Author:Lööperiikka
Fandom: Twilight
Genre: Humour
Rating: S
Summary: Alicen kenkien tarina
Disclaimer: Alice sekä hänen kenkänsä kuuluvat Meyerille
A/N: Kirjoitin tämän alun perin kouluun ja nyt kun siivosin ficci arkistojani löysin tämän. Eli tarina Alicen kenkien näkökulmasta. Outoa eikö? No sellainen minä olen. Outo.
Anyway kommentoikaa pientä ficceröistäni ettei sille tulisi pahamieli..
Kiitos! <3
Vaaleanpunainen korkokenkä:“ Auts! Miksi tämä ihminen - jos se sellainen on. minä kun en näe… - painaa ainakin viisisataa kiloa? Ja älkää luulko ettei hän olisi nopea, sillä hänellä on melkein koko ajan melkein 80 kilometrin tuntivauhti -kävellessään. Juostessa hän voittaisi nopeasti nopeimmankin ralli-auton. Miksi juuri minun piti olla niin ihastuttavan hieno korkokenkä että hänen piti ostaa minut? Miksi juuri minä?”
Näin rikkaan parikymmen vuotiaan Alicen korkokenkä ajatteli. Itse asiassa en tiedä voiko korkokenkä ajatella, mutta kuvitellaan nyt että esineilläkin on aivot, tuntoaistit muttei puhumiskykyä. Se olisi jo liian paksua. Tai kengän kielellä ajateltuna liian paksupohjaista.
“Hei katsokaa mitä minä löysin!” tummahiuksinen siro nuori nainen hihkaisi perheelleen joka istui punaisella kulmasohvalla odottaen pahinta. Eli shoppaus ostosten esittelykierrosta.
Minutkin oli esitelty samalla tavalla muutama viikko sitten. Minä olin ollut peräti niin viehättävä kenkäpari että itse Rosallie -eli Alicen koppava sisko oli sovittanut jalkaansa.
“Minäkin voisin käyttää näitä! Paljollako myisit?” hän oli kysynyt. Se olisi ollut erittäin alentavaa nimittäin joutua myydyksi jo toistamiseen samana päivänä. Onneksi - tai miten sen nyt ottaa nimittäin Alice oli lyönyt jalkaa maahan, hyppinyt tasajalkaa suutuspäissään. Ja minuun puolestaan oli sattunut. - Alice ei ollut myynyt minua Rosaliele joka muuten painoi - jos mahdollista - enemmän kuin nykyinen omistajani.
Sillä hetkellä Alice vetäisi vaaleanpunaisesta paperikassista mustat nahkasaappaat joissa oli viidensentin korot. Niitä ihasteltiin jälleen kerran erittäin kovaan äänen ja minä joka en nähnyt Alicea kumminkin tunsin miten Alice kerrassaan säteili. Tuntui siltä että minä jäisin huomenna suuren kaapin pohjalle kun Alice vetäisi uudet kaunokaiset jalkaansa. Ja vaaleanpunaisilla avokkailla olisi huomenna vapaapäivä, jos hyvää tuuri kävisi ne pääsisi jo eläkkeelle.
“Tervetuloa perheeseen, kamu.” Ajatteli korkokenkä sarkastisesti.
Sirot siniset balleriinatAlice hyppäsi korkean puun oksalta alas ja lähti juoksemaan hän kiihdytti huumaavaan vauhtiin hyppäsi leveän joen yli. Toisin sanoen hän rääkkäsi jalassaan olevia yön sinisiä ballerinoja. Tosin rääkkäystä juokseminen oli vain kenkien mielestä.
“ Eikö hän olisi voinut valita niitä Adidaksen mustia lenkkikenkiä, jotka tällä hetkelläkin varmaan olivat siellä kaapin pohjalla kun Alicen oli “pakko“ saada ne? Minä olin liian hento tähän hommaan! Minulla oli vain ohutpohja ja hän olisi tarvinnut vähintään kivipohjat… Mehän siis minä ja kenkäparini olimme melkein puhki! Olisi nyt edes heittänyt minut -tai meidät -pois jaloistaan. Tuntui kuin pyyntööni olisi vastattu sillä hän hyppäsi ilmaan hän takertui johonkin… Minun tai meidän onneksi käsillään. Hahaa siitäs saitte villaiset kynsikkäät! Ette ole ennen kokeneet Alicen voimia, joita on paljon…”
Alice hyppäsi korkealle puunoksalle joka oli keltaisen talon yläkerran ikkunan korkeudella. Hän ei vain hypännyt hän suoritti suurta tehtävää -hän vakoili. Ei, ei hän vakoillut ketä tahansa. Mitä siinä olisi järkeä. Eikä hän nytkään vakoillut ketään ihmistä. ei siihän hän ei alentuisi. Itse asiassa hän vakoili vaatekaappia. Bella Swanin vaatekaappia eikä sitäkään turhaan. Hän halusi tietää että minkä värisistä vaatteista Bella piti. Mikä hänen kokonsa oli…. Perus asioita joita piti tietää ennen kuin meni vaateostoksille vaatteitten saajan tietämättä
Alice nimittäin oli ostanut jo itselleen -ja perheelleen vaatteet pariksi seuraavaksi kuukaudeksi. Eli seuraavana perheen jälkeen tuli ystävät.
“Hei Alice! Mitä -mitä teet ikkunani takana?” ruskea hiukkasinen kalpea tyttö kysyi avaten samalla ikkunan joka narisi hienoisesti.
“Vakoilen sinua! Tietenkin!” Alice vastasi itsevarmasti.
“No sen minä jo ymmärsin…” Bella mutisi kun Alice loikkasi jo sisään.
“Mutta Bella! Eikö sinulla ole mitään vaateita?” Alice kysyi epäuskoisena kun avasi ruskean vaatekaapin oven.
“On!” Bella hihkaisi jo hiukan ärtyneenä.
“Sinä tarvitset todellakin apuani!”
