Nimi: Hei, typerä Potter!
Kirjoittaja: Elfalas
Genre: drama, fluff
Paritukset: H/D, (H/Herm)
Ikäraja: S //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Varoitukset: Puppy love, vieläpä puppyslash, sekavaa kerrontaa
Yhteenveto:
Harrylla on salaisuus sänkynsä alla ja pinkka kirjeitä vaatekomerossa. Jos hän vain puhuu sivu suunsa, häkki heilahtaa. Mutta Petunia-tätipä puijaa ja valehtelee!
A/N: Lyrics Wheel 5. Minulle esikoinen, niin LW:n kuin slash-ficcien osalta. En ole tähän erityisen tyytyväinen, tuntuu jotenkin sieluttomalta koko juttu, mutta ehkä se sitten johtuu omasta kokemattomuudesta. Voi olla AU, koska en ole jaksanut kerrata Salaisuuksien kammion alkua. Olkaa lempeitä.
Sanoista sen verran, että ne olivat yllättävänkin helpot tulkita, vaikka itse ficistä tuli sitten lopulta aika paljolti muuta kuin mitä olin tarkoittanut. Lämpimimmät kiitokset tästäkin menestyksestä kuuluvat Mattille ja Alisonille, jotka pakottivat tulkitsemaan runoutta.
Omistan tämän Ayalle, joka on niin ihana ihminen että ansaitsisi minun puolestani vaikka kaksi UWC-stipendiä. Anteeksi että omistan sulle näin huonon ficin.
Hei, typerä Potter!
Harrylla on suloinen salaisuus sänkynsä alla, salaisuus josta ei saa kertoa yhdellekään elävälle sielulle. Tehtävä ei tosin ole vaikea; eihän Harrylla ole ystäviä, joille hänen tekisi mieli juoruta. Dudley ei uskalla astua jalallaankaan hänen huoneeseensa - vikisee vain ja lyllertää pakoon ja ryömii äitinsä helmoihin joka kerta kun Harry vain lähestyy. Vernon-setä luulee ettei Harrya ole olemassakaan, ja Petunia-tädin kanssa Harry ei mielellään keskustele. Täti nalkuttaa aivan liikaa. Sitä paitsi Harry pelkää, että hän saattaisi puhua sivu suunsa ja paljastaa valkoisen valheensa, saattaa jotenkin ilmi sen, ettei heidän ole lupa taikoa koulun ulkopuolella.
Ron ei ole muistuttanut olemassaolostaan. Hermionesta ei ole kuulunut mitään. He ovat molemmat muilla mailla. Niin, Harryn suloisesta salaisuudesta tietää ainoastaan Hedwig, ja sehän on lopultakin vain pöllö eikä kuitenkaan ymmärrä mistään mitään.
Ulkona on raikas ja aurinkoinen kesä. Kaikki odottavat sateita. "Kyllä ne pian taas tulevat", sanoo Vernon-setä, "ei hyödytä lähteä lomalle kun kohta alkaa kuitenkin sataa." Dursleyt siis istuvat kotona niin kuin aina. Harry katselee ikkunasta ja vakoilee pihapuiden lomasuunnitelmia.
Toisinaan, kun koko talo jo kiskoo paksua hiidenunta, Harry kaivaa salaisuuden esille, käärii suojapaperit syrjään varoen rapisuttamasta niitä liikaa, istuu sängylle ja vain katselee. Hän kumartuu ja silittelee luudanvartensa kiiltelevää pintaa ja huoliteltuja oksanhaaroja. Nimbus kaksituhatta on varmasti maailman nopein luuta! Sen kyljissä erottuu vauhtiviivoja ja sen pää iskee sähköisiä kipinöitä aina koskettaessaan Harryn kättä. Sitä ei ole tehty makaamaan masentuneena sisällä. Sen jokainen tikku ja oksanpätkä on alusta alkaen tehty liitämään kirkkaalla aamutaivaalla. Sen runko on muotoiltu pilvien mukaan, ja jopa kaiverrus sen nokassa kuvastaa aamuruskon värejä. Harry tietää, miltä luudanvarresta tuntuu. Kahlittu hänkin on, kahlittu taloon jossa hän itse on kasvanut mutta jota ei siitä huolimatta tunne kodikseen. Toisinaan hänen tekisi mieli vain hypätä luutansa selkään ja lentää kauas horisonttiin koskaan pysähtymättä.
Harry kaipaa taikuutta ympärilleen - sitä sitkasta voimakenttää, joka ympäröi Tylypahkaa kauttaaltaan ja jonka saattaa haistaa jo astuessaan Vuotavaan noidankattilaan. Hänen tekee mieli loihtia ikkunalaudasta versovat sienet kirkuvan räikeiksi kukkasiksi. Hän kaipaa arvaamattoman taikuuden tuomaa jännitystä. Mutta Petunia-tädin mielestä se on pahasta. Täti on lukinnut kaikki Harryn koulutavarat turvallisesti alakerran komeroon ja piilottanut avaimen.
"Mitä ihmettä sinä oikein näet siinä paikassa, poika?" täti kysyy toisinaan.
"Se on niin jänskää", Harry sanoo varovasti ja valmistautuu luikkimaan ulos ovesta.
"Tyhmä poika", toteaa Petunia, "jonain päivänä saat nähdä, että se sekapäinen maailma imee sinut kuiviin, ihan niin kuin se imi äitisikin."
Harry ei tiedä mitä ajatella. Pitäisikö hänen todellakin tappaa taikuus sisällään? Petunian mielestä se on sairaus, kuin jokin kalvava lihansyöjäbakteeri syvällä aivokuoressa, sairaus joka syö hitaasti mutta vääjäämättä suihinsa synapsin kerrallaan kunnes jäljellä ovat enää silmät, joita pitelevät hermot eivät enää ole missään kiinni. Joskus kun Harry herää yöllä, hänestä tuntuu yhä että viimeinen vuosi on ollut pelkkää omituista unta. Että hän on nukkunut kaikki nämä kuukaudet saamatta mitään irti todellisesta maailmasta, elänyt valheessa.
Tuuli oli sinä päivänä pyörteinen ja leikkisä. Malfoyn kulmakarvoihin oli takertunut lumihiutaleita, ja muutamat platinanvaaleat hiuskiehkurat valittivat littaantuneina paksun karvalakin alla. Harry seisoi polviaan myöten lumihangessa ja tuijotti, kun Malfoy kietoi hienostuneesti talviviittansa kaulusta paremmin harteittensa ympärille.
"Mikä se sellainen homo on?"
"Tyhmä Potter", sanoi Malfoy, "etkö sinä sitä tiedä?"
"Kyllä minä sen tiedän!" julisti Harry. "Minä vain testaan, tiedätkö sinä!"
Malfoy potkaisi ilmaan pilvellisen lumihöytyviä. Ne pölähtivät Harryn rintamukselle. Malfoy kohotti itsetietoisesti kulmiaan, kun Harry ei liikahtanutkaan.
"Sinä kuvittelet vain, tiedätkö", hän sanoi ja irvisti. Harry irvisti takaisin. "Se Granger on valehtelija. Sallii sinun kaikessa rauhassa vuodattaa itsesi tyhjiin, mutta ei koskaan anna mitään takaisin."
"Mitä sinä Hermionesta tiedät?" Harry sähähti.
"Minä tiedän aika paljon kaikenlaista, Potter", sanoi Malfoy ja hymyili vinoa, ilkeää hymyään, "ja minä kyllä näen, että sinä elät unelmissa."
Tietenkään Harry ei voinut myöntää sitä Malfoylle, mutta hän oli salassa ihan hiukkasen ihastunut Hermioneen.
Harrylla on suloinen salaisuus sänkynsä alla; ja tällä kertaa siitä ei saa kuulla edes Hedwig. Harry on pakahtua innostukseensa. Mitenhän Petunia-täti mahtaisi reagoida, jos tietäisi? Se ilme mahtaisi olla näkemisen arvoinen! Mutta Harry tietää, että jos hän paljastaa salaisuutensa, hän paljastaa samalla jotakin sisältään, jotakin niin omituista, ettei hän oikein itsekään vielä tiedä, miten siihen suhtautuisi.
Sateet eivät ole vieläkään tulleet. Vernon-setä istuu usein ikkunalla kiikarin kanssa ja tähyilee pilviä, jotka eivät hänen mielestään ole tarpeeksi mustia. Dudley pelaa pihalla sulkapalloa kavereidensa kanssa, ja Harry kuuntelee toisinaan, kun Vernon-setä ärjyy että pojat peittävät hänen näkymänsä. Petunia-täti kantaa kerran päivässä Harrylle ruokalautasen. Hän ei enää puhu taikuudesta - Vernonin välinpitämättömyys on tarttunut. Nyt koko perhe on lakannut huomioimasta Harrya. Eikä se Harrya oikeastaan häiritsekään. Ainakin hän saa pysytellä omissa oloissaan salaisuuksiensa kanssa.
Dursleyn perhe kärsii kuumuudesta ja menee aikaisin nukkumaan. Vernon-setä mutisee puoliunessa jotakin sadevesiränneistä ja märästä sammalesta. Silloin Harry kaivaa kirjansa esille ja ryhtyy töihin. Hän kirjoittaa muutaman rivin herkkusienten maagisista ominaisuuksista ja pohtii hykerrellen, mitä mieltä Kalkaros mahtaisi olla hänen kirjeistään. Sitten hän vetää arkun esille sänkynsä alta ja kerää kaikki kirjeet syliinsä. Niitä on kolme kappaletta, ne on kirjoitettu hienostuneella punaisella musteella, ja ne kaikki alkavat: "Hei, typerä Potter!"
Sillä, mitä kirjeissä lukee, ei ole paljon väliä. Niissä on hassuja lauseita sieltä täältä, kummia sekavia sanoja joista kirjoittaja itsekään ei ymmärrä mitään. Yhden väliin on kömpelösti teipattu fwooperin sulka, toiseen taas hopeapoppelin lehti Malfoyn kartanon pihamaalta. Harrya huvittaa Malfoyn puutteellinen jästimaailman tuntemus: teipitkin on liimattu nurinpäin. Pergamentti kärsii liimasta, joten Harry irrottaa hellästi lehden ja sulan ja sulloo ne pöytälaatikkoonsa, siihen lukolliseen, johon Dudley ei pääsisi käsiksi vaikka uskaltaisikin. Hän miettii, onko Hermione unohtanut hänet kokonaan. Jopa Malfoy on kirjoittanut hänelle, mutta tyttö ei.
Toisessa makuuhuoneessa Vernon-setä herää ja karjuu Petunialle, koska tämä on avannut ikkunan.
Petunia-täti yrittää nyt viimeistä keinoa. Hän yrittää väittää Harrylle, että hän on tullut hulluksi, että hän on kuvitellut koko edellisen vuoden Tylypahkassa, että hän onkin oikeasti viettänyt koko tämän ajan pehmustetussa huoneessa sairaalassa. "Se on vain sinun pääsi sisällä", täti muistuttaa lempeästi kun Harry inttää vastaan. Sitten hän jatkaa ruoanlaittoa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja käskee Harrya rikkomaan kananmunia.
Jos Tylypahka on olemassa ainoastaan pään sisällä, miettii Harry, onko Malfoykin sitten pelkkää kuvitelmaa? Hän tulee siihen tulokseen, että jos hän kerran pystyy keksimään jotain tämän kaltaista itse edes sitä tiedostamatta, hänen täytyy olla suuri taiteilija. Kun hän mainitsee asiasta Petunia-tädille, tämä komentaa hänet tomuttamaan Vernon-sedän kirjahyllyä.
Harry kiipeää yläkertaan ja ottaa luutansa esille. Hän kuvittelee jälleen kerran, miltä tuntuisi vain nousta lentoon ja lentää halki hikoilevan kesätaivaan. Luudanvarrella Harry on äkkiä jotain muuta kuin hintelä, pattipolvinen poika. Hän ei ole enää melkein kaksitoistavuotias, vaan iätön - täydellinen, kuolevaiselle mielelle käsittämätön.
Onko kultamaalattu teksti luudanvarressa yhtä lailla kuvittelua?
"Ai pojatko keskenään?" Harryn silmät pyöristyivät samanlaisiksi kuin hänen silmälasinsa. "Mutta miten he sitten… tiedäthän?"
Malfoy heitti hilpeästi päänsä taakse ja nauroi. Lakki hänen hiuksiltaan menetti otteensa ja putosi vetäytyvään lumihankeen. "Sinä olet typerä", Malfoy sanoi, "on pojillakin aukkoja sillä seudulla."
Harrya puistatti, kun hän tajusi mistä poika puhui. "Ällöttävää!" hän huudahti kuin vaistomaisesti.
Malfoy nauroi taas. "Kasva aikuiseksi, Potter", hän sanoi ja käänsi selkänsä. Harry toljotti yhä ällistyneenä tämän takamusta, voimatta uskoa kuulemaansa. Kuin vaistoten Harryn katseen, Malfoy heilautti kaulahuivinsa päät olkansa yli ja kääntyi katsomaan häntä. "Unohda jo se Granger", hän heitti.
"Enkä unohda!" Harry väitti kivenkovaan. "Sinä se tässä olet valehtelija!"
Malfoy hymyili ja painoi kämmenensä yhteen. "Tulet vielä näkemään." Sitten hän veti hatun silmilleen ja suuntasi kohti Tylypahkan pääovia. Harry jäi mykistyneenä seisomaan hankeen, joka valutti sulamisvesiä sisään hänen saappaidensa suista.
Harry lukee Malfoyn kirjeet uudelleen ja uudelleen, mutta hän ei koskaan vastaa niihin. Hedwig käy levottomaksi häkissään - se haluaisi ulos lentämään. Harry lohduttaa sitä sanomalla, että hän itse tuntee aivan samoin. He istuvat rinnakkain ikkunalla ja tähyilevät taivaanrantaa. Kumpikin toivoo, että oranssien pilvien lomaan muodostuisi pöllön varjo. Joka aamu Harry ryntää ensimmäiseksi postiluukulle käymään kirjeet läpi. Yhdessäkään kuoressa ei lue Harryn nimeä, yhdessäkään ei ole Hermionen säntillistä käsialaa. Sen sijaan Harryn ikkunalaudalle putoaa taas kerran pergamentille raapustettu viesti, jonka allekirjoituksessa lukee: "Arkkivihollisesi, Draco M."
Harry on aina luullut, että hänen arkkivihollisensa on Voldemort. Mutta miksipä hän valittaisi? On hyvä olla varmuuden vuoksi harjoitusvihollinen, joka on suurimman osan aikaa käsillä löylytettävänä.
Petunia on luopunut viimeisestä keinostaan. Harry ei enää usko häntä. Hän ei usko että taikuus olisi sairaus tai myrkkyä verisuonissa. Luudanvarsi sängyn alla on saanut tehdä tilaa Malfoyn kirjeille - se on nyt ripustettu seinälle, siihen missä Dudleyn ilmakivääri ennen oli. Dursleyt pelkäävät sitä eivätkä uskalla tulla lähellekään Harryn huonetta. Harry on päätöksensä tehnyt. Hän ei enää piiloudu nurkkaan pakertamaan läksyjään. Hän lukee taikuutta silloin, kun häntä itseään sattuu huvittamaan. Maailmassa, jota Dursleyt eivät näe, on jäljellä niin paljon jännittäviä asioita, niin paljon ammennettavaa. Ja Harry on päättänyt, että niin pian kuin hän palaa Tylypahkaan, hän imee sen kaiken tietouden kuiviin ja säilöö sen aivonystyröidensä lomaan - aivonystyröiden, joita ei piinaa minkään maailman pöpö.
Tänään Harry Potter on jälleen vapaa. Tänään hän luopuu kahlitsevista kuvitelmista ja kasvaa aikuiseksi. Tänään hän tietää, mikä on unta ja mikä totta, ja tänään hän osaa valita niiden välillä ja asettua oikeaan maailmaan. Hän säilyttää Malfoyn kirjeitä sänkynsä alla ja lukee ne päivittäin itsekseen, koska hän aavistelee, ettei maailma ole vielä aivan valmistautunut siihen, mitä hän on vasta tajunnut. Tänään hän ei nouse ennen kuutta vahtiin postiluukulle, vaan jää sänkyyn eikä murehdi mennyttä, turhanpäiväistä ihastusta.
Muutamaa päivää ennen Harryn kahdettatoista syntymäpäivää Hermionen kirje sitten lopulta saapuu. Hedwigkin tietää, mistä on kyse, kun pikkuinen helmipöllö koputtaa ikkunaan. Se liikehtii häkissään, hakkaa siipiään kaltereita vasten. Alakerrassa Vernon-setä takoo luudalla lattiaa ja ärjyy Harrya olemaan hiljempaa. Harry kiirehtii ikkunalle ja irrottaa kirjeen helmipöllön koivesta.
"Kohta saat töitä, Hedwig", hän sanoo ja rapsuttaa pöllön nokkaa. Hedwig huhuilee innokkaasti.
Harry ei edes avaa kirjettä. Ainakaan vielä. Ehkä sitten, kun Hermione on aikansa odottanut vastausta. Sen sijaan hän pistää sen pöytälaatikkoon, sellaiseen jossa ei ole lukkoa. Hän ottaa kirjelaatikkonsa päiväpeitteen reunan alta, penkoo esille pergamenttikäärön, mustetta ja sulkakynän ja istuu pöytänsä ääreen.
"Hei, tyhmä Malfoy", hän kirjoittaa.
[size=75]
Dame - Pony
I've got a sweet secret under my bed
Have to hide it from my friends
'Cause my pony is the fastest in the world
She almost flies in the morning sky
She's so cool, her eyes burn brighter
She can suck me dry
Why shouldn't I just kill my pony
She's a disease inside my head
I'm giving all of me away
Get nothing back, she's a liar
I've got a sweet secret under my bed
Or inside my head like mom said
She's all I got, she makes me perfect
And they can see me and I am pretty
When I'm riding
She's so cool, her eyes burn brighter
I can suck her dry[/size]
