Kirjoittaja Pikku lupin
Ikäraja K-11
tyylilajit Draama, deathfic
hahmot Lily+Rose+sivuhenkilölle
varoitukset Kuolema
Lily istui huoneensa perällä ja hyväili kultastaenoutajaansa.
”Voi Rose.” Lily kuiskasi koiransa korvaan.
”Voi Rose.” Lily toisti ja puristi koiran pentunsa tiukasti syleilyyn.
Rose nuoli hellästi Lilyn poskea ja Lily nauroi. Lily nousi seisomaan ja juoksi Rose sylissään aamupalalle. Hän söi sen niin nopeasti kuin mahdollista ja riensi leikkimään Rosen kanssa.
Vuoden päästä
Uutiset
nuori koira jäi rekan alle 10.huhtikuuta. Koira loukkaantui niin pahasti, että kuoli ennen eläinlääkäriin pääsyä. Rekka törmäsi rytäkässä henkilöautoon. Kukaan ei menehtynyt paitsi 1vuotias pentu joka oli juuri vähän aikaa sitten kadonnut kodistaan.
Lily ei uskonut korviaan. Kaikki oli liian kamalaa. Ensin toden näköisesti Rose varastettiin, sitten se karkasi ryöstäjältään ja joutui rekan alle. Lily kelasi kaiken päässään yhä uudestaan ja uudestaan. Hän itki syvemmin kuin koskaan. Se oli hirveää. Hänen oma Rosensa, hänen oma Rosensa. Miksi Rosen piti kuolla, miksi juuri Rosen. Se ei ollut reilua. Lily itki sydän juuriaan myöten.
”Lily, avaa ovi!” Äiti huusi Lilylle
Lily tuli avaamaan äidille oven itkien.
”Voi Lily, jos ostetaan Rosen sisar.” Äiti lohdutti Lilyä.
”Ei, haluan vain Rosen.” Lily kuiskasi.
”Lily, et voi saada Rosea.” Äiti tokaisi.
”Miksi, voi miksi?” Lily nyyhki.
”Se on luonnonlaki, Lily, niin kuin sekin, että ole kaksitoista.” Äiti kertoi
Se ei auttanut Lilyn pahaan mieleen, koska hän tiesi ettei se toisi Rosea takaisin. Mikään ei toisi Rosea takaisin. Rose oli kuollut, sen hän ymmärsi. Kuollut ei mikään muu. Mutta sitä oli hirveä ajatella. Mikään, ei mikään toisi Rosea takaisin. Hän oli menettänyt kaiken elämänsä, rakkautensa, ilonsa kaiken, ihan kaiken. Miksi hän eli sitä hän ei tiennyt. Tai tiesi: hän ei halunnut tätä muille, tätä hirveää kohtaloa. Hän istui tyhjänä, hänestä tuntui kuin olisi ollut ilmapallo, tyhjä, sisällä vain ilmaa.