Haittaa faniudesta?

[Räntsäke]

Elikä ajattelin kysyä ihmisiltä, onko jonkin asian fanittamisesta koitunut haittaa elämässäsi?
Tarkoitan esim. että oletko hurahtanut johonin joskus niin hyvin, että esimerkiksi koulu olisi jäänyt sen takia aivan liian vähälle huomiolle? Tai onko joku kaveri/tuttava/perheenjäsen/yms. vieroksunut sinua sen vuoksi? Tai oletko peräti joudunut kiusaamisen uhriksi tästä syystä?

Mie oon kyllä niin pesunkestävä HP-fani, ettei se varmasti ole jäänyt lähipiirille epäselväksi. Koulun olen onneksi saanut käytyä kunnialla, mitä nyt läksyt saattoivat joskus pentuna jäädä lojumaan mielenkiintosemman tekemisen takia. Ja joskus tietty yöunet jäivät lyhyeksi, kun hurahdin lukemaan ja "Oho, kello on jo neljä yöllä ja kaheksan aamu!"
Vasta yläasteelle kun menin, ni jouduin joksikin aikaa silmätikuksi HP-faniuden vuoksi. Naapuriluokan pojat (joita en edes tienny nimeltä) kuittailivat siitä jokaisen tilaisuuden tullen. Lopulta mentiin siihen pisteeseen, etten voinut mennä rauhassa edes vessaan, kun ovea koputeltiin ja potkiskeltiin ja huudeltiin läpi "Mitäs kohtaa Pottereista sää nyt menit lukemaan sinne?"
Tätä ei jatkunu kovin kauaa, luokkakaverit veivät asian eteenpäin luokanvalvojalle, joka hoiti heidät hiljaisiksi. Mut en oo sen jälkeen vuosikausiin uskaltanu viedä ainuttakaan Potter-kirjaa kouluun, vaan olen valinnut välituntilukemisekseni jotain muuta. Aloin lukea Pottereita ikään kuin salaa. Vasta pari vuotta sitten sen kynnyksen sai ylitettyä ammatillisessa koulussa, jossa uskaltauduin lukemaan Feeniksen kiltaa ihmisten nähden. Enää ei kukaan kuittaillut.

[Pähkinäinen]

On tosiaan mielenkiintoinen aihe, jota olen itse nimenomaan viime aikoina miettinyt.

Häpeättekö fanitustanne? Pidättekö pienempää ääntä siitä julkisella paikalla? Tai häpeättekö jonkin tietyn asian fanitusta mutta olette muuten ylpeitä (tai ainakin vähemmän häpeissänne)?

Itse olen nyt tässä kesän aikana uppoutunut animeen, mangaan ja japanilaiseen musiikkiin huomattavasti aiempaa syvemmin, ja huomasin kyllä, että kynnys ihkuttaa jotain animea/mangaa julkisesti oli suurempi kuin jonkin muun, vaikkapa amerikkalaisen TV-sarjan, kanssa. Olen pitänyt yhtä ja samaa mangaa koulun alusta asti mukana repussa ajatellen, että voisin välitunnilla lukea, mutta silloinkin kun tekisi mieli eikä aika mene läksyjen tekoon, en jotenkin uskalla ottaa sitä mangaa repusta ja ruveta lukemaan, kun ympärillä on luokkalaisia, joiden kanssa en muutenkaan tunne oloani kotoisaksi. Samoin tuntuu tietyllä tavalla pelottavalta kuunnella vaikkapa jotain japaninkielistä animealoitusmusiikkia kuulokkeista kuin jotain ihan enkunkielistä, vaikkei kukaan edes kuule. Laulan myös vähemmän ääneen japaniksi kuin muilla kielillä, eikä se johdu täysin siitä, ettei osaamista ole.

Fanitus on kyllä saattanut pikkuriikkisen vaikuttaa koulunkäyntiin, kun läksyjen tekemisen sijaan meneekin katsomaan viimeisintä sarjaa, johon on koukuttunut. Samoin tuo valvominen lukien on tuttua niin Pottereiden kuin monien muidenkin kirjojen kanssa. Joskus sitä kirjaa ei haluaisi laskea käsistään oppitunnin alettuakaan. Luetteko koulussa oppituntien aikana romaaneja/muuta omaa? Minä ainakin opin yläasteellakin nopeasti, kenen opettajan tunneilla sitä katsotaan läpi sormien ja kenen ei, ja onpahan tullut väitettyä vastaankin opettajalle, joka käski laittaa kirjan pois. Pöljintä tilanteessa oli, että opettaja antoi periksi ja sain sitten lukea sitä kirjaa sen sijaan, että olisin joutunut kertaamaan jo osaamaani asiaa.

[Larjus]

Nykyisin fanitus häiritsee/haittaa mua lähinnä niin, että pitäis lähteä töihin/tehdä koulutehtäviä/tai jotain vastaavaa kehittävää, ja sen sijaan minä vain olen jossain fanityttöhumalatilanteessa. Ja kai Amour Sucrésta on ollut mulle jossain määrin taloudellista haittaa, kun olen parissa kuukaudessa tuhlannut siihen törkeän paljon. Parisataa ainakin, tarkkaa summaa en halua edes tietää...

Kyllä minäkin olen joskus jossain määrin hävennyt jonkin asian fanittamista, lähinnä siksi, että olen kuullut joidenkin mollaavan niitä asioita, mutta nykyisin en jaksa välittää. Olen jopa jossain määrin elitistinen fani ja nautin siitä, kun minulta kysytään mitä kuuntelen iPodista, ja kun vastaan vaikka "Versailles'n The Red Carpet Dayta", porukalla ei ole aavistustakaan mistä mä puhun Ja voin lukea kaikkien edessä ihan pokkana yhtä lailla Frankenstainia kuin yaoimangaa.
Sen kyllä myönnän, että minua hieman jännitti kun enkun tunnilla kerrottiin, ketä me ihaillaan, niin vastasin ihailevani Moroboshi Yumehitoa. (sen seurauksena maikka innostui kun kuuli muusikosta jota hän ei tiedä ja pyysi mua soittamaan YouTubesta hänen tekemäänsä musiikkia) Olin ihan kauhuissani mutta samalla hieman ylpeäkin, kun pääsin näyttämään opiskelijakavereille palan jostain maailmasta, joka on minulle niin rakas mutta monille aivan tuntematon. Ja ammattikorkeakoulussa porukka on sentään niin aikuista, ettei tarvitse kuunnella mitään "Noi näyttää naisilta. Onks ne homoja?" -kommentteja.

Pahimmat fanityttökicksit kyllä pidän sisälläni. Vaikka välillä pahaa tekeekin kun yumehumala tekee tulojaan tai Nathaniel näyttää samaan aikaan söpöliiniltä ja kuumalta XD

[Pähkinäinen]

Enpäs tullut ajatelleeksikaan tuota rahallista puolta, mutta nyt kun mainitsit, Larjus, niin ne kesätyörahat taisivat vähän niinkuin huveta TV-sarjojen ostamiseen DVD:llä, muutamaan mangaan ja musiikkiin. Eh... Lasketaankos musiikkikin muuten tähän fanitukseen mukaan?

Ilmeisesti amispuolella on mukavampaa, et ole ensimmäinen joka kertoo että siellä ollaan tuolla lailla kypsempiä. Yksi itse asiassa sanoi, ettei häntä kauheasti jännittäisi mennä kouluun pyjamassa. Näin vähän off topic...

[Räntsäke]

Pähkinäinen: Tokihan musiikki lasketaan mukaan! Mikä tahansa voidaan laskea mukaan, jos sitä ihailet/fanitat... Ittellä taas ei oo mitään erityisempää päähänpinttymää muusta, ku Pottereista, jotka on oikeesti henki ja elämä. Kummitäti vei minut ensimmäiseen Potter-leffaan ku olin.. öö... 8-v? ja 11 vuotiaana tartuin ensimmäistä kertaa Viisasten kiveen. Sille tielle olen jäänyt.
Häpeänkö? Täytyy sanoa, että oikeastaan joo. Tai ainakin olen joksus hävennyt, kun ei tuttavapiirissä ole toisia Potterholisteja. Ne tutut, jotka pitävät Pottereista, ovat kyllä joutuneet kuuntelemaan jaarittelua ja useita luentoja aiheesta. Täytyykai sitä johonki purkaa puheripulinsa? Voisin jaaritella aiheesta Harry Potter vaikka hamaan ikuisuuteen kyllästymättä koskaan. No, häpeän siis hieman sitä, että taitaa tulla vähän liikaa höpötettyä niistä.
Ja joo, sen ensimmäisessä viestissä mainitsemani kiusausjutun jälkeen en ole moneen vuoteen uskaltanut viedä Pottereita kouluun tai lukea niitä ihmisten nähden. En vain halunnut laukaista sitä kuittailua enää uudestaan. Sen jälkeen yritin kaiken aikaa päästä siitä Potter-fanin "leimasta" eroon, mut kai se on tullut jäädäkseen. Enää se ei häiritse minua, se on oikein nätti leima : )

[mangos]

Mulle tulee aina paha mieli, kun lukee näitä juttuja missä ihmisiä on kiusattu kiinnostuksen kohteiden takia. Nuoremmille voi aina onneksi todeta, että vaikka se tuskin sillä hetkellä helpottaa, niin asiat helpottuvat kun kanssaihmisille tulee ikää lisää. Vanhemmiten ihmiset harvemmin jaksavat kommentoida juttuja niin kärkkäästi ja mun ei-HP:sta-mitään-tietävät ystävätkin vaan nyökyttelee kun selitän sylki vaahdossa jotakin aiheeseen liittyvää. Työpaikoilla ketään ei kiinnosta, mitä musiikkia kuuntelet tai mitä luet, jos istut kirja kädessä lounaalla joku tulee korkeintaan taputtamaan selkään, että on hienoa kun joku viitsii lukea. Tästä mun tatuoinnistakaan kukaan ei ole tainnut sanoa mitään poikkipuolista, vaikka olisin vähän tätä avannutkin jollekin (kyselyihin siitä, että mikä tämä juttu oikein on saa tosin vastata usein ).

Mulla oli nuorena niin hyvä tilanne, että jaoin samat kiinnostuksen kohteet mun parhaiden ystävien kanssa. Puhuttiin kaikki Pottereista, ficcailtiin ja kuunneltiin erilaista musiikkia kun kaikki muut. Homman teki kuitenkin aika helpoksi se, ettei ollut yksin. Sen takia en varmaan olekaan koskaan osannut hävetä asiaa mitenkään. Joskaan en kyllä myöskään huutele joka paikassa tarkkoja yksityiskohtia siitä, millaisia HP-juttuja luen netistä. Niistä avautumisen säästän suosiolla kavereille, jotka jakaa samat kiinnostuksen kohteet.

Jos oma ympäristö tuntuu olevan tosi tuomitsevaa niin mä en näe mitään huonoa siinä, että pitää vähän matalampaa profiilia ja pysyy hetken aikaa kaapissa oman fanituksensa kanssa, jos tuntuu vaikealta kestää muiden kommentteja.

Ja loppuun vielä pakko todeta että iiiiiso komppaus tälle:

Sen jälkeen yritin kaiken aikaa päästä siitä Potter-fanin "leimasta" eroon, mut kai se on tullut jäädäkseen. Enää se ei häiritse minua, se on oikein nätti leima : )

[Taelia]

Mullakin oli nuorempana siinä mielessä onnellinen tilanne, että koko mun silloinen kaveriporukka oli ihan pähkinöinä Pottereista siinä missä mäkin. Puhuttiin niistä yhdessä, spekuloitiin tulevien kirjojen tapahtumia, hehkutettiin muiden ficcejä ja kirjoitettiin omia. Olihan tietysti niitä, joiden mielestä oltiin varmaan tosi urpoja, mutta porukalla se oli paljon helpompi kestää. Eikä ollut mitään tarvetta hävetä.

Varsinaista "haittaa" mun HP-faniudesta on alkanut olla vasta vanhempana, kun mä taidan olla tuttavapiirini ainoa, joka on jämähtänyt tähän fanivaiheeseen, kun muut ovat jo kasvaneet yli ja löytäneet uusia, kenties kypsempiä kiinnostuksenkohteita ja muuta sisältöä elämäänsä. Tunnen oloni aika ajoin jotenkin, öh, jälkeenjääneeksi. Kaipaan ihan hurjasti niitä aikoja, kun mulla oli se tiivis, Pottereista innostunut ystäväporukka. Sinänsä keneltäkään ei ole tullut enää aikuisiällä mitään sanomista, mutta kyllä ihmisistä huomaa, ettei ne jaksa oikein kuunnella ja on ehkä vähän vaivaantuneitakin.

Saa nähdä, että alkaako sit tulla jotain reaktioita, kun olen ottamassa aika isohkoa HP-aiheista tatuointia. Se ei kyllä ihan välttämättä avaudu, jos ei ole lukenut kirjoja, mutta kyllä kai enemmistö mun ikäluokasta on.

[mangos]

Saa nähdä, että alkaako sit tulla jotain reaktioita, kun olen ottamassa aika isohkoa HP-aiheista tatuointia. Se ei kyllä ihan välttämättä avaudu, jos ei ole lukenut kirjoja, mutta kyllä kai enemmistö mun ikäluokasta on.

Asiasta kukkaruukkuun,  minkälainen tatska tulossa? En toki ole turhan utelias, mutta rakastan sitä miten ihmiset tatskaa Potter-juttuja. Yhdellä kaverilla on niin ihanan  kieroutunut H/D-tatska että hykertelin sen nähtyäni viikon putkeen.

[Eririn]

Mua ei koskaan Potter-faniudesta kiusattu, koska luokalla oli sellainen määrä Potter-nörttejä, niin tyttöjä kuin poikiakin. Sen sijaan kutosluokalla mua kiusattiin siitä, että pidin Lordista. En edelleenkään ymmärrä, mikä hemmetti siihen oli syynä, mutta se johti siihen, että aina kun esimerkiksi netissä kerroin pitäväni Lordista, lisäsin "eikä nyt sitten pliis mitään sanomisia". Kyllä se koville otti.

Muuten ei ole faniudesta (minkäänlaisesta) ollut juurikaan haittaa, paitsi että tätä nykyä isä tekee pilaa niistä asioista, joista pidän (erityisesti Hobitti ja KARA ovat joutuneet pilkan kohteeksi). Hänen mielestään ne vievät aikaani "kaikelta tähdellisemmältä". No anteeksi, just nyt mulle on KARA-faniudesta hyötyä kun opiskelen koreaa! (KARA on siis korealainen tyttöryhmä, jota rakastan syvästi.) Iskä on vaan tainnut unohtaa, millaista on olla 20 ja innoissaan asioista.

[Räntsäke]

Voi vitsi, että te ootte onnellisia te ihmiset, joilla on ystäväpiirissä samasta asiasta innostuneita ihmisiä!
Mä oon totta kai kiitollinen rakkaista ihanista ystävistäni, mutta usein olen unelmoinut ja miettinyt mielessäni, millaista voisi olla jos joku ystäväpiiristä olisi Pottereista yhtä hurmaantunut, kuin olen itse.
Vähän lyhyt viesti, mutta joka tapauksessa, olkaa onnellisia te joilla on samasta asiasta kiinnostuneita ja innostuneita ystäviä : )

[haryu]

Pahinta jonkun asian fanituksessa (siis sen takia kiusatuksi joutumisen jälkeen) on se kun kavereiden kanssa ei osu suosikit yhteen Itellä Potterit on niin iso rakkaus ja sitten taas Lotr on sellainen sarja jota en vaan pysty lukemaan, se on niin puuduttavaa. Haha ja sitten kävi näin että tutustuin tyyppiin joka on henkeen ja vereen Lotr-fani eikä tykkää Pottereista yhtään muut kaverit kattoo meitä välillä oudosti kun aletaan puolustamaan suosikkejamme ja riidellään kumpi on paras (se on kivaa vaikkakin vähän tyhmää)

Kirjoja ja mangaa oon aina pystynyt lukea vaikkapa koulussa, joko muita ei kiinnosta tai sit ne kysyy joko et "kiinnostaako sua oikeesti tuollanen" (manga) tai intoutuu mun kanssa fanittamaan.

Rahaa kyllä palaa ihan kiitettävästi. Jos nään ikinä missään jotain Potter-sälää, se on pakko hankkia itselle vanhemmat ei oikein tykkää kun oon kuluttanut lähemmäs satasen kahteen HP-aiheiseen kirjaan (Legenda ja Suuri Velhouskirja).

Mutta fanitus on ihanaa <3 varsinkin kun on muita joiden kanssa voi fiilistellä tai tapella siitä.

[Pineapple_Girl]

Minut tunnetaan koulussa Potter fanina. Tai no näin ainakin oletan. Onhan siitä jonkinmoista kuittailua tullut, esimerkiksi yhdesti joku muka huitoi kynällään ja loitsi jotain kun minä olin siinä lähellä. Tämmöisiä pikku juttuja, ei mitään suurta. En häpeä yhtään Pottereiden fanittamista. Lähiaikoina mulla nyt ovat yöunet jääneet vähiin kun olen vain lukenut jotain pitkää ficciä tai katsonut fanivideoita. Ja koulukaan ei jaksa kiinnostaa niin paljon kun haluaisin vain koko ajan fanittaa.

[Kosmik]

Kyllähän faniudesta on minullekin aikoinaan haittaa aiheutunut.

Ala-asteikäisinä oltiin kaverin kanssa hirveitä Potter-faneja ja meillä oli sellainen kahdenkeskinen projekti, että piirrettiin korttipohjille Potter-maailman taikaolentoja sen Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -kirjan kuvausten pohjalta. Me yleensä piirrettiin niitä luokassa aina ennen tunnin alkua, minä piirsin kuvat ja kaveri väritti ne. Ihanat luokkatoverit tietysti rupesivat meitä siitä kiusaamaan, kun luulivat, että tehtiin omia Pokemon-kortteja. Muistaakseni yksi poika jopa repi yhden meidän tekemän kortin kahtia. :c Joku sitten kanteli opettajalle, että me oltiin tuotu kouluun Pokemon-kortteja (ne oli kielletty meidän koulussa) ja opettaja sitten takavarikoi kaikki meidän piirtämät kortit. En muista, saatiinko niitä koskaan takaisin. :c

Mua ja kaveria kiusattiin koulussa oikeastaan ihan kaikesta, mitä fanitettiin. Jos leikittiin välkällä kaksin Hopeanuolta, niin luokan muut tytöt änkes väkisin meidän seuraan, muka leikkimään meidän kanssa, vaikka ne teki sen ihan kiusatakseen. Sitten meitä haukuttiin lesboiksi, kun kerran leikittiin Tekkeniä jossain uimarannalla, eli tapeltiin toisiamme vastaan "Tekken-hahmoina".

Myöhemmällä iällä olen saanut kuulla, että mulla on kuulemma paska musiikkimaku, mut en tollasille kommenteille viitti korvaani letkauttaa. Tuollaisen dissauksen takia en yleensä helposti kerro kenellekään mielenkiinnon- ja fanituksenkohteistani. Aina saa vaan ihmetellä, miten typerää porukkaa maa päällään kantaa, kun jotkut oikeesti näyttää kuvittelevan, että niiden oma musiikkimaku/lempiartistit/elokuvat/tv-sarjat ym. on se absoluuttinen totuus ja ne jotka ei niistä diggaa omaa vain huonon maun. Naurettavaa.