Laitan nämä kaksi seuraavaa lukua
Toinen luku
Lähtö
Aamulla herättyäni muistin taas kaiken. Edes uni ei ollut saanut mieltäni koreammaksi, mitä se nyt oli. Osasin tarkalleen kuvailla mielitilaani nyt. En kumminkaan sano sitä nyt. Lampsin alakertaan väsyneenä, ja turhautuneena. En sanonut mitään, en edes kohottanut päätäni, kun siskoni avasi oven. Olisin ollut ikionnellinen jos saattajana olisi ollut kuka tahansa muu kuin Sant. Sant, oli pitkä, laiha, mustapörröhiuksinen, ja käytti yleensä hupparia ja farkkuja. Jopa yön valvottuaan hän näytti komealta... mutta en katsonut häntä, sillä tiesin että hän rakasti siskoani. En silti voinut olla huomaamatta, että Sant katsahti minuun, osittain anteeksipyytävästi.. en tiennyt mitä se tarkoitti siksi en vastannut. Mutta jos olisin nyt sen tiennyt, olisin rynnännyt hänen luokseen, mutta kumminkin. Jo hänen näkemisensä, sai minut automaattisesti suoristautumaan. Menin kumminkin niin kuin olin suunnitellut, keittiöön laittamaan aamupalani. Kuulin siskoni huutavan pojalle "Heippa, nähdään joskus" ja pamautti oven kiinni. Tuntui kuin ilmapiiri olisi ollut meidän kahden välillä melkeinpä käsin kosketeltavaa vihaa, minun osaltani. Fuji astui askeleen kohti, mutta minä murahdin hänelle varoittavasti.
"Älä tule lähemmäs, en halua nähdä sinua enään.." sanoin suoraan siskolleni, ja nappasin leivät jotka olin saanut tehtyä ja kaakaoni. Kävelin portaat ylös huoneeseeni, ja laskin kädessä olevat ruuat pöydälle. Itse istuin tuolille, ja katsoin huonettani, se oli tyhjä. Tuntui haikealta muuttaa, ja niin pienestä, vanhemmat kuolleet.. Sain kumminkin huomata, että aika ei ollut puolellani, sillä jo pian kello oli varttia vaille yksi, ja junamme lähtisi jo neljältä. Eli kahdentunnin ja vartin päästä. Meidän pitäisi lähteä jo juna-asemalle kolmelta. Päätin että sopisin siskoni kanssa riidan, se olisi parasta meille molemmille. Avasin varovasti oven, ja näin siskoni alakerrassa, melko riutuneen näköisenä. Tiesin että tämä oli vaikeaa meille molemmille, ei vain minulle, vaan myös hänelle. Kävelin varovasti hänen luokseen, ja katsoin häntä. Fuji nosti katseensa minuun ja katsoi hetken minua, lopulta kiedoin käteni hänen ympärilleen ja mumisin" Anteeksi.." tiesin siinä kohtaa saaneeni anteeksi, kun siskoni kietoi käteni minun ympärilleni. Kumpikaan ei kantaisi enään kaunaa toista kohtaan.. vielä.
Irrottauduin siskoni otteesta ja katsoin tuota. Istuin tämän viereen, ja lopultakin siskoni avasi suunsa sanoakseen jotakin.
"Olit vakoilemassa minua". hän sanoi. Minä virnistin anteeksipyytävästi.
"Ei se mitään. Ymmärrän kyllä. On rasittavaa kun sisko lähtee bileisiin eikä itseään ole kutsuttu. " hän sanoi, ja odotin että hän jatkaisi.
" Minun pitää myös tunnustaa yksi juttu." hän sanoi ja empi.. Noniin nyt siihen on tultu ajattelin.
"Sant pitää sinusta. " Fuji sanoi arasti ja katsoi minua silmät täynnä iloa.
"Se mitä eilen näit, oli että teimme oman elokuvan, luokkamme kanssa. " Katsoin häntä äimistyneenä.. olisiko tämä mahdollista.. Sant pitäisi minusta? Eihän... jouduin pidättämään onnellisuuttani, joka haihtui melkein heti.. en ehtisi viettämään kovinkaan kauan pojan kanssa, sillä nyt olisi jo lähtöpäivä.
"Joten järjestin hänet meille kuskiksi". hän jatkoi, ja silmäni täyttyvät ilonkyynelistä, Hetkenaikaa Fuji näytti siltä kuin ihmettelisi miksi aioin itkeä, kunnes hänelle selvisi. Itkin ilosta. Hän hymyili minulle.
"Joten menehän valmistautumaan, minä hoidan loput" hän sanoi, ja pomppasin salamana ylös. Menin nopeasti huoneeseeni, ja nappasin kännykkäni. Lähetin parhaalle kaverilleni viestin, ennekuin lähtisin." Sant tykkää minusta sittenkin". nähdään joskus"
Samassa menin valmistautumaan. Pian saavuin sonnustautuneena. Minulla oli päälläni musta pitkähihainen, jonka alla ei ollut mitään, vaan päällä oli t-paita, jossa oli pari pinssiä. T-paidassa oli erivärisiä raitoja, pääväri kumminkin oli vihreä. Katselin hetken itseäni peilistä, kunnes laitoin hiuksenikin. Ne olivat vielä pitkät, ja aaltoilevat. vaalean ruskeat hiukset. Annoin niiden olla vapaasti, ja lisäsin niihin vain pienen ruusupinnin. "Kyllä.. odota hetki, hän on vielä yläkerrassa.." muutan en kuulut siskoni äänestä, ja kuulin Santen sanovan jotakin hiljalla äänellä. Nappasin reppuni, heitin sen olkapäälle. Nappasin käsiini pari matkalaukkua, sillä olin jo etukäteen vienyt laatikkoni alas. Noniin nyt se alkaa.. nähdään puhuiko siskoni totta.. Astuin ovesta, iloisesti hymyilen muiden ilmoille. Sain huomata, että Sant oli kutsunut muitakin paikalle. Kaikki katsoivat hetken, Sant hymyili minulle leveästi, en voinut olla vastaamatta siihen. Kukaan ei onneksi tajunnut mitään.
"Hei kaikki" Huusin ja kaikki vastasivat kuorossa, melkein kaikki.
Vain Sant ei vastannut, hän suorastaan hymyili minulle. Voisi sanoa, että näin hänen ilmeistään että hän oli ihastunut minuun... Nojaa.. Menin nopeasti alas portaita. Muut olivat siirtyneet ulos jo kun minä olin eteisessä. Vilkaisin vielä viimeisen kerran kotiani, kunnes käänsin katseeni ulos, ja suljin ulko-oven. Nyt alkaisi uusi elämä.. aivan toisaalla.
Kolmannes luku:
MatkaJuna-asemalla kaikki olivat surun murtamia. Parhaista ystävistäni KUKAAN heistä ei tuntunut haluavan että muutan toiseen kaupunkiin, melko kauas täältä. Katsahdin siskoani ,hänen kaverinsa eivät olleet tulleet saattamaan häntä, miksi? Oliko juhlissa tapahtunut jotakin, minkä syystä hänen ystävänsä eivät olleet halunneet tulla moikkaamaan häntä vielä viimeisen kerran ja sanomaan hyvästejä. Viitoin Santin syrjemmälle.
Katsahdin poikaan. joka katsoi uteliaana minuun.
"Tuota.. Sant.. minä.. olen pahoillani että luulin.. sinun ja siskoni.." Lauseeni jäi siihen mutta Sant päätti sen puolestani.
"Olevan suhde." Hän sanoi ja minä nyökkäsin nöyrästi. Katseeni oli kokoajan maassa. Hetken seisoin paikallani, meinasin kääntyä ympäri ja lähteä, mutta juuri silloin, Sant tarttui käteeni ja kiskoi minut lähelleen. Hän kietoi kätensä minun ympärilleni. Minä puolestaan tunsin punastuvani, ystäväni kumminkin katsoivat. Mutta se ei jäänyt siihen. Samaan aikaan Sant taivutti hivenen päätään alaspäin ja suuteli minua. Suljin silmäni, en halunnut unohtaa tätä hetkeä. Vastasin suudelmaan, mutta kun kuulin siskoni huutavan jotakin sen tapaista kuin "Juna tuli!" Niin minun oli pakko irrottautua,
"Anteeksi Sant.. minun on pakko lähteä" Sanoin ja kiedoin vielä nopeasti käteni pojan vartalon ympäri. Sant teki samoin..
"Odotan sinua täällä." Hän sanoi, kohotin katseeni, katsoin häntä epäilevästi.
"Varmastiko?" Kysyin ääneni oli epäilevä.
Hän katsahti minuun silmillään, jotka olivat lupaavat. Ne hehkuivat minulle tuttua sinistä väriä ja pientä pilkettä
"Aivan varmasti" Hän sanoi ja minä päästin hänet irti. Hän pyyhkäisi kädellään pari kyyneltäni jotka olivat ilmestyneet.
"Lupaan tulla aina kun voin." Sanoin hiljaa ja katsoin kiitollisena häntä.
"Alahan mennä jo, ennen kuin myöhästyt" Sant sanoi ja minä tottelin. Juoksin ystävieni ja siskoni luokse.
Jokainen kaverini melkein itki, kun astuin junaan. Jokainen kaverini oli antanut minulle läksiäislahjan. Estein sopivan paikan hetkeksi ikkunan vierestä. Kaverini vilkuttivat minulle, mutta kenties kaikista innostunein oli Sant. Hänen kasvoillaan kumminkin paistoi eron tuska. En voinut sille mitään. Juna lähti pikkuhiljaa lipumaan raittitapitkin kauemmas ja kauemmas kavereistani. Pian käännyimme mutkan taakse, enkä enään nähnyt ystäviäni. Vain karua metsämaisemaa.
Estein vaunuosastoista siskoani. Olin viimeisessä vaunussa, kymmenen metrin pituisessa junassa, kun näin siskoni. Hän katseli maisemia, jotka lipuivat ohitsemme.
"Hei.." Sanoin ja Fujihi kääntyi puoleeni. Istuin siskoani vastapäätä.
"Miksei kukaan kavereistasi tullut luoksesi?" Kysyin katse Fujissa tiivistyneenä. Hän kohautti harteitaan. Lopulta hän vastasi.
"...koska.. Luthira.. on ...hän on.. kuollut.." Fujihi sanoi mutta purskahti sen jälkeen itkuun. Kiersin siskoni luokse ja katsoin häntä.
"Mitä tapahtui?" Kysyin ja katsoin siskoani tukahtuneena. Hän otti tämän raskaasti, sillä Luthira oli ollut hänen paras ystävänsä.
"Miksi se esti muita tulemasta hyvästelemään sinua?" Katsoin yhä ahdistuneena siskoani. Hän nosti päätään hivenen.
"M ..minä.., hän.." Fujihi sopersi.
"Rauhoitu.. puhu selvästi." Sanoin ja katsoin hetken poispäin. Mitä oli tapahtunut?
"... Minä.. olin kalliolla, kun Luthira.. tuli mukaani... mutta sitten hän kompastui.. yritin saada hänet kiinni.. sainkin.. mutta.. hän putosi silti.. ja kun muut näkivät sen.. se oli heidän mielestään m ..minun vikani että ..että hän.. ku ...kuoli!" Siskoni kuiskasi viimeisen sanan ja parahti sen jälkeen kuin haavoittunut eläin. Kiedoin käteni rauhoittavasti siskoni ympärille.
"Rauhoitu.." Sanoin hiljaa, siskoni laski päänsä minun olkaani vasten.
"Ei se ole sinun syytäsi, Ei lainkaan. He tekevät väärin syyttäen sinua" Sanoin uudestaan ja nostin hivenen siskoni päätä.
"Uskothan?" Kysyin tiukasti, hän nyökkäsi hivenen.
"Hyvä ..ja nyt" Sanoin ja painoin junan jotakin nappia. Ilmastointi alkoi pelaamaan hyvin. Tunkkainen ilma vaihtui viileämpään ilmaan. Samalla meidän ohi kulki muuan nainen.
"Haluatteko jotakin? Juomista tai jotakin." Hän kysyin.
"..Kyllä kiitos... Jaffa ja Coca Cola, jäillä ja vaikka.. jotakin pientä purtavaa.." Sanoin ja nainen niiasi ja lähti.
Nainen palasi melko pian tarjottimellaan iso lasillinen Jaffaa ja Coca Colaa. Tarjottimella oli myös pienikulhollinen karkkia. Sekä jäätelöä pikareissa.
"kiitos" Sanoin ja otin jäätelöt. Annoin toisen siskolleni, joka otti sen ja hymyili naiselle. Nainen laski karkkikulhon, ja juomat pöydälle, joka oli meitä vastapäätä. Nainen lähti takaisin takahuoneeseen. Otin ison hörpyn Jaffastani ja laskin sen pöydälle. Aloin lusikoimaan jäätelöannostani. Vilkaisin siskoani, hän oli jo syönyt koko jäätelön. Naurahdin hivenen. Fuji katsoi minua hetken.
"Miksi naurat?" Hän kysyi ymmällään.
"Koska yleensä olet nirso, ja nyt olet syönyt minua ennen koko annoksen." Selitin, siskoni näytti tyytyväiseltä. Hän kohautti harteitaan.
"Niinhän se on.." Hän tokaisi hiljaa ja hymyili. Keskustelumme taisi päättyä siihen, sillä huomasin miten taivas oli alkanut jo tummua. Vilkaisin kelloa, se oli 18.00 tasan kuusi. Tämä oli ilmeisesti viimeinen pysähdyspaikkamme, sillä joitakin ihmisiä nousi junaan. Huokaisin, me jatkaisimme pian matkaa, ja mitä pidempään me menemme sitä kauempana olen kotoani.
"Anteeksi.. voinko istua tähän?" Kuulin jonkun kysyvän. Käänsin päätäni tytön suuntaan.
"Toki." Sanoin ja viitoin tyttöä istumaan. Tytöllä oli yllään sinertävä huppari, ja farkut. Hiukset olivat tummat, noin olkapäille asti, pätkityt hiukset. Silmät olivat tummat. Tyttö laski laukkunsa maahan ja istui penkille.
"Minun nimeni muuten on Sara." Tyttö sanoi. Nyökkäsin.
"Minä olen Yuki. Ja tämä on Fuji" Sanoin ja esittelin samalla siskoni. Sara nyökkäsi. Tyttö katsoi hetken minua, vaihtaen katseensa siskooni.
"M.. miksi katsot?" Kysyin epäröivästi tytöltä.
"Olette vain niin erilaiset siskokset" Sara sanoi.
"Kuinka niin?" Kysyin kiintoisana. Vilkaisin siskooni, hän oli jo nukahtanut.
"Nooh... erin laiset vain.. ja tuota.. kenties eriluonteiset vai?" Kuulin hänen kysyvän. En ensiksi kiinnittänyt huomiota, mutta lopulta vastasin.
"Melkoisesti, ei aina".Käänsin katseeni siskooni ja takaisin Saraan.
"Tietkö koska saavumme Hitachiin?" Kysyin Saralta.
"Ööö.. varmaan noin 12 tunnin kuluttua." Sara vastasi minulle.
"Okei... eihän sinua haittaa jos rupean nukkumaan?" Kysyin tytöltä, joka pudisti päätään. Laskin pääni siskoni hartialle ja suljin silmäni. Viimeinen asia, jota näin ennen kuin nukahdin, oli se että kuinka Sara painoi päänsä ikkunaa vasten.