Title: Valentine's Day
Author: M.Malfoy
Pairing: Harry/Draco
Rating: K-11
Genre: Hurt, romance, 1000 sanaa eli one-shot
Disclaimer: Kaikki minkä tunnistatte entuudestaan kuuluu iki-ihanalle J.K.Rowlingille.
A/N: Avasin vain tyhjän sivun ja aloin kirjoittamaan ystävänpäivä tarinaa ystävälleni. Hän pyysi romantiikkaa, annoin hänelle jotain surullisen romanttista. Kannattaa ehdottomasti kuunnella koskettava ja kaunis kappale, josta inspiraation ja idean otin, lukiessasi; eli
Zzyzx Rd. - by Stone SourTämä ficci osallistuu ystävänpäivähaasteeseen.
Valentine's Day:
Ystävänpäivä. Minulle se on aina merkinnyt ruusuja ja romanttista kynttiläillallista rakkaan kanssa. Siirappisia rakkaudentunnustuksia ja kalliita lahjoja. Sellaiseksi mielsin rakkauden. Ennen kuin tapasin sinut. Sinä revit kaikki mielikuvani palasiksi ja kokosit sen palapelin uudestaan eri järjestykseen, välittämättä säännöistä. Sinä kokosit sen loogisesti väärin, mutta sydämelläsi oikein. Punaisen yhdistit keltaiseen, rikkoen kaikkia taiteensääntöjä, mutta sait aikaiseksi jotain niin kaunista. Vihan yhdistit rakkauteen, kaikkien silmien edessä suudellessasi minua. Rikoit ennakkoluuloja, loit paheksuntaa, välittämättä mistään tästä. Sinä toimit miten oikeaksi näit, miten oikeaksi
tunsit. Toimit hetkellisten mielitekojen johdateltavana, antaen tunteittesi toimia majakkana yksinäisyyden merellä.
Sinä puhuit rehellisesti, viiltäen sanoillasi ja puhdistaen vilpittömyydelläsi. Sinä tunnustit rakkauttasi teoilla, etkä koskaan vannonut ikuista rakkautta: tiesithän sen olevan mahdottomuus. Sait minut lankeamaan, murtaen suojamuurini täydellisesti. Revit ja kokosit uudestaan mielesi mukaisesti. Mutta sinä kokosit minut väärin: kokosit minusta
heikon. Koska sinä niin halusit.
Säilytin tunteeni sisälläni, mutta sinä näit sisimpääni. Piilotin kaiken ulkomaailmalta, mutta sinä kokosit palasen itsestäsi sisääni; et enää ollut ulkomaailmaa. Annoit minun silti säilyttää kasvoni. Et pakottanut minua vastaamaan rakkaudentunnustuksiisi. Et vaatinut tyhjiä lupauksia tai merkityksettömiä sanoja. Otit minut kyselemättä, etkä antanut muuta vaihtoehtoa kuin rakastaa sinua. Kuinka olisin voinut olla rakastamatta?
Tapa jolla suutelet minua, saa minut ymmärtämään miksi kokosit minut näin väärin. Kun sulaudumme yön pimeydessä yhteen, näen miksi riistit minun sydämeni. Korvataksesi sen omallasi.
Katson kalenterin päivää ja näen numeron neljätoista. Tänä ystävänpäivänä en halua suklaasydämiä. Haluan sinun sydämesi.
Sinut. Omakseni ikuisesti. Silti tiedän olevan turhaa vaatia asioita, joita tiedän olevan mahdotonta saada. Kukaan ei voi saada ikuisuutta. Voi saada ainoastaan lyhyitä ja häilyviä hetkiä. Mutta minä haluan enemmän, nyt kun hetkeni ovat vierimässä loppuun. Haluan sinut vielä huomiseksi. Ja huomenna sanon samaa.
Tunnen kuuman suudelman niskassani, enkä voi olla värähtämättä pienten sähköiskujen kipinöidessä ihollani. Sinä täydennät minut. Vain sinä saat minut tuntemaan näin.
Käännyn ympäri kohtaamaan sinun palavan katseesi ja painamaan tulisen suudelman huulillesi. Tämä hetki on meidän; sinun ja minun. Muiden silmissä se ehkä oli varastettu, mutta minun silmissäni se oli ansaittu. Kenties olin väärässä, mutta en välittänyt, sillä jos tämä oli rangaistus varastamisesta, ottaisin sen avosylin vastaan.
”Tule”, kuiskasit ja vedit minut mukaasi. Vailla selityksiä, seurasin sinua kuuliaisesti – ainahan minä seurasin sinua. Jos lähtisin vaatimaan sinulta selitystä, palaisin siltä matkalta tyhjin käsin. Sinä et harkinnut etukäteen, mutta ymmärsin sen. Jos minä olisin sinä, tekisin kaiken mikä päähäni pälkähtäisi. Ehkä sinä niin teetkin, en tiedä ja ehkä minä olen vain osa tätä mielenjohdetta, en välitä. Jos tämä on sinulle pelkkää tarvetta toiseen todelliseen ihmiseen, tarvetta rakkauteen, se ei silti muuta sitä että tämä on minulle rakkautta. Vaikka sinä vain käyttäisit minua pakokeinona tästä maailmasta, minä silti rakastaisin sinua yhtä paljon. Siksi en kysele; pelkään vastausta, koska tulen katsomaan sinua samalla tavalla siitä huolimatta. Vaikka vahvistaisit pahimmat pelkoni, silti en lähtisi. En luotasi, en nyt, en koskaan. Verhoudun tietämättömyyteen ja annan itselleni luvan olla heikkouskoinen: uskoa että sinä rakastat minua, että sinä rakastaisit minua vaikka asiat olisivatkin toisin.
Sade kastelee meidät molemmat, mutta sinä et joko huomaa tai et välitä. Sinä hymyilet hellyttävästi ja vedät minut käsivarsillesi. Vastaan hymyyn ja päätän unohtaa todellisuuden, päästäksesi kanssasi omaan maailmaan.
”Minä rakastan sinua”, kuiskaat minulle ja kiedot kätesi niskani ympärille.
Vedän sinua lähemmäs itseäni, vaikka vartalomme ovat jo yhdessä. ”Tiedän, että sanot noin”, vastaan yhtä hellästi.
Näen voimistuneesta sateesta huolimatta surullisen hymysi, ennen kuin kumarrut painamaan huulesi huulilleni. Maistut vadelmilta ja syyssateelta. Tuuli leikittelee ympärillämme kevyesti, pyörittäen värikkäitä lehtiä maassa. Suudelma on kiireetön, rakastava – täynnä lupauksia joita kumpikaan ei voi pitää.
”Minä rakastan sinua”, henkäiset suudelmaan, lisäten siihen noilla sanoilla tunnetta. Kaipaus puristaa sydäntäni epätoivoisesti, vaikket ole mennyt minnekään. Minäkin rakastan sinua niin paljon, niin tuskallisen paljon. Annan tunteitteni välittyä suudelmaan ja annan sen ilmaista kaiken sen, mitä en ole edes yrittänyt pukea sanoiksi. Luotan sinun ymmärtävän.
Nojaudut kauemmas, liian nopeasti, liian kauas ja minä päästän sinut, mutta en irrota otettani kädestäsi. Sinä et myöskään. Käsi kädessä kuljemme hiekkatien läpi, laskevan auringon maalatessaan kultaisia sävyjään taivaalle. Kävelemme yhdessä auringonlaskuun, mutta molemmat tietävät, että ei kulta puhua voi ikuisuuden kieltä.
Kun hiekkatie kaartuu loppuunsa, kohotan katseeni sinuun. Sinä vain puristat kättäni ja johdatat minut eteenpäin. Astumme metsäpolulle ja sateen raikastamat tuoksut tulevat minua vastaan. Vihreät puut kaartuvat kauniisti yllemme, mutta oksat antavat meille tietä kunnioittaen. Luonnoton hiljaisuus yllämme kävelemme ylös viettämää maata, ohi kohdan missä sammalmatto vaihtuu kallioksi, ohi pienen lammen, aina huipulle asti. Vaikka harmaa kallio on jalkojemme alla, maisema on värikäs. Edessämme aukeaa koko maailma, kaikkine syksyn kellastamine puineen ja autioine peltoineen.
Kävelit kanssani reunalle ja painauduit kiinni rintaani, minun kietoessani käteni ympärillesi ja laskiessani leukani olkapäällesi. Yhdessä katsoimme kuinka aurinko painui horisonttiin, vieden mukanaan värit yksitellen taivaankannelta. Koko metsä takanamme ja laakso edessämme vaikenivat. Olimme vain me kaksi ja yksi häilyvistä hetkistä.
”En tiedä miten sanoisin tämän, mutta minun on pakko sanoa se”, kuiskaat syleilystäni. ”Tuntuu, kun nukahdan uneen, enkä nää ympäristöäni. Kaikkialle särkee, Draco. Minä yritän parhaani, mutta minua pelottaa. Minulle on kerrottu valheita ja mitättömiä lupauksia, enkä kestä enää. Ehkä on minun aikani nähdä jotain enemmän, jossain muualla. Mutta en jaksa enää sitä tietämättömyyttä ja odotusta. Minä olen vain niin väsynyt ja tiedän että minun aikani on tullut. En voi enää piiloutua. Mitä minun on tarkoitus tehdä? Kerro minulle, että minun pitää jäädä vuoksesi. Kerro minulle, että voin vielä saada kaiken”, anelet hiljaa ja näen kyyneleet poskillasi.
Puristan sinua lujempaa, enkä tahdo päästää irti. Sinä elät varastetulla ajalla ja me molemmat tiedämme sen. Ja nyt se on kulunut loppuun.
”Minua väsyttää niin paljon, Draco”, kuiskaat ja nojaat minuun vielä enemmän. Puristan silmäni kiinni. Tämä ei ollut tässä. En menettäisi sinua, en nyt kun olen vasta löytänyt sinut. Nojaat koko painollasi minuun ja tunnen kuinka taistelet rajalla. ”Minä rakastan sinua”, henkäiset ja silmäluomesi lipuvat kiinni, ottaessasi viimeisen henkäyksesi.
Huomaan purreeni huultani, vasta kun maistan kitkerän metallin maun suussani. Sinä oli koonnut minut ihan väärin. Sydäntäni puristi tuskaisemmin kuin ikinä aikaisemmin, kun laskin sinut hitaasti kalliolle lepäämään. Polvistuin viereesi ja annoin vihdoinkin muurieni viimeisten rippeiden murtua.
”Rakastan sinua”, kuiskaan ja hautaan kasvoni käsiini. Nyt sinä vihdoin onnistuit murtamaan minut, ajatellen kitkerästi kyynelten vieriessä poskillani ja auringon viimeisen säteen häviävän horisontista.
//Isilwen vaihtoi ikärajan alemmaksi ja siirsi Tähtitornista Hunajaherttuaan
