Ei savua ilman tulta | max. K-11 | osa V 03..01.13

[Selection]

Nimi - Ei savua ilman tulta - nimen keksinyt Kristen
Kirjoittaja - Minä, Vuorna
Ikäraja - maksimissaan K-11
Henkilöt - Päähenkilö Elisa, paritukset Kasper/Elisa, monia parituksia, merkkaan tähän kun niitä tulee.
Tyylilaji - drama, angst, romance
A/N: Osat kertovat Elisan, epänormaalin tytön elämästä. Teksti aika lailla tajunnanvirtaa, että sillä tavoin.

I - Laulunlahjat - sanoja 123

joulukuu 2012

"Sä olet lintu, joka ei oppinut lentämään,  et siipiäsi koskaan oo päässyt käyttämään."

Neljätoistavuotiaan Elisan pehmeä ääni lumosi kaikki kuulijat. Kaikki jäivät katsomaan ja kuuntelemaan tyttöä, joka lauloi hiljaisena perjantai-iltana Linnunaukiolla, lumihiutaleiden tipahdellessa taivaalta. Yksikään niistä ei laskeutunut Elisan tummanruskeille kiharoille, vaan jättivät hänet rauhaan. Oli kuin aika ja paikka olisi pysähtynyt. Mikään muu ei enää merkinnyt mitään. Oli vain Elisan tummasävyinen ääni, joka muistutti eniten ehkä savua. Eikä savua ilman tulta, mutta tulta kukaan ei nähnyt. Tuli paloi Elisassa, muttei vahingoittanut häntä sen enempää kuin mikään muukaan.

"Kukkurukuu taivaalle on noussut kuu, tuulikin huokaa kukkurukuu"

Laulu loppui, tuli sammui. Ihmiset jatkoivat matkaansa. Kukaan ei vilkaissut enää tummakutrista tyttöä, jonka päälle lumihiutaleet kasautuivat. Elisa lähti liikkeelle, etsimään uutta paikkaa, jossa päästää tuli valloilleen.

[Lyygia]

Korjasit sen, hyvä tyttö.

Sä oot multa kuullut jo monta kertaa, että oot valtavan lahjakas kirjoittaja. Nytpä kuulet sen uudestaan. Tää on aivan valtavan kaunis raapaleen-kahdellakymmenelläkolmella-sanalla-ylittävä. Palan halusta kuulla lisää Elisasta, joka vaikuttaa aika kiinnostavalta hahmolta. Kuvailu on herkkää ja ihanaa. Kiitos ihanaiseni.

Unohdinko jo mainita että haluan alkutietoihin merkinnän kuka ketjun nimen oikein keksikään.

[Selection]

Kristen, alkutiedoissa on nyt sun nimi. Ja mä kiitän sua upeesta luonnehdinnasta mua kohtaan.

[Selection]

II - Unelmien mureneminen kappaleiksi - sanoja 198

heinäkuu 2016

Elisa katsoi Kasperia silmiin. Hän ei voinut uskoa mitä mies oli juuri sanonut. Elisa ei ollut tarpeeksi hyvä miehelle, mies oli löytänyt paremman. Elisan laajenneet harmaat silmät tuijottivat Kasperin merensinisiä, yrittäen löytää jotain mikä kielisi rakkaudesta. Mitään ei löytynyt, oli vain tyhjyyttä, ehkä myös pilkahdus sääliä.

"Sinä et... tahdo enää minua." Elisan lause ei ollut kysymys, vaan alistunut toteamus. Heillä oli ollut jotain suurta, jonka piti kestää, jota Kasper itsekin oli luvannut vaalia.

"Haluan minä sinua, enemmän kuin mitään muuta. Mutta me emme sovi toisillemme. Sinä olet liian erilainen, liian täydellinen. Sinä et ole normaali. Elisa, sinä et ole tavallinen" Kasperin sanat herättivät aluksi toivoa Elisassa, toivo nosti päätään luolasta jonne se oli kadonnut, mutta lauseen loppu sai sen katoamaan uudelleen, entistä syvemmälle.

"Haittaako se sinua niin paljon, että et voi olla kanssani?" Elisan oli pakko kysyä. Hän oli luullut löytäneensä jotain täydellistä Kasperin kanssa, jotain niin täydellistä että se oli ollut vaikea uskoa. Kasper ei vastannut vaan lähti aukinaisesta ovesta ja samalla lähti pois Elisan elämästä. Kyllä Elisa tiesi olevansa erilainen, mutta hän oli lapsenomaisesti ajatellut että hänen ja Kasperin rakkaus olisi ylittänyt kaikki esteet. Elisa oli ollut enemmän väärässä kuin koskaan, ja sitä hän saisi katua.

[Lyygia]

Lauserakenteet epäonnistuvat jossain kohdin, pieniä kirjoitusvirheitä havaittavissa. Miksi aikahyppelet?

Okei. Oikein kaunista. Elisa alkaa hieman aueta, ja Kasper on kilipää. Otsikko on ihana, ja osaat edelleenkin kirjoittaa. Tykkään kovasti. Koska tiedän, että sulla on näitä varastossa, käsken sua postaamaan toisen nyt. Kiitos.

tee Elisasta mun sankari antamalla sille sauva ja kupillinen psykoottisuutta

[Selection]

Kristen, voin antaa Elisalle sauvan ja psykoottisuuden, mutta noitaa siitä ei tule. Ja sun pyynnöstäs osa kolme.

III - En minä hullu ole - sanoja 156

elokuu 2016

Miten tämä on  tähän johtanut. En minä suinkaan hullu ole. Mutta Kasper on sitä mieltä ja soitti mukamas ystävän palveluksena jonnekin helvetin mielisairaalaan ilmoittaen että minä olen hullu joka ei kuulu tähän maailmaan. Ne  tulivat hakemaan punavalkoisella ambulanssilla, joka näytti todella typerältä, ja minut kiedottiin pakkopaitaan ja vietiin jonnekin, missä minun sisäinen paloni tultaisiin sammuttamaan. Tai niin ainakin ne miehet jotka minua hakivat, sanoivat.
Ne jättävät minut yksin huoneeseen. Tyhjään huoneeseen pakkopaitaan käärittynä. Minä en ole kummajainen, minä olen melkein tavallinen, jos ei oteta huomioon sitä etten ole oikeasti kovin tavallinen ihminen. Mutta olen syntynyt ihmisistä, olen elänyt maan päällä koko elämäni, minun koko tarkoitukseni on palvella ihmisiä ja ilahduttaa heitä.

"Jos mä kuolen nuorena, kunpa silloin olisi pakkasta. Mä pidän paljon enemmän talvesta."

Laulan vanhaa lempikappalettani, sitä joka sai minut aina hymyilemään ja ihmiset kääntämään päätään. Minun tarkoitukseni on vain ilahduttaa heitä, minä en ole kummajainen. Mutta Kasperin jälkeen minun on vaikea uskoa sitä itsekään.

[Lyygia]

Oot tyhmä ja vihaan sua.

Joo en tällaisen pläjäyksen jälkeen. Elisa näköjään tietää ettei ole ihan normaali. Kommentoiminen on niin vaikiaa sun kanssas. Kasper on kilipäiden kingi ja sää oot ihana. Pus.

[Selection]

IV - Epäilyksiä -  sanoja 236

elokuu 2016

"Nimi." Kylmä ääni tunkeutuu tajuntaani. Joku lääkäri yrittää nyhtää minusta irti tietoja.

"Elisa Afrodite Kaartiala", vastaan poissaolevalla ja yhtä kylmällä äänellä.

"Ikä." Sama jäätävän kylmä ääni kysyy. Ääni tuo mieleeni erään tuntemani ihmisen, joka ei muuta tehnytkään kuin puhui jääkylmällä äänellä.

"Kahdeksantoista."

"Oletko ihminen?" Suora kysymys saa minut hätkähtämään.

"Luulisin ainakin olevani."

"Selitä."

"Olen ihminen, mutten normaali. Tai normaalin rajoilla. Joidenkin mukaan laulan ylimaallisesti ja tavalla mikä ei ole normaalia. Mutta onko se seikka joka tekee minusta epäihmisen?" Tokaisen tavalla joka saa kyselijänkin ilmeen vaihtumaan.

"Laula minulle. Suomeksi."

"Hei kuule, Victor Frankenstein, sulta mä innoitusta hain. Ja lupaan mä vielä rakastan läpi elon ja jälkeen kuoleman."

Laulan aina kaikkein mieluiten vanhoja suomalaisia kappaleita. Ja vanhoilla tarkoitan enintään kymmenen vuotta vanhoja kappaleita. Tuolle valkotakille lauloin Chisun kappaleen Frankenstein. Toivottavasti tajusi ironisuuden.

"Ihan normaalilta tuo minusta kuulosti." Katson lääkäriä silmät laajenneina. Ei hän voi mitenkään olla oikeassa. Kaikki tietävät että laulunlahjani eivät ole normaaleja.

"I knew that we'd become one right away. Oh, right away. At first I left the energy of sun rays. I saw the life inside your eyes. So shine bright, tonight you and I. We're beautiful like diamonds in the sky."

Ehkä olen sittenkin parhaimmillani englanniksi laulaessani. Ja tuo kappale, Rihannan Diamonds, sopii äänelleni hyvin. Niin hyvin, että Kasper melkein itki kun lauloin sen hänelle. Nynnerö.

"No, hyvä on. Äänesi on todellakin loistava. Muttei mitenkään ylimaallinen."

"Jospa kävisit tarkistuttamassa kuulosi. Tai vaihtoehtoisesti korjauttamassa kuulolaitteesi."

[Myself]

Hyvää huomenta päivää kommenttikampanjasta!

I - Laulunlahjat
Mä tykkäsin tänekan osan tunnelmasta ihan valtavasti! Siinä tavallaan tuli hetkeksi sellainen olo, että on itse katsomossa kuuntelemassa Elisaa. Ja noi kuvaukset kuten tummansävyinen ääni oli ihan järjettömän ihania. Myös toi tuli-juttu sopi tähän ihan valtavasti! Ne kaikki, että tuli paloi Elisassa, niin, ihan järkyttävän ihania!

Ja sitten lopussa se, miten yhtäkkiä lumous haihtui ja ihmiset jatkoivat matkaansa kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunutkaan oli jotenkin tosi koskettavaa. Surullista.

II - Unelmien mureneminen kappaleiksi
Yhyy, kuinka surullista. Tässäkin oli sun kuvailun ansioista niin helppo sulautua tekstiin mukaan, kokea Elisan suru ja ehkä jopa lieva katkeruus vahvasti tytön mukana. Toi kohta, missä Kasper (vai oliko se Kasperi) sanoi Elisaa liian täydelliseksi, liian erilaiseksi oli aika jännä ja loppu, missä Elisa itse mietti sitä, miten saisi katua, että oli koittanut olla sokea ja unohtaa erilaisuutensa oli hieman jännä. Siis hyvällä tavalla jännä ehdottomasti. Sillä tavalla, että se alkoi herättämään kysymyksiä itsessä, että miten Elisa voi olla muka noin erilainen jne.

Tässä, kuten edellisessäkin onnistuit hienosti säilyttämään tunnelman koossa loppuun asti.

III - En minä hullu ole
Äääh! Miksi Elisalle täytyi käydä noin? Epäreilua...

Mutta siis itse tekti oli jälleen sujuvaa, mutta ensimmäistä kertaa bongasin virheen:

ystävän palveluksena

Mä kirjoittaisin ton sanan yhteen.

Tässäkin oli niin kamalan (ihan hyvällä tavalla) suloisen katkera fiilis, että... En mä osaa oikein sanoa, koko teksti veti oikeasti ihan sanattomaksi. Kasper on ihan tyhmä, kun saa Elisan ajattelemaan itsestään noin.

V - Epäilyksiä
Jee, vihdoinkin mukana oli ihan lopussa myös hieman huumoria. Ja kohta, missä Elisa toteaa mielessään Kasperin olevan nynnerö oli hyvä, olen hänen kanssaan samaa mieltä.

Tossa oli kyllä oikeesti aika hauskaa ironiaa, tossa Chisun biisissä, ja ehkä tohtorilla olisi aihetta käydä tutkituttamassa ne korvat...

Nyt ei tule tämän suurempaa tai hienompaa kommentti, mutta toivottavasti kelpaa silti! Supistettuna voisin sano, että pidin ihan valtavasti ja jään innoissani odottamaan jatkoa!

-Mysse-

[Selection]

Myself, kiitos ihanan pitkästä kommentistasi ♥

A/N: Joo pienoisen tauon jälkeen taas seuraavaa osaa. Nauttikaa.

V - Vanhempiensa kaltainen - 171 sanaa

elokuu 2016

Elisa vietiin takaisin huoneeseen. Huone on se sama, josta hänet vietiin se typerän valkotakin luo. Lääkäri oli kehdannut väittää Elisan laulutaitoa vain hyväksi, ja Elisa itsekin tiesi sen olevan valhetta. Hänen laulunsa oli parempaa kun kenenkään muun ihmisen. Paitsi hänkään ei ollut täysin ihminen. Ihmisestä käypä, sinisilmäinen ja kalpea, kuten äitinsäkin. Punaiset hiukset ja tummat kulmat, kuten isällään. Mutta Elisassa oli jotain muutakin, jotain mikä sai ihmiset todella pysähtymään ja kuuntelemaan.

"Olet nuori ja kaunis, mutta kuka se on joka huutaa, keksinyt ruudin, mutta kuka se on joka ampuu, koivun oksa hiljaa hakkaa ikkunaa tuuliko se on kun huutaa, vai onko se joku muu."

Vanha kappale sopi taas hyvin tunnelmaan. Kukaan ei useimmiten tiedä kappaleita joita Elisa laulaa, mutta hän itse tietää. Elisalla oli hyvä muisti, valokuvan tarkka. Kaikki kappaleet olivat syöpyneet hänen muistiinsa kuin polttoraudalla painettuina. Siinäkin oli jotain outoa. Eivät normaalit muistaneet satoja kappaleita ulkomuistista noin vain. Mutta Elisapa muisti. Eivät normaalit laulaneet kuin enkelit. Mutta Elisapa lauloi. Ei normaaleilla ihmisillä ollut enkelin ja paholaisen ulkonäköä. Mutta Elisallapa oli.

[Myself]

Ihanaa, tännekin on tullut jatkoa!

Yhen virheen bongasin tästä:

hänet vietiin se typerän

Ite laittaisin tohon sen eikä se

Tää oli samalla tavalla kauniisti ja soljuvasti kirjoitettu, kuin noi edellisemmätkin. Tässä kuvailtiin tota Elisan ulkonäköä tarkemmin, kuin noissa edellisissä, mikä on kiva, että nyt tietää sitten paremmin minkä näköisest tyypistä puhutaan. Ei mitään järkeä tossa edellisessä lauseessa, mutta ei anneta sen häiritä... Mutta sis pääasiana oli, että mukava kun oli tuollaista kuvailua.

Tossa lopussa otti vähän silmään se, miten omahyväinen Elisa sitten loppujen lopuksi onkaan. Sillä lailla, että tyttö tietää laulavansa todella kauniisti ja loukkaantui kun laulua sanottiin vain kauniiksi. En osaa oikein sanoa onko se hyvä vaiko huono, mutta kiinnostava yksityiskohta kuiteskin.

Jatkoa jään taas seurailemaan!

-Mysse-

[Selection]

Myself, Elisa ei tosiaan ole tyttö siitä vaatimattomimmasta päästä, vaan hän todella tietää minkä arvoinen on. Kiitän kommentista.

[cooperaur]

Heippahei. Mistäköhän sitä aloittaisi. Nämä olivat kivoja pikkuisia ja erilaisia kaikki. Ehkä käyn ne kaikki yksi kerrallaan läpi niin pysyy joku johdonmukaisuus tässä mun kommentissani. ^^ Mainittakoon tässä nyt kuitenkin ekaks että a) pidin molemmista tähän astisista hahmojen nimistä kovasti, b) otsikko on kiva, vaikkei omaperäinen nyt sinänsä olekaan, mutta ainakin jos sitä voi katsoa ja tulkita niin kuin nyt tein, että savu = Elisan lahjat ja erinomaisuus, tuli = se kääntöpuoli, kyseenalainen mielenterveys. Tai ehkä toisinpäin!

I: Tämä ensimmäinen oli ehkä suosikkini. Ihan vaan sen takia koska Kukkurukuu. ♥ No ei vaan, ei vaan sen takia, mutta toi biisi on mulle henkilökohtainen ja siksi nosti tämän ensimmäisen tekstin pisteitä entisestään mun silmissä. :3 Itse tekstissä tykkäsin erityisesti tuosta Elisan laulamisesta ja laululahjoista, ja siitä miten se myös sitten tulee yhä esille noissa muissa. Mielenkiintoinen idea, en ole ennen törmännyt ja on aina kiva lukea laulamiseen millään tapaa liittyviä tekstejä kun on itse sitä harrastanut. Se miten kuvasit Elisan ääntä oli myös mieleenpainuvaa, "tummansävyinen" ja erityisesti tuo "savu", josta ainakin itselleni syntyi ihan mielikuva millainen ääni Elisalla voisi olla. Sitten nuo lumihiutaleet, miten Elisan laulaessa ne eivät osuneet häneen ja laulun hiljettyä taas sitten kasautuivat hänen päälleen, että laulaessaan Elisasta tulee erikoinen.

II: Oli kiehtovaa kuinka jo seuraavassa hypättiin monta vuotta eteenpäin, tykkäsin siitä. Tässä pätkässä ei kuitenkaan ollut mitään erityisen erottuvaa, Kasperin ja Elisan ero kävi ilmi aika yksinkertaisesti ja ainoa asia joka kiinnitti huomiota oli Kasperin syy, se että Elisa oli "liian täydellinen". Seuraavaa osaa ajatellen jäin miettimään valehteliko Kasper, eikö hän halunnut sanoa ääneen että Elisa oli liian sekaisin, vai onko Elisan poikkeavuus vain sellaista laatua jota Kasper ei vaan koe osaavansa käsitellä.

III: Okei, ensimmäinen silmiinpistävä asia oli tietenkin se että olit tässä tekstissä vaihtanut hänkertojan minäkertojaan. En ihan osaa sanoa pidinkö siitä vai en, koska minäkertoja voi helposti pilata hahmon ja pidin ehkä enemmän siitä kun Elisaa tarkkailtiin vielä ulkopuolelta. Toisaalta ratkaisu on aika luonnollinen kun ollaan päästy jo kolmanteen osaan ja mukavaa vaihtelua ainakin. Hmm, pysähdyin siinä kohtaa kun Elisa kertojana kiroili, koska Elisa ei aiemmin ollut vaikuttanut kovinkaan kiroilevalta ihmiseltä. Jäin myös miettimään oliko Elisa tehnyt jotain itselleen tai muille vaarallista, kun hänet haettiin kotoa ja laitettiin pakkopaitaan, sellaiseen päästäkseen kun täytyy kuitenkin melko uhkaavan hullu olla. Ehkä tämäkin aukenee myöhemmin (?). Rakastin tässä tuota miten Elisa kertoi siitä kuinka melkein ihminen oli ja kuinka hänen tehtävänsä on palvella ja ilahduttaa ihmisiä. Tykkäsin tosi paljon ja vaikken täysin pitänytkään minäkertoja ratkaisusta, tässä kohtaa olin lukijana iloinen päästessäni Elisan pään sisälle. :>

IV: Tämä oli tosi erilainen muihin verrattuna. Dialogia oli poikkeuksellisen paljon ja Elisa oli ensimmäistä kertaa kunnolla jonkun kanssa vuorovaikutuksessa, mikä oli tosi avartavaa. Elisalla oli ihana swag ja asenne, pidin sen hieman ehkä narsistisestakin olemuksesta. Ja siitä miten se kutsui Kasperia nynneröksi. Ja lauloi lääkärille Frankestainista. Hmm mutta, lääkäri kuulosti vähän omituiselta ja jopa epäuskottavalta. Tai en ole ikinä törmännyt itse noin koppavan kuuloiseen lääkäriin, varsinkaan psykiatriseen! Mut toisaalta no joo, löytyyhän niitä kaikenlaisia. ^^

V: Viimeinen oli suosikkejani ensimmäisen lisäksi, koska tykästyin niin kovasti etenkin tuohon viimeiseen kappaleeseen. "Polttoraudalla painettuina" on mahtava ilmaisu ja sitten tuo "Elisapa" sitä ja tätä ja sen toistaminen. :-) Ja ylipäätään sitten tämä pätkä oli sellainen mikä todella herätti taas ajattelemaan Elisaa, onko hän oikeasti hullu vai vain erityislaatuinen? Onko yli-ihmisyys hänen päässään vai onko siinä jotain perää vai ei? Elisa on ylipäätään hahmona vähintäänkin kiinnostava, ja olet hyvin onnistunut välttämään marysuskimaisuuden.

Muttamutta. Näin. Kirjoitathan lisää niin päästään kunnolla Elisasta jyvälle. Kiitos. ♥