Title: Pelkkää ilmaa
Author: Jillian
Fandom: Jalostamo
Genre: Angst, romance
Pairing: Kusti/Mikael, (Kusti/Kioto)
Rating: S
Summary: Mutta katto ei koskaan pudonnut vaikka siltä joskus tuntui, eikä lampun valosta tullut taivasta.
Tapahtuma-aika: Vuosi Jalostamon jälkeen.
Words: 173
Tense: Imperfekti.
Status: Oneshot, valmis.
A/N: En osaa lainkaan näitä hahmoja, mutta eräänä kertana tuli kirjoitettua tällainenkin ja päätin haluta kaivaa tämän esiin kansioideni syövereistä.
*
Lattiankin läpi oli mahdollista pudota. Sen Kusti oli oppinut viimeisen vuoden aikana erittäin hyvin. Huone oli liian taipuvainen pyörimään ympäri ja kääntymään ylösalaisin; jos katsoi pitkään kattoa, se alkoi vajota kohti. Joskus Kusti toivoi, että valkoiseksi rapattu katto lävistäisi hänen kurkkunsa, jotta hän hukkuisi omaan vereensä ja saisi traagisen kuoleman kautta päästä Mikaelin luo.
Mutta katto ei koskaan pudonnut vaikka siltä joskus tuntui, eikä lampun valosta tullut taivasta.
Kioto sanoi, että hän osasi nähdä enkeleitä ja että hän jutteli joskus Mikaelin kanssa. Kusti halusi uskoa ihmeisiin, uskoa, että elämä ei pääty yhteen pimeään hetkeen, vaan että asioilla on jatkuvuutta. Se oli vaikeaa, sillä vaikka kuinka hän katsoi pisteeseen, jota Kioto osoitti, hän ei nähnyt. Maisema pysyi silti samana, minnekään ei ilmestynyt mitään, mikä edes etäisesti muistuttaisi Mikaelista.
Joskus Kusti kysyi Kiotolta, miltä Mikael näytti. Kioto sanoi aina, että Mikaelilta, eikä mikään olisi voinut olla todellisempaa. Kusti tunsi, että Mikael oli jossain, jossain aivan lähellä, mutta kun hän ojensi kätensä, hän haroi pelkkää ilmaa.
Ja niinä hetkinä Kioto silitti hänen hiuksiaan hiljaa, niin hiljaa.