Title: Minullakin on ikävä Norjaa
Author: Minä, Sekoleptikko/pihkakersantti
Beta: Pics, iso kiitos kun betasit, vaikka fandom olikin vieras <3
Rating: K -11
Genre: Angstinen drama, snogging
Fandom: Axis Powers Hetalia
Pairing: Tanska/Viro, Suomi/Ruotsi + viittaukset muihin
Disclaimer: Himaruya Hidekaz omistaa Tanskan ja muut ihanuudet, en minä. (Muuten mie olisin parempi ruotsissa ja mulla olis hieno lainatakki)
Summary: Keskimmäinen balttiveljes ei pane vastaan missään vaiheessa, ei edes kun Tanska on johdattanut hänet Viron omaan makuuhuoneeseen. Toisin kuin eräs öljyvaltio.
Word count: 3 x 200
A/N: No niin, olen taas täällä spämmäämässä Finiä Hetalialla, hahahha. Tähän tuli idea jostian, en enää edes muista mistä. Inspiroimassa oli kyllä Pinkin kappaleet ja muutama vanha keskustelu jossain ljssä ja mesessä. En tiedä mitä tästä voisi sanoa, tätä oli hauska kirjoittaa ja tykkään pyöritellä Norja/Tanska/Islanti-trioa ja sen suhteita ihan liikaa. Ja Tanska/Viro nyt vain on jotain ylivoimaisen ihanaa, hah.
Mutta siis, osallistuu multifandomiin. Ja siellä täällä vilahtelee hassuja sanoja, niin teoriani on, että maat puhuttelevat toisiaan oman kielensä vastaavilla sanoille, eli Norja on Ruotsille Norge, Suomelle Norja ja vaikkapa Englannille Norway. Got the point?
Minullakin on ikävä Norjaa
Islanti kietoo kätensä Sealandin nukkuvan vartalon ympäri peiton alla. Nuorempi poika ynähtää unissaan ja siirtää käsiään kohti Islantia, kuin vastatakseen halaukseen. Hetken mietittyään mahdollisia seurauksia ja sanktioita, Islanti tuhahtaa itsekseen ja tiukentaa otettaan Sealandista ja paina pojan pään vasten rintaansa. Hän painaa kasvonsa englantilaissyntyisen karheisiin ja joka suuntaan sojottaviin hiuksiin ja hengittää niiden tuoksua muutaman kerran kokeeksi. Kaikki oli niin kuin ennenkin, mutta mikään ei tunnu oikealta.
Islanti päästää kätensä irti tuskastuneena ja kierähtää pois sängyltä. Hän kävelee paljain jaloin kylmällä parketilla keittiöön ja ottaa kaapista puhtaan lasin. Hän avaa hanan syvälle mietteisiinsä vajoten ja valuttaa lasiinsa kylmää vettä. Islanti yrittää ravistaa synkät ajatukset pois päästään juoden kulauksen vettä, mutta ei voi väärälle tunteelle mitään. Ennen kuin hän käsittääkään, lasi on sirpaleina lavuaarissa ja pari yksittäistä sirua hänen sormissaan tipautellen verta kylmälle parketille.
”Ai hemmetti.” Hänen yksinäinen ja laimea sadattelunsa kaikuu tuskin kuultavasti keittiön kivisistä seinistä, kun hän ottaa sirpaleita yksi kerrallaan lavuaarista nakaten ne roskakoriin. Sitten hän nyppäisee älähtäen lasinsirut sormistaan ja alkaa valuttaa vuorostaan niiden päälle kylmää vettä. Veri sekoittuu veteen vielä hetken ennen kuin tyrehtyy, ja saa Islannin näkemään pyörteet tavallista paremmin metallia vasten. Islannin toinen nyrkki puristuu työtasonreunan ympärille.
”Noregur, minulla on sinua ikävä. Tule takaisin.”
”Taani, mikä sinulla on? Onko jotain sattunut?” Viron huolestunut ja välittävä ääni kietoutuu Tanskan tajunnan ympäri. Hän rutistaa teini-ikäistä valtiota lujempaa ja pörröttää virolaispojan hiuksia pakottaen kasvoilleen tavanomaisen virneensä.
”Ei minulla ole mitään hätää. Miksi olisi, kun minulle on suotu tälläistä seuraa, Estland?” Hän lepertelee toisen korvaan ääni tuskin kuiskausta kuultavampana saaden Viron kasvot lehahtamaan lämpimämmiksi ja punaisemmiksi kuin hetki sitten. Tyytyväisenä itseensä ja seuralaisensa reaktioon Tanska painaa pitkän, näykkivän ja äärimmäisen kiusoittelevan suudelman tämän niskaan ja saa palkkiokseen odotetun huokauksen. Hän painaa vielä toisen, kolmannen ja neljännen suudelman, kun Viro kuiskailee jo hänen nimeään hiljaisella äänellä omalla kielellään.
Viro kääntää kasvonsa Tanskaa kohti suu raollaan ja puna poskillaan. Tanska tekee sen, mitä häneltä odotetaankin, painaa huulensa intohimoisesti ja antaumuksellisesti toisen huulille ja antaa sormiensa tarttua poikaa lujasti lantiolta. Viro kääntyy sohvalla toisin päin, katkaisematta suudelmaa, ja on nyt hajareisin eteläisimmän pohjoismaan sylissä. Tanska irrottautuu suudelmasta jättäen Viron haukkomaan henkeään ja katsoo, kuinka edelleen auki olevien huulien välistä valuu pieni sylkivana leualle. Hän nostaa oikean kätensä pojan lantiolta ja työntää hellästi etu- ja keskisormensa tämän suuhun liikutellen niitä edestakaisin.
Keskimmäinen balttiveljes ei pane vastaan missään vaiheessa, ei edes kun Tanska on johdattanut hänet Viron omaan makuuhuoneeseen. Toisin kuin eräs öljyvaltio.
”Norja, oletko sinä aivan varma tästä?” Suomi kysyy ruotsalaisen ruokapöydän toiselta puolelta. Norja kohottaa kulmiaan hänelle. Siinä Suomi nyt istuu, lukeva Ruotsi vieressään ja kysyy häneltä, onko hän aivan varma päätöksestään jättää Tanska ja Islanti oman onnensa nojaan. Miten hän koskaan voi olla varma siitä, oliko tämä päätös oikea ja paras mahdollinen. Jos hän olisi saanut päättää ja tehdä niin kuin olisi parasta, Islanti olisi pysynyt ikuisesti lapsena ja Tanska pelkkänä naapurivaltiona, joka uhkasi valloittaa hänen maansa. Mutta Norjalla ei ollut mitään mahdollista perua usean vuosisadan tapahtumia, joten tähän olisi tyydyttävä.
”Tietysti olen. Miksi minä muuten olisin täällä keskustelemassa asiasta?” Hän esittää vastakysymyksen Suomelle, joka menee entistä mietteliäämmäksi. Norja tietää Ruotsin kuuntelevan heidän jokaista sanaansa, vaikka näyttääkin siltä, ettei ole kiinnostunut keskustelusta.
Mutta tietysti Ruotsi on, koska keskustelun toinen osapuoli on hänen rakas Suomensa ja keskustelu sivuaa hänen rakasta Tanskaansa. Tai entistä rakastaan, miten sen vain halusi ajatella, Norja kyllä tiesi Ruotsin pettävän Suomea Tanskan kanssa aina silloin tällöin. Ehkä se ei ole suunniteltua, mutta kuitenkin niin hyvin peiteltyä, ettei Suomi ole vielä huomannut sitä. Koska jos olisi huomannut, siitä tulisi ennennäkemätön riita.
Ja silti Ruotsi pitää Suomea kädestä pöydän alla, eikä Suomi aavista, että Norjaa on petetty samalla tavoin.
