Kiitos
Anaid ja
-love- kommenteista. (: Seuraavissa luvuissa aika menee kovaa vauhtia eteenpäin ja se saattaa tuntua hölmöltä, mut muistakaa että mä teen vaan työtäni.
Ja tässä tulee jatkoo.
23. lukuEnsimmäiset kuukaudet sujuivat kohtalaisesti. Minusta oli mukavaa kun Ophélie tottui minuun, eikä enää kysellyt. Se helpotti huomattavasti minua, koska joskus kysymykset voivat olla kiusallisia.
Ostimme kiinteistön Bordeaux’n keskustasta ja aloimme sisustaa sitä. Meillä oli todella hauskaa kaikki se aika. Puoti oli pienikokoinen, mutta se teki siitä söpön oloisen. Sisustuksen väreinä oli murrettuja vaaleanpunaisen ja ruskean sävyjä, ja itse sisustuksena oli vintagekalusteita.
Yksi ihanimmista hetkistä oli se, kun laitoin tumman puukyltin roikkumaan puodin eteen. Kyltissä luki:
Brandon & D’Aramitz. Hain Ophélien katsomaan sitä ja hymyilimme ylpeästi pienelle puodillemme.
Seuraavana päivänä avasimme liikkeen ja Ophélie laittoi puodistamme ilmoituksen lehteen. Avajaispäivänä tarjoaisimme croissanteja ja
Cafè au lait, niin kuin Ophélie sanoi. Olimme saaneet ensimmäisiä tuotteitamme valmiiksi, ja ne roikkuivat tangoistaan ylpeästi esillä. Tai ainakin minusta näytti, että ne olisivat olleet yhtä ylpeitä puodista kuin minä.
Asetuin aamulla Ophélien kanssa tiskin taakse ja odotimme asiakkaita. Meidän ei tarvinnut odotella pitkään, kun ensimmäiset uteliaat pistivät nenänsä ovesta sisään. Menin hymyillen heitä vastaan ja toivotin heidät tervetulleiksi täydellisellä ranskan kielellä – se oli osaksi ahkeran harjoitteluni ja osaksi vampyyrikykyjeni ansiota.
Esittelin itseni ja kerroin lyhyesti, mutta ytimekkäästi millaisia tuotteita minulla oli tarjolla. Hymyilin koko ajan suu korvissa ja ilmeisesti minun ylipositiivinen asenteeni miellytti heitä. He olivat vilpittömän kiinnostuneita luomuksistani, ja minä kihisin innostuksesta sisäisesti. Tarjosin heille iloisena
Cafè au laitin ja croissanteja. Sen jälkeen he tutkivat vaatteitani pitkään, ennen kuin lähtivät ja lupasivat tulla myöhemmin uudestaan.
Minä en olisi uskonut, miten paljon puodistamme oltiin kiinnostuneita. Jo ensimmäisenä päivänä vaatteita ostettiin, ja minä ja Ophélie olimme onnemme kukkuloilla.
Sinä iltana minusta tuntui, että olisin voinut jopa nukkua, koska päivällä oli tapahtunut niin paljon. Luuloistani huolimatta se ei ollut mahdollista ja lähdin tavalliseen tapaani öisille retkilleni kaupungista pois.
***
Kun muutama kuukausi oli kulunut, liikkeen menestys näkyi jo selvästi. Harkitsimme jo toisen kaupan perustamista joko Bordeaux’iin tai johonkin läheiseen kaupunkiin. Mutta ennen sitä meidän oli palkattava työntekijöitä, koska niin suuri työmäärä kävi tiukalle ajalle. Olisin minä kyllä yksinkin hoitanut koko jutun, mutta se olisi näyttänyt epäilyttävältä, jos minä olisin saanut epäinhimillisen nopeaan tahtiin paljon aikaan.
Palkkasin siis työntekijöitä, sekä perustin uuden kaupan, joskaan se ei tullut Bordeaux’iin vaan Bergeraciin, joka oli kauempana sisämaassa. Sekin menestyi ajan myötä, tosin hitaammin kuin ensimmäinen kauppa.
Menestyksen myötä minä ja Ophélie tulimme varakkaimmaksi. Ostin läheltä rannikkoa loistohuvilan, jonne vein vähäiset tavarani ja asetuin asumaan. Pitkään siellä ei enää ollut niin tyhjännäköistä kuin alussa, kun otin ohjat käsiini. Minun oli paljon helpompi asua nyt yksinäni, kun ei tarvinnut salata todellisuutta.
Ophélie aikoi myös muuttaa johonkin ”parempaan” taloon kuin hänen huoneistonsa Bordeaux’n keskustassa. Se hänellä ei kuitenkaan sujunut yhtä nopeasti kuin minulla.
***
Istuin nykyisen huvilani terassilla ja katselin edessäni avautuvaa merta. Annoin tuulen hyväillä kasvojani ja leyhyttää hiuksiani. Meri-ilman suolaisuus tuoksui käsinkosketeltavasti ilmassa. Ajatukseni matelivat verkkaisesti omia reittejään.
Tuolla jossain meren takana oli manner. Se manner jossa olin ennen elänyt. Ja jossa olin… odotas,
kaksitoista kuukautta sitten muuttunut! Hätkähdin huomatessani, etten ollut kiinnittänyt vuoteen mitään huomiota ajan kulumiseen. Vuosi. Vuosi kulunut siitä kun olin ollut ihminen. Tänä aikana mieleni oli niin sanotusti ”kehittynyt vastasyntyneestä vampyyrista aikuiseksi vampyyriksi”. Osasin paljon paremmin hallita ajatuksiani, ja lisäksi olin järkevämpi sen suhteen, mitä ihmisiin tuli. Osasin hillitä janoni ja se johtui siitä, että olin viettänyt niin pitkään ihmisten keskuudessa ja siitä, että minulla oli kyky. Ja osasin muistaa paljon paremmin.
Meren takainen maa johdatti minut ajattelemaan edellistä elämääni. Cullenit. Jasper. Millainen suhde minulla oli ollut heihin? Minä olisin mielelläni halunnut tavata heidät uudestaan. Pitkästä aikaa aloin ajatella mitä minulle oli tapahtunut. Ihmismuistoja oli vaikeampi muistaa, koska ne näkyivät mielessäni vain hämärinä ja epätodellisina muistikuvina.
James. Jahtaaminen. Minä. Kipu. Nousuvesi. Ja kolmen päivän päästä täydellinen minä.
Hillitty kauhistuminen alkoi hiipiä mieleeni. Mitä minä olin silloin oikein ajatellut? Jos minua ei ollut löydetty sinä päivinä, niin he varmasti luulivat minun kuolleen. Ja entistä enemmän vahvisti asiaa se, että minua ei kuulunut eikä näkynyt vuoteen.
Ja täällä minä olin. Ranskassa, omalla merenrantahuvilallani, rikkaana naisena. En tiennyt mitä ajatella.
24. luku Rosalie PoVSitä yhtä ja samaa muotia lehdestä toiseen. Selasin kyllästyneenä uusinta muotilehteä olohuoneen sohvalla. Jokaisessa palstassa kehuttiin vuolaasti luomuksia ja kerrottiin, ketkä julkkikset käyttivät mitä juuri nyt. Tällä hetkellä muodissa ei ollut mitään hienoa. Kaikki tuntui mauttomalta.
Heitin lehden pois ja otin toisen käteeni. Sen kansi näytti jo vähän kiinnostavammalta. Sisällysluettelossa oli juttu, joka sattui silmääni. Vihdoinkin jotain kiinnostavampaa.
”Brandon & D’Aramitz
on saavuttanut tällä hetkellä suosiota Ranskan Bordeaux’ssa, ja on parhaillaan leviämässä kauppaketjuna joka puolelle maata. Monet ovat kehuneet tuotteita persoonallisiksi ja upeiksi, ja uskotaan, että B&D’A
saavuttaa muissakin maissa huippusuosiota.”Katsoin sivunnumeron ja selasin sille sivulle. Juttu oli aukeaman pituinen ja siinä oli monia kuvia tuotteista. Palstoissa kerrottiin yrityksen toimineen vasta noin neljä kuukautta, kun se oli alkanut saavuttaa suosiota. Katsoin arvioiden kaikkia vaatteita. Huomasin, etteivät ne olleet kaikki samanmallisia, vaan niitä oli monia erilaisia, mutta kuitenkin jokaisessa niissä oli jotain samaa. Suunnittelija oli aivan selvästi ammattilainen, tai ainakin kiinnostunut todella paljon vaatteiden suunnittelusta.
Muutama vaate miellytti silmääni ja bongasin sivun alalaidasta
B&D’A:n nettisivun, jossa olisi enemmän tuotteita esitteillä. Sieltä sai myös tilattua vaatteita.
Lähdin yläkertaan huoneeseeni ja otin esille kannettavan tietokoneeni. Menin
B&D’A:n nettisivuille. Luin mielenkiinnosta, mitä suunnittelijasta kerrottiin. Hänestä oli jopa kuva siellä. Oikeastaan suunnittelijoita oli kaksi, mutta toinen oli enemmän apurina toiselle.
Kuvassa oli kaksi ehkä minun ikäistäni naista, jolla toisella oli tummat hiukset ja toisella vaaleat. Mutta huomioni kiinnitti tummatukkainen nainen. Hän oli luonnottoman kalpea verrattuna ihmisiin. Silmien alla oli tummat varjot. Hänhän oli vampyyri. Ei ihme, että hänen suunnittelemansa vaatteet näyttivät hyviltä. Sitten katseeni osui hänen silmiinsä. Kullanruskeat. Ja kaiken lisäksi hän oli samanlainen kuin mekin. Kieltäytyi ihmisverestä. Vegetaristi.
Katsoin kuvaa tarkemmin ja huomasin, että hän näytti jotenkin häiritsevästi tutulta, vaikka en muistanut, että olisin nähnyt joskus hänen näköisen vampyyrin.
Luin kuvan alta mitä hänestä kirjoitettiin. Jospa nimi virkistäisi muistiani.
Alice Brandon.
Ilma sujahti ulos keuhkoistani yhdessä sekunnissa.
Alice Brandon. Luinko minä oikein? Ja kun katsoin kuvaa tarkemmin, näin, että siinä oli Alice. Miten tämä oli mahdollista?? Hänhän oli kuollut vuosi sitten! Mitä Alice teki vampyyrina Ranskassa?
Olin täydellisen ällistynyt. En osannut sanoa yhtään mitään.
Samassa Edward tuli huoneeseen. Hän oli varmasti kuullut, mitä mielessäni pyöri. Veljeni katsoi Alicen kuvaa ja luki sitten tekstit. Hän näytti yhtä yllättyneeltä kuin minä.
”Carlisle.”
Carlisle tuli kahta sekuntia myöhemmin hänen viereensä. Edward selitti hänelle mitä olimme saaneet selville. Hän oli pitkään hiljaa ja sinä aikana kaikki olivat tulleet huoneeseen, paitsi Jasper. Hän ei ollut vieläkään toipunut vuoden takaisesta tapahtuneesta. Hän kyllä metsästi jonkin verran ja kävi lukiossa, mutta ei ilmoittanut mitenkään muuten olevansa läsnä tässä hetkessä.
”Miten tämä on mahdollista?” Bella toisti kysymyksen, joka pyöri mielessäni. ”Miten hän muuttui vampyyriksi? Miksi hän ei ole tullut takaisin luoksemme? Miten hän on nyt Ranskassa? Ja miten hänellä on oma yritys, joka on saanut mainetta
neljässä kuukaudessa?”
Bella puki sanoiksi kaiken sen, mitä pyöri meidän kaikkien mielessä.
”Minä aina tiesin, että hän loisi upeita vaatteita, jos hänelle annettaisiin vapaat kädet”, Nessie sanoi haaveilevasti.
”Meidän on ehdottomasti saatava hänet takaisin!” Emmett julisti. ”Veli-parka heittää kohta varmaan lusikan nurkkaan. Hän luopuisi ajatuksesta varmasti, jos näkisi pikkusiskon. Minusta meidän täytyy auttaa häntä kaikilla mahdollisilla tavoilla.”
Emmettin lyhyen puheen jälkeen kaikki olivat hiljaa omissa ajatuksissaan ja pohtivat erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä me voisimme tehdä.
”Emmett on oikeassa”, Jake aloitti. ”Velvollisuutemme on auttaa heitä kumpaakin. Voisimme aloittaa vierailusta Ranskaan. Puhua Alicelle ja selvittää tämä asia. Ja Jasperin on ehdottomasti nähtävä hänet. Minusta tuntuu, etten kestä hänen tilannettaan enää hetkeäkään. Ja tämä parantaisi hänet.”
Minä liikahdin vihdoin ja nousin seisomaan. ”Minä lähden Ranskaan hänen luokseen.”
”Minä tulen mukaan”, Bella sanoi. ”Edward?” Edward hymyili pikaisesti ja siirtyi Bellan viereen.
”Me myös”, Nessie sanoi ja otti Jacobia kädestä.
”Äläkä unohda minua, Rose”, Emmett huikkasi ja kiersi vahvan kätensä ympärilleni.
Esme hymyili meille kiitollisen näköisenä. ”Me jäämme kotiin. Carlislella on töitä. Odotamme täällä.”
”Entä Jasper?” Edward kysyi. ”Jääkö hänkin tänne, vai onko parasta ottaa hänet mukaan? En usko, että hän suostuu.”
Bella ryhdistäytyi ja otti kovan ilmeen kasvoilleen. ”Hänen on paras suostua. Alice on paras ystäväni ja teen tämän sekä Jasperin, että hänen takiaan.” Hän lähti määrätietoisesti huoneesta ja seurasimme häntä. Menimme Jasperin huoneeseen, jossa hän istui sohvallaan ja kuunteli musiikkia hiljaisella.
”Jasper”, Bella sanoi. ”Sinä olet veljemme, ja meistä on sanomattoman kurjaa nähdä sinun viruvan täällä yksinäisenä. Me tiedämme miltä sinusta tuntuu. Voisit ehkä ajan myötä tottua oloosi, mutta en usko, että me kestäisimme odottaa niin pitkään. Me haluamme auttaa. Lähdemme muutamaksi päiväksi Ranskaan ja
vaadimme, että tulet mukaan.”
Jasper ei sanonut mitään, mutta hän pudisti päätään vaisusti. Meitä hirvitti nähdä hänet lähes täysin puolustuskyvyttömänä, tai kyvyttömänä ylipäätänsä mihinkään. Hänestä oli tullut mieleltään hauras, heikko.
”Minä en suostu kuulemaan vastaväitteitä! Siellä, minne menemme, on eräs asia, jonka haluamme näyttää sinulle. Se auttaa sinua. Ja sen vuoksi sinun täytyy tulla meidän mukaamme.”
Jasperin hiljainen vastarinta näytti murenevan hetkessä. Hän suostui sen jälkeen kyselemättä kaikkeen, mihin hänet laitoimme.
***
Esme oli hankkinut meille seuraavaksi päiväksi lentoliput Ranskaan. Lento sujui vaivattomasti ja ainoa häiriötekijämme oli se, että muut matkustajat vilkuilivat meitä syrjäkarein. Luulivat, ettemme huomanneet. Jasper ei ehkä huomannut, mutta me muut kyllä.
Saavuimme Ranskaan illalla, milloin aurinko oli jo painunut horisontin taa. Loistava ajoitus. Tilasimme taksit Bordeaux’iin ja pakkasimme tavaramme ja itsemme niihin. Matkassa meni pari tuntia ja kun olimme perillä, oli jo yö.
Vuokrasimme hotellihuoneet kaupungin laidalla olevasta hotellista ja asetuimme väliaikaisesti asumaan sinne.
Seuraava päivä oli puolipilvinen ja otimme riskin lähtiessämme ulos. Olimme yön ajan suunnitelleet menevämme
Brandon & D’Aramitz –vaatekauppaan, juuri siihen, joka oli ensimmäinen Alicen perustama puoti. Olin lukenut nettisivuilta, että hän itse oli usein siellä myymässä.
Kävelimme siis iltapäivällä pitkin Bordeaux’n katuja määränpäähämme. Jasper käveli takanamme. Hän ei ollut koko aikana saanut aikomuksistamme mitään selvää ja tuskin hänellä oli edes kiinnostusta siihen. Hän ei hetkeäkään uskonut, että meidän asiamme olisi piristänyt häntä.
Saavuimme pian perille ja näimme pyöreän puukyltin puodin yläpuolella, jossa luki:
Brandon & D’Aramitz.”Olemme oikeassa paikassa”, Bella sanoi ja avasi vaatekaupan oven. Jossain yläpuolellamme kilahti iloisen kuuloinen kello. Se toi mieleeni Alicen.
Puodissa oli meidän lisäksemme neljä muuta asiakasta. Se oli melko pieni, mutta kodikas paikka ja se oli sisustettu täydellisen alicemaiseen tyyliin. Näin sivusilmällä Jasperin katsovan paikkaa oudosti. Ehkä se herätti hänessä joitain muistoja.
Tiskin takaa meitä vastaan tuli vaaleatukkainen hymyilevä nainen, jonka tunnistin Alicen apulaiseksi, jonka kuva oli ollut nettisivuilla. Naisen nimilapussa luki:
Ophélie D’Aramitz.”Hyvää päivää! Miten voin auttaa?” Ophélie sanoi iloisesti. En yhtään ihmetellyt, miksi Alice oli valinnut juuri hänet apulaisekseen.
”Etsimme Alice Brandonia”, Bella selitti lyhyesti. Jasper nosti hätkähtäen päänsä. Ophélie katsoi meitä tarkasti ja näytti huomaavan vasta nyt ulkonäkömme.
”Ahaa. Suokaa anteeksi, mutta oletteko hänelle kenties sukua?”
Bella ei epäröinyt hetkeäkään vastatessaan: ”Niinkin voi sanoa.”
”Miten mukavaa tavata hänen sukulaisiaan! Valitettavasti hän itse ei ole juuri nyt paikalla, mutta hän käy täällä lähes joka päivä, enkä usko tämän päivän olevan poikkeus. Itse asiassa hänen pitäisi saapua muutaman kymmenen minuutin kuluttua.”
Jasper katsoi meitä jokaista sen näköisenä kuin me olisimme olleet joitain outoja uusia eliölajeja.
Odottaessamme tutkimme vaatteita, joita Alice oli suunnitellut. Oli aivan erilaista katsoa sitä oikeasti ja koettaa niitä päällä. Alice oli tehnyt upeaa työtä.
Kuulimme jarrujen kirskuvan puodin edessä ja kääntyessämme näimme kanariankeltaisen uutuuttaan kiiltävän Porschen, joka oli juuri kurvannut jalkakäytävän viereen. Emmett vihelsi ja minustakin se oli upea. Autosta nousi muodikkaasti pukeutunut nainen, jolla oli huivi päänsä ympärillä ja suuret aurinkolasit silmillä. Hän liiteli sulavasti ruskeilla nahkakorkokengillä puodin ovelle ja astui sisään.
