Kirjoittaja: minä, tuulevi-hillevi, jolla siis itsellä oli synttärit jo aikoja sitten
Genre: Draama? Mutta sellainen hilpeä draama.
Ratinki: S
Vastuuvapaus: Tunnustan: En omista hahmoja tai paikkoja enkä hyödy tästä millään tavalla.
A/N: Eli nyt julkaisen ja omistan tämän kaikkien ihanien kavereideni kunniaksi, joista suurimmalla osalla on synttärit nyt kesäkuussa (ja muulloinkin). Mainitsen nyt tässä vaikkapa vinkeän
Lilyn, oivan
Epelin ja muikean
Tahmiksen sekä sekalaisen joukon muita finiläisiä ja ei-finiläisiä ystäviäni, jotka ovat kaikki semi-ihania ja fantastisia ihmisiä. Kiitos että olette olemassa, ilman teitä maailma olisi kaatunut monta kertaa<3
Hyvää syntymäpäivää, Albus Dumbledore!Albus Dumbledore käyskenteli myhäillen nurmikolla ja tunsi tuulen kahisuttelevan hopeanharmaata partaansa. Miten mukavaa olikaan olla kokonaisen koulun päällikkö, hän ajatteli. Voin tuosta vain päättää järjestää vaikkapa pienet kekkerit. Tosiaan… Jospa pidettäisiinkin juhlat! Oikein kunnon kemut kesän alkamisen kunniaksi. Todella hyvä ajatus, täytyykin mainita muille opettajille.
Hän asteli verkalleen Tällipajun ohi ja katseli pilvettömälle taivaalle mietiskellen kaikenlaista. Katse kulki halki seesteisen kesän täyttämän pihan; rauhallisen, kotoisan, aution…
Hetkinen… Aution?
Vanha velho seisahtui ja ymmärsi ensimmäistä kertaa seisovansa aivan yksin keskellä aavaa nurmikkoa. Outoa, hän ajatteli.
Hyvin outoa. Yleensä välituntialueella parveili väkeä lähes päivänajasta riippumatta. Mutta nyt vain lempeä tuuli leikitteli puiden lehdillä ja kulki humahtaen järven ylitse nostattaen pieniä, hauskoja laineita tumman veden pintaan.
Hmph. Taidanpas piipahtaa sisälle linnaan. Ehkä kaikki ovat siellä.***
Suuret puiset ovet aukenivat narahtaen ja rehtori astui sisään viileään, korkeaan aulaan. Maalaukset seinillä kääntyilivät katsomaan, alkoi kiivas supina ja henkilöt vaihtoivat paikkaa tai juoksivat pois. Albus käveli hieman kummissaan tilan poikki suurille kiviportaille, jotka johtivat korkeammalle linnan uumeniin.
”Kappas, päivää, Creevey”, Dumbledore tervehti huomattuaan pojan nurkan takana. Tämä hypähti säikähdyksestä ilmaan ja hennossa kaulassa riippuva kamera heilahti rajusti. Haaleissa silmissä käväisi hämmästys, joka kumminkin saman tien vaihtui puhtaaksi innostukseksi.
”Professori Dumbledore”, Colin henkäisi kunnioittavasti. ”Oikein hyvää päivää, olen…”
Yhtäkkiä tämä näytti muistavan jotain ja kiihtyi niin että oli vähällä tukehtua omaan hengitykseensä.
”Arvon professori, ettehän pahastu anteeksi mutta minun täytyy nyt ikävä kyllä mennä, on nimittäin…”
Ääni loittoni ja katosi lopulta kokonaan Colinin kipittäessä hurjaa vauhtia poispäin.
Albus jäi huvittuneena katsomaan pojan perään, mutta jatkoi sitten matkaansa. En vieläkään ymmärrä, mitä kaikki oppilaat tekevät sisällä näin kauniina päivänä. Ja vielä lauantaina!
Yhtäkkiä jostain yläpuolelta kuuluva valtava rysäys keskeytti rehtorin ajatukset. Hän kuulosteli hetken hiljaisuutta ja lähti sitten viipymättä harppomaan portaita saadakseen selville, mistä oli kysymys.
”Riesu!”
Ihastunut käkätys loppui vasta kun räyhähenki kiepahti ympäri hajottamansa haarniskan yllä ja näki kuka oli puhunut. Se veti syvään henkeä ja kailotti sitten:
”Rehtori toisen kerroksen käytävässä! Toisessa kerroksessa!”
Sitten se antaumuksellisesti röyhtäillen leijaili tiehensä joidenkin taulujen luodessa sen perään erittäin paheksuvia silmäyksiä.
Hetken ajan Albus Dumbledore seisoi paikallaan ja katseli Riesun perään. Hän muisteli alkuaikojaan Tylypahkan rehtorina, aikoja joina kyseinen räyhähenki aiottiin häätää linnasta ja myös niitä aikoja, jolloin Voro alkoi kerätä listaan nimiä peukaloruuvien palauttamiseksi käyttöön.
Täällä viettämäni aika on ollut kullanarvoista, enkä vaihtaisi päivääkään pois, hän ajatteli haikeana kuljeksien hitaasti käytävää pitkin nuuhkien ilmaa, joka oli mukavan viileää ja toi virkistystä päivän kuumuuteen.
Mutta mitenkäs se nyt menikään? Eikös tänään ollut se tärkeä opettajien kokous Suuressa salissa? Vai oliko kyse väärästä päivästä…?
Niinpä. Vanha velho suostui hieman hanakasti myöntämään itselleen, että ikäkin teki pikkuhiljaa tuloaan ja toi mukanaan kaikenlaista. Muistikaan ei ollut enää aivan entisellään.
Mutta jotakin hyvin erikoista tässä päivässä oli, eikä se johtunut pelkästään kauniista ilmasta…
Taidanpa sittenkin käväistä Suuressa salissa.Rehtorin saapuessa ala-aulaan olivat salin raskaat pariovet yhä suljettuina. Muutamaksi pieneksi hetkeksi hän seisahtui niiden eteen, yrittäen aavistaa, mitä toisella puolella odotti.
Jonkun – kaikkien - on pakko olla ruokailemassa, Albus ajatteli hämmentyneenä. Jos täälläkään ei ole ketään, en enää tiedä mitä teen. On kai pakko lähteä etsimään… Tai pitäisikö ilmoittaa Taikaministeriöön?
Ei. Nyt minä menen…
”YLLÄTYYS!!!
Dumbledore pysähtyi hämmästyneenä ja perin pohjin yllätettynä oviaukkoon.
Koko Suuri sali oli kauttaaltaan koristeiden peitossa. Lumotut ilmapallot leijuivat hiljaa ilmassa - jokaisen sisässä loisti pieni tuikkukynttilä, serpentiinejä riippui joka paikasta ja katossa, auringonlaskusta punertuvalla taivaalla, kieppuivat ja räjähtelivät lukemattomat ilotulitteet.
McGarmiwa ja professori Lipetit riensivät onnittelemaan Albusta kädestä pitäen ja pian rehtorin ympärille kerääntyi sankka väkijoukko onnittelemaan, kättelemään ja kiittelemään mainiosta työstä Tylypahkassa.
”Koko koulu on nähnyt paljon vaivaa”, professori Verso kertoi lämpimästi hymyillen, ”mutta kaikki olivat innoissaan ja työ oli silkkaa iloa!”
”Lämpimät kiitokset kaikille”, Dumbledore sanoi liikuttuneena.
”Kas”, hän jatkoi, ”kiitos, Sibylla, että saamme nähdä sinuakin täällä!”
”Minulle on vain kunnia saada olla läsnä juhlissa”, vastasi professori Punurmio tyynesti. ”Näen aurastanne, että tulette kohtaamaan kunniallisen kuoleman josta saatte olla ylpeä. Onnitteluni.”
”Kiitos, Sibylla, olen varma siitä”, Albus sanoi hymyillen ja loi silmänsä ylös korkeuksissa riippuvaan suureen julisteeseen:
Hyvää syntymäpäivää, Albus Dumbledore!
