Ficin nimi: I'd Lie
Kirjoittaja(t): Stubastian
Oikolukija/Beta: Ihan minä itse.
Tyylilaji/Genre: Angst, Hurt, Romance
Ikäraja: Sanoisinko, että ihan sallittu.
Paritus/Päähenkilöt: Niia / Toni
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Omasta elämästä väkerretty. Pakko kirjoittaa johonkin.
Varoitukset: Kiroilua saattaa löytyä, ja löytyykin.
I don't think that passenger seat
Has ever looked this good to me
He tells me about his night
And I count the colors in his eyes
Enkö minä koskaan opi? Eikö kukaan koskaan opi? Vai olenko todella ainoa, joka toistaa saman virheen kerta toisensa jälkeen? Vastaus on yksinkertainen. Minä tiedän, etten opi. Olen pettynyt elämässäni niin monta kertaa, ettei edes ala-asteella käytössä olleella punaisella helmitaululla pystyisi laskemaan niitä kertoja. Ei, vaikka kuinka yrittäisi. Nyt kuitenkin petyin - pahemmin, kuin ennen. Sait minut lentämään, jo ensimmäisenä päivänä. Sait minut korkealle, pois maan pinnalta. Se oli virheliike. Poistua tutulta ja turvalliselta. Mutta sen ihanimman päivän muistan aina. Se on suloista, mutta samalla surullista, sillä toisaalta tahtoisin unohtaa. Tahtoisin unohtaa siksi, koska tiedän nyt, että loppupeleissä olet samanlainen, kuin kaikki muut. Kävelin tänään koulun käytävällä. Katsoin vastaantulijoiden poikien naamoja, ja ajattelin samaa ajatusta. 'Siinä menee taas yksi samanlainen, yksi samanlainen kuin kaikki muut'. Nyt ei ole kuitenkaan tarkoitus puhua kouluni pojista, vaan sinusta. Vain sinusta. Pyhitän tämän koko ficin sinulle. Ole hyvä, Toni. Nauti nyt, kun olet tuhonnut minut. Muistan, miten onnellinen olin, kun istuin autossa. Istuin isäni autossa, ja olin menossa poispäin paikasta, jossa olimme juuri tavanneet. Oli kylmä, varpaani olivat jäässä. Mutta ajatus sinusta lämmitti. Muistin, miltä tuntui, kun istuit aivan vieressä, niin että kylkesi tuntui omaani vasten. Muistin, miltä tuntui, kun käännyit minua kohti, ja lämmin hengityksesi tuntui kasvoillani. Ja muistin, sekä edelleen muistan kaiken tämän. Mutta ennen kaikkea minä muistan erään asian. Sen, miten aina, kun katsoit minuun, minä hukuin. En kirjaimellisesti, vaan silmiesi mystiseen värikirjoon. En ole varma, minkä värisiksi silmäsi pitäisi oikein luokitella. Ovatko ne vaaleanvihreät? Sittenkin harmaat? Siniset? Vihreäharmaasiniset? En tiedä, enkä välitä. Koska jotain niissä oli. Ja on yhä. Mutta silti haluan unohtaa. Äänesi oli niin pehmeä, karhea ja matala, silti hellä. Puhuit minulle, kerroit elämästäsi, itsestäsi. Vai oliko se kaikki valhetta? Sekin? Minä uskoin kaiken. Minä hymyilin, ja ajattelin, ettei sinussa ole edes virheitä. Ja sinä.. Sinä paskiainen kehtasit hymyillä takaisin. Silloinko aloitit rikkomaan minua pala palalta? Jo silloin, kun näit, että olit vanginnut minut?
I'll never fall in love
He swears, as he runs his fingers through his hair
I'm laughing 'cause I hope he's wrong
And I don't think it ever crossed his mind
He tells a joke, I fake a smile
And I know all his favorite songs
Kerroit heti, ettei ikä merkitse mitään. Ethän ollutkaan, kuin hieman yli vuoden vanhempi. Usein korjailit lippiksesi, tai huivisi asentoa. Olen tallentanut jokaisen tälläisenkin pikkuseikan mieleeni. Jotenkin surullista ja säälittävää. Välillä otit huivin, tai lippiksen kokonaan pois ja kuljetit kapeita sormiasi mustissa hiuksissasi. Ne saattoivat sojoittaa joka suuntaan, mutta sait ne suoriksi vain yhdellä hipaisulla. Miten sitten sen teit? En koskaan ehtinyt kysymään. Enkä aio kysyä. Älä huoli, en minä aio enää puuttua elämääsi. Entäs ne vitsit? Kaikki jutut, joilla sait minut nauramaan? Oletko kertonut ne kaikille muille myös? Ovatko hekin nauraneet? Ehkä hekin ovat hukkuneet sinun katseeseesi ja ajatelleet, että sinä et tee kuten muut. Sinähän olet erilainen, kuin muut. Niin minäkin uskoin. En halunnut, että koskaan saisit tietää ajatuksiani. Että rakastuin sinuun. Mutta pirulainen, sinähän taisit tietää sen jo aikojen alussa. Nyt kun ajattelen tarkemmin, tajuan kaiken. Silmissäsi oli itsevarmuutta, kun katsoit minua. Tiesit sen. Tiesit, että saat kenet vaan. Tiesit, että minä voisin olla yksi, jonka kiertää pikkusormesi ympärille. Minä olin. Toni, häpeän myöntää, että minä olen edelleen. Jos nyt seisoisit ikkunani takana, en voisi sulkea sitä ikkunaa. Pikemminkin pakottaisin sinut tulemaan sitä kautta sisälle, ettet palellu ulos. Olen naiivi . Mutta sellaisen sinä tosiaan olet minusta aikojen saatossa tehnyt. Oletko nyt ylpeä saavutuksestasi? Onko joku satuttanut sinua joskus pahasti? Siitäkö johtuu, että sinun täytyy tehdä tämä? Rikkoa jo valmiiksi rikottu sydän? Hävettää. Minä sentään kerroin sinulle kaiken. Ja sinä sanoit, että voin luottaa. En usko. En mitään, mitä sanot. En koskaan. Niin sanon nyt, mutta ensi kerralla taas nyökyttelen, ja hymyilen. Ajattelen, miten täydellinen olet. Ei. Niin ei saa enää käydä. Miten teet sen? Pilaat minut. Itsetuntoni, ajatukseni. Ja ennenkaikkea sinä rikot sydämeni. Ei . Väärä aikailmaisu. Olet jo rikkonut sen.
And I could tell you
His favorite color's black
He loves to argue
Born on the seventeenth
His sister's beautiful
He has his father's eyes
And if you ask me if I love him
I'd lie
Pukeuduit aina mustaan. Pukeudut yhä. Miksi? Se nyt taitaa olla pikkuseikka. Mutta kuitenkin, aina. Musta huppari, musta lippis, mustat farkut, mustat kengät, musta huivi, mustat hiukset. Nyt alkaa tuntua, että myöskin musta sydän. Mustettakin mustempi. Mutta huolimatta siitä, että sinä olit musta, ja minä se kirkkaankeväinen. Niin sinä rakastit kinastelua, leikkimielistä sellaista. Ehkä se johtui juuri siitä. Sinä puolsit mustaa ja minä keväänsävyjä. Tai ehkä olen vain tyttö joka höpisee hulluja, ja joka pitäisi lukita pyöreään, valkoiseen huoneeseen. Mutta kiistellessämme me nauroimme. Heitimme toisiamme tyynyillä. Tai sitten saatoit yllättäen omasta tuolistasi hypätä kutittamaan minua. Minä nauroin, ja sinäkin nauroit. Ajattelin, etten ole koskaan kuullut mitään yhtä aitoa. Ajattelin, että voisin jäädä siihen hetkeen ikuisuudeksi. Nyt ajattelen, että olin väärässä. Kaikki, mitä kuvittelin, oli väärää. Keplottelit minut puolellesi, sinä mieleltäsi sairas ihminen. Kerroit pikkusiskostasi, näytit valokuvan. Hän oli niin suloinen. Tiedätkö mitä? Hänellä on sinun silmäsi. Mutta toivottavasti ei kuitenkaan luonnettasi. En halua, että hänkin kiduttaa viattomia ihmisiä. Vai sellaisenko tosiaan aiot kouluttaa, viattomasta, suloisesta pikkusiskostasi? Kun kuulin, millainen todellisuudessa olet, tuijotin eteeni. Kuulin asian niiltä, jotka ovat tunteneet sinut kauan. Aivan, tiedät varmasti keistä puhun. Heistä, joihin voi edes luottaa. He sanovat totuuden, vaikka se sattuu. Ai mitä, onks se sun kaveri? Pysy kaukana siitä. Et sä tiiä millanen se on? Panee jokasta vastaantulijaa ja on täynnä kusta! . Kaveri. Kaveri. Kaveri kuulosti niin hölmöltä korvissani. Kerro rehellisesti, olitko sinä minun kaveri? Kaveri kuulostaa niin vastenmieliseltä ! Minähän olin prinsessasi, höyhenesi, lintusi, elämäsi.. Ei. Minä en ollut mitään. Sitten he, oikeat ystäväni kysyivät, että rakastanko sinua. Pudistin päätäni, vaikka minä halusin itkeä. Rakastanko? En. Se on liian lattea ilmaisu tälle tunteelle. Valehtelet, valehtelet, valehtelet. Valehtelit, valehtelit, valehtelit. Mutta niinhän tein minäkin ja niin teen yhä. Valehtelen ehkä pahemmin, kuin sinä koskaan. Sillä minä sanon, etten rakasta sinua.
