Title: Cold desert
Author: Winifred
Status: Valmis, ficlet
Beta: bbrickless lukaisi läpi, kiitos!
Genre: Angst, drama
Pairing: Sirius/Regulus
Rating: K-11
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja maailman, minä leikin ilman rahallista palkkiota tai mitään muutakaan. Omakseni en väitä. Kings of Leon puolestaan omistaa kappaleen.
Warnings: Insesti, veli/veli
Word count: 307
Summary: Heidän tulevaisuudestaan tulisi vain kylmä autiomaa, joka kuolisi hiljalleen.
A/N: Osallistuu seuraaviin haasteisiin: Kaiken maailman ficlettejä aiheella Biisin nimi, Tutut ja tuntemattomat tuvat (tupana Luihuinen), Perspektiiviä parittamiseen 07. Perhe ja Angst25 aiheena puhdasveriset sanalla 06. Perhe.
Pixie toivoi, että kirjoittaisin Cold desert nimellä ja Sirius/Regulus parituksella, joten tein sen ja tässä on lopputulos - toivoittavasti tykkäät kulta!
Ficin nimi tulee Kings of Leon:in kappaleesta Cold desert, sillä Kaiken maailman ficlettejä haasteessa ideana oli kirjoittaa ficci, joka perustuu johonkin biisin nimeen.
Cold desert
(Special ones walk on without sound)
Hän ei kuule askelia takanaan, mutta haistaa partaveden tuoksun, sen jota luihuiset kierrättävät keskenään. Ovat aina olevinaan muita parempia ja yksilöllisempiä, todellisuudessa kuitenkin jakavat kaiken hopeanharmaista sukista hienostuneen kitkerään partaveteen.
Hän haluaisi työntää veljensä järveen ja pitää tämän pinnan alla, kunnes haju olisi poistunut kokonaan - ei hän halua haistella vierasta kitkeryyttä.
(Hand over your heart let's go on)
Soihdut lepattavat varjostaen heidät kylmille kiviseinille. Jos vain hän voisi viedä heidät muualle, jonnekin vähemmän karuun paikkaan. Ei heille koskaan mitään kaunista ollut varattu, heidän perheensä oli heidän tarpeensa karuus, mutta hän inhosi tyrmien käytäviä. Linna oli hänen kotinsa, mutta tyrmät olivat hänen veljensä valtakunta, joka riisti heidät erilleen.
Ei ollut muuta sidettä kuin perhe, eikä pian sitäkään. Jos toinen ei vain pyytäisi häneltä sitä, mitä parhaillaan katseellaan anoi.
(I've always been scared of the sound)
Veljen ääni ei vapise, se on onni onnettomuudessa. Huuto, iva, raivo ja välinpitämättömyys, jotka hän on kouluvuosien varrella kohdannut, ne hän kestää, mutta kyyneleistä vapisevaa hän ei osaa käsitellä. Ei ollut osannut, kun veli näki painajaisia ja hänen velvollisuutensa isoveljenä oli tukea, eikä osaisi vieläkään.
Hän pelkää sitä ääntä, juoksee sitä pakoon kerta toisensa jälkeen. Nyt hän voi jäädä.
(Jesus don't love me no-one ever carried my load)
Hän kietoo sormensa nuoremman lomaan ja painaa pienen omistuksen merkin kaulalle. Veljen edelliset sanat kaikessa vakavuudessaan kuolevat osuessaan halkeileviin seiniin, menettävät merkityksensä. Hänelle kyse ei koskaan ollut sanoista, hän ei välittänyt muista kuin veljensä nimestä huulillaan.
Veli taipuu, hylkää jälleen hetkeksi ideaalin ajatuksen, jonka jakaa ystäviensä kesken. Tuvan tunnukset putosivat maahan, käsineet, kravatti, paita. Niillä ei ollut merkitystä, kun isoveli kertoi käsillään toiselle tunteistaan.
(I'm too young to feel this old)
Kun kosketukset pysähtyvät ja hengitys löytää tiensä takaisin vaivattomasti kulkevaan uomaan, hän antaa veljensä pään painautua omaa olkapäätään vasten. Viimeinen kerta, molemmat vannoivat jokaisella kerralla samaa ja silti he eivät pystyneet olemaan muuta kuin perhettä. Hän janoaa enemmän, hänen nuorempi puoliskonsa tarvitsee enemmän. Hän tuntee itsensä vanhaksi, aivan kuin he olisivat tehneet sitä vuosikymmenet.
Heidän tulevaisuudestaan tulisi vain kylmä autiomaa, joka kuolisi hiljalleen.
(Nobody but me)
// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta yläotsikkoon