Ikäraja: S
Jooooo, ajattelin vaa alkaa kirjottelemaan tällästä H&D Novellia :'D Eh, jos sanoisin ikärajan nii ei taida olla :'D
>
" Hei Potter, ihan tahallasko annoit Luihusten voittaa? ", Hermonie seisoi tuvassa kädet puuskassa, minuun katsoen.
" No en, miten sä niin voit luulla? ", ärähdin ärsyyntyneenä, ja katsoin lattiaan. Nojasin seinää vasten, ja pian Hermonie tuhahti.
" Mutt et sä voi noin vaan pudota, kun Draco kiitää sun ohi! ", Hermonie kohotti kulmaansa, ja käänsi pienesti päätään, ruskeat hiukset leviten tuon olkapäälle.
" No anteeksi, jos se vahingos tönäs mua. ", aloin hiljaa sopertamaan, ja puristin käteni nyrkkiin. En voinut kertoa totuutta. Joku Dracossa vain vetää minua luokseen.
" Niin varmaan. Mutta meidän pitää mennä! ", Hermonie tuhahti, ja alkaa vetämään Ronia käsivarresta pois tuvasta. Valuin seinää vasten lattialle, ja painoin kädet kasvoihini. Miten näin saattoi käydä? Ulkoa kuului ivallista naurua, ja nousin lattialta. Lähdin kävelemään ikkunalle, ja kurkistin ulos. Siellä oli Draco ja pari muuta luihusta. Sydämeni alkoi sykkiä tuhatta ja sataa, kun katsoin tuota pitkää, laihaa, komeaa, blondia miestä. Silmäni meinasivat sokeutua, sillä en räpsäyttänyt kai viiteen minuttiin, kunnes Draco käänsi katseensa ikkunaan. Jalkani pettivät, ja mätkähdin penkille. Hermonie saapui huoneeseen.
" Tuu jo, sua kaivataan Huispauskentälle! ", Hermonie hoputti, ja alkoi työntämään minua kenttää kohti tuvasta.
Seisoin huispauskentän keskellä joukkueeni vieressä. Fred ja George pelleilivät takanani, Ron puhui Deanin kanssa ja Angela kävi Woodin kanssa tekniikoita läpi. Noin kolmen kymmenen metrin päästä meistä, seisoivat luihusten pelaajat. Näin Flintin ja purin hampaitani yhteen. Hänen vieressään seisoi Crabbe, Goyle ja Malfoy, Draco Malfoy. Purin hampaitani lujempaa yhteen. En voinut kääntää katsettani tästä pitkästä, laihasta, kauniista pojasta, jonka vaaleat hiukset hulmusivat pienessä tuulessa. Draco puhui Crabben ja Goylen kanssa ja naurahteli ivallisen näköisesti. Ilmeistä ja naurusta päätellen he puhuivat pahaa jostakin "kuraverisestä". Purin alahuultani ja siristin silmiäni. Katselin pojan elehdintää pieni hymy huulillani. Draco hyppelehti paikallaan ja hänen kaunis, suloinen naurunsa raikui ympäri huispauskenttää. Se nauru sai sydämeni pysähtymään. Olisin voinut kuunnella sitä naurua vaikka viikon putkeen. Katsellessani poikaa tämän vieressä seisova Crabbe käänsi katseensa minuun. Vaikka en kuullut mitä hän sanoi, eroitin hänen huuliltaan sanan 'Draco'. Sen jälkeen hän osoitti minua ja jumalainen poika kääntyi katsomaan minua. Sydämeni alkoi hakata kun katseemme - niin kaukaa, kohtasivat. Tajusin hymyileväni ja käänsin katseeni maahan. Kuulin Dracon ivallisen naurun taas. Purin huultani. Pian tunsin kämmenen olallani. Nostin katseeni.
" Harry, eiköhän olisi aika mennä pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ennen ottelua? " Fred sanoi.
" Yleisöä alkaa jo tulla. " George lisäsi. Nyökkäsin kaksosille ja lähdin kohti pukuhuonetta vilkuillen katsomoa joka alkoi jo täyttyä ekaluokkalaisista jotka halusivat mahdollisimman hyvät paikat. Avasin pukuhuoneen oven ja pidin sitä auki kaksosille jotka tulivat perässäni. Istahdin penkille. Ron puhui Woodin kanssa viime hetken taktiikoita. Dean vaihtoi vaatteita ja kaksoset puuhasivat jotain nurkassa. Naurahdin ja avasin kaappini. Otin kaapista pelivarusteeni ja puin ne päälleni.
" Okei pojat " Wood aloitti. " Ja tytöt " hän lisäsi kun Angela rykäisi vierestäni.
" Me ollaan harjoteltu tänä vuonna tosi ahkerasti. Me voitettiin puuskupuh ja korpinkynsi, enään on luihunen jäljellä. Tää matsi on tosi tärkee, ja te ette saa mokata tätä, okei? Pelaatte niin täysillä ku osaatte, 100 prosettia ei riitä. Mä tahdon 110! Ja Harry, silmä tarkkana. " Wood sanoi ja iski minulle silmää. Väläytin kapteenillemme hymyn. Wood lähti pukuhuoneesta, ja tajusimme lähteä hänen perässään. Nappasin luutani ja jatkoin kävelyä muiden perässä. Joukkueemme pysähtyi ja menin Woodin viereen. Hän taputti minua olkapäälle ja näytti peukkua. Hymyilin hänelle. Odotimme paikoillamme kunnes meidät "kuulutettiin" kentälle. Portti edessämme avautui ja astelimme kentälle suurian hurrausten saattelemana. Vilkaisin katsomoon ja näin Hermionen, Ronin, Lunan ja Nevillen huitovan kuin hullut. Naurahdin pienesti ja jatkoin kävelyä. Pysähdyimme kentän keskelle. Kun aplodit ja huudot vihdoin lakkasivat, astuivat luihusten pelaajat omalta puoleltaan kenttää. En halunnut katsoa heitä päin, koska tiesin Dracon tulevan aivan ensimmäisenä. Tietenkään en pystynyt vastustamaan kiusausta, joten käänsin katseeni Dracoon. Poika katsoi minua silmät täynnä vihaa. Käänsin katseeni maahan.
Olin luutani selässä korkealla ilmassa. Yritin keskittyä siepin etsimiseen, mutta ajatukseni karkailivat monesti Dracoon. Yhdessä kohtaa luulin näkeväni siepin, mutta se olikin vain Deanin luudan kultainen osa joka välkkyi auringonvalossa. Yritin turhautuneena etsiä sieppiä väistellen samalla ryhmyjä jotka eivät pitäneet minusta tänään jostain kumman syystä. Tai sitten se vain tuntui minusta siltä, että ne halusivat tiputtaa minut tavallista enemmän.
Monta kertaa olin jäänyt ajattelemaan Dracoa, ja sitä enemmän tuijottamaan. Juuri niillä hetkillä ryhmyt tulivat minua päin. Huokaisin syvään. Me olimme voitolla, mutta jos blondi saisi siepin kiinni, he voittaisivat. Tosin, saisin katsoa ilon hymyä pojan huulilla. Niillä täydellisen täyteläisillä huulilla. Pudistin päätäni ja yritin nähdä sieppiä. Samassa Draco kiisi ohitseni. Katsoi pojan perään ihaillen. Hän oli niin sulavaliikkeinen, täydellinen. Hetken seurattuani kuinka poika puikkelehti ympäri kenttää, tajusin että hän meni siepin perässä. Ampaisin luudallani poikaa kohti, ja näin siepin. Lähdin sieppiä kohti niin lujaa kuin Nimbus 2000:lla pääsee. Blondilla oli tietysti parempi luuta kuin minulla, mutta minä olin kokeneempi. Lensimme Dracon kanssa kauan lähekkäin, ja se alkoi tuntua oikealta. Näin meidän kuuluisikin olla, yhdessä. Mieleni teki kokoajan kääntää katseeni vieressäni lentävään poikaan. Minun piti olla silmä tarkkana, niinkuin Wood oli sanonut pukuhuoneessa. Haluilleen ei kuitenkaan voi mitään. Käänsin katseeni Dracoon ja huulilleni nousi hymy katsoessani poikaa luudan selässä. Seuraava asia minkä muistin oli kova kipu oikeassa kyljessä. Olin törmännyt yhteen huispauskentän saloista. Lensin luutani selästä ja tipuin maahan. Nyt minua sattui selkäänkin.
" Luihunen voittaa huispausmestaruuden! " kuului huuto, ja luihuset räjähtivät suuriin aplodeihin ja riemunhuutoihin. Huokaisin syvään. Avasin silmäni ja näin joukkueeni ympärilläni. Yhtäkkiä alkoi kuulua mutinaa, ja joku työntyi joukkueen läpi. Se oli Draco. Katsoin poikaa silmiin ja nousin varovasti istumaan. Näin pojan silmissä ensimmäistä kertaa jotain uutta, häivähdyksen surua, kenties myötätuntoa?
" Kiva törmäys, Potter. Harmi ettei käynyt huonommin. " Draco sanoi palautuen taas normaaliksi itsekseen vihoineen kaikkineen. Poika naurahti ivallisesti ja lähti. Katsoin pojan perään hampaitani purren. Suljin silmäni ja menin makaamaan maahan. Mitä se oli mitä näin tuon upean blondin silmissä?
" Harry! Ootko sä kunnossa? " Avasin silmäni ja näin Hermionen edessäni. Nyökkäsin pienesti ja hymyilin tytölle. Hermione hymyili minulle takaisin ja otti kädestäni kiinni. Makasin sairaalasiiven sängyssä, ja ympärilläni oli Hermionen lisäksi Ron ja Luna. He kaikki tapittivat minua kuin olisin ollut jokin näytillä oleva esine. Nousin istumaan ja tunsin enään pientä kipua kyljessäni. Hermionen ote tiukkeni kädessäni kun nousin.
" Mitä sulle oikeen tapahtu? " Ron kysyi ja tuli lähemmäksi. Purin alahuultani. En voinut kertoa heille mitä oikeasti tapahtui; että törmäsin salkoon koska en saanut katsettani irti vieressäni lentävästä luihusesta. Erilaiset tekosyyt pyörivät päässäni.
" E-en mä tiiä. Mä en kai vaa kattonu eteeni, ja sit törmäsin. Mä oon pahoillani et me hävittiin mun takia.. " sanoin ja katsoin Ronia silmiin.
" Ei se mitään. Tärkeintä on vaan se että sä oot kunnossa. " Hermione sanoi ja hymyili minulle. Luna ja Ron nyökkäilivät vieressä.
" Wood oli aika järkyttynyt. Se luuli et joku noitui sut tai jotain.. " Ron sanoi hiljaa ja istahti sängylle. Naurahdin hiljaa.
" Miten sä voit? Onko sulla kipuja? Haluutko jotain? " Luna kysyi viaton ilme kasvoillaan.
' Dracon, sen mä haluan. ' ajattelin itsekseni ja hymyilin pienesti ajatukselle.
" En tarvii mitään, eikä enään satukkaan minnekkään. " sanoin hymyillen edelleen. Näytin varmaan i-diootilta. Luna väläytti minulle sen aina yhtä ihanan hymynsä. Katselimme toisiamme hetken.
" Noniin, Harryn on aika nukkua. " terveydenhoitaja Pomfrey sanoi tultuaan luoksemme. Hermione päästi irti kädestäni, ja hymyili minulle. Kaikki kolme lähtivät ja jäin yksin sairaalasiipeen. Yksin ajatusteni kanssa.
Sinä yönä näin ensimmäistä kertaa unta Dracosta. Me olimme Tylyahossa. Kävelimme ulkona käsi kädessä, eikä kukaan katsonut meitä ihmetellen. Olimme normaaleja. Normaaleja h0moja.
Draco silitti paljasta käsivarttani ja käännettyäni pääni, kohtasin hänen jumalaisen hymynsä. Vastasin hymyyn. Käänsin katseeni pojan silmistä, vastahakoisesti tosin, ja avasin Kolmen Luudanvarren oven. Astuin sisälle ja vedin Dracon perässäni. Näin Hermionen ja Ronin, ja vilkutin heille pienesti. Hermione hymyili minulle ja vastasin tämän hymyyn. Irroitin katseeni pariskunnasta ja istahdin pöydän ääreen. Blondi istui viereeni ja laski kätensä reidelleni.
Jos tämä ei olisi ollut unta, sydämeni olisi hakannut hulluna, mutta koska tämä oli unta, hymyilin pojalle. Tunsin itseni niin vaatimattomaksi Dracon vierellä. Hän oli jumalaisen komea, pitkä, laiha, blondi. Minä taas olin lyhyt poika jolla oli arpi otsassa. Kyseinen arpi olikin ainoa mielenkiintoinen asia minussa. Katsoin pojan silmiä, joiden ilme oli todella lempeä. Pian tarjoilija tuli, ja tilasimme kermakaljat. Katsoimme toisiamme, Kasvomme lähestyivät, lähestyivät, lähestyivät ja naps. Heräsin.
Avasin silmäni ja huomasin olevani aivan hiessä. Suljin silmäni ja huokaisin. Miksi en saanut Dracoa pois mielestäni? Miksi hänen piti vallata mieleni? Mieleni täyttyi kaiken näköisillä mielikuvilla minusta ja Dracosta. Yhdessä. Hymyilin itsekseni. Pian nukahdin uudestaan.
Seuraavana aamuna heräsin auringon paistaessa suoraan silmiini. Yritin piiloutua valolta peittoni alle, mutta en löytänyt sitä. Avasin silmäni vaivalloisesti ja huomasin peiton olevan jalkopäässäni. Nousin istumaan ja nappasin peiton syliini. Räpyttelin silmiäni hetken, yrittäen tottua valoon. Vilkaisin huoneen toiselle puolelle. Matami Pomfrey seisoi sängyn vieressä ja sängyssä makasi yksi uusista korpinkynsistä. Katselin tätä vaaleahiuksista tyttöä: hänen naamansa oli täynnä jotain ällöttäviä näppylöitä. Tirskahdin hiljaa, mutta tarpeeksi lujaa että Pomfrey kuuli sen. Hän käänsi päätään ja katsoi minua. Kävin nopeasti makaamaan ja yritin salata hymyni. Pomfrey sanoi tytölle jotain ja lähti minua kohti.
" Kas, Potter. Mitenkä sitä voidaan? " hän kysyi hymyillen ja katsoi Parane pian - kortteja pöydälläni.
" Hyvin. " vakuutin ja nousin taas istumaan. Heilautin jalkani sängyn toiselle puolelle. Matami Pomfrey nyökkäili itsekseen, tai niin ainakin päättelin. Hän haki vaatteeni jostain kaapista ja laski ne sängylleni.
" Pueppas päällesi niin pääset lähtemään. " hän sanoi hymyillen ja taputti reittäni. Hyppäsin alas sängyltä ja nappasin vaatteeni. Menin sermin taakse ja vaihdoin sairaalakaavun omiin vaatteisiini. Palasin takaisin sängylleni. Otin koululaukkuni ja pakkasin Parane pian - kortit sinne. Heitin laukun olalleni ja laitoin kengät jalkaan. Lähdin kohti käytävää ja ennen sinne astumistani vilkutin matami Pomfreylle.
Astuin käytävälle ja lähdin kävelemään kohti rohkelikkojen oleskeluhuonetta. Matkan varrella törmäsin pariin luihuseen, jotka mulkoilivat minua ivallinen hymy huulillaan. En jaksanut välittää heistä, vaan jatkoin matkaani. Hetken kuluttua kuulin takaani äänen.
" Heippa Potter. "
Pysähdyin kuin seinään, ja niin pysähtyi sydämenikin. Käännähdin ympäri ja näin edessäni, noin kahden metrin päässä, Dracon. Poika nojasi seinään ja tämän huulilla oli vino hymy. Poika nojasi seinään ja hänen huulillaan oli ilkikurinen hymy. Pojan käsi oli koukussa tämän lantiolla. Hän katsoi minua silmiin kulmiensa alta. Sydämeni alkoi takoa hullouna katsoessani touta täydellistä poikaa. En kyennyt vastamaan pojalle, joten tyydyin katsomaan häntä kysyvästi. Poika näytti empävän, ihan kuin hän haluaisi sanoa jotain mitä ei viitsisi. Katsoimme toisiamme edelleen silmiin. Lopulta poika avasi suunsa.
" Ajattelin vaan varottaa että et törmää enää salkoihin. " hän sanoi ja katsoi minua edelleen silmiin, tutkivasti. Kuulin pojan äänestä huolta, kaiken sen ivan takaa. Tai sitten vain kuvittelin sen.
" Okei.. " mumisin ja käännyin poispäin pojasta. Kun lähdin kävelemään poispäin, kuulin vaimean naurahduksen takaani. Tunsin pojan katseen itsessäni, mutta jatkoin matkaani. Kulman taakse päästyäni lähdin juoksuun. Juoksin nopeasti lihavan leidin luokse.
" Sipulikeitto. " sanoin pikaisesti. Leidi tuhahti mumisten jotain kohteliaisuudesta ja taulu aukesi. Astuin sisään ja hölkkäson poiken makuusaliin. Tarkistin ettei salissa ollut ketään ja kävin makaamaan sängylleni. Vedin verhon kiinni ja suljin silmäni. Huokaisin syvään ja hymyilin. Miten joku voi olla niin täydellinen? Purin alahuultani ja käännyin vatsalleni. Upotin kasvoni tyynyyn ja hymyilin. Kuulin koputuksen. Nostin pääni tyynystäni ja vedin verhon sivuun. Näin hymyilevän Ronin edessäni.
" Mennäänkö syömään? Dean meni jo.. " hän kysyi ja katsoi minua kysyvästi. Nyökkäsin.
Astelimme suureen saliin Ronin ja Hermionen, joka oli liittynyt seuraamme käytävällä, kanssa. Kävelimme rohkelikon pöytään. Istuin tuolille ja pidin katseeni pöydällä olevassa lusikassa. Lusikka toi mieleeni Dracon, joten nostin katseeni. Silmäni eksyivät itse Häneen, ja henkäisin ihastuksesta. Vaikka yritin, en voinut irroittaa katsettani pojasta. Seurasin hänen liikehdintäänsä, nauruaan, eleitään ja kaikkea mitä hän teki. Purin huultani yrittäessäni estään hymyäni.
Hetken aikaa jo luulin että olisin saanut katsella poikaa ilman että kukaan huomaisi, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti. Crabbe tönäisi Dracoa, joka puolestaan lopetti nauramisen, ja osoitti minua. Draco kääntyi katsomaan minua, ja katseittemme kohtaaminen sai minut punastumaan. Laskin katseeni takaisin lusikkaan. Kuulin naurua luihusten pöydästä. Puristin silmiäni yhteen. Yhtäkkiä alkoi kuulua korvia huumaavaa taputusta. Nostin katseeni ja tajusin rehtorimme Albus Dumbledoren pitäneen juuri puheen. Sillä nimenomaisella sekunnilla eteemme ilmestyi valtavasti ruokaa. Lastasin lautaselleni kanaa, kalaa, perunaa, salaattia sekä jotain ruskeaa kastiketta. Upotin haarukkani ruokaan ja lappasin sitä suuhuni. Kuulin vierestäni naurua. Käänsin päätäni ja näin Hermionen lusikka kädessään, ja Ronin, jonka naama oli ihan riisissä. Naurahdin ja jatkoi syömistäni.
Syötyäni nostin katseeni luihusten pöytään. Katselin Dracon syömistä. Vilkaisin pojan vieressä istuvaan Pansy Parkinsoniin, joka katsoi Dracoa ihastuneena. Mieleni teki motata tyttöä naamaan niin, että tämä menettäisi näkönsä. Sen jälkeen hän ei pystyisi enää katsoa Dracoa. Naurahdin ajatukselle ja laskin katseeni lusikkaan. Tajusin miksi minulle tuli lusikasta mieleen Draco ja aloin nauraa äänettömästi.
" Harry? " Hermione kysyi kun olimme lähdössä suuresta salista. Hän hymyili minulle. Vilkaisin nopeasti Dracoa ennen kuin lähdimme ulos salista. Käänsin sitten katseeni Hermioneen.
" Niin? " kysyin vastaten tytön hymyyn.
" Ajattelin, että kun minun pitäisi käydä kirjastossa, niin haluaisitko sinä tulla mukaani? " Hermione kysyi ja puru alahuulensa kulmaa. Sirirstin silmiäni.
" Etkö sä käynyt siellä jo aamulla? " kysyin ja naurahdin. Toisaalta, mitä muutakaan häneltä voi odottaa? Hermione virnisti.
" No minä unohdin pari kirjaa. " hän sanoi hymyillen. Naurahdin ja nyökkäsin.
" Vamos! " huudahdin ja naurahdin loistavalle espanjan ääntämiselleni. ( Ja jos joku ei tiedä, vamos = mennään. ) Hermione painoi huulensa Ronin poskelle ja lähdimme kohti kirjastoa. Heilautin kättäni Ronille ennen kuin katosimme kulman taakse.
" Mitä sinulle kuuluu? " Hermione kysyi hetken kuluttua. Katsahdin tyttöön.
" Ihan hyvää. Vähän väsyttää vaan. " sanoin. Hermione nyökkäsi hymyillen. Astuimme kirjastoon ja Hermionen kadotessa jonnekkin kirjahyllyjen väliin, istahdin tuolille. Hyräilin itsekseni odottaen häntä, ja katselin ympärilleni. Näin Romilda Vanen viereisen pöydän päässä. Hän katsoi minua uteliaana, ja kun katseemme kohtasivat, hän hymyili minulle ystävälliesti. Vähän liiankin ystävällisesti. Käänsin katseeni huvittuneena pois. Katselin tummansinisiä conversejani,
" Mennäänkö? " Hermione kysyi ilmestyttyään eteeni. Nostin katseeni ja näin hänet edessäni kolmen kirjan kanssa. Nyökkäsin, ja nousin tuolilta. Lähdimme kävelemään kohti rohkelikkojen oleskeluhuonetta.
" Kuule Harry? " Hermione kysyi rikkoen välillämme vallenneen hiljaisuuden. Kuulin hänen äänestään että hän epäröi.
" Niin? " kysyin hiljaa. Hermione nielaisi.
" Ethän keskeytä minua, jooko? " hän kysyi. Nyökkäsin pienesti hymyillen.
" Tuota, minä en ole voinut olla huomaamatta että sinä katson Dracoa. Ihan koko ajan. Ja et sillä samalla tavalla miten katsoit häntä pienempänä. Etkä sinä katso tyttöjä yhtään. Tai ainakaan samalla tapaa kuin Dracoa. " hän sanoi hiljaa. Järkytyin. Hän tiesi. Hermione TIESI. Mitä jos muutkin tiesivät myös? Tuijotin suoraan eteeni mitään sanomatta.
" Harry? " Hermione sanoi hiljaa. Nielaisin.
" Sekin katsoo sinua. Samalla tavalla kuin sinä häntä. " Hermione lisäsi Pysähdyin. Otin Hermionea kädestä ja lähdin viemään häntä syrjäisempään paikkaan.
" Draco ei ole hómo. " sanoin hiljaa. Tunsin miten sanat sanottuna omasta suustani sattuivat. Hermione pudisti päätään.
" Usko minua, hän on. " Hermione sanoi ja laski kätensä olalleni,
" Hermione? " mumisin katse lattiassa.
" Kerro. " hän sanoi, ja kuulin hymyn hänen äänessään.
" Mitä mieltä sä olet? Siis tästä? Mun tunteista? " kysyin hiljaa, peläten tytön reaktiota.
" Minä olen jotenkin aina tiennyt, että kaiken sen vihan takana on jotain muuta, syvällisempää, vahvempaa. Nyt sinä olet löytänyt sen. " Hermione sanoi mietteliäänä. Nostin katseeni ja Hermione hymyili minulle rohkaisevasti.
" Eli, mitä sinä ajattelet tämän asian kanssa tehdä? " hän kysyi kuin puhuisimme jostain arkisesta asiasta, kuten alruunojen siirtämisestä ruukusta toiseen. Pudistin päätäni.
" En mitään. Hän on hetero. " sanoin hiljaa, osittain yrittäen uskotella sen itselleni. Hermione hymyili minulle.
" Ei ole. Ja jos päätät tehdä asialle jotainh, minä olen tässä tukena. " hän sanoi.
" Ethän kerro kenellekkään? " kysyin.
" En. " hän sanoi hymyillen.
>
Hehhee :'D
//Karolain muokkasi jonkinlaisen ikärajan otsikkoon ja alkuun.
