Kirjoittaja Aihe: Ohi kiitävät ja muistoiksi maatuvat, k-11, Lily/James  (Luettu 4272 kertaa)

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 025
Title: Ohi kiitävät ja muistoiksi maatuvat
Author: Claire
Rating: k-11
Pairing: Lily/James, sivumennen James/Sirius
Genre: angst, oneshot
Summary: Lily oli aina tiennyt, että Sirius kuolisi pian.

A/N: Sähläsin jotain. Oikeastaan kirjoitin tämän vain, jotta saisin aikaiseksi jotain James/Lily-parituksella, josta en... oikein... tykkää. Mutta halusin tehdä tällaisenkin ja yritän etsiä kadonnutta inspiraatiotani tällaisilla raapustuksilla. No mutta koittakaa sietää ja kirjoittaa jotain kommenttia, jooko?

Osallistuu het10:een.

~


Ohi kiitävät ja muistoiksi maatuvat


Peilityyntä.

Niin painostava hiljaisuus, että tekee mieli oksentaa.

Katsot minua halveksivasti ja minusta tuntuu, että voisit murskata kalloni eikä se silti olisi läheskään yhä tuskallista kuin todistaa vieroksuvaa katsettasi. Et näytä tuntevan minua; en minäkään enää sinua.

Milloin asetuin poikkiteloin tiellesi? Äänetön kyynel vierähtää poskelleni.

"Miksi?"

Äänesi kaikuu tarpeettoman lujana aavassa hiljaisuudessa. En pysty siihen, en kohottamaan katsettani saati vastaamaan sinulle. En voi kuin purra huultani rikki.

"Miksei hän kertonut minulle?"

Koska hän ei halunnut sinun murehtivan, koska hänelle sinun onnesi oli tärkeämpää kuin oma terveytensä, koska hän rakasti sinua; ja sinä rakastit häntä, enemmän kuin minua. Olet aina rakastanut.

Ja siltikin pudistan vain päätäni vastaukseksi. Se ei tyydytä sinua enkä sitä odottanutkaan. Hymähdän. Ehkä minä vielä tunnen sinut, ehkä. Mutta nyt on liian myöhäistä.

Liian myöhäistä tuntea kesätuulen virtaavan!

Ja sinä kysyt, tiesinkö minä.

Minun tekee mieli purskahtaa kyyneliin; tottakai minä tiesin! Olin tiennyt aina, että hän tulisi lähtemään. Kävelemään pois jättämättä jälkiä, joita seurata.

Minuun sattuu niin kovasti, ettet usko sitä. Mutta sinä et välitä. Hymyilen surullisesti, vaikka vatsassa vellova suru ja tuska on liikaa käsiteltäväksi. Tähänkö yhteinen elämämme loppuu? Se on ohi aivan liian aikaisin.

"Kyllä minä tiesin."

Niin, se loppuu.

Sen jälkeen kaikki on ollut samantekevää. Kaikki kaunis katoaa, ja se, mikä jää, on katkeraa.
« Viimeksi muokattu: 13.06.2011 23:31:11 kirjoittanut Claire »
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Irkku

  • Huimapää
  • ***
  • Viestejä: 95
  • It'll always be you!
Vs: Ohi kiitävät ja muistoiksi maatuvat
« Vastaus #1 : 30.07.2010 16:38:55 »
Oii... se oli kaunista! ♥ Tykkäsin! :) Kiitos! :-*

~Irkku
En pelkää huomista, sillä se ei ole vielä tänään!

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 025
Vs: Ohi kiitävät ja muistoiksi maatuvat
« Vastaus #2 : 31.07.2010 13:48:44 »
Ilahduin kommentistasi, Irkku, kiitoksia kovasti.
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse

Antelope

  • Vieras
Vs: Ohi kiitävät ja muistoiksi maatuvat
« Vastaus #3 : 31.07.2010 17:21:54 »
Tosi kaunista, vaikkakin surullista.♥  Tykkäsin, paljonkin. :-*

 Miten minä aina eksyn lukemaan näitä kaikkia angsteja, kun alkaa itkettää. Silti aina vain painan "Komero portaiden alla" tai "Pimeyden voimat". Sitten itketään, tai ainakin melkein itketään... :'(

En löytänyt kirjoitusvirheitä, tietysti jotain pilkkuja saattoi olla väärässä paikassa, mutta minä en ainakaan huomannut. En ole maailman paras katsomaan kirjoitusvirheitä. En ikinä voisi olla beta...

Kiitos Claire! :-*


Antelope

Claire

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 025
Vs: Ohi kiitävät ja muistoiksi maatuvat
« Vastaus #4 : 09.08.2010 23:36:45 »
Kiitokset kommentistasi, Antelope ja kiva, että tykkäsit! Sama täällä, olen niin herkkä ihminen, että pakostakin siinä tulee itku kurkkuun, kun lukee jotain todella surullista ficciä. Nyyhkis.
We're stars wrapped up in skin
The light comes from within



There's no me, there's only (you)
There's only youniverse