Nimi: Ravistettava ennen käyttöä
Kirjoittaja: HopeaKuu
Genre: Draama
Paritukset: Ei tällä kertaa mitään
Ikäraja: S
Summary:
”Ilmeisesti jotkut ihmiset vain on ravistettava ennen käyttöä.”A/N: No, tämä tuli aika nopeasti kirjoitettua, kun tuli inspiraatio. Ehkä joku osasi arvatakin, että se inspis lähti Apulannan kappaleesta. Eli Sirius miettii ystäväsuhteita ja kertaa ensimmäisen Tylypahkan päivän läpi.
Kommentointi on jälleen suotavaa, ellei jopa toivottavaa
**~~~~~~**~~~~~~**~~~~~~**~~~~~~**
Ravistettava ennen käyttöäKun tulin ensimmäistä kertaa Tylypahkaan, olin vielä pentu. Kuitenkin heti junassa tapasin ystäväsielun, joka ymmärsi minua täysin. James tuli heti kysymään mikä minua vaivasi, kun istuin yksin vaunuosastossa.
Silloin ajattelin, ettei minua mikään vaivannut. Että James oli hemmoteltu kakara, ilman minkäänlaisia käytöstapoja. Idiootti. Epäilemättä myös kuraverinen. Kun nyt katselen liehakoivaa ja onnellista ystävääni, ajattelen, että hän on fiksu ja hänen asenteensa elämään on juuri oikea. Itseään tai muita ei saa ottaa liian vakavasti. Idiootin nimikettä häneltä ei voi poistaa, mutta ei Jamesilla kuitenkaan saa kusi nousta hattuun vain oikean elämänasenteen takia. Kuraverisyydellä minulle ei ole enää mitään väliä. Vaikka James tänä hetkenä ilmoittaisi, että hänen vanhempansa ovatkin jästejä tai että hän on itse jästi, eikä osaa taikoa, sillä ei olisi väliä.
Nyt käsitän, että minua todella vaivasi silloin joku. En ollut oppinut normaaliin elämään, vaan minuun oli juurtunut Mustan tavat. Vaikka en ollut koskaan osannut kunnioittaa vanhempieni arvoja, minuun oli kuitenkin iskostunut se, miten olin parempi kuin muut; en yhtä hyvä kuin muut Mustat, mutta parempi kuin loput tässä maailmassa. Onneksi James palautti minut maanpinnalle. ”Luuletko sä olevas jotenkin fiksu vai? Yksin täällä kyyhötät! Tiedätkö, ei tässä elämässä pärjää yksin!” James silloin totesi ja löi vaunuosastoni oven lujaa kiinni. Muistan, miten säikähdin, että lasi särkyisi ja joku luulisi minun rikkoneen sen typeryyttäni. Todellisuudessa se oli pienin asia, mistä minun silloin olisi pitänyt huolehtia.
Se oli myös sitä aikaa, kun mietin, miksi kukaan ei halunnut istua minun kanssani samassa vaunuosastossa. Nyt tiedän, ettei kukaan normaali ihminen halua istua sellaisen kanssa, joka ei pysty katsoa muita silmiin vaan tuijottaa mieluummin ulkona viliseviä maisemia tai lattiaa.
Kuitenkin elävämmin kuin mitään muuta siitä päivästä, muistan sen kun meitä lajiteltiin. James oli rivissä, kun menin istumaan penkille ja painoin lajitteluhatun päähäni. Toivoin katkerana, etten joutuisi Luihuiseen. Muistan myös sanat, jotka hattu minun korvaani sanoi:
”Miksi minä sinut Luihuiseen laittaisin? Veresi takia? Ei, ei se sitä määrää! Pärjäisit siellä, mutta ei, sydämeltäsi sinä olet ROHKELIKKO!” Kun ymmärsin, että koko sali oli kuullut sen naamalleni levisi virnistys. Olin kerrankin ylpeä itsestäni! Olin saavuttanut jotain hienoa! Kun Lajitteluhattu vedettiin päästäni pois hymy kuitenkin pyyhkiytyi kasvoiltani. Koko sali oli aivan hiljainen. Kun muita oltiin lajiteltu, sali oli puhjennut aplodeihin. Nyt oli aivan hiljaista. Muistan kuinka nousin ja kävelin kohti Rohkelikon pöytää. Kaikki tuijottivat minua. Heidän kasvoistaan kuvastui hämmästys, inhotus ja selvä pelko. Kun istuin pöytään, molemmille puolilleni tuli monen ihmisen istuttava aukko. Jopa melkein päätön Nick leijui ja katsoi minua kummeksuen.
Seuraava, mitä muistan on kun näin ainoan oman ikäiseni tutun mentävän lajiteltavaksi. James Potter, se tuon ääliön nimi siis oli. Kun lajitteluhattu karjaisi ”Rohkelikko!” en voinut pettymykselleni ja ärtymykselleni mitään. Silloin en voinut tietää, miten typerä olin. Mielipiteeni, mielialani ja koko ajatusmaailmani kuitenkin muuttui, kun tuo poika etsi katseellaan minut. Hän käveli luokseni ja istui viereeni. Hän ojensi kätensä ja salin hiljaisuudesta ja juhlavuudesta välittämättä hän sanoi: ”James Potter” Mutisin hiljaa ja nolona oman nimeni, mutta en ojentanut kättäni.
Pian kaikki oli lajiteltu. Jamesin toiselle puolelle oli ilmestynyt joku Remus, sukunimeä en silloin kyennyt muistamaan. Kun minnekään muualle ei ollut mahtunut, minun viereeni oli alistunut pieni ja pyöreä, jollain tavalla harmaa poika. Pian Dumbledore oli pitänyt puheen. Vaikka vanhempani olivat varotelleet hänestä ja hänen huonoudestaan, en voinut olla pitämättä hänestä. Hymyilin miehelle, kun hän katsahti meihin päin. Näin myös McGarmiwan hymyilevät tyytyväisenä katsahtaessaan meihin päin. Nykyään hän ei varsinaisesti onnellisuudesta säteile, kun hän näkee meidät.
Muistan myös, miten James pyysi minua vetämään Karnevalialan Paukkunamun. Tiedän, että katseeni kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Osasin tuohon aikaan katsoa mustamaisen halveksivasti. Muistan, miten James laski Paukkunamun pöydälle ja katsoi minua hetken ja kysyi: ”Pitääkö sut ravistaa käyntiin, vai?” Sitten hän otti minua olkapäistä kiinni ja alkoi ravistaa leveä virne naamallaan. Pian poika hänen selkänsä takana virnisti puuhallemme katsomatta kuitenkaan päin, ja aloin kuulla oman selkäni takaa hihitystä. James ei silloin luovuttanut, ennen kuin naurahdin. Ja nyt tiedän, ettei hän vieläkään luovuttaisi, jos olisin allapäin.
Nyt tiedän, että silloin minusta ravistettiin suurin osa Mustan verestä pois. Sen jälkeen saatoin vetää Paukkunamun Jamesin kanssa. Sieltä tuli neljä kirkkaan oranssia narrinlakkia. Painoimme ne päähämme ja ylimääräiset lahjoitimme Remukselle ja Peterille, jotka tuolloin erehtyivät viereemme. Kun lakit hetken olivat päässämme, huomasimme, että kohtaan, johon aina ilmestyi jokin titteli, tuli viisi kirjainta. Kaikilla luki sama sana: Kelmi.
Myöhemmin sain selville, että Jamesin isä oli käyttänyt samaa ravistelutaktiikka poikansa piristämiseen tämän ollessa kotona. Myöhemmin sain myös Jamesin isästä uuden isän, kun omastani ei ollut hänelle annettuun vastuulliseen isän tehtävään.
”Sirius jumalauta! Onko sut taas ravistettava käyntiin?!” Havahduin Jamesin ilkikuriseen ääneen. Käänsin suuni mutruun ja nyökkäsin. James astui uhkaavana eteenpäin. Virnistin jo nyt. Samassa näin Remuksen tutun virnistyksen ja kuulin Peterin hiljaisin hihityksen. Tiesin hänen painavan kättään suunsa eteen.
Vihdoin kaikki oli selvää: jotkut ihmiset vain on ravistettava ennen käyttöä.