Author: {samba}
Ikäraja: k11
Genre: Joku angst kai...
PoV: Tää on katulapsen näkökulmasta... Koittakaa samaistua.
Summary: Kertoo katulapsien tavallisesta elämästä. Ei mitään niin erityistä juonta.
A/N: Tälläsen kyhäilin kuunneltuani Tokio Hotelin kappaleen Forgotten Children miljoonatta kertaa, ja olen siihen edelleen rakastunut. Ficci on ensimmäiseni täällä... Mutta koittakaa saada siitä jotain irti. Kommenteista myös pitäisin.
Forgotten Children
Herään kadun laidalta ohi kulkevan auton ääneen. Ihmisiä kävelee kadun toisella puolella. He taitavat olla koululaisia. Kaikilla on koulupuvut päällään. Ohitseni ajaa toinen auto. Se kulkee vesilätäköstä, ja kastun. Sen kuljettaja ei huomaa minua. Kukaan ei ikinä huomaa minua. Kukaan ei ikinä välitä minusta.
Just a normal day
Streets turn into graves
Traces have been removed
The Search was dispproved
En kuulu tähän yhteisöön. Kaikki kiertävät minut kaukaa, jos näkevät minut. Olen kai likainen. Siitä oli pitkä aika, kun olen viimeksi peseytynyt läheisessä lammessa. Minulla on kylmä.
So cold the night
The weak ones lose the fight
Too many of them out there
No one seems to care
Tiedän, etten ole ainoa. Monet pojat lisäkseni hankkivat ruokansa roskiksista. Muuta ei ole. Juomavetemme on likaista. Joku hyväntahtoinen ihminen saattaa antaa joskus jotain, muuten elämme sillä, mitä luonnosta löytyy.
Lost and so alone
Born but never known
Left all on their own
Forgotten Children
Kylmä värisyttää edelleen käsivarsiani. On tulossa talvi. Silloin on aina vaikeaa. Hyvällä tuurilla saattaa löytää itselleen lämpimän paikan nukkua.
Puen päälleni tyynynä käyttämäni reikäisen pitkähihaisen paidan. Se lämmittää hiukan.
We’ll never hear a name
They carry all the blame
Too young to break the chains
Forgotten children
Kadehdin lapsia, jotka saavat käydä koulua. He saavat oppia lukemaan. Samaiset lapset saavat kotona hoivaa, ruokaa ja turvaa. Heidän ei tarvitse pelätä muuta, kuin opettajan toruja. He saavat olla onnellisia. Elää rauhassa.
They see, they feel, believe
Just like we do
They’re laughing
and crying
Wanna live here
Like me and you
Joku pelottavan näköinen vanha mies alkaa lähestyä minua. Pelottavat, vanhat miehet eivät pidä siitä, että katselen kadun liikennettä. Yleensä he ajavat minut pois, ja huutavat jotain kirouksia perääni. Osaan jo ennakoida, mitä mies sanoo. Juoksen äkkiä pimeälle kujalle, jossa tiedän kavereideni olevan. He tulevat joka aamu luokseni, ja yleensä pelaamme puistossa jalkapalloa vanhalla, tyhjällä pallolla, jonka joku on löytänyt roskiksesta.
We see, we feel, believe
Just like you
We’re laughing
and crying
Wanna live here
Toivon aina, että joku tajuaisi, että olemme tavallisia ihmisiä, joita vain hyljeksitään. Ei kukaan meistä pahoja ole tehnyt. Me vain yritämme selviytyä arjesta. Sitä meidän elämämme on. Selviytymistä. Taistelemista. Ja odottamista. Me odotamme apua. Olemme niin kuin muutkin, meidät on vain unohdettu.