Twilight: Yksinäinen Keiju, S, Alice (angst)

[MissAlice]

Nimi: Yksinäinen keiju
Kirjoittaja: MissAlice
Pov: Alice
Tyyli: angst
Fandom: Twilight
Ikäraja: S
Beta: Christinaz
A/N: Tämä pohjautuu oneshottiini jonka tein tuossa lähi aikoin.  Tässä ficissä on 3 osaa.  Nimi pohjautuu Chisun biisiin "yksinäisen keijun tarina".



OSA 1

"Jasper älä!" huusin ja nauroin. Hengähdin, kun hän viimein lopetti kutittamiseni. Katsoin Jasperia silmiin ja kuiskasin hänen korvaansa: "En jätä sinua ikinä..."
"En minäkään sinua", Jazz vastasi minulle.
Oliko näin kuitenkaan? Eipä ollut, kun muistelin viime viikkoa. Vielä viime viikolla olimme olleet onnellisesti yhdessä, totesin ajatuksissani ja painoin pääni tyynyyn. Aloin muistella, mitä oli tapahtunut...

Se taisi olla tiistai vai oliko...

"Mitä? Miksi? Miksi he ovat tulossa tänne?" minä kysyin kauhuissani Carlislelta. "Aro on vanha ystäväni ja hän tahtoo nähdä meidät ihan hyvissä merkeissä", Carlisle kertoi rauhoittavasti. Tunsin rauhallisuuden valtaavan minut, mutta en voinut luottaa tunteisiini, kun Jasper istui vieressäni. "Niin, mutta miksi Felix, Marcus ja Jane tulevat mukaan!" tuhahdin. "He tulevat ihan varmuuden vuoksi, Aro tykkää pitää vartiotaan mukana", Carlisle jatkoi kertomista. Nyökkäsin ja katsahdin sitten Jasperiin. Hän hymyili minulle omaa ihanaa enkelimäistä hymyään. Nojauduin Jasperin kylkeä vasten. Tunsin kuinka hänen lämmin kätensä silitteli päälakeani samalla, kun kuulin hänen sanovan: "Ei mitään hätää rakas, luota Carlisleen..."

Vielä sinä samana päivänä he saapuivat...
Kuulin kuinka oveen koputettiin, jolloin huokaisin ja huudahdin Carlislelle: "He ovat täällä!"
Istuin sohvalla ja kuulin Carlislen sanovan minulle ohimennen "muistathan käyttäytyä". Nyökkäsin ja kuulin Aron tervehtivän häntä. Kuuntelin vähän aikaa Aron ja Carlislen kuulumisten vaihtelua, kunnes lopulta kyllästyin siihen ja päätin mennä yläkertaan Jasperin luokse. Avasin huoneemme oven ja kysyin lempeästi: "Hei kulta, mitä teet?"
"Järjestelen vain vaatteita", hän vastasi minulle hieman hajamielisen kuuloisena. Tanssahtelin hänen vierelleen, laskin käden hänen olkapäälleen ja kysyin: "Kulta... Onko kaikki hyvin?"
Jazz katsahti minuun ja hymyili minulle enkelimäistä hymyään ja sanoi: "On... kaikki on aivan hyvin."
Sitten hän suuteli minua sametinpehmeillä huulillaan. Mistä olisin voinut tietää, että tämä suudelma oli viimeinen suudelma, jonka saan häneltä?
Suudelman jälkeen hän ehdotti minulle, että menisimme alas muiden luokse. Olin ensin ajatusta vastaan, mutta sen jälkeen hän vetosi siihen, ettei tahtosi antaa meistä epäkohteliasta vaikutelmaa.
Menimme alas muiden luokse ja istahdin olohuoneen sohvalle Esmen viereen, Jazzin istahtaessa vierelleni.
Keskustelimme kunnes Jazz ilmoitti kohteliaasti, että hänen pitäisi mennä metsästämään. Ehdotin, että menisin hänen mukaansa, mutta Jazz sanoi, että voisin jäädä tänne. Kuuntelin keskustelua ja vastasin, kun minulta kysyttiin. En ollut ikinä pitänyt Voltureista, enkä pidä vieläkään. Samassa huomasin Janen kadonneen - no ei se minulle kuulu minne hän lähti. Ilmoitin käyväni ylhäällä. Tanssahtelin keveästi minun ja Jasperin huoneeseen. Huomasin Jasperin matkalaukun kadonneen, jolloin katseeni eksyi maahan. Näin kirjekuoren ja sen päällä revityn valokuvan. Valokuvassa olimme minä ja Jasper. Otin kirjeen käteen, kuoressa luki "Alicelle". Avasin kirjeen ja aloin lukea:

"Rakas Alice, olen poissa. Huomasin vain, ettei rakkautemme ollut enään samanlaista kuin ennen. Lähdin pois Janen kanssa. Nyt, kun emme enää tapaa toisiamme voin kertoa sinulle, että olin tapaillut metsästysretkilläni jo monen kuukauden ajan Janea. Toivon, ettet tee mitään tyhmää itsesi ja muiden takia.
Hyvästi.

Terveisin: Jasper"

Luin kirjeen rivit uudestaan ja uudestaan. En voinut tajuta, miksi en ollut nähnyt tätä? Puristin kirjeen palloksi ja heitin sen seinään. Potkaisin pöydän rikki ja kaaduin maahan. Aloin nyyhkyttämään - miksi hän teki tämän minulle? Samassa kuulin koputuksen ovelta ja kuulin Esmen lempeän äidillisen äänen: "Alice... Saako tulla sisään? Onko kaikki hyvin?"
Istuin vain maassa liikkumatta, kykenemättä vastaamaan. Jos olisin kyennyt itkemään, nyt olisi ollut sen aika...

Makasin sängyllä liikkumatta - sydämeni särkyi aina uudestaan, kun muistelin tuota päivää. Luulin, ettemme ikinä eroasi....



//Kuura muokkasi ikärajan otsikkoon

[Lööperiikka]

Jane?  Tekisi mieli  mennä hakkaamaan Jasper! _{Kuulostan varmaan hullusta mutta ei se mitää... =)} Kuka ääliö vaihtaa Alicen Janeen?

Kirjoitat todella hyvin ja kirjoitus oli helppolukuista.
Kiitos ficcictä vaikka se saikin minut vihaiseksi... 

[kuppi_kahvia]

tää on hyvä pitää jäädä seuraamaan jatkoa.

oisin toivonu tunteikkaampaa ja hieman pidempää kirjettä jazzilta, joka ois saanu ehkä enemmän syvyyttä tähän

[MissAlice]

A/N: Kiitos kommenteista

OSA 2

Makasin sängyllä ja henkäisin. Minun oli aika päästä hänestä yli ja jatkaa elämääni. Kuulin oveltani ääntä. "Kyllä sinä pääset hänestä ylitse", kuulin Edwardin samettisen äänen sanovan ja pian hän istahti vierelleni. Katsahdin Edwardiin ja sähähdin: "Luit ajatukseni."
Edward ei välittänyt sähähdyksestäni, vaan katsoi minua yhä tyynenä. En vaivautunut enää katsomaan häneen, käänsin vain pääni poispäin ja katsoin ulos sateeseen. "Kuinka kauan kuuntelit minua", kysyin katsomatta häneen. "Jonkin aikaa. Älä pelkää - en kuullut mitään ihmeellistä", hän vastasi minulle. Nyökkäsin pienesti. "Ajattelin kysyä, että miten voit? Et ole poistunut huoneestasi kohta viikkoon", Edward kysyi minulta - kuulin hänen äänessään huolestuneen sävyn. "Voin hyvin oikein hyvin", valehtelin. Se oli täyttä valhetta, toivoin kuitenkin, ettei hän tajuaisi sitä. Tai vähintään, ettei hän välittäisi. "Tuota... Tulisitko alas kanssani?" Edward kysyi epäröiden minulta. "En taida", vastasin jälleen kerran. Hän oli kysynyt samaa jo kolmena päivää. Hetken päästä kuulin oveni sulkeutuvan. Hän lähti. Alhaalta kuului hiljaista puhetta. "Ei vieläkään..." Edward totesi jollekin. Seuraavaksi kuulin Esmen huolestuneen äänen: "Pelkään, että hän tekee jotain tyhmää..."
Katselin kuinka sadepisarat lipuivat pitkin ikkunaa. Samalla tavalla elämäni valui alaspäin. Avasin pöytälaatikkoni siinä toivossa, että löytäisin sieltä paperia ja kynän. Laatikossa näin kuvan meistä. Istuin Jasperin kanssa nurmikolla hymyillen. Tunsin vihan valtaavan kehoni. Revin kuvan ja heitin sen ilmaan. "Hyvästi, Jasper Hale", kuiskasin hiljaa itselleni. Otin laatikosta paperia ja kirjoitin kirjeen muille:

"Päätin lähteä, koska en jaksa enää tätä elämää - se on merkityksetöntä ilman häntä. Älkää lähtekö perääni, ette voi kääntää päätäni. Kerron tämän vain siksi teille, jotta tajuaisitte olleenne minulle tärkeimpiä henkilöitä koko elämässäni. Hyvästi ikuisesti."

Terveisin Alice"

[Scaramouche]

Oikeasti, Jasper ja Jane? 

Jos kyse olisi jostakusta muusta kuin Jazzista niin mä vielä ymmärtäisin, mutta Jasper ei yksinkertaisesti voi vaihtaa Alicea Janeen. Se on vain yksinkertaisesti luonnotonta. Jasper ja Alice vain kuuluu yhteen ja sillä selvä. Eikä mitään muttia.

Ei mulla mitään siis Janea vastaan ole, mutta ajatus siitä ja Jasperista yhdessä tekee kipeää. 

Alice parka. Se vaan luuli raukka että kaikki oli hyvin. Hitto mä voisin tappaa Jasperin jos se olis oikea! Ettäs kehtaa tehdä noin meidän ihanalle pikku keijulle, joka on niin täydellinen että silmiin sattuu! Mä ymmärrän hyvin miks Alice lähti, olisin mäkin lähtenyt. Kirottu Jasper, mennä nyt tolla tavalla Janen perään ja tapailla sitä Alicen selän takana!!

Joo, mun kantani asiasta taisi tulla selväksi... 

Mutta jos se ei tullut selväksi niin tässä tulee: tää on ihan jumalattoman hyvä fic! Mukavaa lukea välillä jotakin missä Jasperin ja Alicen elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Ei sillä että sellaisissa ficeissä olisi jotakin vikaa, niitä vaan on niin paljon. Kerronta on sujuvaa, enkä juuri virheitä löytänyt, mikä saattaa kyllä johtua osittain siitä etten niiden perään katsonutkaan, olin niin uppoutunut tarinaan ja Alicen ajatuksiin. Edward oli ihanan veljellinen kun tuli käymään siellä Alicen luona. 

Mutta sitä ekan luvun alkua mä en ihan ymmärtänyt. Oliko se jotakin Alicen kuvitelmaa vai mitä kummaa?

Toinen osa oli aika lyhyt, mutta toivottavasti seuraava on pitempi.

Eli viimeistä osaa odotellessa... 

~Salla

[MissAlice]

Salla, ensimäisen osan alku missä Jazz kutitti Alice oli muistelua menneistä hyvistä ajoista. Se taas kun Alice aloitti "Se taisi olla tiistai vai oliko". Sekin oli muistelua miten koko homma alkoi ja miten Jazz jätti hänet 

[Vanamo]

Jasper ja Jane!?
Ou mai goodnessssss.. : S
Jasper on tässä jotenkin tosi kamala, en ole ikinä kuvitellut häntä tuollaiseksi.
Käy sääliksi Alicea.
Toinen luku oli aika lyhyt, ja teksti on välillä ehkä hitusen tönkköä. Virheitä en nähnyt. 
Odottelen jatkoa! (:

[sarqq]

No johan oli tempaus Jasperilta.  Joka tapauksessa ihan jees tää tarinan juoni, välillä tuntu että kirjotus oli hieman tönkköä mutta kyllähän tätä vois seurailemaan jäädä.

[MissAlice]

A/N: Kiitos kaikista kommenteista.  Onko tuo Jasper/Jane paritus oikeasti niin ihmeelinen ?
OSA 3

Kävelin huivi päässä Volterran katuja pitkin. Katselin kuinka ihmiset kävelivät ostoskassiensa kanssa kuumassa kesähelteessä. Yhtäkkiä alkoi sataa, jolloin avasin läpinäkyvän sateenvarjoni ja jatkoin matkaa. Vihdoin olin Volturien 'linnan' luona. Kävelin pimeitä käytäviä pitkin, jotka olivat kylmiä ja kolkkoja. Tästä muistui mieleeni, kun olimme Bellan kanssa olleet pelastamassa Edwardia. Vähän ajan päästä saavuin tuttuun saliin, jossa Aro, Caius ja Marcus istuivat valtaistuimillaan vartijoidensa kanssa. Kuulin Aron äänen hihkaisevan: ”Alice neiti! Mikä iloinen yllätys, mikäs teidät tänne tuo?”
Katselin ympärilleni, huomaten Janen virnuilevan salin reunalla Jasperin kanssa. Näin Jazzin katsahtavan minuun, jolloin nielaisin hieman ja katsoin sen jälkeen mahdollisimman tyynesti Aroa. ”Tarvitsisin palveluksianne”, ilmaisin asiani kohteliaasti. Ojensin Arolle käteni, toivoen hänen ymmärtävän. Aro katsoi ensin minua, sitten Jasperia, siirtäen katseensa sen jälkeen Janeen ja viimeiseksi vielä kerran minuun. ”Hetki, juttelen muiden kanssa”, Aro ilmoitti minulle. Vastasin vaimealla nyökkäyksellä. Katsoin sillä välin Janea ja Jasperia. Jane virnisti ja alkoi suudella Jasperia. Ensin minut valtasi viha, sen jälkeen suru ja kaikkein viimeisimpänä kaipaus.

Palatessaan Aro kertoi: ”Valitettavasti emme viitsisi heittää hukkaan noin lahjakasta kykyä.”
Murahdin ja varmistin vielä: ”Siis vastauksenne on ei?”
Aro nyökkäsi vastaukseksi. ”No sitten minun on pakko tehdä näin”, sanoin hiljaa ja lähdin kävelemään poispäin. Matkalla potkaisin kauniita marmoritolppia rikki. Potkaisin myös seinään ison reiän. Aro katsoi minua paheksuen, muttei tehnyt mitään. Kävelin saman kolkon ja kylmän tunnelin läpi, kunnes lopulta saavuin linnan ulkopuolelle. Täydellistä - aurinkokin paistaa, ajattelin itsekseni. Heitin takkini pois, minulla oli vain hyvin ohut hihaton toppi. Huusin lujasti: ”Katsokaa kaikki, katsokaa. Jasper, tämän sinä sait aikaan!”
Potkaisin Volturien linnan seinään todella ison reiän. Huomasin kuinka sadat kadulla kävelevät ihmiset katselivat kimaltelevaa ihoani ja isoa reikää seinässä. Kuin salamana Demetri saapui, vetäisten minut kylmään ja pimeään käytävään. ”Oletko hullu!” hän sähähti minulle. Tunsin hänen kovan otteensa, miehen tarttuessa minun kapeisiin ranteisiin. Hän veti minua perässään koko sen matkan, kunnes olimme jälleen salissa. ”Voi, voi Alice... En todellakaan olisi uskonut teistä”, Aro harmitteli, kävellen salin poikki luokseni. Katsoin häntä kivisin kasvoin. ”En olisi millään tahtonut tehdä tätä, mutta nyt minun on kai pakko...” hän jatkoi sametinpehmeällä äänellään. ”Voin antaa teille kuitenkin sen helpotuksen, että Alec sumentaa aistinne, jotta ette tunne mitään kuollessanne”, Aro kertoi ja katsahti Aleciin. ”Ei... Ei tarvitse”, sanoin nopeasti. Aro katsoi minua hämmentyneenä, mutta nyökkäsi. Tunsin Demetrin ja Felixin tarttuvan minua ranteista. Aron paperin ohuet kädet tarttuivat päähäni. Tunsin yhden nykäisyn. Huudahdin tuskasta, mutta samalla olin kuitenkin onnellinen. Nyt se on ohi, olin poissa ikuisesti.

[Scaramouche]

Voi, jotenkin mä arvasin että tässä käy näin... Mutta mun mielestä Jasper oli tässä ihan kamala. Ei se oikeasti ole tommonen! Ja Jane... Mun mielestä se oli kirjoissa jotenkin herttainen, mutta tässä se oli kummallinen biaach.

Ei sillä etteikö tää olisi ollut hyvä, mä en vain oikein tiedä mitä ajatella tosta Jasperin käyttäytymisestä... Ihme ettei se välittänyt ollenkaan kun Alice tuli sinne, ihan kuin se olisi halunnutkin sitä! Karmivan ihana tyyppi.

Mutta siis, kiitos koko ficistä ja onnea kirjoittamiselle jatkossakin! 

[Lööperiikka]

  Onko tuo Jasper/Jane paritus oikeasti niin ihmeelinen ?

Voi kyllä on! 

Mutta joo pidin luvusta. Kuten Salla sanoikin Jasper oli hyvin epä-Jaspermainen. Mutta kukako ei tässä ficcissä olisi?
Kiidoksia ficcistä -joka edelleen saa minut raivon partaalle. Toivottavasti kirjoitat joskus lisääkin sillä sinulla on lahja.