Nimi: Kun silmäni mä auki saan
Kirjoittanut: Wiwiene
Paritus: Sirius / Remus
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Fluff.
Varoitukset: Söpöily, völlyntä ja lievä seksuaalinen toiminta.
Tiivistelmä: Helvetin Sirius. Hän todella taitoi herättämisen.
Horinat: Blokinpoistotekstiä. Kommentit tervetulleita, edelleen. Otsikko lainattu biisistä nimeltä Aamu.
Kun silmäni mä auki saan
”Herää, pöhnö.”
Remus käänsi urahtaen kylkeään kun hänen miesystävänsä aamuinen viskibasso ja tökkivät kourat kiskoivat hänet pinnalle unien syvyyksistä – varsien miellyttävien sellaisten, kaiken lisäksi.
Sen saman miesystävän, joka juuri nyt päästi hänen peittonsa alle kylmää ilmaa hivuttautuessaan lähemmäs hänen arpista ja unesta lämmintä, verhoamatonta kylkeään.
”Sirius, painu pois…”
”Aikainen lintu nappaa madon, könsikäs!”
Siriuksen kutittavat sormet siirtyivät Remuksen selälle viileinä, vetäen häntä yhä enemmän erilleen siitä mukavasta aamuhorroksesta johon hän oli päässyt tottumaan nauttiessaan siitä joka aamu sinä reiluna vuotena jonka oli ollut työttömänä. Hän ei halunnut nousta vielä, mutta ikävä kyllä hänen aivoillaan ei ollut vastaanpanemista kun ruumis alkoi osoittaa heräilemisen merkkejä toisen miehen vaeltelevan kosketuksen alla.
”Minä otan ennemmin munia ja kahvia, kiitos. Paahtoleivällä.”
Remus murisi ja kaivoi naamansa syvemmälle muotonsa menettäneeseen tyynyyn. Osittain estääkseen aamuaurinkoa tunkeutumasta silmiinsä, osittain taas – Merlin – tukahduttaakseen huokauksen, jonka Siriuksen alaspäin suuntautuneet matkat hänestä kirvoittivat. Se ketku oli aina ollut hyvä käsistään.
”No mutta Kuutamo!” Siriuksen äänessä kuului nauru. ”Emme kai me ole aamuäreitä?”
Remus tyytyi urahtamaan – Sirius ei ollut lopettanut likaisia temppujaan, eikä ihmissusi todellakaan ollut valmis luottamaan ääneensä.
”Minusta tuntuu että meidän täytyy korjata asia…”
Vankilakarkurin käheä kuiskaus kuului aivan Remuksen korvan vierestä vain hetkeä ennen kuin hampaat tarttuivat hellästi hänen korvalehteensä. Kosketus lähetti sähköiskun Remuksen lävitse ja tahtomattaankin tämä uikahti hiljaa, aiheuttaen matalan naurun joka tärisytti kylkeä vasten painautunutta rintakehää lempeästi. Määrätietoiset kädet käänsivät vatsallaan maanneen miehen kyljelleen tämän suuremmin vastustelematta, ja korvalta kaikonneet hampaat hyökkäsivät suojaamattomalle kaulalle niiden omistajan äristessä leikkimielisesti. Koko tapahtuma muistutti jotain todella outoa luonto–ohjelmaa, jossa kaksi alfaurosta taisteli vallasta, eikä sen epätavallisuus johtunut ainoastaan kummankin miehen yllä olevista hupikalsareista (lahja Kingsleyltä ensimmäisenä kiltajouluna).
Hetkeen ei kuulunut muuta kuin Remuksen haukkovia henkäyksiä ja katkelmia Siriuksen eläimellisistä äännähdyksistä. Aurinko nousi yhä korkeammalle kun jälkimmäisen seikkailuretket alkoivat jälleen harhautua yhä alemmas arpien kartoittamaa kehoa pitkin, ahavoituneiden kourien hivellessä herkkää, lämmintä ihoa tai kietoutuessa monet muodonmuutokset kärsineiden sormien lomaan. Hampaita alavatsalla. Remus tunsi itsensä todella heränneen – sanan jokaisessa merkityksessä. Tämä fakta sai Siriuksen nostamaan sänkykamarisilmäiset kasvonsa ja hymyilemään kiusoittelevasti.
Remus otti tilanteesta vaarin ja teki nopean hyökkäyksen saadakseen Siriuksen vangikseen, ja saikin tämän saarrettua puoli-istuvaan asentoon sängyn jalkopäähän, Remuksen itse ryömiessä miehen syliin ja tähdäten kuivat huulensa ensimmäiselle eteen tulevalle ihokaistaleelle – solisluun yläpuolelle. Tätä peliä osasi pelata useampikin, Remus ajatteli, saadessaan mustatukkaisen haukkomaan raskaasti henkeä suunsa ja kerkeiden sormiensa avulla. Sormien, jotka toisaalla kiemurtelivat ruokkoamattomassa tukassa ja toisaalta piirtelivät laiskoja kiemuroita ympäri Azkabanin karaisemaa vartaloa. Selvästikään Siriuksen itsehillintä ei ollut Remuksen tasoa – sen sai mies huomata kun tuli painetuksi uudelleen selälleen, pää huolestuttavan lähelle Siriuksen vanhan makuuhuoneen jalopuista sängyntolppaa. Hän tosin päätti olla välittämästä asiasta – itse asiassa hän paatti sillä hetkellä olla ajattelematta mitään muuta kuin Siriuksen kuritonta suuta ja käsiä jotka alkoivat hamuttautua alushousujen kuminauhavyötärön alle.
”Sirius…”
”Hm?”
”Minä – Merlin! Sirius!”
Remuksen jalkojen suunnalta kuului hyväntuulista naurua.
”Niin, Kuutamo?”
Remus oli aikeissa avata suunsa, kun Kalmanhanaukio kahdentoista alakerrasta kuului huuto.
”SIRIUS!”
”TULLAAN, MOLLY!”
Sirius nousi sängyltä, vinkkasi kiusoitellen silmää miesystävälleen joka makasi sillä edelleen varsin – hm – epämukavan tiukassa tilassa ja kiskoi aamutakin ylleen.
”Nähdään kohta, Kuutamoinen.”
Ilkikurisen hymyn jälkeen Sirius luikahti ovesta ulos ja epäilemättä Mollyn taloudenhoitotehtäviin. Kyynärpäidensä varaan kohottautunut Remus päästi vartalonsa tippumaan takaisin patjalle aikeissaan nukahtaa uudelleen, kunnes huomasi ettei häntä väsyttänyt enää tippaakaan.
Helvetin Sirius. Hän todella taitoi herättämisen.
Finito.