Miten tässä kävi näin? (Herm/D , romance K-11)

[Viktorja]

Title: Miten tässä kävi näin?
Author: Viktorja
Genre:Romance
Pairing: Hermione/Draco
Rating :K-11
Summary: Hermione ja Draco vihaavat toisiaan. Vai menikö se ihan niinkään? Kuudes vuosi menossa.
Disclaimer: Rowlinghan se.
Warnings: No eipä mikään erikoinen (: otsikkoon ei nyt kauheesti riittänyt mielikuvitusta, joten jätin sen tollaseks (:
A/N: no ryhdyin tälläistäkin tarinaa kyhäämään huvikseni (:

Hermione
Suuri, valkoinen lumihiutale laskeutui kasvoilleni ja suli. Katsoin ylös ja kasvoilleni satoi lisää lunta. Pyörähdin pari kertaa ja naurahdin, eihän tämä ole minun tapaistani. Yhtäkkiä huomasin jonkun katselevan minua ja hätkähdin. Tarkensin katseeni häneen ja jokin leimahti sisälläni. Malfoy. Hän huomasi vihaisen katseeni ja kiirehti sisään linnaan. Nappasin laukkuni nopeasti maasta ja kävelin myös linnaan lumihiutaleiden peittäessä maan. Mikä se oli, se tunne sisälläni? Vihaako, kuten yleensä? Vihasinko tuota poikaa, hänen upottavia, harmaita silmiään ja pehmeitä, vaaleita hiuksiaan… Ei, nyt sinä ryhdistäydyt. mietin itsekseni. Ryhdistäydyt, etkä ajattele häntä enää. Hän on se sama, töykeä ja koppava Draco Malfoy.

Draco
Huomaamattani katseeni harhautui aina Grangeriin, vaikka kuinka yritin pitää sen muualla. Ihmettelin, mitä minulle on tapahtumassa, ennen en ollut suonut hänelle kuin halveksuvia, pikaisia katseita. Mutta katsoessani hänen pyörähtelevän lumisateessa en voinut ajatella muuta kuin miten kauniilta valkoiset lumihiutaleet näyttävät hänen tummissa hiuksissaan, miten ihanalta hänen äänensä kuulosti... yhtäkkiä hän käänsi päänsä minua kohti vihan välähtäen hänen kauniilla kasvoillaan. Käännyin äkkiä ja kiirehdin linnaan. Tunsin hänen tuijotuksensa selässäni ja värähdin. Ei, se ei ollut enää vihaa, mitä tunsin Grangeria kohtaan. Se oli jotain erilaista, jotain mikä pani minut haluamaan kääntyä takaisin ja sulkea hänet syliini, suudella häntä, koskettaa häntä, kuulla hänen nauravan, puhuvan minulle…
 
Hermione
En voinut unohtaa Malfoyta. Ajattelin häntä koko numerologian tunnin, enkä pystynyt keskittymään. Minähän vihasin häntä, olin vihannut jo kuusi vuotta, ja hän vihasi minua, olinhan jästisyntyinen ja Harryn ystävä. Kuitenkin jo hänen ajattelemisenkaan sai sydämeni sykähtämään, ei vihasta vaan… rakkaudesta? Draco Malfoy? Draco Malfoy? Toistin mielessäni. Puhdasverinen ja ylpeä luihuispoika, joka ei yleensä luonut minulle muuta sanaa kuin kuraverinen? En halunnut uskoa sitä. En todellakaan. Kellon soidessa ajattelin vain kuitenkin häntä. Draco Malfoy. Toistin nimeä ajatuksissani.

Draco
En saanut häntä mielestäni koko loppupäivänä. Tilaani pahensi entisestään se, että hän tuntui tulevan minua vastaan käytävällä joka ikinen minuutti. En voinut irrottaa katsettani hänen siroista kasvoistaan, tummista kiharoistaan tai hänen ihanista silmistään. Kumma kyllä, hänkin tuntui katsovan minua joka kerta kun kulki ohi, eikä katse vaikuttanut vihaiselta. Pikemminkin...kiinnostuneelta, ehkä hieman varautuneelta. Vatsassani lenteli perhosia ja pidätin vaivoin hymyni kun näin hänet. Älä ajattele häntä! käskin itseäni, mutta turhaan. Pudistin päätäni, ikään kuin se olisi karistanut hänet ajatuksistani.  Suuntasin luihuisten oleskeluhuoneeseen, hyvin tietoisena tunteistani.

Hermione
Näin hänet joka paikassa, enkä edes pahastunut siitä. Itse asiassa odotin häntä, odotin ja ilahduin kun hän ilmestyi nurkan takaa. Katseeni kiinnittyi häneen aina, ja punastuin kun hänkin katsoi minua. En pystynyt vastustamaan tunteitani, enkä voinut enää valehdella itselleni. Olin rakastunut. Mikä vielä pahempaa, olin rakastunut  Draco Malfoyhin. Huokaisin ja kohensin laukkuni asentoa, tämä ei ollut mikään hyvä juttu. Hän oli varmasti päätellyt jotain katseestani, sillä en ollut onnistunut vihaisessa mulkoilussa. Ihmeellisintä oli, että hänkään ei ollut tuijottanut minua vihaisena, vaan…haluten. Värähdin, mutta en pelosta tai inhosta. Oliko mahdollista, että hänkin… Ei. Sysäsin ajatuksen äkkiä mieleni perukoille, vaimentaen pienen toivon äänen.

Draco
Olen koettanut keskittyä täysin muihin asioihin, mutta se ei onnistu. Joka ikinen päivä, joka ikinen tunti, joka ikinen sekunti ajattelin millaista olisi koskettaa häntä, hänen huuliaan, hänen pehmeää ihoaan… ajatukseni keskeytettiin ja murahdin vihaisena. –Mikä sinua vaivaa, Draco? luihuisen huispausjoukkueen kapteeni, Marcus Flint kysyi minulta. -Sinun pitäisi keskittyä, meidän pitää voittaa rohkelikko tänä vuonna! hän jatkoi hieman vihaisesti.- Joojoo, ajatukset oli vaan vähän muualla! vastasin hieman vihaisesti itsekin. En halunnut keskittyä mihinkään muuhun kuin häneen. Tänään teen sen. Tänään kerron hänelle tunteistani. En tiedä miten, mutta jotenkin sen teen. Ja hemmetti soikoon, toivon todella että se nainen vastaa tunteisiini.


Kommentteja? Hieman lyhyt oli juu, jatkan sit myöhemmin (:

[aurore]

Oh. Tämä kyllä upposi minuun !
Kiva paritus ( luen kyllä tälläistä ekaa kertaa  ) ja teksti oli mielestäni sujuvaa ja kerronta hyvää.
Siis toivoisin jatkoa (:

[homsu]

Siinä mentiin nopeasti asiaan ja draco ja hermione näkökulmat vaihteli aika nopsaa, mutta kun siihen tottui se oli aivan loistava.  Kirjoitus upeeta (:
Siinä ei myöskään tapahtunut kovin paljoa, kuvailtin vaan´tunteita, mutta äh se hän nyt on sitä ekaa lukua.
 Siis kirjotus aivan mahtavaa..hyvähyvä!!
 

[Viktorja]

Kiitos kommenteista, jatkan kyllä pian (:  Juu, tässä ekassa luvussa keskityin niihin tunteisiin ja kuvailuun enemmän, toisessa luvussa sitten enemmän toimintaa (:

[Viktorja]

Jatkoa (:


Hermione
Kiirehdin tyhjää käytävää pitkin rohkelikon oleskeluhuoneeseen, minun piti tavata Harry ja Ron siellä. Yhtäkkiä joku veti minut erääseen tyhjään luokkahuoneeseen ja laittoi oven kiinni. Sydämeni hakkasi kovaa ja ajattelin peloissani, mitä joku mahdollisesti minusta haluaisi. Rauhoitun vähitellen, ja juuri kun olin tavoittelemassa sauvaani, hän puhui. Sydämeni sykähti kuullessani tutun äänen.  - Minulla on asiaa sinulle, hän sanoi ja käännyin häntä kohti. Kyllä, olin arvannut oikein. Draco Malfoy.

Draco
Päätökseni mukaisesti ajattelin kertoa hänelle tunteistani, ja kun kuulin hänen tulevan käytävää pitkin, vetäisin hänet tyhjään luokkahuoneeseen.
- Minulla on asiaa sinulle, sanoin ja hän kääntyi minua kohti. Yhtäkkiä en voinutkaan enää vastustaa kiusausta, ja nyt kun hän seisoi edessäni, vain muutaman sentin päässä minusta, suutelin häntä. Miten ihanalta hänen huulensa tuntuivat minun huuliani vasten, miten pehmeät hänen hiuksensa olivat kun upotin käteni niihin. Hänkin tuntui nauttivan. Tämähän menee hyvin, ajattelin tyytyväisenä. Hän sujautti kätensä paitani alle ja minä aloin puolestani avata hänen paitansa nappeja. Ja sitten – luokkahuoneen ovi rämähti auki. Käänsin katseeni äkkiä ovelle, ja näin Pansy Parkinsonin omahyväisen naaman. - Ei hemmetti, kirosin kun hän juoksi pois näkyvistä. Nyt koko koulu saa tietää.

Hermione
Tätä en ainakaan ollut odottanut, en arvannut että Dracolla olisi tunteita minua kohtaan. Hän suuteli minua yllättäen, ja liu’utin käteni hänen paitansa alle. Ja sitten, ilman mitään varoitusta, luokkauoneen ovi aukesi. Ehdin nähdä Parkinsonin naaman ennen kuin hän juoksi pois. Katsoin Dracoa pelästyneesti, huomaten että hänkin katsoi minua. –Ei hemmetti, hän kirosi ja juoksi Parkinsonin perään. Vajosin kylmälle kivilattialle, sättien itseäni siitä mihin olin joutunut. Miten tässä kävi näin? kysyin itseltäni. Voihkaisin, miksi sen piti olla juuri Pansy Parkinson joka yllätti meidät. Varmaa oli, että nyt koko koulu saa tietää.

Draco
Juoksin Parkinsonin perään, jättäen Hermionen luokkahuoneeseen. Minun oli saatava Parkinson vaikenemaan, tai muuten hän kertoisi koko koululle. Käännyin kulmasta ja huomasin hänen menevän luihuisen oleskeluhuoneeseen. Juoksin hänen peräänsä ja heittäydyin kiviseinästä läpi sanoen salasanan nopeasti. Tarrasin häneen takaapäin ja käänsin itseäni kohti. - Sinä et kerro kenellekään, et kenellekään, mitä sinä näit! Sihisin hänelle. Parkinson hymyili vain ivallisesti. - Sinä ja kuraveri-Granger, hän sihisi takaisin. -Tästä tulet kyllä kuulemaan vielä, hän lisäsi ja koetti kääntyä muihin luihuisiin päin, mutta pidin hänestä kiinni kovaa. - Et sano häntä kuraveriseksi! suutuin ja melkein löin häntä. - Okei, okei, en sano! hän sanoi vihaisesti ja riuhtaisi itsensä otteestani. Kuulin kyllä, kun hän mennessään mutisi sanan kuraveri-Granger. No, tämä ei mennyt järin hyvin, ajattelin ja istuin sohvalle. Minun täytyy saada Parkinson olemaan hiljaa.


Hieman lyhyt tuli tästäkin, mutta ei voi nyt mitään (:

[Siipra]

Oh. Tämä kyllä upposi minuun !
Kiva paritus ( luen kyllä tälläistä ekaa kertaa  ) ja teksti oli mielestäni sujuvaa ja kerronta hyvää.
Siis toivoisin jatkoa (:

Samaa mieltä :-)

[aurore]

Söpö pätkä :3
Argh, Pansy olis vaa voinu pysyy siel jossai pusikos kyykkimässä, Draco ja Hermione on ylisöpöjä <3
Jatka toki !
~ a