Title: Jos et saa unta
Author: Snapunen
Rating: S
Pairing: Minerva/Lucius
Genre: fluff, romance tms.
Disclaimer: JKR omistaa kaiken. Kaiken.
Warnings: itsetyydytyshhhh vihjailu.
Summary: Minervan uniongelmiin löytyy mukavan tyydyttävä ratkaisu.
A/N: Vätysficcareista päivää, haasteena oli kirjoittaa loppuun keskeneräinen teksti. Tämän kaivoin pöytälaatikosta ja viimeistelin, olisihan sekin pitänyt tehdä ennen kun deadlineen oli kaksi tuntia aikaa… Vätys mikä vätys. FF100 sanalle 94. itsenäisyys (:'D).
Se ei ollut paljoa yleensä, mikä Minervaa valvotti ja sai huokailemaan syvään. Se oli yleensä vain joukko pieniä ajatuksia, jotka pyörivät mielessä ja jäivät juuri ja juuri ajatusten reunalle vaivaamaan ja vaatimaan tarkempaa tarkastelua. Ajatus myös vaihtui yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, sillä se ei koskaan ollut mitään vakavaa, vain pientä ja arkista. Huominen neuvonpito rehtorin kanssa, eilinen kolmosluokkalaisten oppitunti tai keskustelu professori Verson kanssa viime päivällisellä. Pitäisi muistaa kastella kukat aamulla.
Oli kuitenkin yksi ajatus, joka muiden ajatusten tavoin hävisi yhtä nopeasti kuin tulikin, oli pientä ja arkista, mutta muista ajatuksista poiketen tämä ajatus palasi Minervan mieleen uudestaan ja uudestaan. Tuo yksi pieni ajatus vaivasi häntä, vaikkei hän itse myöntänytkään ajattelevansa sitä tosissaan, vain vahingossa. Koko ajan, mutta vahingossa.
Lakana oli ruttaantunut ja petauspatja oli nipistyksissä varpaiden välissä. Minerva oli pyörinyt ympäri jo sata kertaa, hän oli laskenut. Vatsa melkein kurni nälästä mutta Minerva ei viitsinyt nousta ylös, jos vaikka kuitenkin nukahtaisi kohta, kunhan ei vain ajattelisi paljoa. Eihän hän ajattelisikaan mitään, ellei se yksi ajatus huomaamatta palaisi hänen mieleensä.
Se ajatus oli yksi pieni ja nuori käsi, joka oli melkein huomaamattomasti hipaissut häntä, hänen alaselkäänsä eilisellä kuudesluokkalaisten muodonmuutostunnilla. Siro ja kaunis käsi, hyvin hoidettu, melkein kuin naisella.
Illan viimeinen teekuppi muutama tunti sitten oli ollut liikaa, Minerva oli tiennyt sen jo sitä juodessaan, mutta hän oli halunnut varmistua, että pysyisi hereillä ja virkeänä korjatessaan vielä yhden pinon kuudesluokkalaisten muodonmuutosesseitä. Ei niitä olisi edes tarvinnut korjata vielä, seuraava kuudesluokkalaisten oppitunti olisi vasta ylihuomenna, mutta Minerva piti asioiden hoitamisesta ajallaan. Ja hän oli halunnut nähdä, mitä Lucius Malfoy oli kirjoittanut vastauspaperiinsa.
Ja se käsi oli vain hipaissut Minervaa eilen, toissapäivänä tuo käsi oli sentään jopa unohtunut hänen kädelleen. Hän oli auttanut kahta luihuista loitsussa ja… niin… senkin hän muisti kirkkaana tänä yönä. Minerva pyörähti valkoisten lakanoiden välissä selälleen. Tyyny oli litteä, melkein olematon, mutta hänen mieleensä.
Mikään ei vetänyt hänen silmäluomiaan alaspäin. Hän oli levoton. Levoton kaikesta siitä halusta, jota hän ei olisi saanut ajatella. Pojan kädestä vartalollaan, hipaisuista, lämmöstä, Luciuksen vaaleista hiuksista, kuvankauniista kasvoista. Levoton niistä asioista, jotka hän yritti kieltää itseltään.
Eikä hänen oma kätensä tuntunut samalta, se oli huono korvike oikealle kosketukselle. Se sai kuitenkin hänen ajatuksensa pois nukahtamisen vaikeudesta. Käsi vei hänet kiellettyjen haaveiden maailmaan. Muutaman kauniin hetken jälkeen, kun lakanat tuntuivat kuumilta ja nihkeiltä ja hänen ajatuksensa olivat taas raukeita, Minerva kierähti toiselle puolelle sänkyä, jossa oli viileämpää, ja vaipui tyytyväiseen uneen.
