Kakarainsyöjäkaakki | k11 | ficlet, femme, WWIII

[DulzGraham]

Author: Duzku
Ikäraja: k11
Genre: femme, pienenpieni kauhun tapainen angst? + H/C
Pairing: Kisu (Karita)/tupatoveri
Summary: Osasin vain odottaa sen heposen tulevan hönkimään kuolemalta löyhkäävää ilmaa ikkunan taakse.
Kaiken maaliman ficlettejä IV, vko 20, Kolmensadan kerho

A/N: Inspiraatio aiheesta taikaolennot. Kisun löytää myös tarinastani TAHTI(k15), jonka tapahtumat saa unohtaa.
Osa kolmatta maailmansotaa ruotivaa tarinasarjaa WWIII:tä.

Kakarainsyöjäkaakki

On olemassa salaisuus, jota en todellakaan jaksaisi edes muistaa, mutta koska meillä jokaisella on sellainen, ja koska tämä omani on aika pieni, vain märkää hylkeennahkaa ja kiiluvia silmiä, olen turvassa vaikka sen kertoisinkin, eikö?
     Ole täysin vapaasti eri mieltä. Minulla on myös kivääri.

Kun sodanjulistus sitten tuli ja olin jo valmiina kasarmilla, kuinkas muutenkaan, enkä tietenkään kuullut siitä aiemmin, mikäs rooli ylempiarvoisilla olisi jos olisin kuullut, se luikerteli ensimmäisenä mieleen. Makasin alalaverilla valveilla, rinnat paljaana ilman peittoa, oli liian kuuma nukkua mitenkään muuten elokuun lopusta huolimatta. Kuuntelin kellon raksutusta. Väittävät etteivät nämä raksuta. Paskanmarjat.
     Ulkona oli mustaa ja märkää, mustilta märiltä oksilta maahan putoilevat pisarat kiiluivat jostain parakin sivulta sinkoavassa valossa. Mielijohde hylkeennahkaan oli selkeä.
     Minun teki mieli karjua joku hereille. Vatustako olisin sellaista tehnyt.

Salaisuus on sitä luokkaa, että joskus pienempänä räkänokkana kuvittelin kaikenlaista kelpeistä. Kelppi on vesihevonen, joka ihan tarusta riippumatta saattaa näyttää miltä tahansa; sellaiselta, ettei siitä ota selvää, onko se yksisarvinen, ja ääripäässä sellaiselta, että asiasta paskan vertaa tietävä voisi kysyä onko tuossa nyt thestral vaiko mikä. Siellä kimitettiin kaikenlaista pinkkiä yksisarvisista ja keijuista ja minä toivoin, että se vesihevonen olisi tullut ja vähän näyttänyt hampaita.
     Minun kelppini oli hylkeennahkainen. Suden tassut ja kynnet, jollaisilla voisi suolistaa minkä tahansa ja missä tahansa, jos sen tarvitsisi, mutta kun ei tarvitse, ei sillä piraijan hammaskalustolla.
     Merileväläjiä harjaksina ja merilevää perseenjatkeenakin.
     Mustana sen kyljet kiilsivät, mökin rannan limainen ruskea vesi juoksi kapeasta selästä lotisten järven kesäöiseen pintaan. Kunnes tuli syksy, ja se tuijotteli laiturin alta ja silmät kiiluivat, se seurasi naapurin kirkon kiviaitaa ja tuli sellaiselle matkalle, että jos se olisi halunnut, se olisi hotkaissut minut, luineen päivineen. Oli siistiä ajatella että se varta vasten halusi jättää juuri minut henkiin.
     Ps. kelpit ovat juurikin niitä kaakkeja. Siis jotka syövät pikkulapsia.

”Kisu? Nukutko sä?”
     ”En?”
     ”Mitä sä ajattelit siitä – vittu, pistä paita päälle.”
     ”En mä.”
     ”Hei oikeesti.”
     ”Niiiiiin?”
     ”Hei Kisu.”
     Kehräsin, tai olisin kehrännyt, jos olisin osannut. Osasin vain odottaa sen heposen tulevan hönkimään kuolemalta löyhkäävää ilmaa ikkunan taakse. Sen hylkeennahka kiiltäisi, ja sen pään päällä hiihtäisi, tai siis istuisi, aivan sama, korppi, ihan satavarmasti.
     ”Hei Kisu, mä tulen sinne.”
     ”Vauhtia sitten.”
     ”Vittu, armeija vie kaikki mehut.”
     ”Älä ähki siinä, roikka herää.”
     ”Ei ne herää.”
     ”Tämä ilta kävellään, käsi kädessä...”
     ”Käyttäsit käsiäs j – hssss!”



-Duzku

[Hömöpöllö]

Jäin mietiskelemään millainen tämä tarinasarja tulisi olemaan, kun kommentoin jo yhtä siihen kuuluvaa tarinaa. Oon lukenu tän jo silloin kun se ilmestyi, mutta ajattelin kommentoida myöhemmin ja nyt lienee tarpeeksi myöhä.

Kisu vaikuttaa tuliselta typyltä ja on ollut sitä jo lapsenakin, mietin vain mikä on saanut hänet kuvittelemaan noin kammottavan kelpin (kyllä, mielestäni se kuulosti hyytävältä).

Kelppi kuulosti minusta aluksi tuntemattomalta otukselta, mutta sitten kun se selitettiin niin muistaisin, että olisin kuullut niistä joskus. Kuten jo sanoin Kisun kelppi on pelottava  . Minusta tuntui, että Kisu sekä pelkäsi että kunnioitti kelppiään, hän halusi sen pelottelevan muita ja kuvitteli kuinka siistiä olisi jos kelppi jättäisi vain hänet eloon (puolustaisi joltain?).

Osasin vain odottaa sen heposen tulevan hönkimään kuolemalta löyhkäävää ilmaa ikkunan taakse.

Mutta tässä kohtaa minusta tuntui ettei Kisukaan tuntenut olevansa turvassa tämän otuksen lähettyvillä.

Sori tää meni taas mun tulkintaselostukseksi, mutta kaikin puolin pidin tekstistä ja kielenkäytöstä, juuri siitä ilmeni miten rempseä Kisu on. Femme jäi tässä hieman sivuosiin, mutta Kisun ja tupatoverin sanailu oli söpö ja rauhoittava lopetus kelpin kauhistelulle 

Kiitos tästä ihanasta tekstistä (mutta toivottavasti toi hepo ei tuu mun uniin )

[Letizia]

Tämä oli sellainen joka imaisee äkkiä omaan todellisuuteensa, ilman kummempia selittelyjä, liukkaasti kuin märkä hylkeennahka. Tykkäsin! En ole lukenut muita samaan sarjaan kuuluvia tekstejäsi (pitäisipä niihinkin jossain vaiheessa tutustua paremmalla ajalla), joten olen nyt ihan tämän varassa, mutta tämä oli hyvä keitos. Näin turvallisesta kerrostaloasunnosta tietokoneen takaa katsottuna.

Kertojanääni oli suuri osa tarinaa, ja haluaisin sanoa, että äänen perusteella pidin hahmosta sen takana, vaikka epäilen ettei Kisu mun pitämisistäni välittäisi suuntaan tai toiseen. Äänessä oli ainakin asennetta.

Kytevää maailmanlopun meininkiä ja magiaa, tästä yhdistelmästä tulee sellainen kihelmöivä olo, että kiillotettu ja desinfioitu sivistys ja järki ovat vain pintaa, joka lähtisi helposti raaputtamalla pois. Jos ja kun ihmiset alkavat liiaksi heilua pyssyineen, niin kaikenlaiset luikertelevat mörkit pääsevät sillä välin valloilleen. Ihmisen mielessä ehkä, tai sitten ihan oikeasti mökkirannassa.

Tämä ilta kävellään lisäsi ainakin minun mielessäni kauhukierroksia ehkä enemmän kuin mikään muu yksityiskohta - koska maailmanlopun ajat olivat niinkin lähellä nykyhetkeä, että biisit vielä muistetaan. :3

[DulzGraham]

Morjesta ja hyvää yötä! <3


Hömöpöllö: Kisu on tulinen, eikä mitään muuta kuin tulinen. Tämä ficlet on myös eräänlainen kertojaäänen muistiinpalautus, sillä takoituksena oli kirjoittaa ficletsarja maailmanlopusta ja Kisusta. Sitä odotellessa!

Tämän tarinan kelppi on muuten suoraan omista lapsuudenkuvitelmistani, olin ehkä yhdentoista tai kymmenen, kun loin tämän kelpin. Luulen, että Kisulla oli lapsena tarve kuvitella olento, joka olisi niin pelottava että pelkäsi sitä itsekin, vaikka tahtoikin kuvitella sen olevan hänen puolellaan. No, ken tietää

Femme on kenties sivuosassa, mutta mun mielessä sitä oli enemmän - ja tapahtuuhan tässä tekstissä suurin osa Kisun pään sisällä, joten ulkopuolisen silmin tuvassa ei muuta tapahtuisi kuin sitä femmeilyä.

Kiitän kommentista!


Letizia: Vilase ihmeessä muita tämän sarjan tekstejä. Ne kuitenkin vaihtelevat laidasta laitaan niin kertojaäänineen kuin tapahtumineen Globaali miljöö on kuitenkin kaikissa sama, ja ne jokainen pikkuhiljaa tulevat rakentamaan kokonaisuuden.

Kisussa on asennetta! Rakastettavaa, ennen kaikkea. Paskat haistattavaa

Ihmisten mielissä kaiken maailman öhkömönkiäiset tuntuvat luikertelevan rauhanaikanakin, joskin olen aivan varma, etteivät pyssyt asiaa helpottaisi. Kiva kun tykkäsit biisistä, minä myös <3

Suuuret kiitokset myös sinulle <3