Turha murehtia (K-11, Harry/Cedric, ficlet)

[Meldis]

Ficin nimi: Turha murehtia
Kirjoittaja: Meldis
Genre: drama, fluffy, ficlet (angst)
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Leppoisana alkukesän päivänä ei kannata murehtia.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan vain omaksi ilokseni.
A/N: Halusin kirjoittaa jotain kevyttä ja pientä Harry/Cedric parituksella, mutta samalla näistä kahdesta on vaikea kirjoittaa oikeasti mitään söpöä, tai minulle on. Ja sitten oikeastaan, koska pääni on ollut huonossa kunnossa viimeiset pari viikkoa, halusinkin kirjoittaa jotain surumielisempää. Joten tuli vähän tällainen outo yhdistelmä, toivottavasti aukeaa. On myös aika nopeasti kyhätty. Kommentit on aina kivoja. ^^


Turha murehtia

Harryn niskaa kutitti muukin kuin vihertämään alkanut nurmikko ja muurahaiset, jotka varmasti kipusivat tietään kauluksesta hänen paitansa alle. Pieninä sähköiskuina tarve nytkäytti hänen niskassaan ja hänen oli pakko vähän väliä kurkistaa taakseen. Tilukset olivat ja pysyivät tyhjinä. Oli aika outoa nähdä ne sellaisena. Ja oikeastaan aivan ihanaa. Milloin viimeksi hän oli saanut olla ihan yksin, rauhassa ja varsinkin tänä vuonna. Ei mulkoilevia puuskupuheja, härnääviä luihuisia, ahdistelevaa Bagmania tai kynsivää Luodikoa.
“Lopeta tuo poukkoilu.”

Tai no, yksi puuskupuh oli hänen seurassaan, joskin tämä ei mulkoillut Harrya.
“En minä poukkoile”, Harry mutisi ja kääntyi katsomaan puuskupuhia. Jaa, kyllä tämäkin näköjään mulkoili häntä.

Cedric pyöräytti silmiään ja laski kirjoittamansa kirjeen maahan laukkunsa viereen. Hän oli riisunut kaapunsa ja kravatti roikkui löysästi hänen kaulassaan.
“Kokeet kestävät ainakin vielä tunnin ja sitten kaikki menevät ensimmäiseksi lounaalle”, hän sanoi rauhallisesti samalla, kun siirtyi istumasta polvilleen ja hivuttautui lähemmäs Harrya, joka makasi lukemiseen kyllästyneenä nurmella. Harry puristi huuliaan yhteen.
“Luodiko kiemurteli itsensä pohjoistorniin”, hän huomautti Cedricin kumartuessa hänen ylleen nojaten käsiinsä, jotka painuivat nurmeen molemmin puolin Harryn päätä. Hän peitti lähes pilvettömältä taivaalta räkittävän kesäkuun alun auringon. Valo hohteli hänen päänsä takaa ihan kuin hänellä olisi ollut sädekehä. Harryn vatsassa hulmahti miellyttävästi.
“No ei sitten”, Cedric tokaisi ja oli nousemassa Harryn yltä.
“En minä sitä”, Harry älähti ja kohottautui, mutta nopeammin kuin Cedric liikkui ja sitten kuului kova kolahdus, kun heidän otsansa paukahtivat yhteen.

“Hemmetti, Harry!” Cedric parahti ja kierähti selälleen Harryn viereen käsi otsalla. Harrykin sadatteli, mutta alkoi sitten nauraa.
“Ei tarvita mitään koetuksia ottelijoiden tyrmäämiseen”, hän kikatti hieroen otsaansa ja Cedric nauroi.

Harry nousi kyynärpäänsä varaan ja kääntyi Cedriciä kohti.
“Minä en vain jaksa sitä kaikkea”, Harry huokaisi. Cedric nousi myös kyynärpäänsä varaan.
“Ei minua oikeasti haittaa”, hän virnisti. “Pidän sinut muutenkin mieluummin itselläni”, hän lisäsi ja Harryn posket punehtuivat.
“Jaa”, hän kommentoi, eikä ehtinyt muuta kommentoidakaan, kun Cedric oli sulkenut hänen suunsa omallaan. Hetkeksi Harry unohti ympäristön tarkkailun. Cedricin käsi kohosi hänen kaulalleen ja Cedric raotti huuliaan. Tämän huulilla maistui hiki auringossa istumisesta.

“Tuosta taitaa jäädä jälki”, Cedric sanoi, kun he erkanivat toisistaan ja hän tökkäsi Harrya otsaan.
“Ei mitään uutta”, Harry naurahti. “Pitääkö kehittää joku tekosyy? Harmi kun ei ole huispausta, sitä voi käyttää syynä aina mille tahansa kuhmuille.”
“Ehkä me harjoiteltiin kutsuloitsua keskenään ja se meni vähän pieleen”, Cedric ehdotti.
“Niin, mehän ollaan harjoittelemassa”, Harry pohti viittoen selkänsä takana avoimena makaavaan kirjaan, josta oli etsinyt tarpeellisia kirouksia kolmatta koetusta varten.
“Ankarasti harjoittelemassa”, Cedric nyökkäili ja suuteli Harrya taas.

“Murehditaan muille kertomisesta joskus myöhemmin”, Cedric sanoi kohta. “En minäkään oikeastaan riemusta kiljuen ole kertomassa vanhemmilleni.”
“Joo, en suosittele, jos he reagoivat yhtään samaan tapaan kuin Ron.”
Cedric tirskahti. “Hän kiljui jostain muusta kuin riemusta.” Hän oikaisi selälleen, minkä Harry otti kutsuna kierähtää tämän päälle. Hän istui Cedricin syliin ja nojasi lähemmäs. Hän otti Cedricin käsistä kiinni ja lomitti heidän sormensa yhteen.
“Ja kun puhuttiin, että sinä valmistut nyt…” Harry aloitti liikuttaen heidän yhteen liitettyjä käsiään ilmassa heidän välissään. “Eikä nähdä enää koulussa tai kesällä muutenkaan. Niin ei se varmaan haittaa. Tai en halua murehtia siitä vielä.” Cedric kurtisti kulmiaan ja nosti toista suupieltään. “No okei, kyllä minä murehdin, mutta kyllä se siitä. Kyllä se toimii jotenkin, jos on toimiakseen”, Harry jatkoi.

“Minä aion pitää huolen, että tämä toimii, siitä sinun ei tarvitse murehtia”, Cedric sanoi. “Kuka tietää, ehkä tulen tänne opettamaan”, hän kohotti toista kulmaansa.
“Opettamaan? Haluatko sinä opettajaksi?” Harry ihmetteli. Cedric kohautti olkiaan, mikä oli hankalan näköistä maatessaan selällään maassa.
“Opettaminen voisi olla ihan mielenkiintoista. Etkö sinä ole ajatellut sitä? Sinusta tulisi paras pimeyden voimilta suojautumisen opettaja”, Cedric selitti ja Harry puristi huuliaan viivaksi.
“Parempi kuin Vauhkomieli?” hän kysyi.
“Kyllä minä ainakin olisin mieluusti oppilaanasi”, Cedric vastasi ja veti Harrya lähemmäs yhteenliitetyistä käsistä. Kun Harry oli ihan hänen kasvojensa yllä, hän irrotti otteensa toisesta Harryn kädestä ja vei sen tämän leualle. Peukalo hipaisi Harryn poskea.

“Katso nyt, tässä sitä ollaan, murehtimatta turhista”, Cedric hymähti hiljaa.
“Joo”, Harry sanoi. “Murehditaan sitten joskus toiste.”
“Kuulostaa hyvältä”, Cedric myönsi ja veti Harryn uuteen suudelmaan.

[Altais]

Tosi kiva, kun kirjoitat tällä parituksella, sillä en ollut varmaan edes tajunnut aiemmin ajatella Harry/Cedricin monia mahdollisuuksia, ennen kuin luin sen yhden toisen ficcisi heistä. Mutta nyt olen tosi innoissani lukemassa heistä lisää, ja tässä alkoi kyllä suuresti kiinnostaa heidän tulevaisuutensa (ajatellen, että mitä jos Cedricille olisikin käynyt paremmin kuin canonissa). Oli hauska ajatus, että Cedric tulisi Tylypahkaan opettamaan. 

Kurjaa, että näillä kahdella on paljon murheita, vaikka yrittävätkin olla niin kuin ei olisikaan. Ron ei sitten ottanut uutista vastaan kovin hyvin - mutta kuka tietää, ehkä vaikka Hermione pystyisi puhumaan tällekin hiukan järkeä. Ymmärtää kyllä Harryn murheen, kun ei voi kohta nähdä Cedriciä koulussa eikä edes kesälomalla. Mutta toivottavasti he löytävät jonkun ratkaisun.

Kiitos tästä, toivottavasti kirjoittelet pian lisää tästä suloisesta parista! 

[valokki]

Voi, olipa tämä ihanankamalan katkeransuloisen haikea ficlet! Ja siis kamalan vain siksi, että olit luonut tähän niin ihanan kesäisen ja toiveikkaan tunnelman, mutta lukija tietää koko ajan, kuinka parin tarina päättyy, jos oletetaan, että tarina seurailee Cedricin kohtalon suhteen canonia. Mutta monia tunteita herättäviä tarinoita on vain kiva lukea, kun ei saa oikein itsekään kiinni, tunteeko tässä nyt enemmän iloa vai surua.

Oli ihana palata nelosvuoden turnajaistunnelmiin ja ylipäätään Harryn olemukseen nelosvuonna. Vaikkei Harrylla helppoa silloinkaan ollut, elämä ei vielä silloin ollut niin synkkää kuin seuraavina vuosina, mikä tuli selvästi esille tässä Harryssa:

“Lopeta tuo poukkoilu.”

Tai no, yksi puuskupuh oli hänen seurassaan, joskin tämä ei mulkoillut Harrya.
“En minä poukkoile”, Harry mutisi ja kääntyi katsomaan puuskupuhia. Jaa, kyllä tämäkin näköjään mulkoili häntä.

“En minä sitä”, Harry älähti ja kohottautui, mutta nopeammin kuin Cedric liikkui ja sitten kuului kova kolahdus, kun heidän otsansa paukahtivat yhteen.

“Hemmetti, Harry!” Cedric parahti ja kierähti selälleen Harryn viereen käsi otsalla. Harrykin sadatteli, mutta alkoi sitten nauraa.
“Ei tarvita mitään koetuksia ottelijoiden tyrmäämiseen”, hän kikatti hieroen otsaansa ja Cedric nauroi.

Tällainen vähän kömpelö ja höppänä Harry hölmöillä vitseillä on jotenkin niin piristävää ja lohduttavaa luettavaa silloin tällöin. On kiva muistaa, että joskus hänenkin elämänsä on ollut vähän helpompaa, kun hän ei vielä tässä kohtaa tiennyt mitään Voldemortin suuresta suunnitelmasta. Muutenkin olet onnistunut vangitsemaan tähän mielestäni todella hyvin Harryn luonteen niinä hetkinä, kun hän on hyvällä tuulella, elämä tuntuu hänestä kepeämmältä ja hän saa hetken elää elämää kuin kuka tahansa suht normaali teini-ikäinen.

 

“Katso nyt, tässä sitä ollaan, murehtimatta turhista”, Cedric hymähti hiljaa.
“Joo”, Harry sanoi. “Murehditaan sitten joskus toiste.”
“Kuulostaa hyvältä”, Cedric myönsi ja veti Harryn uuteen suudelmaan.

Loppua kohden tämä muuttuikin koko ajan vain suloisemmaksi mutta samalla katkeransuloisemmaksi. Oli toisaalta ihanaa lukea söpöilystä ja kaikista tulevaisuuden suunnitelmista, mitä kaksikolla oli, mutta samalla nakutti koko ajan päässä, ettei tätä todellisuutta kestäisi tässä kohtaa enää kuin viikkoja tai päiviä. Tuntuu vielä niin nurinkuriselta, että kaksikko tässä murehtii niin arkiselta tuntuvia murheita suhteesta läheisille kertomisesta ja yhteisestä tulevaisuudesta, kun oikeasti heillä on paljon suurempia uhkia tiedossa.

Kiitos tästä, tämä oli ihana, suloinen ja tunnerikas lukukokemus!

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta!

Kutkuttavan mielenkiintoinen paritus ja levollisen huoleton nimi vetivät minua tämän tarinan puoleen listauksestasi, ja huomasinkin heti tyyntyväni ja tuudittautuvani tämän tarinan ihanan kesäiseen miljööseen ja ennen kaikkea rauhaan. On helppo samaistua Harryyn, jolla on turnajaisten aikaan monenlaista murhetta kannettavanaan: on stressiä tulevasta koitoksesta ja muiden suhtautumisesta, ja salainen suhde Cedriciin on sekin mielen päällä, vaikka se onkin myös positiivinen voimavara. On hyvin ymmärrettävää, että Harry kaipaa edes hetken rauhaa ja irtiottoa kaikesta, ja ymmärrettävää on myös se, ettei sekään käy ihan helposti, kun aina pitää kantaa huolta vähintäänkin Luodikosta ja tämän kyseenalaisista keinoista löytää mitä kummallisimpiin paikkoihin. Huhhuh, ei käy kateeksi! On kuitenkin ihanaa, miten kaksikko on nyt löytänyt suojaisan sopukan ja hetken aikaa vain toisilleen. En muista, olenko aiemmin juuri tästä parituksesta lukenut, mutta jotenkin tempauduin tähän heti mukaan ja koin poikien läheisyyden ja suhteen tosi luontevaksi ja sydäntä lämmittäväksi!

Nautin todella paljon tällaisista skenaarioista, joissa taustalla ja pinnan alla muhii monenlaisia murheita, mutta ne kuitenkin pystytään jättämään toviksi taakse, pois nykyhetkeä varjostamasta - ja erityisen ihanaa se on silloin, kun joku toinen ihminen myötävaikuttaa siihen ja auttaa irrottamaan ja irrottautumaan ikävistä asioista. On suloista, miten pojat ensin päättävät murehtivansa muille kertomista joskus myöhemmin, mutta hetken kuluttua keskustelu ajautuukin jo tulevaisuudensuunnitelmiin ja siihen, miten heidän suhteensa käy. Se on kovin inhimillistä ja kertoo siitä, miten paljon he toisistaan välittävät. Yleisvire on kuitenkin ihanasti sellaista nuoruuden luottavaisuutta kupliva, hetkeen keskittyvä ja levollisen positiivinen, ja tämä on aivan ihana asenne:

“No okei, kyllä minä murehdin, mutta kyllä se siitä. Kyllä se toimii jotenkin, jos on toimiakseen”, Harry jatkoi.

Vaikka Cedricin kohtalo häilyy väkisinkin mielessä tätä tarinaa lukiessa, lohduttaudun kuvittelemalla, että kenties kaikki tässä todellisuudessa meneekin toisin, Cedric jää henkiin ja ehkä palaa kuin palaakin Tylypahkaan opettamaan ja on edelleen Harryn kanssa yhdessä. Ja toisaalta vaikkei niin olisikaan, ainakin on tämä kaunis kahdenkeskinen hetki, jolloin murheet ja tulevaisuuden koettelemukset menettävät hetkeksi merkityksensä. ♥

“Joo, en suosittele, jos he reagoivat yhtään samaan tapaan kuin Ron.”
Cedric tirskahti. “Hän kiljui jostain muusta kuin riemusta.”

Tässä tekstissä on aivan ihastuttavan luontevaa dialogia, josta hahmojen persoonat kuultavat kivasti läpi. Tämä on yksi suosikkisananvaihdoistani - voin niin kuvitella, kuinka Ron on kiljunut jostain muusta kuin riemusta. Vaikka toivon mukaan hänkin on lopulta hyväksynyt asian. Pidän kovasti myös huispausmaininnasta, molemmat hahmot kun ovat huispaajia ja intohimo yhdistää heitä. Huispauksen käyttäminen tekosyynä kuhmuille on jotenkin kamalan hellyttävä ajatus, vaikka samalla onkin vähän surullista, että viattomille jäljille pitää keksiä tekosyitä muiden ihmisten takia. Sekin tuo tähän tarinaan kuitenkin viehättävää huolehtimisen ja huolettomuuden balanssia, joka tekee lukukokemuksesta jotenkin kovin aidontuntuisen ja samaistuttavan.

Kaunis tarina, joka jättää jälkeensä pienestä murheellisuudesta huolimatta levollisen, luottavaisen olon. Kiitos kovasti! -Walle

[Meldis]

Altais, Harry/Cedric on yksi lemppariparituksistani, vaikka aika vähän olen ehtinyt heistä kirjoittaa. Ja tietty jos haluaa seurata canonia, aika vähän aikaa heilläkin on. Itse kuvittelen, että Cedric olisi voinut haluta opettaa, tai ainakin noin nopeasti mietittynä. Semmoinen pyyteettömyys ja muiden ensiksi ajattelu on hänessä lujassa ja nuo ovat hyviä opettajan piirteitä. Minä ajattelin tässäkin käyvän kuten kirjoissakin, siksi tuo alavire angstista ja miksi itselle Cedricin tulevaisuudensuunnitelmien pohtiminen on niin surullista. Joo kyllä Hermione meni siihen varmaan väliin, kun Ron ei osaa olla ja varsinkin juuri neljäntenä vuotena. Kiitos kun kommentoit, piristi tosi paljon päivääni! ^^

valokki, hyvä jos katkeransuloisuus välittyi, sitä itsekin hain, kun ajatus oli että kyllä tässä jatketaan suhdetta lukuunottamatta samaa polkua kuin kirjoissa. Mitä kaikkea Cedric olisi ehtinyt pohtia elämälleen ja miten tässä oli ehtinyt kehittää suhteenpoikasta Harryn kanssa ja miten se katkeaa niin nopeasti. Neljäntenä vuonna Harrya todella vielä sai olla nuori ja kaikki kauhut ovat vasta tulossa, kiva jos tuo teini-ikämäisyys välittyi. ^^ Pakko oli myös tuoda tuota puupäistä Harryakin tähän, vaikka enemmän angstin alavire tässä olikin, se on minusta hauskin tapa kirjoittaa Harrya. Ihanaa kuulla, että on herättänyt ristiriitaisia tuntemuksia, se oli olo itselläkin kirjoittaessa. Kiitos hirveästi kommentistasi, sitä oli ilo lukea! ^^

Waulish, en tiedä pyytääkö anteeksi, että sain lankaan otsikolla ja keveydellä, koska se vähän oli pointti ficissä. Eivät pojatkaan tienneet mitään siitä, mitä on tulossa ja olivat varautumassa ihan johonkin muuhun. Harry ei ehkä murehdi ihan niin paljon kuin itse tuppaan tekemään, mutta ei Harry Potterina voi olla välillä murehtimatta. Kyllä minä vähän ajattelin, että tässäkin käy kuten kirjoissa ja halusin jotenkin ilmaista, miten Cedricillä oli suunitelmia ja ajatuksia tulevasta ja miten huoleton tuo kesän alku hänelle on ollut (hänenkään ei tarvinnut tehdä kokeita, siis S.U.P.E.R.eita!). Mutta kyllä minä myös vähän ajattelin myös niin, että ainakin heillä on ollut tämä pieni hetki toistensa kanssa, kiva että sekin sieltä välittyi. ^^ Halusin ehdottomasti laittaa jonkun huomion huispaukseen, kun se on heillä yhteistä, joten kivaa että se oli mieleen.  Kiitos kun valitsit juuri tämän ja kiitos pitkästä kommentistasi! ^^

[Larjus]

Nawws, tää oli söpö. Tykkään siitä ajatuksesta, että Harry ja Cedric olisivatkin hakeneet tukea toisistaan turnajaisten aikaan ja myös yhdessä harjoitelleet koitoksia varten. Sellainen varmastikin liittää heitä yhteen. Pieni angsti taustalla oli toimiva mauste tähän söpöyteen, vaikka sitten kun alkaa muistella kirjan loppupään tapahtumia, ei se olekaan enää niin pientä...  :'( :'( Tätä todellisuutta voi jatkua enää vain pienen hetken. Mut onneks hahmot ei sitä vielä tiedä niin uskaltavat olla murehtimatta. Ja mähän tietenkin väännän kaiken mielessäni johonkin kivaan AU:hun, jossa Cedric selviää ja tulevaisuus onkin ihan kivaa ja jee Ihan vaan koska yhyy angstia en kestä.

“Ja kun puhuttiin, että sinä valmistut nyt…” Harry aloitti liikuttaen heidän yhteen liitettyjä käsiään ilmassa heidän välissään. “Eikä nähdä enää koulussa tai kesällä muutenkaan. Niin ei se varmaan haittaa. Tai en halua murehtia siitä vielä.”

Tää saa luvan olla ainoa asia, jota nämä kaksi murehtii! Ja sitäkään ei liikaa.

Tai no, yksi puuskupuh oli hänen seurassaan, joskin tämä ei mulkoillut Harrya.
“En minä poukkoile”, Harry mutisi ja kääntyi katsomaan puuskupuhia. Jaa, kyllä tämäkin näköjään mulkoili häntä.

😂😂😂 Awwww, tää kohta oli aivan ihana! En ny sillee varsinaisesti nauranut mut vähän tuli hihiteltyy.

“Joo”, Harry sanoi. “Murehditaan sitten joskus toiste.”
“Kuulostaa hyvältä”, Cedric myönsi ja veti Harryn uuteen suudelmaan.

😭😭❤❤

Voi että. Tän katkeransuloisuus oli kyllä omalla tavallaan ihanaa. Hienon ficin oot kirjoittanut!

[Meldis]

Larjus, itsekin ajattelen, että ennen viimeistä koetusta Harry ja Cedric olisivat halunneet hakea tukea toisistaan, kivaa että se tuntui söpöltä. Koska lopputulos on tosiaan inhottava, inhottavampi jopa tähän tapaan. AUt on kivoja, ehkä vielä kyhäilen lisää niitä, mutta minusta tähän oli jännä tuoda pieni varjo taustalle, kun tietää miten kaikki päättyy. Katkeransuloisuus on kyllä hyvä sana kuvaamaan tätä ja siihen pyrin, ihanaa jos se välittyi! ^^ Kiitos hirveän paljon kommentistasi. 

[Hurrikaani]

Tää pomppas kivasti silmille itselle suhteellisen tuoreella parituksella.   heipatimoikati vaan.

Tää oli just semmoinen suloinen, ja omalla tavallaan leveä ficci just sopivaan väliin kun halusi lukea jotain kevyttä ja pientä. :3 ja jotenkin omat silmät aukes et hei miks näitä ei pariteta enemmänkin, vaikka onhan Cedricillä ja Harryllä vähän ikäeroa. Mutta kirjoissa Cedric on jotenkin omien mielikuvien pohjalta tosi suloinen ja omalla tavallaan tosi Poikakaverimatskua.

Ja voi kun jotenkin mun sydän tippui lattian läpi kun mainitsit tuon että kaksikko harjoitteli kolmanteen koetukseen. ;___; jotenkin surku kuinka vähän näillä kahdella olisi tässä aikaa jos tää fic menee Canonin kaavan mukaan.


Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla

[Meldis]

Hurrikaani, kiva kun tulit kommentoimaan. ^^ Onhan Harrylla ja Cedricillä ikäeroa, mutta ajattelen, että kumpikaan ei antaisi asian häiritä. Miten hyvin sanottu, Cedric kyllä on todella poikakaverimatskua. ^^ Kyllä minä ajattelin, että tämä päätyy samaan kuin kirjakin ja se on kamalan surullista ajatella, vaikka onneksi heillä oli edes pieni hetki kaksin. Kiitos paljon kommentistasi!