Title: Tuskaa, kärsimystä ja ikävää
Author: Penber
Raiting: S
Genre: Harry! Angst, oneshot, skeida
Disclaimer: JK Rowling omistaa nämä upeat hahmot, joita minä lainaan.
Song: Three Days Grace - World So Cold
Summary: Harry ikävöi Siriusta.
A/N: Idea lähti aikoja sitten, ku kuulin World So Cold-biisin ekaa kertaa. Tajusin, että sehän kertoo juuri Harryn surusta Sirree kohtaan. Ja siitä, miten Harryn vinkkelistä koko maailma on vaa aika kylmä paikka. En osaa kirjottaa Potteria, joten tämä nyt on mitä on 8'D. Pyydän anteeksi jo näin etukäteen.
~
Oli kulunut vajaa kaksi päivää siitä kun Harry Potter oli palannut takaisin Likusteritie nelosen ankeuteen. Nuori velho oli linnoittautunut hetimiten huoneeseensa, välittämättä setänsä ärtyilyistä taikka tätinsä mulkoilusta. Mustatukkainen poika oli suorastaan heittänyt arkkunsa keskelle huonetta, missä se nyt nökötti surullisennäköisenä. Sitten hän oli asettanut Hedwigin häkin nätisti sen omalle paikalleen, tietäen ettei lintu pitäisi siitä, jos sitä kohdeltaisiin yhtä huonosti kuin arkku parkaa.
Niinä kahtena päivänä, joina Harry oli viettänyt itsensä kanssa, hänen päänsä oli täyttynyt lukuisilla ajatuksilla. Olisi ollut helpompaa, jos hän olisi saanut jäädä ikuisesti Tylypahkan helakanpunaiseen pikajunaan istumaan Ronin sekä Hermionen kanssa. He olisivat supisseet, miettineet ja syöneet Tylyahosta tuomiaan herkkuja ilman minkäänlaista kipeää ajatusta menetyksestä. Juuri siitä menetyksestä, joka nyt painoi Harryn sydämellä pahemmin kuin koskaan ennen.
Poika painoi kätensä otsalla olevan arven päälle kuin olisi tarkistanut sen yhä olevan siinä. Yllättävä kiukkuaalto pyyhkäisi hänen ylitsensä. Harry olisi mieluusti repinyt arpensa pois. Ei hän sitä ollut pyytänyt! Miksi sen hänessä täytyi siis olla? Oliko tuo pahainen merkki koskaan tehnyt pojalle mitään hyvää? Se oli merkinnyt hänet erityiseksi, suorastaan oudoksi. Harry ärähti hiljaa, iskien nyrkkinsä seinään niin että pamahti.
“Sirius… Sirius…”
Harry oli lyyhistynyt sängylleen ja hän mumisi kummisetänsä nimeä peitolle. Surunsekaisena hän puristi kipeällä kädellään peittoa, vain saadakseen jotain tekemistä.
En saa valehdella suorastaan hohti kämmenselällä, muistuttaen juuri loppuneesta lukuvuodesta, Pimennosta, Voldemortin paluun peittelystä… Siriuksen kuolemasta.
Harry säpsähti. Hän nosti katseensa, nousi istumaan sängylleen ja katsoi Hedwigin tyhjää häkkiä. Lintu oli jo aikoja sitten noussut siivilleen ja kadonnut hiljaiseen yöhön. Nuorukainen oli yksin. Täysin yksin sen ymmärryksen kanssa, että Sirius, hänen kummisetänsä, oli tosiaan kuollut. Poissa. Ikuisesti.
Haparoiden Harry nousi täriseville jaloilleen.
Sirius oli kuollut.
Oksennuksenmaku nousi nuorukaisen kurkkuun, saaden hänet kakomaan. Harry hamusi kylmää ikkunaruutua, syvään henkeä haukkoen. Nostaessaan katseensa pimeälle kadulle, sydämen hypätessä kurkkuun, poika kerkesi tuntea oudon kipinän syttyvän sisällään.
Oliko sysimusta koira juuri piiloutunut naapuritalon aidan taa?
Vai oliko syyllisyys vain jälleen huiputtanut väsyneen nuoren silmiä.
Living in a world so cold, wasting away!
Living in a shell with no soul, since you've gone away!
Living in a world so cold, counting the days!
Since you've gone away,
you've gone away, from me!
A/N2: Heittäkää pöllöllä.
