene sinä linnaan. Mene jo.”
Harry käveli kohti linnaa epävarmoin askelin ja kun hän oli kadonnut näkyvistä purskahdin taas itkuun. Miksi minä itkin? Harry rakasti minua ja minä häntä. Miksi minä siis itkin? No, Dumbledore oli kuollut, Harry jätti minut, Billillä oli arpia ja Tylypahka ei varmasti olisi entisensä ensi vuonna.
Kävelin linnaan. En enää puhunut Harryn kanssa kuin vasta kesällä.