Nimi: Starchaser
Kirjoittaja: R.H.E
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Severus/Lily
Tyylilaji: angst, drama, hienoinen fluff
Disclaimer: Kaikki hahmot Rowlingin, juoni minun :3 En saa tästä rahallista korvausta.
Varoitukset: Jouluista angstia Severuksen puolelta.
Summary:
Severuksen kädet vapisivat lämpimästä ja tuskallisen katkerasta muistosta, ja hänen oli pakko laskea koeputki pois, jottei olisi vahingossa läikyttänyt lientä kaavulleen.A/N: Oman masennuskohtauksen puuskissa kirjoitin one-shotin parituksella josta itse en ole ennen pitänyt, toivottavasti pidätte. Ja jos ette.. no, kommentoikaa silti
Starchaser”Professori Kalkaros? Anteeksi, kun häiritsen, mutta…”
Severus Kalkaros hätkähti pientä, hiljaista ääntä, ja oli pudottaa valkeista käsistään sinisenvihreää nestettä sisältävän koeputken. Selvästi näreissään hän laski sen liioitellun hitaasti ja rauhallisesti pöytään kiinnitetylle pidikkeelle, ja käännähti musta viitta hulmuten ovelle. Ylimielinen hymy levisi miehen huulille hänen tunnistaessaan tulijan.
”Draco Malfoy.” Platinanväriset, sliipatut hiukset omaava 11-vuotias poika kavahti kylmyyttä tihkuvaa ääntä, ja puristi ovenkahvaa tiukasti.
”Mikä suo minulle tämän kunnian, herra Malfoy? Luulin tehneeni varsin selväksi, mitä mieltä olen käytävillä kuljeskelusta tähän aikaan yöstä”, Severus murahti uhkaavana. Hän vilkaisi ohi mennen ulos auki jääneestä ikkunasta. Valkea, puuterimainen lumi satoi hiljalleen taivaalta ja peitteli alleen kaiken karun ja mitättömän mustuuden, jota mies yleensä ihannoi. Severuksen kulmat kurtistuivat, kun hän muisti mitä päivää nyt elettiin.
”Minä – minä en muista tunnussanaa”, Draco kuiskasi häpeissään ja pelokkaan oloisena. Pojan edessä seisova liemien mestari osasi olla hyvinkin kauhistuttava niin halutessaan.
Severus naurahti aralle tunnustukselle, ei huvittuneena vaan vahingoniloisena, ja alkoi lähestyä kauhusta kankeaa Dracoa ilkeä hymy huulillaan.
”Valitettavasti”, hän myhäili nautiskellen pojan ahdingosta, ”en voi auttaa juuri nyt.”
Oven suussa taaksepäin nojautunut poika kalpeni entisestään, ja vilkuili kulmiensa alta kuin koiranpentu yrittäessään sopertaa jotain ”joulujuhlasta” ja ”kiireestä”. Severus jähmettyi äkisti paikalleen lämpimän muiston nuollessa hänen sisäistä jäätään. Hän ärähti itsekseen, sysäsi muiston syrjään ja heilautti sitten kättään vaientaakseen hermostuneen, hiuksiaan harovan nuorukaisen.
”Mutta toisaalta, olet sentään luihuinen. Puhdasverinen”, professorin silmät välähtivät tuskaisina, ”ja kunniallinen poika. Tunnussana on käärmeenkieli”, mies jatkoi sulkiessaan viimeisen valoa tuovan ikkunan sauvallaan.
Draco näytti puulla päähän lyödyltä tupansa johtajan äkillisestä mielialanvaihdoksesta, ja änkytti pienen kiitoksen. Hän antoi katseensa nopeasti kiertää läpi pimeän tyrmän, jossa loistivat poissaolollaan kaikki värit ja koristukset, ja hämmästyi suuresti. Ja niinpä, nuorena ja oppimattomana, poika paukautti:
”Miksei täällä ole yhtään koristeita? Nythän on…” Hän vaikeni äkisti professorin myrkyllisen katseen edessä ja otti tehtäväkseen kivilattian kuvioiden tuijottelun.
”En usko sen kuuluvan sinulle pätkääkään, nuori herra Malfoy.” Jäätävä ääni kajahteli tyrmän seinistä vielä senkin jälkeen, kun Severus oli lopettanut puheensa.
Draco tuijotti opettajaansa silmät lautasen kokoisina, ja hapuili taas ovea ilmeisenä aikeenaan häipyä nopeammin kuin Severus ehtisi lausua ”huispaus”. Pojan alahuuli värisi samaan tapaan hänen lapsekkaan äänensä kanssa. ”Ei, ei tietenkään, professori. Anteeksi, ja hyvää jou.. yötä”, kuului Dracon hiirenvikinää muistuttava pahoittelu, ja pian käytävällä kaikuivat pienet mutta huomattavan kiireiset askeleet. Severus siristi silmiään, ja palasi sitten kesken jääneen työnsä pariin mittailemaan turkoosin, hiljakseen poreilevan liemen ominaisuuksia. Typerät kakarat, typerä koulu ja sen typerääkin typerämpi rehtori. Toista oli Lilyn aikaan.
Severuksen kädet vapisivat lämpimästä ja tuskallisen katkerasta muistosta, ja hänen oli pakko laskea koeputki pois, jottei olisi vahingossa läikyttänyt lientä kaavulleen.
Tarvehuoneessa ei oltu koskaan koettu niin lämmintä ja ystävällismielistä henkeä, kuin nyt kahden oppilaan pitäessä sitä majapaikkanaan. Suuren huoneen keskelle oli pystytetty valtava joulukuusi, suurempi kuin Tylypahkan tiluksilla asuva puolijättiläinen Hagrid, joka oli hänkin monen normaalikokoisen miehen pituinen. Melkein kuusen latvassa keikkui punahiuksinen tyttö pidellen käsissään kultaista joulutähteä. Tytöllä ei ollut turvavaljaita tai –ketjuja, ja kuka tahansa muu kuin hän tai hänen mustahiuksinen seuralaisensa olisi haukkonut henkeään.
”Tämä oltaisiin voitu hoitaa helpomminkin, Lily”, murisi lattiantasolla seisova poika pidellen lujasti kiinni taikasauvastaan. Taikoihin uskova olisi ajatellut hänen lennättävän tyttöä.
Lily nauroi heleästi kurottaessaan laittamaan tähden latvaan, ja onnistuttuaan siinä hän pudisteli päätään. ”Älä viitsi, Sev, tämähän on hauskaa.”
Severus katseli huolestuneena tyttöä, ja laski hänet sitten alas tämän näyttäessä merkkiä kädellään. Poika hymyili toispuoleisesti, ja kääntyi katselemaan ympärilleen levittyvää joulun ihmemaata. Huonetta kiersivät punaiset ja kultaiset nauhat kilpaillen elintilasta, ne näyttivät leikkivän keskenään. Nauhojen alle olivat nuorukaiset kiinnittäneet pieniä tiukuja, ja taikoneet ne soittamaan kauniita joulusävelmiä. Severus tunnusteli paljailla jaloillaan kermanvaaleaa karvamattoa, ja kääntyi sitten kauniisti hymyilevän Lilyn puoleen.
”Pitäisikö meidän avata jo lahjat?” Lily kysyi melkein pomppien paikoillaan, ja nyt Severuksen hymy suli puhtaaseen ja iloiseen nauruun. ”Toki”, hän vastasi lyhyesti, otti tyttöä kädestä kiinni ja johdatti tämän kuusen alla odottavien lahjojen luokse. Hän ihaili katseellaan karheita kreppipapereita ja kimaltelevia kääröjä, olipa joukossa myös yksi punaiseen kankaaseen kietaistu neliönmuotoinen pakettikin. Sen Severus otti ensimmäisenä käsiinsä, ja hymyili Lilylle veikeästi.
”Tämä on sinulle. Haluan, että avaat sen ensin”, Severus ilmoitti ja tuuppasi paketin tytön syliin.
Lily käänteli pakettia ensin puolelta toiselle uteliaana, eikä voinut enää hillitä itseään. Severus nauroi sydämellisesti tytön lähes raastaessa peitteen pois paketin ympäriltä, ja odotti jännittyneenä Lilyn reaktiota.
Punatukkaisen tytön ilme oli totisesti näkemisen arvoinen tämän nähdessä lahjansa. Hän nosti katseensa ystävänsä mustiin silmiin, ja kuiskasi käsi suunsa edessä:
”Sev, mistä sinä..? Kuinka..?” Lily nielaisi viimeiset sanat, ja suureksi hämmästyksekseen Severus huomasi tytön vihreissä silmissä kyyneleitä. Pienet kastehelmen näköiset kyyneleet valuivat pian yli, ja niin tehdessään ne löysivät paikkansa Severuksen sormelta hänen pyyhkäistessään ne pois tytön poskelta.
”Onko jokin hätänä?” hän kysyi lempeästi, niin lempeästi kuin lapsuutensa huonosti kohdeltu poika saattoi kysyä, ja kallisti päätään.
Lily hymyili vaisusti, ja kallisti hänkin päätään hieman. ”Ei vialla, Sev, ei. Minä vaan.. olet ihana”, tyttö niiskaisi, ja kietoi yhtäkkiä kätensä ystävänsä ympärille. Severus säpsähti ensin, mutta puristi Lilyn rintaansa vasten ja alkoi silitellä tämän hiuksia. ”Hyvää joulua, Lily.”
Kankaan päällä, syleilevien ystävyksien vierellä, koreili lasista tehty vihreäsilmäinen joutsen.Lämmin, mustaakin mustempi kyynel valui Severuksen poskelle, eikä hän pyyhkäissyt sitä pois. Severus ei muistanut, oliko tuon päivän jälkeen tuntenut enää muuta kuin vihaa tai katkeruutta. Hän sulki silmänsä ja antoi kyynelten ja niiden myötä myös surun tulla.
Se ainoa tähti, jonka mies olisi jouluunsa kaivannut, ei enää koskaan olisi hänen kurotettavissaan.
***
A/N2: Suloisenlämpöistä joulua kaikille, kerätkää paljon kauniita muistoja tulevaisuuden varalle!
