Nimi: Ystävänrakkaus ja se toinen rakkaus
Kirjoittaja: R.H.E
Ikäraja: S //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Paritus: Remus/Sirius
Tyylilaji: one-shot, draama, fluff
Vastuuvapaus: Kaikki paitsi juoni Rowlingin, minä vain testaan mielikuvitukseni rajoja. En hyödy tästä rahallisesti.
Yhteenveto: "Tunteet saattavat hämärtää ystävyysrakkauden ja sen toisen rakkauden erot, joten muista olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen."
A/N: Yöllä laadittu kummallisen abstrakti ficci, jonka ei edes pitänyt päättyä näin :'D Olisin hyvin kiitollinen kommenteista.
***
”Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa rakastat ystävääsi enemmän kuin omaa elämääsi.
Miltä hän näyttää sinulle? Huomaako tämä ystävä ne pitkät, kaikennäkevät katseet, jotka häneen luot? Mitä hän niistä ajattelee, minkä tunteen hänen kasvonsa heijastavat? Näetkö hänessä ahdistusta, pelkoa, välinpitämättömyyttä tai hellyyttä näinä hetkinä?
Kaikki edellä mainituista heijastuksista ovat hankalia käsiteltäviä.
Ahdistus ystäväsi kasvoilla kertoo, että olet mennyt liian pitkälle – ”
”Remus, mitä sinä puuhaat?”
Nostan katseeni pienestä nahkakantisesta vihkosesta. Suoraan silmiini paistava aurinko pakottaa minut siristelemään, mutta edes katseen hämärtyessä en voi olla erottamatta Siriuksen komeita kasvonpiirteitä. Hänen harmaat silmänsä hymyilevät kysyvinä.
Silmistä avautuu suora näkymä yhtä valoisaan ja kauniiseen sisimpään.
”Minä kirjoitan”, vastaan itsekin hymyillen. Sirius saa minut aina niin hyvälle tuulelle.
”Näytä se sitten minulle”, Sirius pyytää päätään kallistaen ja pörröttää hiuksiani. Sitten hän jo rientääkin takaisin huispausharjoitusten pariin.
Mihin minä jäinkään?
” - ja olisi syytä ottaa pari askelta taaksepäin. Pohdi omia tunteitasi ja vertaa niitä siihen, mitä ystäväsi havaitsee.
Pelon vaikutukset voivat kuulostaa samoilta ahdistuksen kanssa. Pelolle kuitenkin löytyy useampia selityksiä, joihin on syytä perehtyä. Ystäväsi saattaa olla vain huolissaan tarkkailustasi, tai sitten hän painii itse samojen tunteiden parissa. Nämä tunteet saattavat hämärtää ystävyysrakkauden ja sen toisen rakkauden erot, joten muista olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen.
Välinpitämättömyyteen kannattaa suhtautua niin kuin ystäväsi tekee. Anna hänelle paljon tilaa, mutta osoita, että tarvitset häntä ja hän sinua.
Viimeisessä kohdassa en valitettavasti osaa neuvoa kovinkaan kummoisesti. Minua ja ystävääni erehdytään usein luulemaan rakastavaisiksi, mikä on melko huvittavaa meidän molempien mielestä. Ystäväni ei kyllä naura asialle yhtä paljon kuin muille vastaaville, mutta niin minä olen hänen reaktionsa tulkinnut. Mutta siis, tilanteen hauskuus piilee siinä, että ystäväni sattuu olemaan poika. Eihän se tietenkään ole kohdan ratkaiseva tekijä, vaan omat tunteemme. Kyllä, minä rakastan häntä – ystävänä.
En ole vielä itse kokenut elämän suurinta lahjaa, kahden osapuolen välistä rakkautta, mutta kuka tahansa tietää, että omien ajatustensa tuonti on tärkeintä tilanteessa kuin tilanteessa.”
Sinivalkoinen perhonen lehahtaa vihkoni sivulle. Tutkailen sen siipien hienoista kuviointia; valkoisten siveltimenvetojen jälkeä safiirinsinisellä pohjalla. Puhallan sivua ja perhonen avaa siipensä. Ennen kuin huomaankaan, se on noussut taas vuorilta puhaltavan viileän tuulen matkaan.
”Kun siis päätyy tällaiseen tilanteeseen, jossa ystävänrakkaus on kasvanut huippuunsa, kannattaa varmistaa ystävänsä mahdollisen erikoisen käyttäytymisen syy.”
Etsin katseellani mustahiuksisen pojan luutansa selästä. Tulenpunaisena roihuava viitta kannoillaan hän kiitää maalilta toiselle ja päihittää hiuksenhienosti joukkuetoverinsa kilvassa.
Sydämeni paisuu ylpeydestä.
”Älä missään nimessä peittele tunteitasi, mutta ole ehdottoman varovainen. Kaikki ystävät eivät ole sitä mitä sydämesi kuvittelee heidän olevan, joten pidä myös järkesi avoinna.
Kaikista kultaisimmat ystävät ansaitsevat paljon aikaa ja perinpohjaisia selityksiä, jos heille aikoo selittää tilanteensa.
Ja jos tilanne riistäytyy käsistä ja tunteet voimistuvat, älä asetu niiden tielle. Anna unelmiesi itää, mutta kitke kukkia tappavat oksat huolella pois.
Tähän päätän itsetutkiskeluni ja neuvoni. Kiitos.”
Kirjoitan hajamielisesti hymyillen viimeisen virkkeen ja käyn vielä hyvästelemässä Siriuksen ennen paluumatkaani koululle. Heidän harjoituksensa ovat sujuneet erinomaisesti, mutta jälkitoimiin kuluu vielä reilusti aikaa. ”Saat lukea sen illalla”, lupaan hänelle.
Illalla mennessäni nukkumaan Sirius ei ole vielä palannut, mutta päättäväisesti, joskin kovin hermostuneena, jätän vihkoni hänen yöpöydälleen.
Jo alkava katumus seuraa minua uniini.
-
Jälkikirjoitus
Päästyään yömyöhällä tupaansa Sirius luki Remuksen aikaansaannoksen. Kerran. Kahdesti. Kolmesti… Ja mitä useammin hän sen kävi läpi, sitä mietteliäämmäksi hänen ilmeensä muuttui.
Kertoja olisi voinut vannoa nähneensä pojan silmissä oivalluksen pilkahduksen.
Kaikkitietävä kertoja osui oikeaan tälläkin kertaa. Nimittäin seuraavana aamuna Sirius suuteli Remusta Suuressa salissa, ja Remus-rukka, lievästi sanottuna sekaisin Siriuksesta, joutui kirjoittamaan tekstinsä kokonaan uusiksi.
***
