Title: Kaksitoista
Author: minä, Lavinia
Characthers: Walden Macnair ja nimetön ilotyttö
Rating: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Genre: tilannedrama
Disclaimer: En omista Potterversumia enkä miehekästä Walden Macnairia. ;/
Summary: humalaisten päähänpistoja
Kaksitoista
Portto oli humalassa, mutta niin oli Walden Macnairkin. Yli kaksikymmentävuotias nainen oli Waldenille ennestään tuntematon. Tämä oli vain tullut istumaan samaan pöytään hänen kanssaan, koska ei halunnut ryypätä yksin. Nainen heilutteli sääriään pitkän hameen kätköissä ja hölskytti lasissaan olevan tuliviskin rippeitä lauleskellen. Mustahiuksinen mies seurasi naista silmänurkastaan. Hänen edessään olevassa tuhkakupissa oli kaksi loppuun palanutta sikaria.
Baarissa oli iso joukko vapaalla olevia porttoja ja muita Iskunkiertokujalla maleksivia noitia ja velhoja. Kello oli puoli yksi. Ajatukset nukkumaanmenosta ja kotiinlähdöstä kuulostivat järkevämmiltä kuin tollojen ja kanamaisen naisen seurassa ryyppääminen.
Nainen kosketti Waldenin rannetta. ”Tehdään jotain jännää, herra”, nainen kikatti.
”Mitä sinä haet ’jännällä’?” Walden tuhahti.
”En minä tiedä. En ole yhtään varma.”
Miehen suu kaartui vahattujen viiksien alapuolella vinohkoon hymyyn. Hän veti taikasauvan esiin, heilautti rannettaan ja sanoi: ”Veitsitulios.”
Pöydälle ilmestyi tusina puukahvaista leikkuuveistä, joita seuralainen tuijotti mustalla kajalilla reunustetuilla sinisilmillään näkemättä niissä mitään hauskalla tavalla ’jännittävää’.
”Mitä te noilla?”
”Kohta näet”, Walden lupasi keräillessään veitsiä. Nuorukainen osoitti puuseinää. ”Mene seisomaan tuon seinän viereen kädet ja jalat levällään.”
”E-en minä tiedä - ”
”Mene vaan - sinähän kaipasit jotain ’jännää’, joten saamasi pitää!”
Nainen nielaisi ja puri ohutta alahuultaan, mutta teki kuten Walden oli sanonut. Baarimikko ja asiakaskunta juomineen kerääntyivät seuraamaan porton ja Waldenin tarjoamaa näytöstä.
Walden otti ensimmäisen veitsen peukalon ja etusormen väliin niin kuin kynän. Vei käsivarttaan olkapäätään kohti ja sitten taas eteen yleisön pidättäessä hengitystään. Liike lennätti veistä vähän aikaa ilmassa, kunnes se upposi parisen senttiä puuhun, naisen kyljen viereen. Mies heitti uudelleen. Kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, yksitoista ja kaksitoista.
Veitset myötäilivät väljästi naisen vartalon ääriviivoja, mutta hän ei ollut saanut naarmuakaan. Portto oli sitä vastoin saanut kaipaamaansa jännitystä. Tusinan veitsen verran jännitystä.
