Title: Ettei myrskytuuli voi sitä rikkoa
Author: Haltiamieli
Beta: Bloody Princess
Rating: S
Genre: Angst
Disclaimer: Maailma Rowlingin ja hahmot, muuten ihan minun keksimääni. En saa tästä rahaa tai muutakaan korvausta, paitsi hyvän mielen ja kirjoittamisen ilon.
A/N: Kirjoitettu suurimmaksi osaksi mökillä, kun sinne iski mukava pieni myrskynpoikanen. Inspis lähti kulkemaan silloin, ja nyt pienen angstin iskiessä kirjoitin sen loppuun ja hioin hieman. Kiitokset Bloodielle betauksesta. ^^ Osallistuu FanFiction 50 -haasteeseen aiheena Nymphadora Tonks ja sanalla Myrsky. Kommentit ovat tervetulleita. Ja tosiaan, Tonks on tässä pikkulapsi.
Ettei myrskytuuli voi sitä rikkoa
Pieni tyttö istui isolla patjallaan upoten ympärillään oleviin jättimäisiin tyynyihin. Hän oli kiivennyt niiden keskelle rakkainta pehmoleluaan puristaen. Ulkona satoi vettä kaatamalla, pisarat ropisivat pienten kivien lailla pienen puumökin kattoa ja seiniä vasten. Hetkittäin tyttö luuli mökin romahtavan päälleen, mutta lelun puristaminen vei pelon pois. Ukkonen jyrähteli ja salamat välähtelivät ulkona ilmaisten myrskyn tuoneen tuulen vihan mukanaan. Tuuli ei pitänyt siitä, että jokin ihmisen rakentama kykeni vastustamaan sen voimaa. Järven ylitse tuuli kiisi, rannalle ja viskeli matkallaan kukkaruukut ja uimalelut minne huvitti. Terrorisoituaan muutenkin hieman pientä pihaa mökin ja järven välissä, se kiisi mökin kimppuun. Se kolisutti putkia, yritti murtaa seinät ja rikkoa ikkunat. Mutta se ei kyennyt siihen. Jokin siinä ihmisen rakentamassa rakennuksessa esti sen voimien aiheuttaman tuhon. Rakennusta suojasi jokin ylimääräinen, minkä ei olisi pitänyt olla siinä. Tuuli ärsyyntyi ja roiski paremman tekemisen puutteessa järven aalloilla kaiken pihalla vielä märemmäksi. Se jatkoi matkaansa tuhoamaan jotain helpommin tuhoutuvaa. Sade yltyi entisestään ulkona.
Tyttö mökin sisällä puristi leluaan tiukemmin. Hän veti peiton päälleen ja muodosti siten läpipääsemättömän teltan sen ja tyynyjen avulla. Siellä hän tunsi olevansa turvassa, tyynyjen ja pehmolelun suojaamana. Siihen turvallisuuden tunteeseen tyttö saattoi turvautua ja nukahtaa myrskyn jatkaessa raivoamistaan ulkona.
”Dora?” varovasti nuori mies nosti peiton tyynykasan päältä paljastaen alta pienen sinihiuksisen tyttärensä. ”Dora, herätys. Myrsky on tyyntymässä, tule katsomaan kuinka se lähtee pois.”
Doraksi kutsuttu tyttö räpytteli silmiään ja katsoi isäänsä.
”Miksi se myrsky tuli kiusaamaan meitä, isä?” Dora kysyi.
”Myrskytuuli ei pitänyt taikuudesta, jonka äitisi on laatinut tämän mökin suojaksi”, Ted Tonks kertoi.
”Äitikö?”
”Niin. Voit kysyä siitä häneltä joskus. Annas kun nostan sinut sieltä, niin mennään yhdessä katsomaan myrskyn poistumista.”
Dora takertui Tediin, tämän nostaessa hänet pois turvapaikastaan. Isä ja tytär astuivat ulos pienen mökin sisältä märälle pihamaalle pienessä tihkusateessa seisovan naisen vierelle.
”Olitko taas piilossa, Nymphadora?” Andromeda kysyi hymyillen tyttärelleen.
”En minä piilossa ollut, äiti. Olin turvassa myrskyltä”, Dora kertoi irvistäen oikealle nimelleen. Andromeda hymyili ja pörrötti Doran hiuksia, joiden väri oli nyt leiskuvanpunainen.
”Ei myrskyssä ole mitään pelättävää. Se on kuten mekin - se ei suostu antamaan periksi.”
”Mitä tarkoitat, äiti?”
”Tuo mökki, jonka saimme Tedin vanhemmilta, on suojattu taioin. Mikään ei voi sitä tuhota, niin kauan kuin taiat vain kestävät”, Andromeda kertoi ottaen samalla Doran syliinsä. Dora katsoi äitiään kirkkain silmin.
”Voiko taikuudella suojata ihan mitä vain?” Dora kysyi. Andromeda nauroi.
”Mitä sinulla nyt on mielessäsi, Dora?”
”Taikuudella voisi suojata meidän perheen, vai mitä? Niin ettei myrskytuuli voi sitä rikkoa.”
”Tietysti voi, Dora”, Andromeda sanoi, muttei hymyillyt enää. Oli asioita, joita ei voinut vielä kertoa pienelle Doralle.
A/N: Kommenttia jos voisin saada tästä pienestä tekstiä. ^^
