Nimi: Laumavaisto
Kirjoittaja: R.H.E
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/Remus (Anturajalka/Kuutamo)
Genre: one-shot, drama, fluff
Vastuuvapaus: Rowlingille kuuluu pikkuiset karvakorvat, mutta juoni on minun.
Summary: Koira kuului sen laumaan. Koira oli
kumppani. Kuutamo nautti ajatuksesta täysin siemauksin.
A/N: Yömyöhään kirjoitettu tekele, vastapainoksi kaikelle K18-materiaalille jota olen viime aikoina lukenut (; Toivottavasti pidätte, ja vaikka vihaisittekin, kommentoikaa kiitos
LaumavaistoKuutamo avasi syvänruskeat silmänsä.
Suden harmaa ruumis vavahteli rajusti eläimen noustessa seisomaan neljälle jalalle. Keuhkot tyhjenivät sen ponnistellessa pysyäkseen tasapainossa, kun nivelet tuntuivat lukkiutuneen paikoilleen ja estävän jokaisen pystyssä pysymistä edesauttavan liikkeen. Kuutamo paljasti hampaansa irvistykseen ja päästi syvältä kumpuavan ärinän karkaamaan kurkustaan. Se sattui yllättävän paljon, ottaen huomioon että eläimen veressä kiehui adrenaliini, joka hukutti monet muut aistimukset.
Kai se johtui vain siitä, että Kuutamo joutui kakistelemaan saadakseen henkeä.
Susi levitti jalkojaan tarkoituksenaan kasvattaa tukipinta-alaa. Rääkyvän Röttelön lattian halkeillut puinen pinta esti sopivasti mustia kynsiä liukumasta, muttei kokonaan poistanut Kuutamon raajoihin kohdistuvaa painetta suden vielä rimpuillessa selkää vavahduttelevan kivun kourissa. Tuska tuli syvemmältä kuin susi muisti; kipu tarrasi itsekkäästi kiinni luihin ja piti muristen kiinni osuudestaan ennen kuin suostui väistymään muiden tuntemusten tieltä.
Kuutamo puraisi kieleensä, kun viimeinen vavahdus lakkasi. Susi pinnisti lihaksiaan ja yritti oksentaa pois pieneksi palloksi käpertyneen kivun, joka ei kuitenkaan suostunut nousemaan nieluun. Eläimen lihakset supistelivat rasituksesta. Lopulta Kuutamon oli pakko luovuttaa, sillä kakominen nostatti etovan maun suuhun. Harmaa turkki täristen susi vingahti.
Huoneen nurkasta kuuluva vastaus yllätti Kuutamon kylmiltään. Susi kallisti jykevää päätään ihmetyksen vallassa. Ääni oli ollut tuttu, jollakin tapaa lohduttava, mutta silti odottamaton. Kuutamo nuolaisi hermostuneena mustia huuliaan. Se laski päätään ja tassutteli katsomaan äänen lähdettä niin hiljaa kuin pystyi. Suden häntä heilui korkealla selän yläpuolella varoituksena, jos toinen olento yrittäisi jollakin tapaa uhmata reviirin omistajaa, Kuutamoa itseään.
Päästyään tarpeeksi lähelle kohdettaan Kuutamo pysähtyi jännittyneenä. Suden kirsuun tulvahtava haju kieli omistajansa koiramaisesta ominaistuoksusta, josta Kuutamo pystyi erottamaan myös vivahteen, joka teki toisesta olennosta epäeläimellisen – tämä nimenomainen vivahde nostatti Kuutamon niskaharjaksen pystyyn. Eläimet, susi mietti tuijottaen nurkkaan, eivät tuoksuneet noin miellyttävän makeilta. Haju suorastaan pisteli suden nenää, ennen kuin se hämmentyneenä ymmärsi lopettaa imppaamisen.
Kuutamon ei tarvinnut lähestyä olentoa enempää. Pimeydestä harmaan suden eteen ilmestyi yönmusta takkuinen koira, joka heilutti häntäänsä puolelta toiselle riemuissaan. Kuutamo kavahti koiran toverillisuutta ja peruutti kaksi askelta. Toisen käytös yhdessä hajun kanssa oli sudelle lähes sokki.
Välittämättä suden reagoinnista koira tuli täysin liki ja tuijotti Kuutamoa suoraan silmiin. Uutena yllätyksenä Kuutamolle tuli koiran koko; se oli lähes täysikasvuisen susiuroksen kokoinen, vaikkakin solakampi. Koiran kylkiluut näkyivät nahan läpi eläimen liikkuessa.
Musta koira, joka yleisemmin tunnettiin nimellä Anturajalka, ei väistänyt Kuutamon katsetta edes silloin, kun susi vähemmän kohteliaasti ärähti sen tungettelevalle käytökselle. Anturajalka kyllä pysähtyi, mutta oli muuten kuin susi ei olisi mitään sanonutkaan. Koira vain tuijotti – se ei päästänyt Kuutamoa otteestaan.
Ja sitten, kuin taikaiskusta, Kuutamo löysi koiran silmistä jotakin. Jäisen harmaat iirikset naulitsivat suden paikoilleen ja yrittivät selvästi viestittää jotakin. Tuijotettuaan Anturajalkaa tovin Kuutamo tunsi verensä kohinan laantuvan ja asettuvan. Selittämätön asia suden mielessä naksahti paikoilleen. Kuutamo ei kääntänyt katsettaan, muttei enää tarkoittanut sitä uhaksi. Se katsoi koiraa kuin vanhaa ystävää.
Anturajalka oli Kuutamon käytöksestä mielissään, vaikkei näyttänytkään sitä yhtä selvästi kuin se tunsi. Rauhallisesti koira kurottautui kohti Kuutamoa. Se näki suden meripihkan värisistä silmistä oman kuvajaisensa, rähjäisen turkin peittämän suuren koiran, mutta tavoitti myös muuta.
Siellä, syvällä Kuutamon silmissä, Anturajalka näki Remuksen. Lempeän, syvällisen Remuksen, joka oli taas joutunut yhdistämään mielensä sen hirviön kanssa, jota poika itse eniten vihasi – ja pelkäsi.
Kuitenkin, kieroutuneella tavalla, Anturajalka rakasti täysikuuta. Toki hän vihasi muodonvaihdoksen ystävälleen aiheuttamaa kipua, mutta näissä kahdenkeskisissä hetkissä vain oli jotain hyvin erityistä. Remus, joka yleensä oli niin harkitsevainen ja kontrollissa kaikkeen, oli näin sutena paljon avoimempi. Anturajalan ei tarvinnut teeskennellä, ettei olisi viihtynyt Remus-Kuutamon läheisyydessä. Vaikka olikin raskasta jokaisella täysikuulla muistuttaa sudelle, kenen kanssa se oli tekemisissä, Anturajalka sai vastineeksi paljon. Se rakasti nukkua kiinni Kuutamon kyljessä ja nuolla suden kuonoa, se rakasti läheisiä hetkiä jolloin saattoi antaa vaistojensa viedä.
Ja ennen kaikkea Anturajalka rakasti sitä, että sai osoittaa mielin määrin hellyyttä sudelle, joka ei kuitenkaan aamun valjettua muututtuaan Remukseksi muistaisi yöstä yhtikäs mitään.
Anturajalka lipaisi vaaleanpunaisella kielellään Kuutamon hopeanhohtoista kuonoa. Susi pysyi täysin aloillaan, mutta sulki silmänsä ja nautti kosketuksesta. Vaikka se samalla tunsi pedon heräävän sisimmässään, oli helppoa unohtaa koiran vaikuttavan kelpo saaliilta. Kuutamo vastusti ajatusta koko sydämellään.
Koira kuului sen laumaan. Koira oli
kumppani. Kuutamo nautti ajatuksesta täysin siemauksin.
Yö kului raukeissa tunnelmissa. Kuutamo loikoi puulattialla harmaa kylki tasaisesti kohoillen. Se piti silmänsä suljettuna, sillä se luotti täysin puolittain päällään makaavan koiran kykyyn havaita jok’ikinen tavallisuudesta poikkeava asia ympäristössä.
Anturajalka lepuutti päätään suden kyljellä. Koiran kirkkaat silmät tarkkailivat huonetta hyvin koiramaisesti, mutta sisällä eläimen mielessä vaikuttivat täysin inhimilliset ajatukset.
Uskaltaisinko viimeinkin tehdä aloitteen? Tiedän, että hänkin pitää minusta, joten suhteelle ei olisi mitään estettä. Mutta olenko minä valmis sitoutumaan? En minä yleensä tällaista tyttöjen kanssa pohdi, mutta Remus on niin… hauras. Koira päästi keuhkoihinsa kerääntyneen ilman ulos. Se tönäisi hellästi suden niskaa. Kuutamo vilkaisi syrjäkarein mustaa koiraa, mutta päästi sitten luomensa taas sulkeutumaan.
Remus on niin ihana. Anturajalka päätti noudattaa ystävänsä esimerkkiä ja ummisti silmänsä. Huomenna olisi kylliksi aikaa syvälliseen pohtimiseen.
Viimeinen ajatus, jonka koira ehti muodostaa ennen nukahtamistaan, koostui lähinnä epämääräisistä suunnitelmista, milloin se pääsisi vapauttamaan Jamesin ja Peterin luutakomerosta.
Joskus on mukavaa viettää aikaa ihan kahden oman sutensa kanssa.
