Nimi: Mua oksettaa
Kirjoittaja: Awy
Ikäraja: k-11
Paritus/Henkilöt: sinä, minä
Tyylilaji (tekstin teemat/aiheet): ahdistusta, epätoivoa, surua, ikävää, angst
Yhteenveto: teksti peloista. semmonen suhdeongelma. I spend a night waiting for your e-mail.
"tulee lopus sellanen puristava tunne et mitä siinä lukee ja sit jymähtää:<"
Varoitukset: pohjatonta ikävää oloa. ainii hyvin ahdistava teksti.
A/N: sekoitukseni ei toivottavasti ole liian sekoituksellinen
Mua oksettaa. Tärisen vähän.
I spend… vietän yöni odottaessa sähköpostiviestiäsi. Niin lukee laulunsanoissa jossain An cafen biisissä.
Pelkään että etäännymme. Muistuu mieleeni, se kun riipuin
kiinni exissäni. He jättivät minut.
Mutta mä olen niin surullinen
Kaipaan mesessä puhumista. Nautin koneella olemisesta. Se on tapani vetäytyä ulkomaailmalta. En jaksa niitä turhia, tylsiä sosiaalisuuksia. Ihmisen läsnäolo ei tunnu hyvältä. Se vie aina hirveästi voimiani. Ottaa enemmän kuin antaa. Toisinaan se myös antaa. Silloin piristyn, enkä riitele.
Hiljalleen se lipuu vähempään kommunikaatioon
Tämä ei ole sitä, mitä tahtoisin. Minun täytyy tyytyä korvikkeisiin, kun sinua ei ole. Etsin, etsin uusia keskustelukumppaneita.
Rakastan näppäimistöä sormieni alla. Teksti liukuu ilman, että sitä tarvitsee vaivalloisesti muodostaa huulilla. Olen parempi kirjoittamaan. Rakastan lukea pientä tekstiä näytöltä.
Kirjautuessani meseen, minulla on aina outo fiilis. Sellainen jännite leijuu ilmassa. Kun odotan vastaustasi, pyrin pitämään meseikkunan päällimmäisenä, sillä vilkkuva palkki alhaalla tuottaa epämukavan tunteen. En tiedä siitä.
Ei sun ole pakko olla täällä.
Hänelle jaksan keskustella aina. Lukuun ottamatta sammumispistettä yöllä.
Saan sinuun kontaktin vain puhuessa, puhelimessa.
Meseen turhaudun. Ärsyynnyn tällaisesta hitaasta vastaamisesta.
miksei se ole niin kuin kesällä
eniten olen pohjattoman surullinen
miksen kuule enää kuulumisiasi?
I spend the night waiting for your e-mail
jota ei ehkä tule ollenkaan
keskustelun aloitettaessa tiedän, että sama vanha paska toistuu. Hiljalleen se lipuu kauemmas. Nyt et tule ollenkaan.
minä en ymmärrä,
vähitellen se ikävä tunne valtaa minut. En kykene syömään. Mahaan koskee. Hermostunut olo. Odotan, kunnes en kestä enää. Miksi lähestymiseen on tullut niin korkea kynnys? Minua itkettää kylven hermostuksessani.
”Plaa.” Voisimme lopettaa. ”Plaa.” Olen tylsä. ”Plaa.” Ilmeisesti muutenkin on tylsää. ”Plaa.” Minua tarvitaan tylsyydeen poistoon. Kunnes se on ohi, sitten minua ei tarvita enää.
Jos kaipaat minua, mikset sä soita? Jos kaipaat minua, mikset sä tekstaa? Miksi meidän osamme ovat kellahtaneet toisin päin?
Ja miksi minulla on koko ajan paha olo kaikesta?
Livun ystäväni masennuksen seuraan. Siinä on suhteellisen mukava olla.
----------
@galtsu
- Mikset sä tule meseen?
- Emmä nyt, teen salaattia.
- Millon tulet?
- Tos myöhemmin illalla.
spend the night plaaplaa ja niin edelleen.
Taas se salaatti.
Odotan, mutta hän ei tule. Facebookissa lukee, että saan seuraavana päivänä ikävän tekstarin.
Mahaan koskee. Tekee mieli oksentaa, mutta vihaan oksentamista. Uneliaana pohdin josko avaisin koneen katsoakseni P.S. Rakastan sinua. Olen katsonut sen muutamaan otteeseen, pari vuotta sitten, itkien rakkaussolmujani, nykyään en tiedä miksi itken, mieli on tyhjä. Se laukaisee itkun. Liikautan kättäni, mutta simahdan siihen.
Herään yöllä, kylmä hiki on selässä. En saa happea. Liikautan kättäni. Jatkan painajaisen näkemistä.
Aamulla nousen, kuljen väkinäisesti aamutoimet läpi, yksi askel kerrallaan, toinen, viides. Mekaanista toimintaa, yritän vajota taas ystävääni masennukseen.
Facebookissa luki, että saan seuraavana päivänä ikävän tekstarin.
En pääse aivan koululle asti, kun on pakko tekstata. Vastausta ei tule. Soitan. Sitten saan ihanan tekstarin.
”Goodbye, the end, tää ei toimi.”
--------
Hiljalleen livuit kohti poista.
