Suruaika (S)

[Hypocrite]

Title: Suruaika
Author: Hypocrite
Genre: Angst, self-harm, non-pairing, one-shot
Rating: S
Summary: Fläshbäkki Voldemortin ensimmäisen kukistumisen jälkeisiin kuukausiin, Remuksen omalaatuisen suruajan yhteen päivään.
Warnings: Itsetuhoisuus. Tahtoo-olla-bulimia, eli bulimia ilman sitä perinteistä ”haluan olla laiha”-itkua.
A/N: Luin pitkästä aikaa ficcini Vapaus on suuri vankila (S) (*mainosmainos*),  jolle tämä on itsenäinen jatko-osa. Olen tykästynyt nuoriRemus-angstiin, ja aihe on vallan tuttu.



Suruaika


   Remus seisoo hellan edessä puinen kauha kädessään. Hän hämmentää kastiketta, joka tulee lisukkeeksi vasikanlihalle ja perunoille. Remus rakastaa jästien tapaa tehdä ruokaa, sitä vaivannäköä ruoan pilkkomisessa, kypsentämisessä, tarjoamisessa. Kaiken sen jälkeen syöminen on paljon palkitsevampaa.

Ruoan valmistus on niitä harvoja asioita, joista Remus on vielä kykenevä nauttimaan. Hän muistaa aina ne iloiset iltapäivät, kun James, Lily, viimeisinä aikoina pieni Harrykin, Sirius ja Peter kokoontuivat hänen luokseen syömään. Remus teki aina ruoat itse, ilman taikuutta, jolloin tuntui, kuin ruoassa olisi ollut enemmän rakkautta.

Remus nostaa kattilan hellalta. Hän asettelee kaiken kauniisti lautaselleen, istuu pöydän ääreen ja alkaa ruokailla. Ennen hänen vierellään istui Sirius, toisella puolen Peter. James ja Lily istuivat aina vastapäätä. Niin keskustelu sujui helpoiten. Ja nyt Remus on yksin. Peter ja pariskunta Potter ovat kuolleet, Siriustakin Remus yrittää pitää kuolleena itselleen. Ystävä hän ei ainakaan enää ole, ei sen jälkeen, mitä teki, millaiseksi muutti Remuksen elämän.

Lautanen tyhjenee nopeasti. Remus tuntee hullua euforiaa niellessään ruokaa, mutta yhtälailla katumusta ja häpeää tehdessään jotain niin nautinnollista, johon hänen parhailla ystävillään ei ole enää koskaan mahdollisuutta. Hänen ei omasta mielestään pitäisi saada tuntea iloa mistään.

Aterimet kolahtavat tyhjälle lautaselle. Remus istuu hetken paikallaan, ponkaisee sitten vauhdilla seisaallen ja menee pesualtaan luo. Hän ei vaivaudu ottamaan lasia kaapista, vaan kumartuu altaan ylle ja laskee hanasta vettä suoraan suuhunsa. Hän juo, juo, juo, kunnes tuntee veden nousevan takaisin kurkkuunsa. Remus hypähtelee tasajalkaa muutaman kerran, levittää kätensä ja alkaa pyöriä keskellä keittiötä. Kun päässä heittää tarpeeksi, Remus kulkee seinää myöten kylpyhuoneeseen. Hän polvistuu lattialle kuin palvomaan posliinista jumalaa, ja tuntee itsensä nöyryytetyksi, kuten aina.

Remus huokaa syvään, sipaisee hiuksiaan korvan taakse. Hän hengittää suun kautta, mutta työntää sitten etu- ja keskisormensa suuhun. Hän painelee sormillaan kieltään yrittäen rentouttaa kurkkuaan. Hitaasti hän vie sormet pidemmälle kurkkuunsa, heiluttaa niitä, painelee kurkunpäätään. Yhtäkkinen yökkäys säikäyttää Remuksen saaden hänet vetämään käden nopeasti suustaan. Hampaat raapaisevat sormia ikävästi. Remus tuhahtaa ja ryhdistäytyy. Väärä nautinnontuottaja on saatava ulos. Sormet menevät uudelleen kurkkuun, nyt päättäväisesti, valmiina helpottamaan häpeää.

Yökkäykset vavisuttavat Remuksen kapeaa olemusta. Sydän hakkaa epäsäännöllisesti, ja Remus pelkää sen pettävän, muttei lopeta oksentamista. Kuuma, paksu aine valuu pitkin Remuksen kättä. Lopulta suusta ei tule enää kuin vatsahappoja.

Remus vetää sormet suustaan ja syljeksii kamalaa makua ja pieniä kokkareita veteen, joka nyt näyttää lähinnä tehosekoittimessa käyneeltä juhla-aterialta. Sitähän se periaatteessa onkin. Haltioituneena Remus katselee voitonmerkkiään. Olo on puhdistunut, kun kaikki se lika on taas ulkona. Hän nousee ylös huuhtelemaan kätensä, kasvonsa ja suunsa. Haju ei lähde sormista kahdenkaan saippuapesun jälkeen ja maku tuntuu pinttyneen suuhun.

Peiliin katsoessaan Remusta alkaa taas oksettaa. Hän on ruma. Hän ei voi käsittää, kuinka asia, joka tekee niin upean voitokkaan ja helpottuneen olon, voi ulkopuolelta tehdä niin rumaksi. Hänen silmänsä vetistävät, toisessa on taas verenpurkauma. Iho on yksinkertaisesti huono: silmien alla on pieniä punaisia näppyjä, poskista kuoriutuu kuiva iho pois ja hiusrajassa ja leuassa on selviä finnejä kuin teini-ikäisellä. Ja hiukset... Ennen niin vahvat ja kiiltävät hiukset muistuttavat nyt enemmän Ruikulin tukkaa. Kaunis leijonanharja on ohentunut ainakin puoleen ja kaikki kiilto on hävinnyt. Remus ei ole päiviin jaksanut edes pestä hiuksiaan ja nyt niiden latvoissa on oksennustakin.

Remusta tukahduttaa. Voitonriemu alkaa hävitä. Yhden hyvän asian hän kuitenkin itsestään vielä löytää, ruumiillisen muistutuksen siitä, että hänkin kärsii. Jo valmiiksi hoikan vartalon luut erottuvat selvemmin, tietysti, Remuksen ruokahan menee melkein aina hukkaan. Remuksen mielestä solisluut näyttävät vain hauskalta näkyessään paidan läpi niin hyvin. Ei Remus sinällään halua olla laiha, mutta se on muistutus, ja jos kuolleet ystävät voisivat nähdä hänet, he tietäisivät Remuksen kaipaavan heitä.

Remus päättää lähteä ulos, vaikka kurkkuun sattuukin mielettömästi, vatsassa kramppaa ja hän tuntee itsensä rumaksi ja viheliäiseksi. Hän pyyhkäisee nenästä valuneen verensekaisen rään hihaansa ja pukeutuu ulkovaatteisiin.

   Aurinko paistaa vielä saaden kaiken hehkumaan. Remus hymyilee kauniiden ystävyysmuistojen palatessa mieleen. Eheään, vahvaan mieleen.




---
A/N2: Kommentit ovat ilomme.

[jaina]

Oi, tämä oli mielestäni niin nätti. tykkään lukea Kelmeistä, tosin vasta nyt lähiaikoina olen Kelmi-ficcejä lukenut, ja oli kiva huomata että tässä ficissä oli yksi Kelmeistä, itse Lupin. Lupin on mielestäni sen verran onneton hahmo, että hänestä saa helposti tehtyä tälläisiä angst-ficcejä, oli hän sitten aikuinen tai nuori poika. Olin siis mielissäni, kun tämän näin.

Ja mukava lukukokemushan tämä oli! Tämä ei ollut kuitenkaan niin lyhyt mitä odotin jo pelkän otsikon perusteella, vaan tälläinen sopivan pitkä tälle aiheelle. Tapahtumat oli kuvattu kauniisti, muttei liian yksityiskohtaisesti, joka on hyvä. Tämä kertoo myös suoraan, selvästi bulimian vaaroista ja sen haitoista ja sen semmoisista.

Pidin tästä. Kirjoitusvirheitäkään en löytänyt - mutten kyllä tätä haravoinut läpi, mutta kyllähän yleensä huomataan jos ficissä on kirjoitusvirhe..

[Roshwua]

Voi voi voi miten ihanan surullinen. Minusta on ihan hyvä, että tämä oli K-15, sillä onhan syömisongelmat aika vaikeita käsiteltäviä vaikkei niistä aivan suoraan ficissä puhuttaisikaan. Mutta njaa.

Pidin tästä oikein paljon. Aluksi luulin tämän kertojakulman olevan huono ja sellainen vähän tylsä, mutta se paljastuikin oikein hyväksi tavaksi kuljettaa tarinaa eteenpäin. Jos tämä olisi ollut pidempi, olisin ehkä sitten vähentänyt Remuksen nimen toistamista ja kirjoitustyyliä - ymmärrät varmaan mistä puhun, mutta kuten mainitsin, tähän se sopi paremmin kuin hyvin. Yleensä luen myös imperfektissä, joten sekin oli pitkästä aikaa uutta. Aihe oli tuotu hienosti esille ja oli mielenkiintoista lukea välillä Remuksesta syömishäiriöön liitettynä, sillä yleensä se on omalla kohdallani Sirius (:

Tunne, joka Remuksella oli oksentamisen aikana ja sen jälkeen oli hienosti pähkäilty ja kuvailtu. Miten aluksi onkaan tyytyväinen saadessaan kaiken saastan ulos, mutta sitten tunteekin olonsa kurjaksi ja ns. typeräksi. Yksityiskohtia riitti sillain kivasti naposteltavaksi ja se elävöitti hyvin monia kohtia sen sijaan, että olisi vain kunnolla puskettu eteenpäin. Kappalejakokin oli minusta osuva ja hyvin selventävä.
Ai niin, pakko sanoa vielä tuosta alusta, että ficin alussa ainakin minulle tuli sellainen aika turvallinen fiilis. Remus puhui ja pohti jotenkin rauhallisesti ja niin ihanan monipuolinen ja luova harrastus kuin ruoanlaitto oli laitettu Remuksen tapaiselle velholle. Sitten tarina synkistyi. Tuosta kaavasta pidin: kivakin asia voi muuttua hirveäksi varsinkin muistojen avulla.

Yhden hyvän asian hän kuitenkin itsestään vielä löytää, ruumiillisen muistutuksen siitä, että hänkin kärsii. Jo valmiiksi hoikan vartalon luut erottuvat selvemmin, tietysti, Remuksen ruokahan menee melkein aina hukkaan. Remuksen mielestä solisluut näyttävät vain hauskalta näkyessään paidan läpi niin hyvin. Ei Remus sinällään halua olla laiha, mutta se on muistutus, ja jos kuolleet ystävät voisivat nähdä hänet, he tietäisivät Remuksen kaipaavan heitä.

Tämä jäi jotenkin erityisesti mieleen. Varsinkin tuo ensimmäinen virke oli hyvä, ja Remus osasi etsiä itsetään hyvän puolen joka tavallaan on silti surullinen. Tuossa kohdassa aloin melkein sääliä Remusta, mutta kai miehellä pitikin olla jotain mihin olla ihan kohtuu tyytyväinen. Jostain syystä itseäni kiehtoo ihmisten ajatukset tuollaisten itsetuhoisuuden merkkien ilmestyessä tai siis itsetuhoisuus on kiehtovaa.... Öh.

Lopetus oli osuva, ja antoi lukijan pohtia itse mitä tulevaisuudessa tapahtuisi.

Virheitä en löytänyt, vaikkakin pilkunkäyttö oli aika runsasta. Toisaalta se taas erotteli lauseet hyvin toisistaan eikä juonesta tullut tönkköä. Lisää tällaista

[Hypocrite]

jaina: Ensiksi, suuret kiitokset kommentista. Kelmit ovat mullakin varsin lähellä sydäntä, ja varsinkin surullisen hahmon ritari Remus. Kiva kuulla, että onnistuin bulimiakuvauksessa, koska tuotti vähän vaikeuksia olla tekemättä tästä liian epäsuoraa ja kaunopuheista tai sitten täysin vastakohtaa. ^^

Roshwua: Kiitokset kommentista sinullekin. Mulla oli myös ongelma valita kertojakulmaa; aluksi ajattelin kertoa Remuksen näkökulmasta, mutta se olisi saattanut lipsahtaa liian herkäksi. Joten päätin kuitenkin ottaa riskin, hyvä että onnistuin.
Juuri tuon syömishäiriöSiriusylivoiman takia päätin ottaa uhriksi Remuksen, herkän ja haavoittuvaisen pikku rassukan.
Varsin hienoa, että löysit noinkin onnistuneita kohtia ficistä. Oman kokemuksen kautta noista osa tuleekin.
Ja ne pilkut... Mulla on tapana ylikäyttää pilkkuja, yritän opetella vähentämään, mutta aina ei onnistu. ^^'

[Needled Laiho]

Kiinnostuin tekstiin otsikosta, ja siitä, että kuvailussa lukee syömishäiriöstä. Päätin, että jos teksti kertoo jostakin Kelmistä, luen sen. No, kun tämä kertoi Remuksesta, aloin lukea tätä.

Tuo Remuksen ruuanlaittohetki oli mukava. Kerroit hienosti siitä, miten hän kaipaa ystäviään, ja millaista kaipaus on. Tuo Remuksen näkökulmasta kertominen onnistui sinulta hyvin, tekstiä on helppo lukea ja omaksua, ja sen idean sisällistää helposti. Kerronta on mukavaa ja sujuvaa. Käytit adjektiiveja ja erilaisia verbejä hyvin, ne saivat tekstistä monipuolisen ja estivät latteuden.
Tuo syy, miksi Remus meni oksentamaan, on hieno oivallus. Kohtaus, jossa Remus katselee itseään peilistä, on toteutettu hienosti. Se kertoo hyvin sellaisen henkilön ajatuksista, joka ei arvosta itseään, ja joka tuntee suurta inhoa ulkomuotoaan kohtaan samoin kuin ruuan syömistä. On jotenkin hieno ajatus, että Remus ilmaisee laihuudellaan kaipaustaan ystäviinsä, mutta samalla se tuhoaa hänet. Kaunista ja surullista. Pidän todellakin.

[Hypocrite]

Neeppu: Kaikki Kelmeistä kertova on aiheellista lukea. ^^
Kiva, että pidit tuosta ystävienkaipausideasta - en halunnut tehdä aivan tavallista bulimiatekstiä, joten päätin tehdä jonkinlaisen koukun. Hyvä kuulla, ettei idea ihan kaatunut. Kiitokset myös kielenkäyttökehuista, suomenkielessä on niin paljon sanoja, että ihmisten pitäisi käyttää niitä!

[puhvo]

Pitkästä aikaa tulin lukemaan kelmificcejä ja ei kyllä tarttenut pettyä<3 Teksti oli tosi kuvailevaa ja sitä piti vaan päästä ahmimaan eteenpäin ja eteenpäin. (hehe, ahmimaan sopii tähän) Taidat tuntea aiheen aika hyvin tai sitten oot saanut tosi aidosti kuvailtua Remuksen oireita/tunteita. Ja solisluut=love

 Aivan ja sit en nyt jaksanu lainata tähän, mutta se oli aivan mahtavasti kuvailtu kun Remus kumartui vessanpöntölle, perjaatteessa sitä ei ees sanottu suoraan ja se oli jotenkin niin ovelasti kirjotettu<3 Jaah, kokonaisuus oli selkeä ja näin ja tykkäsin kyllä kovasti

[Hypocrite]

puhvo: Mukavaa että pidit ficistä, on aina kivaa kun joku haluaa ahmia ficcejä. Onhan aiheeseen tullut omakohtaisesti tutustuttua kyllä, ehkäpä siitäkin on sitten jotain hyötyä, kirjoittamisessa edes. :')
Humm, mä inhoan melkein kaikia vessaan liittyviä sanoja, eritoten vessanpönttöä/-pyttyä, joten pitää käyttää kiertoilmaisuja vähän. ^^

[Flora Chubb-Baggins]

Mä pidin tästäkin. Rakastan kelmificcejä, joten tämähän oli ihan loistava. Tä oli myös aika koskettava, omalla, vähän karulla tavallaan. Noi kaikki tunteet ja ajatukset on mietitty tosi hyvin.  Loppukin oli hieno. Kiitos tästä ficistä. <3

[Hypocrite]

Flora Chubb-Baggins: Kelmificit rules OK! Karu koskettavuus olikin tässä vähän haussa, hyvä jos onnistuin, sama kuin Remuksen ajatuksetkin. Olepa hyvä vain, ja kiitos itsellesi kommentista. ^^

[celcea]

Täähän oli aika koskettava. Tykkäsin kovasti, vaikka Remus ei kuulukkaan mun lempi hahmoihin Tää oli myös tosi erilainen, mitä mä tapaan lukea, mutta iski silti. Kiitos.

[Hypocrite]

celcea: Loistavaa, että joku, joka ei edes fanita Remusta eikä lue tällaisia ficcejä, tykkää tästä kuitenkin! Varsin palkitsevaa, kiitos. ^^

[kakku.]

Oli kyllä kovin surullinen aihe :/ Remus yksin kokkaamassa ja syömässä. Muutenkin yksin. Voih.
Mutta siis todella hyvin kirjotettu. Pidin ihan kauheasti kuvailusta. Kuten puhvo sanoikin, niin tuo vessanpönttö kohtaus oli aika ovela. Aika hienosti kirjotettu!

En ennen edes pahemmin välittänyt Kelmi-ficeistä, mutta nyt mä vaan luen ja luen niitä Tämäkin oli pakko tallentaa koneelle!

[Hypocrite]

katriqqq: Ooh, kiva kun joku on vaivautunut kommentoimaan näinkin vanhaan ficciin! Kiitos kovasti kehuista.
Kelmificeillä on paha ominaisuus koukuttaa. :'D Toivottavasti tästäkin ficistä on iloa vielä myöhemminkin.