Surullisten sointujen tarina Dr/Hrm | S | ficlet

[Brianna]

Ficin nimi: Surullisten sointujen tarina
Kirjoittaja: Brianna
Genre: angst, pienen pientä fluffya
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Draco/Hermione
Summary: We can't cry the pain away, we can't find a need to stay. I slowly realized there 's nothing on our side...

A/N: Itse asiassa syntyi aika vahingossa näin nopeasti. Vielä iltapäivällä kelailin että pystynköhän sittenkään kirjoittamaan kyseisestä tajuttoman ihanasta kappaleesta sen arvolle sopivaa ficciä, mutta sitten jossakin napsahti ja Word auki. Onnistuin omasta mielestäni hakemaan tunnelman hyvin mukaan, eikä yhtään enää kaduta kipaleen valinta!
Tämä osallistuu siis Tavoita tunnelma -haasteeseen Sunrise Avenuen kappaleella Fairytale Gone Bad (acoustic version).

Ps. Fiilistelyä voi helpottaa alaotsikosta löytyvä linkkinen!


Surullisten sointujen tarina
- Tell them the fairytale gone bad...

Kalpeat, pitkät sormet hapuilivat eksyneinä kaulaa, kuutta kieltä sen rinnalla. Varovasti sormenpäät kokeilivat säveliä, etsiskelivät nuotteja ja antoivat hiljaisuuden rikkoutua. Hiljaisuuden, joka oli yhtä herkkä kuin järven peilityyni pinta. Mutta hiljaisuus teki kuitenkin hallaa, se kidutti, se pakotti katsomaan toista silmiin sanomatta sanaakaan.

Jokainen sävel oli toistaan rohkeampi, olisipa sydänkin ollut aina vain rohkeampi jokaisen lyönnin jälkeen, mutta niin ei vain ollut. Vaikka sävelet synnyttivät sointuja, sydän hakkasi vain paikallaan, toisinaan nähdessäni kauniit silmäsi ja ruskeat hiuksesi se tuntui pysähtyvän kokonaan.

Olit aivan vierelläni, istuimmehan siinä samaisella sammaltuneella kivellä, kirkkaan järven pienellä lahdella. Silti tunnuit olevan kaukana kuin tavoittelematon haave, unelma. Kurkottaminen ei auttaisi, joku oli syössyt sinut ikuisuuden päähän minusta.

Kosketit kylmällä kädelläsi poskeani, sormesi hipaisivat vaaleita hiuksiani. Se sai minut nostamaan katseeni, soinnut värähtämään ja katoamaan hiljaisuuteen. Katselimme toisiamme, sinun katseesi oli aneleva, pahasti sanottuna oikein säälittävä.
Kallistit päätäsi, odotit vastausta. Avasin suuni, ihan turhaan, sillä en tiennyt mitä minun olisi pitänyt sanoa. Käänsin katseeni rannalle, vain vaivoin pois sinun silmistäsi.
Silmäni seurasivat liikkumatonta järven pintaa. Pudistin päätäni. Ei. Ei.

Katsomatta sinuun päin, tiesin että olit poissa. Et ollut enää siinä minun vierelläni, en tuntenut kättäsi poskellani. En osannut kaivata sinua, sisälläni mikään ei tuntunut erilaiselta. En tuntenut syyllisyyttä, vaikka minun olisi kai pitänyt. Sinä sanoit, että minun olisi pitänyt.

Varmemmin kuin aiemmin, sormet etsivät jälleen säveliä, ne punoutuivat hiljaa soinnuiksi. Surulaulua.
En odottanut sinua takaisin, en enää.

Miksi olit edes heittäytynyt tähän tarinaan mukaan? Tähän tarinaan, jossa ei ollut onnellista loppua.

[Siiseli]

Hämmästyn, kun eksyn aina vain lukemaan Dramionea, vaikken pidäkään siitä, mutta tämä todella kolahti tähän aikaan yöstä.

Olen heikkona kitaristeihin, mutta kitaristi-Draco voisi olla äärettömän seksikäs ja ihana ilmestys. Itse teksti oli äärettömän kaunista, lempeää, hivenen surumielistä, mutta silti kevyttä. Lauseet olivat kauniita ja arf - en osaa käyttää taas mitään muuta adjektiiviä kuin kaunis, mutta sitä tämä on.

Varmemmin kuin aiemmin, sormet etsivät jälleen säveliä, ne punoutuivat hiljaa soinnuiksi. Surulaulua.

Aww <3

- Siiseli

[Brianna]

Siiselille kiitos!
Itselläkin olisi armotomat sydämet silmien paikalla jos vaan Draco kävelisi vastaan kitaran kanssa. :--)
Kiva kun tykkäsit!

-Brianna

[Brianna]

cassable, kiidos!
Hmm,  tiedän ehkä mitä tarkoitat tuon Dracon surun suhteen, mutta minun täytyy myöntää että se on minulle itsellenikin puolikas kysymysmerkki! Tai no, osin tarkoituksellakin. Tarkoituksena oli saada mukaan sekä lämmintä että viileää Dracoa mukaan; toisaalta suru Hermionen menettämisestä sattuu, toisaalta Draco yrittää ainakin näyttää hiukan välinpitämättömältä.
Mukavaa että pidit. :--)

-Brianna

[Mortti]

Tämä tavoitti mielestäni hyvin tunnelman, joka laulussakin oli.

Olen kuullut tämän kappaleen useasti ja silti se edelleen piristää minua, oli mikä oli. Kirjoitit hienosti Dracosta ja hänen tunteistaan. Kirjoitit hienosti myös Hermionesta. Pidin siitä tunteesta, että aluksi hän oli läsnä, ja sitten äkkiä poissa. Viimeinen lause oli hieno, vaikka itse olisin löytänyt sen paremmaksi toisin muotoiltuna. Tarina olisi saanut olla hieman... en sano nyt pidempi, koska pituus ei vaikuttaa harvoin tekstin laatuun, mutta sanon että monisävyisempi. Mutkallisempi. Tässä oli hienon hienoa mutkallisuutta, mutta hyvin arkaa sellaista, kuin olisit vasta kokeillut rajojasi. Kuin et olisi vielä valmis karkaamaan lopullisesti, tai ehkä et ikinä. Saattoihan se johtua kappaleestakin.

Tämä oli kaunis omalla tavallaan, hieman selittelemätön, hieman ulosjättävä, mutta kaunis jokatapauksessa.



M

[Brianna]

Tänkke, Mortti!
Tosiaan, ensimmäistä kertaa kokeilin tätä paritusta ja siksi tämä ehkä olikin enemmän sellainen pintaraapaisu, kokeilu siitä miten pääsisin noiden kahden mieliin. Kiva kuitenkin, että pääsit biisin kautta fiilikseen mukaan. :--)

-Brianna

[Wonderlander]

Onnistuit, oli kappaleen tasoinen ficci ja se on aika paljon sanottu, näin 4 vuotta tätä bändiä kuunnelleena.

Tää teksti oli todella kaunis heti ensimmäisistä sanoista viimeisimpiin. Tosi nättiä kuvailua ja ihanaa sanahelinää siellä täällä. :--) Ja minäkin olisin silmät sydäminä, jos näkin Dracon ja kitaran. (; Muutenkin olit onnistunut Dracon kirjoittamisessa todella hyvin, vaikka olikin kaipailevan rakastunut Hermioneen, oli poika silti tavallaan se oma, hieman etäinen ja jäinen itsensä. Rispektiä siitä. Hermionesta nyt on aika vaikea sanoa mitään, kun kuitenkin tämä teksti valotti lähinnä vain Dracon näkökulmaa asiaan.

Pidin tästä ficistäsi siis hurjan paljon, kaikessa fanfictionissa arvostan eniten kaunista, soljuvaa kuvailua ja kerrontaa, sekä hienoja kielikuvia ja vertauksia, joita tämä oli pullollaan. Kaunista, ehkäpä jopa koskettavaa.

Ficin nimi on muuten todella kaunis! Itselleni hienojen ja hyvien otsikkojen keksiminen on todella vaikeaa, mutta tämän nimestä pidin todella paljon! Kaunis, yksinkertainen ja kuvaa tarinaa hyvin. :--) Suuri plussa sinulle siitäkin!

Hiljaisuuden, joka oli yhtä herkkä kuin järven peilityyni pinta. Mutta hiljaisuus teki kuitenkin hallaa, se kidutti, se pakotti katsomaan toista silmiin sanomatta sanaakaan.

Ei - perun sanani. Tämä oli koskettava. Ja parani näin toisella lukukerralla. :--) Tässä lainauksessa näkyy juurikin tuota uskomattoman upeaa kuvailua ja hieno vertauskuva, sulan. Tämä sama kerrontatyyli kesti läpi ficin, se piti tiukasti otteessa, en saanut silmiäni irti tekstistä. Erittäin koukuttavaa, ensimmäisen sanan luettuasi oli pakko lukea viimeiselle riville asti.

Katsomatta sinuun päin, tiesin että olit poissa. Et ollut enää siinä minun vierelläni, en tuntenut kättäsi poskellani. En osannut kaivata sinua, sisälläni mikään ei tuntunut erilaiselta. En tuntenut syyllisyyttä, vaikka minun olisi kai pitänyt. Sinä sanoit, että minun olisi pitänyt.

Varmemmin kuin aiemmin, sormet etsivät jälleen säveliä, ne punoutuivat hiljaa soinnuiksi. Surulaulua.
En odottanut sinua takaisin, en enää.

Tämäkin oli kokonaisuudessaan erittäin kaunis kohta. Ja juurikin tässä kohdassa Draco oli erittäin IC, aivan oma itsensä. Se, miten hän ei sitten osannutkaan tuntea syyllisyyttä ja se, miten Hermione sanoi, että hänen olisi pitänyt. Tälläisissä parituksissa, joissa vihamiehet rakastuvat toisiinsa, on hankala pitää hahmot ICnä, mutta sinä onnistuit siinä. Mikä on aina suurempi saavutus näissä lyhyemmissä teksteissä.

Kerrassaan loistava ficci, sen mukanaan tuomasta lukunautinnosta kiittäen,
♥:llä Wonderlander

[Brianna]

Wonderlanderille kiitos pitkän piristävästä kommentista tähän iltaan!
Hienoa kuulla että onnistuin mielestäsi vastaamaan haasteeseen enkä "raiskannut" paljon kuuntelemasi bändin mielestäni parhainta biisiä. Kiva myös, että kirjoitustyylini ja kuvailu miellytti!
Mutta joo tosiaan kiitos itsellesi ja sillains, ei oikein irtoa miultakaa mitään järkevää nyt tähän aikaan illasta. :--D

-Brianna