Kirjoittaja Aihe: APH, Purppurapyrstö, [K-11], (2/?)  (Luettu 2207 kertaa)

AnanasRypäle

  • Banaanikärpänen~
  • ***
  • Viestejä: 18
  • o~(ö__ö)~o
APH, Purppurapyrstö, [K-11], (2/?)
« : 21.07.2011 18:47:12 »
Ficin nimi: Purppurapyrstö
Kirjoittaja: AnanasRypäle
Fandom: Axis Powers Hetalia
Ikäraja: K-11
Genre: AU, angst, Draama ja vähän Fluff~
Paritus/Päähenkilöt: SuFin (Voi ilmestyä myös DenNoria) ja Islanti
Tiivistelmä:  Njaa... Norjalla, Islannilla ja Suomella on pyrstöt. :"D
Varoitukset: Mahdolliset kirjoitusvirheet...

Norja~ Lukas
Suomi~ Tino
Islanti~ Eirikur
Ruotsi~ Berwald
Tanska~ Mathias


Voi ei, ensimmäinen ficcini täällä. Nyt jännittää. ;____;  Nauttikaa~




Alkunäytös


Tinon näkökulmasta:


Lähestyin valoläikikästä vedenpintaa alhaaltapäin. Kuulostelin vedenvärähtelyjä ja kun en havainnut mitään tavallisesta poikkeavaa, nostin pääni vedestä ulkoilmaan. Ilma tuntui viileältä iholla, vaikka aurinko paistoi paljaalta taivaalta.
Olin tarpeeksi kaukana ihmisten rannalta ja nousin istumaan auringon lämmittämälle kivelle. Annoin haalean purppuran, silmieni sävyisen, pyrstöni levätä osittain vedessä.

Pyrstö? Kuulitte oikein. Minä, ja kaksi muuta veljeäni omistamme jalkojen sijaan suuret kalamaiset pyrstöt. Vähänkuin merenneidot… mutta emme ole.
Emme myöskään merimiehiä. Enemmänkin… Sitä on vaikea sanoa.

Mutta me kutsumme lajiamme seereaneiksi.
Minä kyllä ehdotin nimeksi ahvenseireeniä ja merilevänrouskuttajaa (sillä pidän merilevästä) mutta veljeni eivät oikein pitäneet siitä. Mutta heillä on vain aina ollut huonomaku nimien suhteen…

Mutta lisää meistä seereaneista!
Meitä on vain kolme, tietääksemme. Eli siis minä, Tino ja veljeni Lukas ja Eirikur. Oikeastaan vain he ovat toisilleen veljeksiä, mutta koska minäkin satun olemaan seerean, pitävät he minua veljenään.

No kuitenkin… Meillä on pyrstö vain ollessamme vedessä, kuivalla maalla voimme kävellä jaloin. Mutta silloinkaan emme ole täysin turvassa…
Sillä jos olemme maalla liian kauan, alamme oireilla eritavoin ja myöhemmin pyrstömme palaavat jalkojen tilalle.
Silloin ollaan jo aika pulassa. Maalla ei nimittäin pyrstön kanssa helposti liikuta…
Sitä paitsi, olen kuullut että jotkut ihmiset voivat olla ilkeitä ja ahneita.
He hyötyisivät varmasti meidän kaltaisistamme harvinaisuuksista, joita ihmiset eivät ole vielä koskaan nähneet tai uskoneet todeksi.

Silti meistä kestävin, Lukas, käy toisinaan ihmisten maassa. Sieltä hän joskus hankkii meille parempaa ruokaa ja kaikkea muuta hyödyllistä.
Hän on nähnyt kaikkea, mitä minä ja Eirikur emme olisi osanneet kuvitellakaan.

Aina kun veli käy siellä, odotan että hän toisi sieltä jotain uutta ja jännittävää.
Hän on kertonut meille jo tarinoita ihmisistä ja heidän keksinnöistään. Se oli jotain todella jännittävää.

Yhtenäkin päivänä veli toi mukanaan soikion ja tasapintaisen lasin, jota kutsutaan ihmistenmaailmassa peiliksi. Mutta se mikä teki siitä ihmeellistä, oli se että siitä näki oman kuvan. Ja paremmin kuin vedenpinnasta!



Ja vielä jonakin päivänä… minäkin menisin sinne, ihmistenmaahan.







---------
Eli tällainen hieman pitkästyttävä 'esittely' -kappale. : D Kunnon tarina alkaa vasta seuraavalla luvulla, joka ilmestyy ehkä vielä jo tämän viikon aikana.

Mutta toivottavasti idea miellyttää teitä. ^^

Niin ja... Kommentit voivat antaa puhtia kirjoittamiseen. : ) Ja jos huomautettavaa löytyy, niin sanokaa. Vain tällä tavoin saan tarinasta luettava kelpoisempaa.~


//Kupla lisäsi fandomin myös alkutietoihin.
« Viimeksi muokattu: 20.06.2015 20:53:42 kirjoittanut Beyond »

Tiuku

  • ***
  • Viestejä: 24
Vs: Purppurapyrstö, APH, [K-13], (1/?)
« Vastaus #1 : 21.07.2011 21:05:07 »
Oi, alku vaikuttaa hyvältä, sen sanon jo tähän. Hetaliasta on aina kiva saada lisää ficcejä, ja idea on hyvä, siis pyrstöt. Eipä ennen sellaista ficciä ole vastaan tullut :3


Minä kyllä ehdotin nimeksi ahvenseireeniä ja merilevänrouskuttajaa (sillä pidän merilevästä) mutta veljeni eivät oikein pitäneet siitä. Mutta heillä on vain aina ollut huonomaku nimien suhteen…

Ihania nimiä, ahvenseireeni ja merilevänrouskuttaja.. Tino ja Tinon ihanat nimet, joita kukaan ei ymmärrä <3

Tykkäsin kirjoittamistavasta, eli siis Tino PoV. PoVit on aina kivoja, kun tietää paremmin henkilön ajatukset ja teot eri tilanteissa ^^

 Toivottavasti jatkoa tulee mahdollisimman nopeasti, nimittäin jään sitä tänne odottamaan :3
~Tiuku kiittää ja kumartaa.

"- Mutta en minä tahdo mennä hullujen luokse, sanoi Liisa.
- Ei voi auttaa, sanoi kissa, - me olemme kaikki täällä hulluja. Minä olen hullu. Sinä olet hullu.
  Kuinka sinä voit tietää että minä olen hullu?
- Sinun täytyy olla, sanoi kissa. - Muuten et olisi tullut tänne."

Lewis Carroll, Liisan seikkailut ihmemaassa

Vyra

  • Vieras
Vs: Purppurapyrstö, APH, [K-13], (1/?)
« Vastaus #2 : 22.07.2011 00:46:17 »
Hii, moi~

Tää oli oikein mielenkiintoinen aloitus, ei pitkästyttävä ollenkaan! Ja tervetuloa Finin hetalistien joukkoon, jos en muistanut aikaisemmin tervehtiä ^^

Näin lyhyehköstä alusta en nyt osaa hirveämmin sanoa, mutta tykkäsin siitä, että heti alussa oli täysin selvää että kertojakulma oli Tinon vaikka sitä ei missään kerrottukaan (jos kuitenkin aiot jatkossa tiuhasti vaihtaa kertojaa niin sitten kannattaa laittaa jokin maininta aina alkuun ^^) Mutta sait siis todella hyvin kirjoitettua juuri hänen luonteensa mukaan. (En mä tiedä miksi, mutta musta ajatus merilevää mussuttavasta Tinosta on ihan hurjan söpö! Ota minusta sitten selvää...) Myös kannattaa muuten laittaa heti alkuun selkeästi, että kyseessä on AU-fikki ^^ mä ainakin jotenkin hassusti skippasin ton tiivistelmä-tekstin täysin ja sit vietin pari hiljaista sekuntia miettien pyrstöjä xD

Mutta, jatkoa odottelen mielenkiinnolla!

P.S: haittaako sua, jos alan kutsua sinua nimellä "Ananas"? Vai onko Rypäle parempi *liian laiska kirjoittamaan koko nimeä ja liian innokas käyttämään lempinimiä*

AnanasRypäle

  • Banaanikärpänen~
  • ***
  • Viestejä: 18
  • o~(ö__ö)~o
Vs: Purppurapyrstö, APH, [K-13], (1/?)
« Vastaus #3 : 22.07.2011 10:01:33 »
Mitämitä? Täällä on jo kaksi kommenttia! <3 Näenkö unta vai olenko juuri ylittänyt odotukseni? n___n


Tiuku: Kiva että tykkäsit <3 On se hauskaa keksiä Tinon ehdottamia nimiä~ Länttää vaan jotakin sanoja kasaan, niin lähes hyvä. :"D Ja mun on jotenkin aina ollut helpompaa kirjoittaa toisen näkökulmasta, kuin 'ei kenenkään' -näkökulmasta. :'3

Vyra: Kiitoksia! <3 ^^ Kiva että tyypit alkaa pitää pyrstöistä. :"D Ensin olin kauheissa paineissa että mua suurin piirtein vihataan, kun tungen kaikkien rakastamille hahmoille pyrstöt. ^^" Onneksi jäin henkiin~
Ja kutsu mua millä nimellä vain haluat! Kiva kun mut otettiin tänne näin hyvin vastaan. : )


Kiitos vielä kerran kommenteista! ;_____; <3 Jatkoa tulee todella pian, sillä itse juoni on jo jotakuinkin valmis.

Ps~ Lisäsin AU ym. jutut tuonne alkuun. Jos jotain vielä puuttuu, niin sanokaa. :3

AnanasRypäle

  • Banaanikärpänen~
  • ***
  • Viestejä: 18
  • o~(ö__ö)~o
Vs: Purppurapyrstö, APH, [K-13], (1/?)
« Vastaus #4 : 22.07.2011 11:23:57 »
Luku 1: Yllätys

Tino istuskeli kivellä tutkien veljensä tuomaa peiliä. Hän liu’utti sormeansa sen sileää pintaa vasten, ihaillen kuinka se hohti silkkaa valkeaa auringonsäteiden koskiessa siihen.

“Tino!” Poika kuuli jonkun kutsuvan häntä ja säikähti niin että päästi peilin vahingossa putoamaan. Ilmoille kajahti hiljainen särähdys, peilin osuessa lasipuoli alaspäin kivelle.
“Ei ei eiii… !”, Tino parkaisi nostaessaan haljenneen peilin kiveltä, johon se oli pudonnut. “Peilini!” Hän valitti ja kääntyi katsomaan syyttävästi Eirikuria, joka oli juuri noussut pinnalle ja saanut hänet säikähtämään.

Lähes valkohiuksinen poika huokaisi hiljaa ja katsoi syyttävää veljeänsä rauhallisin kasvoin, aivan kuin ei olisi kuullut tai tajunnut toisen vahvaa kiroilua ja syyttelyä. “Lukas on palannut.”

“Mitä?! Toiko hän jotakin?”, Tino innostui yllättäen niin että unohti peilinsä hetkeksi aikaa. Eirikur huokaisi ja pyöräytti silmiään veljensä nopealle mielialan muutokselle.
“Tule, niin näet.”

**

Tino ui nuoremman veljensä perässä, heilautellen välillä suurta himmeän purppuraa pyrstöänsä pysyäkseen vauhdissa.
Ei kauankaan, kun vähän matkan päästä erottui sinertävänä hohtava pyrstö. Tinon kasvoille levisi pieni hymy. Se oli nimittäin Lukaksen pyrstö.

“Lukas! Zai gattandez!”, Tino tervehti veljeänsä seareanien kielellä, muutama ilmakupla karaten tämän huulilta. Vastaukseksi Lukas vain nyökkäsi pienesti ja viittoi nuorempia veljiänsä uimaan pinnalle hänen perässään.

“Mitä sinä toit! Näytä!”, Tino vaati heti noustuaan pinnalle ja vilkuili suurta puista arkkua, joka oli matalalla ja tasapintaisella kivellä. Siinä Lukas aina piti ihmistenmaasta tuotuja tavaroitansa.

“Vain nämä.”, hän vastasi veljelleen ja nosti arkusta uudet paidat ja housut. Hän tarvitsi vaatteita liikkuessaan maalla ihmisten keskellä..

“Ai.” Tinon äänestä sointui selvä pettymys ja tämä oli jo sukeltamassa takaisin vedenpinnan alle, kun kuuli veljensä taas puhuvan: “Nämä eivät ole minulle.”
Nuorimmat veljekset vilkaisivat toisiaan.
“Kelle sitten?”

Lukas hymähti ja hymyili hiukan ojentaessaan siististi kasaan viikattuja vaatteita Tinolle, “Toivottavasti ne ovat sopivat. Tarvitset niitä huomenna.”

Tino ei saanut sanoja suustaan. Tämä oli liian upeaa... Mahtavaa!
“L-lähdemmekö… ihmistenmaahan?”, poika varmisti ja katsoi suurin silmin vaatepinoa, jota hän nyt piteli tärisevin käsin.

Lukas nyökkäsi kevyesti ja pörrötti hellästi veljensä päätä, “Olet varmaankin jo tarpeeksi vanha kestämään kuivaa maata kokonaisen vuorokauden ajan.” Sitten hän sukelsi kadoten pinnan alle.
“Zetwa.”, Tino kiitti hiljaa itsekseen kielellä, jota vain he kolme ymmärsivät.

“Mitä ihmeellistä ihmisissä muka on.”, Eirikur totesi ja katsoi veljeänsä joka nyt hymyili armottomasti onnen pilkkeet hohtaen tämän silmissä.

“Kaikki!”, Tino huudahti ja painoi juuri saamiaan vaatteita rintaansa vasten, “Ihmiset, esineet… ihan kaikki! Etkö muka sitä ymmärrä?”

“No en todellakaan.”, Eirikur sanoi kyllästyneen oloisesti, “…pöljä.”
Sitten hän sukelsi vanhimman veljensä jäljessä, räiskäyttäen hopeapyrstöllään valmiiksi märän Tinon vielä märemmäksi.

“Hei, kastelit vaatteeni!”, Tino huusi nuorimman veljensä perään mutta tämä oli jo kaukana, “Olkoot…”

Sitten hän laski vaatteensa arkun päälle, jotta nämä kuivuisivat huomiseen mennessä.
Taivas alkoikin jo leikitellä oranssin, punaisen ja hailakan pinkin sävyillä, jossa oli vivahde kultaa. Aurinko oli siirtymässä yön tieltä.
“Jos vain voisin nukahtaa, alle kuun ja auringon, voisin mä löytää…”, poika hyräili hiljaa omaa lauluaan ja katosi tummanveden alle, “…Maan uuden ja ihmeellisen.~”


**


Aurinko oli jo hitaasti kivunnut taivaalle ja tuonut mukanaan aamun sekä päivän jolloin Tino vihdoinkin pääsisi näkemään ihmisiä ja heidän maailmansa.

“Joko mennään? Entä nyt? Mennään jo~!” Tätä Lukas oli saanut kuunnella koko pitkän aamun ja alkoi vähitellen kyllästyä. Olihan hänkin ollut utelias mennessään ensimmäistä kertaa ihmistenmaahan, mutta ei hän silloin innostunut samalla tavalla kuin Tino ja hyppinyt edestakaisin tehden hulluja kieppejä ja selittänyt ‘kuinka jännittävää ja upeaa tästä tuleekaan!’ viittäkymmentä kertaa.

“No, mennään sitten.”

“Jeij~!”

“Missä vaatteesi ovat?”

“Oh, taisin unohtaa ne. Odota hetki!”, Tino säikähti ja lähti hädissään hakemaan niitä,
“Odota tässä! Älä liikahdakaan! Etkä varsinkaan ui ihmistenmaahan ilman minua! Kuulitko?!” Hänen jokainen huutonsa hiljeni, tuon uidessa kauemmas Lukaksesta.

“Miksi minusta tuntuu…”, Eirikur ilmestyi vanhimman veljensä vierelle, “… että tästä seuraisi ongelmia?”
Lukas huokaisi raskaasti ja hieroi ohimoaan.
“Pahoin pelkään… Että tästä seuraa ongelmia. Ja pahoja sellaisia.”

“Pidä häntä hyvin silmällä. Hän on kovin vilkas.”

“Tiedän. Pärjäätkö nyt varmasti täällä?”

“Olen aina pärjännyt. Olen enemmänkin huolissani teistä.”

“Hmmh… palaamme ennen iltaa, tiedä se.”

“Saman tekevää. Kunhan ette jää vaikeuksiin.”

Lukaksen kasvoille nousi nopea hymyn vivahdus. Eirikur oli kyllä yleensä se, joka joutui pelastamaan Tinon ja joskus harvoin jopa hänet, vanhimman veljen, kiperistä tilanteista. Tällä kertaa hän ei jättäisi vastuuta pikkuveljen hartioille.

“Löysin ne!” Kuului yllättäen huudahdus. Tino ui vaatepino päänsä päällä kohti veljeksiä, “Noniin! Lähdetäänkö?”
Lukas nyökkäsi ja vilkaisi vielä kerran hopeapyrstöistä pikkuveljeään ennen kuin lähti matkaan, “Pärjäile.”

“Tuon sinulle sitten tuliaisia!”, Tino lupasi ja vilkutti veljelleen, “Nähdään myöhemmin!”

**

Meri aaltoili heikosti ja kaukaa alkoi jo kuulua vaimeaa puheensorinaa ja liikenteen aiheuttamia ääniä. Ilma tuntui hieman raskaammalta ja se sai Tinon yskimään.

“Totut kyllä. Täällä ilma on hieman saastuneempaa” Lukas ilmoitti ja tähysteli rantaa, “Liikaa ihmisiä. Pitää etsiä jokin muu paikka.”

Pienen etsinnän jälkeen, he löysivät kuin löysivätkin hyvän paikan rantautua. Paikka oli hieman syrjässä kaupungista, mutta sinne ei olisi pitkä matka kävelläkään.
Lukas nousi hiekkaiselle rannalle tottuneesti pyrstönsä kanssa, eikä kauankaan kun pyrstö vaihtui pariksi ihmisjaloiksi. Nopeasti hän veti tummansiniset shortsit jalkaansa ja löysän valkoisen T-paidan yllensä.

“Tuletko?”, Hän kysyi Tinolta joka kömpelöin yrityksin yritti päästä rannalle.

“Ei tämän hemmetin pyrstön kanssa pääse mihinkään!”, Tino kirosi ja heilautti raskasta pyrstöään niin että mätkähti hiekkaan suoraan naamalleen. “Perkele!”, hän mutisi hiekan seasta.

Lukas pyöräytti silmiään ja tarttui veljeänsä käsistä. Kun tämä oli vedetty rantaan, kesti hetkisen kun tämänkin pyrstö haihtui jaloiksi.
“Vau!”, Tino ihaili kahta raajaansa ja liikutteli niitä kokeiluksi.
“Pue nyt vain päälle ennen kuin joku näkee.”, Lukas huokaisi ja ojensi tuolle tämän eilen hankkimat vaatteet. “Etkä saisi herättää liika huomiota.”

“Anteeksi.”, Tino mumisi vetäen valkoiset polveen ulottuvat housut jalkaansa ja hailakan kellertävän T-paidan yllensä.

“Pystytkö kävelemään?”

“Jotenkuten.” Tino vastasi veljensä kysymykseen ja otti hiukan horjuvan askeleen tätä kohti. “Tämä on kyllä hieman vaikeaa…”

“Totut ajan myötä siihenkin. Mennään nyt.”


-----
Hmm... No koska sain tämän jo valmiiksi, niin aattelin sitten julkastakkin. Tätä oli jotenkin vaikea kirjoittaa, sillä nyt en kirjoittanut kenenkään näkökulmassa... :/ Mutta seuraava kappale mennäänkin sitten pelkästään Tinon silmistä katsoen.~
Ehkä se sitten onnistuukin paremmin...
« Viimeksi muokattu: 23.07.2011 15:16:16 kirjoittanut AnanasRypäle »

Nippanee

  • Little Banana~
  • ***
  • Viestejä: 11
Vs: Purppurapyrstö, APH, [K-13], (1/?)
« Vastaus #5 : 23.07.2011 15:46:38 »
Tjääh. Hyvä tarina. Oli helppo lukea kun oli nuota välejä.
Mitä kuulinkaan?
 
Lainaus
“Ei tämän hemmetin pyrstön kanssa pääse mihinkään!”, Tino kirosi ja heilautti raskasta pyrstöään niin että mätkähti hiekkaan suoraan naamalleen. “Perkele!”, hän mutisi hiekan seasta.
Aijjj aijjj aijjj : D Mäki lisään mun seuraavaan tarinaan kiroja :----- D Tai ehkä, tai joo. Tai sit ei. OwO

Jäi tympimään ky tuon SOOMEN peili meni rikki`D: Se jätti sen vaan heitteille. Mut mutmutmutmutmut!

Virheitä oli. (Gröhöm, minulla ei niitä koskaan ole.)

Njäääh. En mä oo Tyhmä, ku kysyin kaikkea turhaa ku en ymmärtäny. Nii! Kerronpas jotain tuosta kiroilusta. Sensurointi. Sitä ei saa tehdä : 'D  Huomaa heti miten väen vängällä yritän keksiä kommenttia. Mut Jeah. Jatka, mutta ällös tee nii pitkää. En jaksa lukaa ku Vyran tarinoita ku ne on kauheita pituudeltaan 8D[/i]
MoiMoi O3O

AnanasRypäle

  • Banaanikärpänen~
  • ***
  • Viestejä: 18
  • o~(ö__ö)~o
Vs: Purppurapyrstö, APH, [K-13], (2/?)
« Vastaus #6 : 24.07.2011 14:14:32 »
Nippanee: Ahaa, kiitos kommentista! : D Tosin... Yritän just tehdä tästä mahdollisimman pitkää. Pahoittelen.~ ^^"


Luku 2:  Sinikeltainen

Tinon näkökulmasta:

Olimme kävelleet jo hyvän matkaa, mutta en ollut nähnyt vielä yhtäkään ihmistä. Pettymys turrutti minua… samoin matka. En ollut tottunut kävelemään ihmisjaloilla ja se otti voimille.

“Jalkoihini sattuu”, valitin hoiperrellen askeleissa. Miten veli saattoikin jaksaa kävellä noin hyvää vauhtia horjumatta ja valittamatta kivusta?

“Älä valita. Itsehän halusit tulla mukaan.” Kuulin veljen sanovan ja vilkaisevan taakseen, minua. Hänen ilmeestään ei voinut päätellä mitään, mutta saatoin tuntea hänen punnitsevan vaihtoehtoja.
“Olkoot, mutta vain tämän kerran.”, Hän huokaisi ja nosti minut reppuselkäänsä.

“Selvä se!”, Lupasin tyytyväisenä saadessani matkustaa veljeni selässä. “Zetwa!”

Veljeni pysähtyi äkisti, hänen lihaksensa jännittyivät, “Hiljaa typerys!”
Sydämeni taisi jättää lyönnin välistä, kun veli tarkisti ympäristön merensinisillä viirusilmillään, yhä hievahtamatta. Sitten hän rentoutui ja jatkoi matkaa huokaisten helpotuksesta.
“Täällä et voi puhua kielellämme, liian vaarallista.” Hän sihahti varoitukseksi.

Oliko ihmistenmaa sittenkään niin hyvä kuin luulin? Nyt se tuntui ainoastaan vaaralliselta ja minun oli pakko painaa naamani veljeni vaaleiden hiuksien turvaan.

Veli huomasi tämän ja rauhoitteli jo minua: “Vaikka täällä pitääkin varoa ja olla kokoajan valppaana… On täällä hyviäkin ihmisiä.”

Nostin kasvoni Lukaksen hiuksista, mustikansävyiset silmäni kiinnostuksesta suurina, “Oikeasti?”
“Mmm… Täällä, missä olen töissä…”, Lukas aloitti ja mietti hetken miten jatkaisi,    “ … On eräs ihminen joka sattuu olemaan välillä erittäin ärsyttävä…”

Katsoin veljeä kummeksuen. Ei hän ennen ollut mistään ärsyttävästä ihmisestä puhunut… Puhumattakaan siitä että olisi tutustunut kehenkään.

“… Mutta loppujenlopuksi hän on oikein hyvä ihminen.” Veli jatkoi tyynellä, mitäänsanomattomalla äänellänsä. Silti… tunsin siinä hieman pehmeyttä ja lämpöä… Tai sitten tämä saastunut ilma sai pääni pahemman kerran pyörälle.

“Voinko tavata hänet?”, Kysyin ja aloin leikitellä Lukaksen hiuskiehkuralla. Hän ei onneksi tuntunut ärsyyntyvän siitä.

“Luulen niin. Sinun on muutenkin tultava kanssani töihin.” Veli hidasti vauhtiansa, “En voi jättää sinua yksinkään. Joutuisit ongelmiin.”

“Nääh, en minä nyt niin holtiton ole!”, Vastustin ja jätin veljen kiehkuran rauhaan, “Sitä paitsi… Missä kaikki ihmiset ovat?”

Kuulin kirkkaasti kaikki ihmisten puheet ja äänet, mutta heitä ei näkynyt. Ympärillä oli vain puita, pensaita ja kaikkea muuta tylsää.

“Täällä.” Veli vastasi napakasti ja laski minut maahan. Hän työnsi edessä olevaa puskaa hieman syrjään.
Sen takaa avautui uskomaton maailma. Ihmistenmaailma.


Harmaita kovia teitä, korkeita laatikkomaisia rakennuksia? Vilkkuvia valoja ja metallisia hirviöitä… valaita.. jotka liikkuvat kuivalla maalla ja renkailla? Ja tietenkin ihmisiä. Useimmat heistä näyttivät ilkeiltä ja tuijottivat vain eteensä keskittyneesti.
Jos tämä on ihmistenmaailma, niin se todellakin on erilainen kuin kuvittelin. Ehkä jopa hieman pelottava.

“En ymmärrä…”, henkäisin hiljaa ja aloin nyplätä paitainhelmaa hermostuksissani.
“Miksi kaikki ovat niin ilkeän näköisiä..?”

Kuulin Lukaksen huokaisevan myötätuntoisesti, “Haluatko kääntyä takaisin?”

“EN!” Säikähdin veljen kysymystä. En todellakaan halunnut lähteä takaisin mereen. Olin halunnut tänne jo vuosikausia! En missään nimessä jättäisi sitä tilaisuutta välistä!

“No mennään sitten.”

Huokaisin helpotuksesta ja seurasin veljeäni lämpöiselle betonitielle. Sitä pitkin me sitten kävelimme eteenpäin, kohti Lukaksen työpaikkaa. Sieltä hän kertoi tienaavansa rahaa, jolla hän sitten pystyi ostamaan kaikkea tarpeellista.
Muistan jopa joskus kysyneeni miksei hän vain ottanut haluamiaan tavaroita. Siihen veli oli vastannut että sitä pidettäisiin varkautena ja voisi joutua telkien taa.
Ja siihenhän ei sitten kannatakaan ryhtyä... Muistan hänen jopa maininneen sinitakkiset ihmiset, mitähän ne nyt olivatkaan…? Po... poo… polii…lis..liis.. poliisi!
Heitä pitää varoa. Jos ymmärsin oikein.

Mietittyäni tätä, aloin kiireen vilkkaa vilkuilla ympärilleni. Entä jos täällä olisi poliisi? Voisiko siitä seurata ongelmia? Tai voisiko poliisi hyökätä heidän kimppuunsa, vangita ja pitää heitä kärsimyksessä? Entä jos poliiseilla olisi pitkät terävät kynnet ja tikarimaiset hampaat… Kuin valkohailla? Epätietoisuus riipi mieltäni ja painauduin tiukemmin Lukaksen kylkeen.

“Mikä nyt on?”

“Luulen että poliisi on hyökkäämässä kimppuumme…”

“Hyökkäämässä? Miksi niin luulet..?” Veli tuntui kummastuneelta.

“No kun…” Olin selittämässä kun jokin kovaääninen huudahdus takanamme keskeytti puheeni.

Odottakaa!” Kuului sama huuto uudestaan.

Vilkaisin pikaisesti taakseni. Huutaja oli minua ja veljeäni pidempi mies, jonka hiukset sojottivat useampaan ilmansuuntaan. Mies hymyili leveästi, melkein kuin juuri itsensä täyteen syönyt hetulavalas (uskokaa pois, ne vasta hymyilevätkin!). Laitoin myös merkille että tämän pukema paita oli korallinpunainen, eikä sininen. Hampaat ja kynnetkään eivät olleet tavallisesta poikkeavia. Onneksi. Hän ei siis tainnut olla poliisi.

“Mathias…?”, Veljeni arvasi ja pysähtyi odottaakseen tätä. Pian hengästynyt mies olikin jo saavuttanut meidät ja veti nyt keuhkoihinsa runsaasti ilmaa.

“Näin… sinut… m- mennään samaa matkaa!”, mies selitti vieläkin hieman hengästyneesti, kuolematon virne naamallansa. Tämäkö oli se hyvä ja ärsyttävä ihminen, josta veli oli äskettäin kertonut?

Tunsin sydämeni pysähtyvän, kun miehen katse pysähtyi kohdalleni. Olin ensimmäistä kertaa näin lähellä ihmistä.

“Onko hän veljesi?”, mies arvuutteli ja siirsi katseensa minusta Lukakseen ja sitten taas takaisin minuun. Veli nyökkäsi yksinkertaiseksi vastaukseksi, tuulitukan tutkiessaan minua katseellaan.

“Aika suloinen… Tullut isoveljeensä!”, Mathias niminen mies totesi ja kääntyi taas Lukaksen puoleen, “Paitsi että olet paljon suloisempi~" Lukas pyöräytti silmiään ja jatkoi matkaa taas kävelytahtiin, minä ja Mathias kannoillaan.

“Mikäs on pojan nimi? Et ole sanonut vielä sanaakaan.”
Tunsin miehen virnuilevien silmien osuvan minuun. Olen yleensä se joka höpöttää armottomasti ja on tutustumassa uusiin ihmisiin, mutta nyt tunsin itseni hieman ujommaksi kuin yleensä

“Tino.”, vastasin pieni hymy karaten huulilleni, “Sinä taidat olla Mathias…?”

Osaan ja ymmärrän kiitettävästi ihmistenkieltä, sillä olen kuullut sitä muutamilta kalastajilta ja veneilijöiltä. Lukaskin on ollut todella hyvä opettaja!

“Aijai~”, Mathias myhäili, “Onko Nor puhunut minusta paljonkin?”
Veli tuhahti ja pyöräytti silmiänsä toisen puheille.

“Nor?”, Kummastelin veljeni uutta lempinimeä ja tirskahdin.

“Jep. Oltiin syömässä ja Norge tilasi sillejä norjalaisittain.”, Mathias selitti ja laski toisen kätensä tämän olkapäälle, “Siitä nimi!”

Lukas huitaisi miehen käden olkapäältään, “Tosin minä en pidä siitä nimestä ollenkaan.”

“Haha, veljeni ovat aina olleet huonoja nimien suhteen!” Nauroin ja huomasin päässeeni jo hyvään alkuun ihmisten kanssa. Olin saamassa jo uuden ystävän.

“Ai, onko sinulla useampikin veli?”, Mathias äkkäsi yllättäen, “Et ole kertonutkaan.”

Silloin Lukaksen jäänsiniset silmät vilkaisivat murhaavasti omiani. Ups, hän ei ole tainnut kertoa Eirikurista. Tuskin minustakaan, ennen kuin hän keksi ottaa minut mukaansa ihmistenmaahan.

“Ei ole muita kuin Tino.” Lukas vastasi tyynesti, muunnellen hieman totuutta.

“J-joo, taisin sanoa hieman väärin!”, yhdyin veljeni valheeseen nauraen sekavasti, “Ei ketään Eirikuria ole!”

Veljen selkää viiltävä katse osui taas suunnalleni ja tajusin mokanneeni jälleen. Miksen koskaan opi pitämään suutani kiinni?! Ajattelin läpsäisten käden suuni päälle, kuin estäen itseäni puhumasta enää sanaakaan.

Onneksi Mathias ei tuntunut välittävän ja alkoi jo selittää kaljasta, liian pitkistä työajoista, huonosta palkasta ja muusta häntä riivaavista asioista koko matkan, saaden veljeltäni yhtäkään vastausta.

**

Olin alkanut unohtaa jaloissa kiirivän puutumuksen ja kivun, tuijottaessani edessä seisovaa SUURTA sinikeltaista rakennusta. Valtava ihmisryöppy vyöryi sisään ja sitä vuoroin ulos mitä kummallisimpien tavaroiden kanssa.
En ollut ollenkaan varma mikä se oli, mutta se vaikutti tutustumisen arvoiselta. Uteliaisuus järsi pala palalta mieltäni, meidän kulkiessa aina vain lähemmäksi tuota omituista rakennusta.

“Tämä on Ikea.”, veljeni kertoi, kuin lukien ajatukseni, “Menestynyt huonekalumyymälä ketju. Täällä me työskentelemme.”

“Hyi olkoon, ruotsalaista kamaa.”, Mathias yskähti kuivasti ja katsoi inhoavasti sivulle, “Harmi, että tämä oli ainut paikka jonne pääsin töihin.”

Vilkaisin miestä hieman kummeksuen. Olin joskus käynyt Ruotsin merillä. Ihan mukavalta paikalta se vaikutti… Ainakin ulkoapäin.

“Mitä vikaa siinä on…?” Kysyin, ensin harkiten tarkkaan mitä olin sanomassa, etten taas päästäisi jotain tyhmää.

Mathias tuntui miettivän kysymystäni pienen hetken.

“Onhan se selvää!”, hän aloitti ja hieroi leukaansa, “Olen Tanskasta ja… no… En vain voi sietää mitään ruotsalaista.”

“Ai…”

“Pomommekin on ruotsalainen! Hänen kanssaan ei millään voi tulla toimeen! Kerrankin kun hän…”, Mathias aloitti jo uuden keskustelun ja puhui nyt nopeaa tahtia pomostaan ja kuinka hän ei voinut sietää tätä.

Harvinaista kyllä, mutta en kuunnellut toisen puheita kuin puolella korvalla. Huomioni oli nyt kiinnittynyt rakennuksen sivulla olevaan oveen, jossa ei ollut muita ihmisiä lainkaan.

“Toivottavasti muita ei haittaa, kun tuot minut noin vain tänne.” Sanoin hiljaa, huomatessani ovessa olevan kyltin: ‘Ainoastaan työntekijöille’ .

“Ääh…! Ei ne mitään huomaa.”, Mathias vakuutti itsevarmasti ja astui ovesta sisään.
“Sitä paitsi… Ruotsalaiset ovat todella likinäköisiä… Siksi suurimmalla osalla heistä onkin lasit!”

Vaitonaisena seurasin kahta muuta sisälle. Silmiini osui heti ensimmäisenä suuret pahvilaatikkotornit ja huonekalujen peittämä lattia. Koko halli oli täynnä tavaraa.

“Pysy täällä, äläkä riko mitään.” Lukas vilkaisi minua selvästi epävarmana siitä, kannattaisiko minua jättää yksin hetkeksikään.
Vaikka jouduin joskus… tai no… aina ongelmiin, ei se tarkoita ettenkö osaisi olla hetkeäkään aloillani.
Ehkä… Nyt en tiedä itsekään! Pitää vain yrittää pysyä poissa ongelmista.

“Ja jos tunnet olosi vähänkin oudoksi, niin sano siitä heti minulle.” Veli kuiskasi vielä korvaani ennen kuin lähti sinikeltainen työasu mukanaan pukuhuoneeseen.
Nyökkäsin ja annoin katseeni kiertää hallin poikki.



Mistä aloittaisin?



-----

Apua, toivottavasti jaksoitte lukea! :"D Yritin itse lukea tään useampaan otteeseen läpi, mutta enpä osaa sanoa oliko hyvä vai huono...
Mutta ensi kerralla mukaan loikkaa... tyttydyyy~... Berwald!

Mitähän siitäkin seuraa... kehee~

Niin, ja pahoittelen Tinon hieman kummallisia vertauskuvia (siis jos ne haittasivat). :"D

Kommentit ovat kuin ruokaa ja mulla sattuu olemaan nälkä! ^^
« Viimeksi muokattu: 24.07.2011 14:16:29 kirjoittanut AnanasRypäle »

petollinen

  • *
  • Viestejä: 2
Vs: Purppurapyrstö, APH, [K-13], (2/?)
« Vastaus #7 : 24.07.2011 22:18:20 »
Aijaijai, että tykkään tästä. Virheitä pomppii silmiin välillä, mutta ei likikään niin paljoa että se häiritsisi lukemista. Mulle lukujen pituudet on ihan sopivia, mutta mitä pidempi sen parempi.  ;D Tarinan kulku ei ole jäänyt jumittamaan ja muutenkin kerronta on sujuvaa.

Ihan nyt näin btw, mulle toi otsikko aiheutti suurta hilpeyttä ajatellen hetalian hahmoja purppuran värisen ankanpyrstön kera.  :D

AnanasRypäle

  • Banaanikärpänen~
  • ***
  • Viestejä: 18
  • o~(ö__ö)~o
Vs: Purppurapyrstö, APH, [K-13], (2/?)
« Vastaus #8 : 30.07.2011 12:35:38 »
Petollinen: Kiva että tykkäät! ^^ Virheitä tuntuu sitten aina olevan, vaikka kuinka tarkasti yrittäisinkin kirjoittaa. :"D No, yritän olla jatkossa huolellisempi~
Niin, ja helpotuin kuulessani että tarinan teksti on sujuvaa. : D Sillä minua jää aina kummittelemaan sellaiset ajatukset kuin: "Entä jos kukaan ei pidäkkään siitä?", "Entä jos tekstini onkin tönkköä luettavaa?", "Entä jos... Entä jos..." jne.

Pfff... Otsikko voi olla tietyssä mielessä vähän hämäävä. :'D *alkaa miettiä itsekkin Tinoa ankanpyrstöllä*



Näin ohimennen ilmoitus lukijoille:

Jos en saa kolmatta lukua julkaistua tänään enkä huomenna, niin sitä joudutaan odottamaan vähän kauemmin. Olen nimittäin lähes koko seuraavan viikon poissa, enkä siis pääse kirjoittamaan tarinaa. ^u^
Joku kerta julkaisen piirtämäni kuvankin Tinosta... tietenkin pyrstön kera! ; )


mitää? Tää on luettu jo yli 190 kertaa..? *onnellinen*