Kirjoittaja Aihe: Vain hullut jään läpi sukeltaa, K-11 (Sirius/Remus)  (Luettu 3053 kertaa)

elzz.

  • ***
  • Viestejä: 93
  • Pidä Musta Kii. Älä Päästä Koskaan...
Ficin nimi: Vain hullut jään läpi sukeltaa
Kirjoittaja: elzz.
Beta: littlerose
Genre: Slash, fluff?, deathfic, angst
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/Remus
Varoitukset: Kiroilusta & kuolemaa
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Rowlingille ja kappaleen sanat Seminaarimäen mieslaulajille

AN: Kuten taas kerran, sain inspiksen aivan ihanasta kappaleesta. Tällä kertaa syypäänä voidaan pitää Semmareiden Hyvää Yötä- kappaletta(http://www.youtube.com/watch?v=QsoFVJiDSG4), jonka sanoja on ripoteltuna tekstiin. Alunperin piti kirjoittaa useampiakin lukuja, mutta en sitten saanut aikaiseksi muuta kuin alun ja lopun, ja kun nämä jäivät koneen kätköihin muutamiksi kuukausiksi, päätin sitten liittää ne ja viimein julkaista täällä. Osaston valitsemisessa oli pientä ongelmaa, mutta olkoot nyt täällä.

Iso kiitos ja rutistus littleroselle, joka on kuunnellut valitustani tästä ne kuukaudet ja katsoi ja kommentoi nyt viimeiseksi vielä tekstin läpi. <3



Vain hullut jään läpi sukeltaa



Kaksin luona laiturin

Sitä sanotaan, että maa kääriytyi lumivaippaansa. Ja sillä hetkellä viimein tajusin, mitä se tarkoitti, kerta se kuvasi tuota maisemaa virheettä. Tosin emme me maata ihastelleet vaan laajaa järvenselkää. Tuntui kuin olisimme istuneet unessa. Puut olivat huurusta valkoisia ja sininen hämy antoi oman tunnelmansa. Todellisuudesta muistutti vain hampaita kalisuttava kylmyys ja sydämeni tavallista kiihkeämpi syke.

Istuit vieressäni hytisten itseksesi. Vilkaistessani sinua, katseitten kohdatessa, hymähdit huolen pilkkeelle silmissäni, ”Älä hössötä, vaan nauti!” ilmeesi sanoi, ja käännyit takaisin untamme päin. Muistan ajatelleeni, että tämä aika päivästä sopi sinulle täydellisesti. Aurinko ei sokaissut herkkiä silmiäsi, mutta kuukaan ei muistuttanut toistuvista kärsimyksistäsi. Hämärässä ei pystynyt myöskään erottamaan arpia, joita niin katkerasti vihasit ja peittelit, vaan olisit näyttänyt kaikille juuri niin virheettömältä, kuin minä sinua aina pidinkin. Ainoastaan tuo harmittava kylmyys mursi hetken täydellisyyttä.

Käänsin pääni takaisin kohti tuota kaukana häämöttävää rantaa ja noita saarekkeita, lumihaltijoita. Mietteeni kuitenkin kääntyi aina takkisi suhinaan, ja aivoni tahtoivat tietää uskaltaisinko. Tiedostimme asian, mutta mitään ei oltu puhuttu.

”Tule syliini”, päästin lopulta suustani, rikkoen suhisevan hiljaisuuden. Ihmettelevä ilmeesi pakotti jatkamaan: ”Minulla on lämpimämpi takki kuin sinulla, ja se on niin iso, että mahdumme varmasti molemmat sen sisälle, jos emme liiku paljoa. Enkä oikein usko, että tahdot vielä sisälle.” Virnistin.

Olit selvästi hämmentynyt ja epäröit, mutta kun toinen kulmasi oli ollut tarpeeksi pitkään kohollaan, nousit ylös hermostuneesti hymähtäen. Avasin toppatakkini vetoketjun ja siirryin risti-istuntaan. Edelleen hieman eksyneen näköisenä liikuit, ja suljin vetoketjun nopeasti.

Sinä syliini istuit viimeinkin

Paljas niskasi edessäni etsimme molemmat mukavinta asentoa. Käteni päätyivät ympärillesi, sinua halaten. Olihan se lämpimänä pysymisen kannalta järkevintä, tai niin ainakin koitin selittää nyt lähes pakahtumaisillaan olevalle sydämelleni.

Vedin syvään henkeä ja huurteinen ilma tuntui ikävältä hengityskanavissa, eivätkä jäätyneet nenäkarvatkaan oikein miellyttäneet, mutta pidin näitä epämukavuuksia sen hetken arvoisena. Kaiken sen tunkkaisten takkien ja villakerrastojen sekä päivien likakerrosten alta pystyin hipaisemaan tuota ominaistuoksuasi. Ripaus muskottipähkinää sekoitettuna vastaveistettyyn kaarnaveneeseen, tai jotain siihen suuntaan. En koskaan ollut hyvä kuvailemaan asioita, varsinkaan mitään, joka liittyi sinuun.

Annoin tuoksusi huurtaman pääni nojata hartiaasi, silmieni pikkuhiljaa ummistuen niin, että ne olivat lopulta vain raollaan. Jatkoimme uneksien.

Liikkumatta näimme ilveksen tepastelevan hämärässä saaresta jään yli takasin kamaralle. Kauempana kuului huuhkajan hiljaista valitusta. Tätä olin rukoillut.

Sulauduimme luontoon. Luonto sulautui meihin. Sulauduimme toisiimme. Kaikki oli haurasta ja helposti menetettävää. Mutta hetken uni oli totta, rukoukset kuultu.

Hiljaisesti henkäisit, vaikkei niitä sanoja olisikaan tarvittu. ”Kiitos”.

Talvi ja luonto sekä vankikarkuri ja ihmissusi.

Jos ei mikään muuttuiskaan,
Vierellesi jäisin asumaan...



~~~”~~~


Yhdessä maata kierrettiin
Vappuhotellissa pommiin nukuttiin.
Sinä yönä yksin heräsin
Sinut riisuin ja peittelin

Lupaathan sen, ettei tää oo viimeinen
Viimeinen aamu, viimeinen ilta.

On kalenterin sivut vaihtuneet,
Puut laiturin pian kai lahonneet,
Hotellin matot kuluneet,
Kengät rikki puhjenneet



~~~”~~~


Siinä sitten taas seisoin. Sama laakea valkeus edessäni, sama utuinen sini ympärilläni, sama runsas takki päälläni. Mutta sinä et hytissyt vieressäni. Et hytissyt ollenkaan.

Ränsistynyt hökkelö takanani muistutti himon täytteisistä illoista ja öistä, jotka olimme siinä viettäneet. Siellä olin myös hoivaillut ruhjeitasi aina täysikuiden jälkeen, kun olit makoillut hiljaa siskonpedillä väsyneesti uikuttaen.

Muistan sen. Muistan kaiken. Ja jokainen noista muistoista on kuin jääpiikki rinnassani ikuisessa talvessa, niin ettei yksikään niistä pääsisi koskaan sulamaan. Jokainen piikki tuotti niin paljon tuskaa, etten vain pystynyt enää kestämään.

Rikkoen tuon joskus niin harmonisen unen, joka oli niin katkerasti muuttunut rajuksi painajaiseksi, ulvoin ja karjuin tuolle pahuksen kuulle, joka oli kaiken tämän vääryyden takana. Tuon tuskan tuottamisen, jonka jouduit kokemaan kuukausittain. Tuon silmissä kiiluneen pelon aina kun tuo kelmeä taivaankappale alkoi taas hiljalleen paisua. Ja tuon luodin kohteen valitsemisen, kun kauhuissaan olleet metsämiehet olivat itseään suojellakseen ampuneet päättäneet ampua tuota heille vierasta olentoa.

Turhautuneena hain sen ruostuneen lapion, jonka varmasti muistat, sen jonka olimme silloin poimineet mukaamme siltä Euroopan kiertämismatkaltamme. Ajattelematta mitään kävelin jäälle ja rupesin hakkaamaan. Rautainen koura puristi sisältä, oli puristanut jo kauan. Jokainen raudan kalahdus jäätä vasten toi outoa tyydytystä. Jokainen kaiku ympäröivässä hiljaisuudessa sai hakkaamaan kovempaa.

Lopulta lapion pesä rikkoi viimeisetkin esteet ja solahti veteen. Mutta mieleni oli edelleen liian sekaisin ja teki mieli vain jatkaa.

Avanto suureni ja suureni pikku hiljaa. Ja kun viimein havahduin, reikä edessäni oli ainakin metrin halkaisijaltaan ja poskeni olivat märät. Perkeleen kyyneleet, eivätkö ne koskaan loppuneet? Olin itkenyt jo vaikka kuinka monta kertaan, mutta ne vainosivat edelleen. Sinä vainosit minua. Kasvosi, vartalosi, hoikat kätesi, välillä niin ujot eleesi ja hieman kähisevä naurusi. Jopa rauhaton sutesi oli liian kaukana, aivan liian kaukana.

Mieli huurussa nostin katseen talviselle yötaivaalle. Pilvien lomasta kuu nauroi epäonnellemme. Tähtiä tuskin näkyi, vain muutama pilkahti muistuttamassa niistä ilon hetkistä kanssasi, jotka olivat ikuisesti menetetyt. Kohotin kohmeiset ja arastavat käteni tuota loputtomuutta kohti. Mitä varten? En tiennyt, ja itsekseni hymähtäen laskin ne takaisin alas. Painajaiseni sai minut hulluksi. Olin tehnyt järjettömiä asioita jo jonkin aikaa, ja kun viimein havahduin ihmetys ja tuska valtasi taas mieleni. Loistavana esimerkkinä tuo laaja avanto edessäni häämöttäen ja tämä taas uudestaan hyökännyt ahnas tuska, joka väijyi ainoata heikkouttani.

Tuijottaessani reiän syövereihin aloin pikkuhiljaa riisua reilua talvitakkiani. Pian seisoin jäällä ilman kenkiä ja ulkovaatteitani, päällä vain ohut rönttöinen T-paita ja farkut. En tuntenut kylmää, en mitään. Tuska oli viimein laantunut. Mietteet ja kipu olivat viimein jättäneet minut rauhaan. Ensimmäisen kerran poislähtösi jälkeen tunsin olevani rauhassa. Olin tyhjä.

Askel aukon päälle ajatellen ainoastaan sinua. Sitten vain kauhoin ja vajosin.

Vain hullut jään läpi sukeltaa...




A/N2: Kommentteja arvostan enemmän kuin mitään, että ruusut ja myös risutkin ovat toooodella tervetulleita, jos olet tänne asti lukaissut!! Kiitos <3


|| Lisäsin Disclaimerit.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 06:02:59 kirjoittanut Beyond »
~I don't need no fakes around me~
~All I want is you to be with me~
~Here I am~

littlerose

  • ***
  • Viestejä: 56
  • This is my reality
Vs: Vain hullut jään läpi sukeltaa, K-13
« Vastaus #1 : 23.06.2010 20:56:23 »
Hihii, mun vuoro stalkata sun tekstit!! :)) Mut kommentit sä oot tähän jo saanu ni ei mulla tässä muuta olekkaan.... xD

elzz.

  • ***
  • Viestejä: 93
  • Pidä Musta Kii. Älä Päästä Koskaan...
Vs: Vain hullut jään läpi sukeltaa, K-13
« Vastaus #2 : 28.06.2010 13:06:32 »
Oih, kommentteja! <3

Mustalupiini: Kiitos kiitos! Tuo kappale on ollut mulle tosi tärkeä ja halusin niin kirjoittaa siitä jo pitkään ficin joten aivan ihanaa, että tästä pidetään >.< Harkitsin jonkin aikaa tuota nenäkarvojen laittamista, koska se välillä tuntui tosiaan hieman töksähtävän realistisesta, mutta hyvä ettei se häirinnyt sitten kuitenkaan ^^ Kiitos kovasti kommentista, näitä on ihana saada! xD

Syanidea: Oi anteeksi, mutta kirjoitustyylini saatta tosiaan olla välillä hieman sekava, tykkään tehdä erilaisia kiemuroita lauseisiin ja sitten alan toisinaan olla itsekin vähän pihalla xD Mutta ihanaa, että pidit ja kiitos kommentista! x3

littlerose: xD Noh kiitos stalkkauksen ilmoittamisesta!
~I don't need no fakes around me~
~All I want is you to be with me~
~Here I am~