Title: Keesienkeli
Author: BRINGMETHEBEER
Rating: K-11
Summary:
Ennen mä pidin sanontaa 'rakkautta ensisilmäyksellä' vitun naurettavana kliseenä – mut näin jälkeenpäin mä tajuan et se voikin olla totta. A/N: tällasta ajatustenpurkamista.
Keesienkeli
Mä olin jo vuosii kuvitellu et mä elän yksinäni varmaan koko loppuelämäni – niin naiivilta ku se kuulostiki. Sit mä löysin sut. Sä olit sellanen ihminen josta mä en olis ikinä voinu kuvitellakkaan kiinnostuvani, silti sussa oli jotain. Ennen mä pidin sanontaa 'rakkautta ensisilmäyksellä' vitun naurettavana kliseenä – mut näin jälkeenpäin mä tajuan et se voikin olla totta. Mä muistan ku tulit sillon toukokuussa juttelemaan mulle, sä katoit mua lämpimästi silmii ja kysyit onks mulla ja mun frendillä kaikki okei. Se yks vitun katse – multa olis varmaan menny jalat alta ellen olis just sillon istunu maassa. Mä muistan kuinka mä mietin koko matkan kävellessäni yöllä kotiin sua – kuinka suloselta sä näytit keesi litistyneenä, sun tuunatussa nahkarotsissa ja revityissä, moneen kertaan korjatuissa farkuissa. Mä yritin pitkään saada sua pois mun mielestä, enhän mä ees tuntenu sua kunnolla, tuskin sä ees olisit kiinnostunu musta, mä ajattelin. Kesällä mä keräsin vihdoinki tarpeeks rohkeutta ja aloin puhumaan sulle - helvetin Facebook joka tekee yhteydenpidost niin säälittävän helppoa. Kun me oltiin tutustuttu ainakin jotenkuten, me sovittiin et heti ku ollaan kummatki taas samassa kaupungissa lähdetään ryyppäämään – ja tottakai se mulle sopi, mä tutustuinkin niin ihmisiin paljon helpommin. Mä olin koko vitun päivän niin hermostunu, mut bissen ja lonkeron valuttua tarpeeks paljon alas mun kurkusta mä tunsin kuinka musta tuli taas kerran paljon rennompi. Hupparien ja takkien vaihdon jälkeen me alettiin puhumaan vieläkin enemmän, välillä mä rohkenin halaamaankin sua.
Mä muistan edelleen sen illan ihanimman hetken ku eilisen. Me istuttii kahestaa kauppakeskuksen edessä muiden säätäessä kännipäissään jotain vähän matkan päässä. Me oltiin vaan aivan hiljaa, mä vain katselin mun melkeinpä tyhjää kaljapulloani, sä henkäisit viimeiset savut ulos sun keuhkoista ja tumppasit röökis meidän edessä olevaan isoon ruukkuun, jossa oli ennen ollu jotain kasveja ennen ku tyypit oli kännissä repinyt ne pois.
”Näin kännis tää on helpompi sanoo. Mä pidän susta”, se lause sai mut niin häkeltyneeks etten mä saanu sanaakaan suustani. ”Pidätkö sä musta?”
Mitää sanoi ei tarvittu, mä tulin hieman lähemmäs ja painoin hellän suukon sun huulille. Sä katoit mua syvälle silmiin, rakastavammin ku kukaa muu ikinä – mä en oo vieläkään unohtanu sitä katsetta. Sä vedit mut lähemmäs, ja muiden katsoessa meitä odottelevannäkösinä painoit intohimosen suudelman mun huulille. Se oli ensimmäinen suudelma mitä mä oikeasti tarkoitin, ja vaikka kaikki muut aikasemmin oli maistunu kans kaljalta ja röökiltä – sussa oli jotain erikoista.
Koko sen kuukauden ajan sä teit mut onnellisemmaks ku kukaan ikinä. Mun ei enää tarvinnu kävellä yksin kotiin, sä saatoit mut aina himaan vaikka sun piti kävellä pidempi matka. Sä olit meillä melkein joka päivä yötä, me käytiin aina katolla röökillä ja sain aina nukahtaa sun vierees siihe et silittelit mua joka paikasta. Aamulla mä heräsin aina aikasemmin ku sä, vaan et mä ehtisin keittää meille kahvit ja tehdä sulle leipää – se oli yks niist pienist teoist millä mä osotin kuinka paljon mä sua rakastan. Viikonloppusin me tultiin aina ympärikännissä meille – joskus jatkettiin vielä meilläkin – sit vaan sammuttiin olohuoneen patjalle kiehnättyä toisissamme tarpeeks.
Mut niist kaikist kerroist ku olit meil se ensimmäine jäi niin hyvin mieleen. Oli vaan me kaks, kämppä oli muuten aivan tyhjä. Mä kaatelin bisseä ja lonkeroa kurkustani alas jotta mun jännittyneisyys menis pois, sä vaan makoilit porukoiden sängyllä rennosti pullo toisessa kädessäs. Lopulta me alettiin juttelemaan kaikesta, mä avauduin sulle asioist mistä mä en ollut puhunut kenellekään – mä tiesin että sä kuuntelit. Lopulta asia johti toiseen, ja meit ei ollu enää kaks, vaan me oltiin yks. Mä en pysty selittämään sanoil kuinka sattuu muistella sun paljasta vartaloa mun omaa vasten, sun sormia haromassa mun pörröisiä hiuksia, sun huulia mun kaulalla. Kuinka sä sanoit rakastavas mua, ja ettet ikinä satuttais mua – kuitenki satutit. Pahemmin ku kukaan.
Musta tuntu koko ajan että mä olisin leijunu pilvissä, elämä tuntu niin helpolta, mulla oli aina joku jota mä sain halata milloin vaan ja jonka kasvoille levis se tietty ilme mun astuessa näköpiiriin. Sit jotain tapahtu – mä en vieläkään tiedä mitä. Musta tuntu et koko vitun maailma ois kaatunu mun niskaan niiden sanojen takia.
”Mä en tiedä haluunko mä sittenkää seurustella.”
Sä vaan halasit mua ja lähdit, mä jäin seisomaan hetkeks meidän portin eteen. Mun kädet vapisi kun mä kaivoin avaimia taskusta, mä yritin nieleskellä itkuani pois, silti muutama kyynel valu mun poskelle. Mä itkin koko helvetin yön, mä en ymmärtäny miten täs oli käyny näin. Mä olin antanu sulle kaiken, yritin aina tehdä kaikkeni tän eteen. Mä olin antanu itteni sulle. Mä elin koko viikon stressatessa siitä mitä meille tapahtuis – nukkuisitko sä enää ikinä mun vieressä, saisinko mä enää ikinä olla sun tyttö. Muuten mä ehkä olisin ottanu tän helpommin, mut mulla ei ollu sen kuukauden jälkeen mitään tietoa että sä et ollut niin tosissas kuin mä. Jos multa olis kysytty, mä olisin voinu olla sun kanssas loppuun asti. Silloin mä otin sen vielä aika hyvin, sä sanoit että me voitais ehkä vielä palata yhteen, sä pitäisit seurustelusta taukoa parin kuukauden ajan, sä sanoit rakastavas mua, ettei mussa ollut mitään vikaa. Sä valehtelit. Sä luulit että se et sä väittäisit välittäväs musta vielä tekis tästä jotenkin helpompaa, mut se että saa kuulla myöhemmin mitä sä ajattelet musta ja katsoa vierestä kun sä etsit ittelles uuden muijan kun mä itken edelleen joka yö koska en tuu ikinä saamaan sua takas.
Mä valehtelen edelleen sulle, muille – jopa itselleni – et oon päässyt susta täysin yli, pidän susta vaan frendinä. Silti mä nään suunnilleen joka yö unta susta, odotan aamulla et heräisinkin sun vierestä ja oot aina mun mielessä. Toisaalt kadun sitä et ikinä tutustuin suhun, toisaalt en - sä olit se syy mikä autto mua jaksamaan vaikka asiat meniki aivan perseelleen, sä olit aina mun rinnalla ja autoit kaikes.
Sä olit mun keesienkeli.
