// Alaotsikko: S, Harry, Ron, Hermione
Nimi: Silloin kun mikään ei mennyt oikein
Kirjoittaja: Antura
Henkilöt: Ron, Harry, Hermione (paritukseton)
Ikäraja: S
Genre: Angst
Beta: Börje
A/N: Ensimmäinen julkaisemani teksti, ikinä!
Vihreä valo välkähti kuului tuskaisa huuto, sitä ennen kuului loitsu, anteeksiantamaton kirous, joka lähettäisi sen loitsijan suoraan Azkabanin vankilaan.
’’Avada kedavra!’’ Tämän jälkeen kuului kova rysähdys ja kauhistuineiden ystävien huuto.
''EEEIIIII!!'' kuuluu huutoa '''RON!!''' kyyneleet valuivat pitkin Harryn poskia. Hermione joutui pitelemään toista. Harry tunsi särkyvänsä sisältä. Hän näki sen. Sen kuinka Ron kuoli, hänen ystävänsä. Harry lyyhistyi lattialle, katsomaan kuinka Ron lensi kuolleena maahan. Aivan kuin Harryn sielu oli mennyt tuhannen sirpaleeksi, nähdessään Ronin kuolevan.
Harry ei voinut muuta kuin tuijottaa, hän ei kyennyt liikkumaan, järkytys oli liian suuri. Voldemort nauroi voiton riemuisena ja katsoi itkevää Harrya nauttien. Harryn sydän pamppaili kurkussa, hän ei tiennyt mitä tekisi.
Kyyneleet valuivat valumistaan. Harry itki, hän itki Ronin takia. Harry tiesi, että Ron ei palaisi enään koskaan elävien kirjoihin. Harry ei muista siitä illasta muuta kuin Ronin kuoleman ja sen kuinka hän itki, kunnes menetti tajuntansa. Muut kertoivat Harrylle myöhemmin, että Lordi Voldemortia ei enään ollut, se ei helpottanut ollenkaan Harryn oloa.
Sillä hän tiesi, että Ron oli kuollut. Harryn sisälle jäi tyhjä kohta Ronin kuoltua, juuri samanlainen kuin Siriuksen kuollessa oli jäänyt. Harryn oloa ei voinut oikein sanoin kuvailla. Jotain tärkeää oli riistetty Harryltä, ja se ei koskaan palaisi, ei ikinä. Harryn elämään oli tullut jonkinlainen aukko, joka ei täyttyisi koskaan. Se tulisi olemaan aina tyhjä.
Kaikki muu oli palanut ennalleen Tylypahkassa, paitsi kaikkia ihmisiä ei ollutkaan paikalla. Sota tappaa ihmisiä. Olo oli aivan hirveä. Bill, Charlie, Fred, George, Ginny ja Percy olivat juuri menetäneet rakkaan veljensä. Ron oli ollut kuin veli myös Harrylle. Ainoa ensimmäinen hyvä ystävä, rakas läheinen ihminen, kuten Sirius. Harry itki monena yönä itsensä uneen. Hän olisi nukkunut Ronin viereisessä pedissä, mutta nyt hän ei voinut nukkunut. Jälleen hän oli mennyt ikkunan luokse katsomaan ulos, itkemään ikkunan viereen. Hän ei ollut puhunut kenellekkään sen illan jälkeen kun oli käsittänyt Ronin kuoleman. Ronin menetys oli kuin tuhat veitsen iskua sydämeen.
Harry oli Ronin hautajaisissa, se oli hiljaista, jotenkin ahdistava. Harry kaipasi Ronia, hän ei tulisi unohtamaan Ronia. Ei koskaan. Kuinka hän olisi voinut.
Haudallakin Harry itki, joka kerta kun sen näki.
A/N2: Kommenttia saa laittaa, vaikka pelkäänkin sitä
