Title: Rakkauden riimut
Rating: S
Pairing: Susan Bones/Seamus Finnigan
Genre: romance, drama, fluff, one-shot
Summary: Uusi valinnaisaine tuo mukanaan uudet tuulet.
A/N: Oppiainehaasteeseen aineella muinaiset riimut ja genreksi arvottiin fluff. Susan/Seamus on nams <3
Rakkauden riimutSusan Bones katseli innostuneena käytävällä pyöriviä oppilaita. Kaikki kasvot olivat hänelle ennestään tuttuja, eri asia taas oli se, tunsiko hän heitä sen tarkemmin. Susan oli puhunut ehkä kolmasosan kanssa.
Omasta tuvastaan hän tiesi tietenkin kaikki: Justin Finch-Fletchley ja Ernie McMillan sekä Hannah Abbott olivat valinneet muinaiset riimut kuten hänkin. Ernie ja Hannah olivat nykyisin kuin kaksi marjaa, paita ja peppu tultuaan valvojaoppilaiksi. Susan ei voinut sanoa olevansa tyytyväinen opettajien valintaan, mutta olisi ollut väärin sanoa hänen olevan kateellinenkaan.
Korpinkynnestä saman aineen oli valinnut vain kaksi: Amanda Mills ja Terry Boot. Oli yllätys, että niin moni oli ottanut valinnaiseksi jonkin toisen. Muinaisissa riimuissa tarvittiin älyä, joka oli tyypillistä juuri korpinkynsille.
Luihuisista oli myös kaksi (joka oli yllätys sekin, mutta vain siksi, ettei Susan uskonut yhdenkään luihuisen älykkyysosamäärän riittävän muinaisiin riimuihin), Theodore Nott ja Blaise Zabini. Heidän oltiin jo kauan huhuttu seurustelevan, mutta Susan ei oikein pystynyt uskomaan sitä. Tai siis, olihan se mahdollista eikä hänellä ollut mitään homoja vastaan, mutta ihan oikeasti: älykäs ja ihan kohteliaalta vaikuttava Theodore Nott ja mitäänsanomaton Blaise Zabini? Epäsopivin pari ikinä.
Rohkelikoista muinaiset riimut oli valinnut kolme: Hermione Granger (hän ei ollut edes yllätys), Parvati Patil ja Seamus Finnigan. Susan tiesi Patilin siskokset ja Hermione Grangerin (kukapa ei?), koska oli istunut tämän vieressä Pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla toisena vuonna, mutta Seamus oli hänelle täysin tuntematon. Hän tiesi pojan vain Rohkelikkojen ja Puuskupuhien yhteisiltä tunneilta. Hänellä oli hauska irlantilainen aksentti ja Susan muisti nauraneensa joillekin vitseille, jotka Seamus oli heittänyt. Muuten hän ei tuntenutkaan tätä rohkelikkoa yhtään sen paremmin kuin muutkaan.
Kolme minuuttia kellon soitua keski-ikäinen noita käveli määrätietoisesti kohti heidän luokkaansa. Oppilaat siirtyivät pois hänen tieltään ja kun joku toivotti tälle naiselle hyvää päivää, sai vastaukseksi nyökkäyksen ja pienen hymyn. Susan tiesi hänen olevan Bathsheba Babbling, muinaisten riimujen opettaja.
Professori pysähtyi keskustelemaan hetkeksi Hermione Grangerin kanssa. Susan oli onnekseen lähellä, jotta saattoi kuulla keskustelun.
- Neiti Granger, tämä on yllätys.
Naisen ääni oli pehmeä ja hieman tavallista korkeampi. Hermione hymyili kohteliaasti.
- Niin olen, professori.
- Sinähän osaat kaikki nämä kurssin asiat. Eikö tämä ole sinulle hieman turha?
- Siitä on yli vuosi kun olin muinaisten riimujen tunnilla. Ihme, jos muistan enää mitään.
- Älä höpsi, professori naurahti, - Sinun älylläsi muistat kaiken ensimmäisen tunnin aikana.
Keskustelun jälkeen Babbling jatkoi ovelle, avasi sen ja siirtyi sivuun päästäen oppilaat sisään.
Susan ei voinut uskoa korviaan. Oliko Hermione käynyt tämän kurssin jo kolmantena vuonna? Eihän se voinut olla mahdollista! Kolmasluokkalaiset eivät saa valita aineita, viidentenä vasta.
Susan päätti antaa asian olla, ehkä hän kysyisi siitä tunnin jälkeen Parvatilta. Hän käveli tyynesti muiden ryntäillessä varaamaan parhaita paikkoja luokan etummaisille pöydille ja istuutui sille, joka oli seinän vieressä. Kuten hän oli arvannut, Justin ja Terry istuivat vierekkäin kuten myös Ernie ja Hannah. Blaise ja Theodore olivat valloittaneet viimeisen keskipöydän aivan takana ja Hermione ja Parvati istuivat heistä kaksi pöytää edempänä. Amanda istui yksin melkein Susania vastapäätä luokan toisella puolella ja Seamus oli löytänyt paikkansa kaksi pöytää häntä taaempaa.
Bathsheba Babbling katseli luokkaa tyytyväisen oloisena. Hän heilautti taikasauvaansa, jolloin kirjapinot hänen pöydällään kohosivat ilmaan ja alkoivat itsestään leijua kohti oppilaita. Kun jokainen oli saanut kirjansa, vapaaksi jääneet kirjat palasivat takaisin opettajan pöydälle ja asettuivat siistiin pinoon.
Susan veti syvään henkeä haistaen vanhan kirjan sivuja. Se oli ollut jo ties kuinka monella oppilaalla, sillä oli oma historiansa. Joku oli lukenut sitä innolla, joku tuskaisena. Joku oli etsinyt siitä tietoa esseitä varten, joku oli tylsyyden vallitessa piirrellyt tähtiä tai muita kuvioita sivun laitoihin.
- Tervetuloa muinaisten riimujen pariin! professori hymyili huudahtaessaan tervetuliaissanat. – Olen tyytyväinen, ettei teitä ole tämän enempää. Viime vuonna luokkani oli kuin apinalauma, johon oli sekoitettu muutama gorilla ja mangusti. Yhtä sekamelskaa. Teitä on onneksi vain… yksitoista.
Useimmat hymyilivät ja jotkut jopa naurahtivat pienelle vitsille. Susan hymyili. Hän piti professorista ainakin toistaiseksi.
- Kuten huomasitte, Bathsheba jatkoi. – Saitte juuri kirjat. Ne ovat kiertokirjoja, joten kohdelkaa niitä varoen. Ensi vuoden oppilaiden on tarkoitus saada ne jälkeenne, enkä usko, että joku heistä nauttii opiskelusta rikkinäisen kirjan kanssa, joka on piirretty täyteen kuvia ja jonka sivuista puolet on revitty pois. Jos joku nyt kuitenkin haluaa repiä kirjan sivuja tai piirrellä niihin ja minä saan hänet kiinni siitä, on edessä reissu Viistokujalle ostamaan uutta kirjaa.
- Professori, minun kirjastani puuttuu viisi ensimmäistä sivua! Hermione huudahti näyttäen kirjaansa.
- Ota tästä uusi ja tuo rikkinäinen minulle, Bathsheba sanoi ja yksi pinossa olevista kirjoista lensi Hermionen luo samalla kun Hermionen kirja lennähti pöydälle. – Ja nyt nimikierros, tiedän ainoastaan neiti Grangerin nimeltä.
Ensimmäinen tunti meni nopeasti, Susan tuskin huomasi ajan kulua. Päästyään käytävään hän tajusi odottavansa seuraavaa tuntia innolla.
Kuusi kuukautta myöhemminJoulu oli tullut ja mennyt. Oli joululoman jälkeen ensimmäinen muinaisten riimujen tunti ja Susan nautti yhtä paljon tunneista kuin oli puoli vuotta aikaisemminkin. Professori Babblingilla oli värikäs persoona ja he olivat leikkineet erilaisia leikkejä muinaisten riimujen merkeissä. Susan oli ystävystynyt paremmin Parvatin ja Justinin kanssa ja oli siinä samassa jutellut muutaman kerran Ernien, Theodoren ja Seamusin kanssa. Hermionen kanssa hän yleensä muisteli vanhoja tunteja. Erityisesti niistä, joita professori Lockhart oli pitänyt. Kaiken älykkyyden ja kovan pinnan alla Hermione oli mukava ja välillä hauskakin. Susan oli tyytyväinen, että oli ennen kesän alkua valinnut juuri muinaiset riimut.
Tammikuun ensimmäinen tunti alkoi samalla tavalla kuin aina: Babbling päästi heidät sisään, he istuutuivat paikoilleen ja ottivat läksyt esiin. Päästyään luokan eteen professori kutsui kaikki esseet tai tehtävät pöydälleen pinoon ja he aloittivat tunnin.
- Päivää oppilaat, hauska nähdä teitä joulun jälkeen! Ja tervetuloa takaisin muinaisten riimujen pariin, Babbling toivotti hymyillen. – Tiedän, että olin ilkeä professori ja annoin teille läksyä joululomaksi, mutta tehtävä oli helppo eikä vaatinut minkäänlaista kirjaopiskelua.
Susan nyökkäili muiden mukana. Professori oli käskenyt heidän kirjoittaa kahden jalan mittaisen esseen joululomasta, siitä, mikä siinä oli parasta ja mitä he olivat tehneet loman aikana. Vaikein osa läksystä oli se, että se piti kirjoittaa muinaisin riimuin. Susan oli kirjoittanut innoissaan lomastaan, vaikka se olikin vaatinut aikaa. Kuukausien opiskelun jälkeen riimut eivät vieläkään istuneet hänen päähänsä kunnolla, eikä hän muistanut niitä ilman kirjaa.
- Tänään aloitamme uudella aiheella, sillä käytyämme muinaisten riimujen historian läpi ja opiskeltuamme kirjoittamaan itse riimuja, haluan kertoa teille nykypäivästä. Miten muinaisia riimuja käytetään nykyisin? Mihin niitä käytetään? Onko jossakin ammatissa hyödyllistä osata muinaisia riimuja? Osaako joku vastata näihin kysymyksiin jo etukäteen?
Susan ei yllättynyt nähdessään Hermionen käden ensimmäisenä ja ainoana ylhäällä. Hän ei kuitenkaan kuullut vastausta, sillä huomasi kirjansa välissä taitellun pergamentin. Se ei kuulunut sinne, sillä Susan ei muistanut pistäneensä pergamenttia kirjansa väliin. Hän otti se käsiinsä ja luki nimensä sen päältä.
Avattuaan kirjeen hän katsoi sitä ihmeissään. Teksti oli kirjoitettu pelkästään muinaisin riimuin! Susan unohti hetkeksi ihmetyksen ja uteliaisuuden kirjeen alkuperästä, ja avasi kirjan siltä sivulta, missä oli muinaisia riimuja. Hän otti pergamenttia ja alkoi hitaasti kääntää kirjeessä olevia sanoja riimuista tavallisiksi aakkosiksi.
Energia, jota monet kutsuvat rakkaudeksi…Mitä ihmettä?
… on itse asiassa sitä raaka-ainetta, josta maailmankaikkeus on rakennettu. Tuota energiaa ei voi manipuloida – se johdattaa meitä lempeästi ja siinä piilee kaikki se mitä opimme tässä elämässä.- Ja tässä on muistiinpanot, kopioikaa ne, kiitos, Bathsheba Babblingin ääni kantautui Susanin korviin. Oliko tunti tosiaan jo mennyt? Hänellä oli yli puolet kirjeestä vielä kääntämättä!
Kopioituaan muistiinpanot Susan kirjoitti ylös vielä läksyn, johon hän tiesi kuluvan aikaa, koska ei ollut kuunnellut tunnilla ja pakkasi sitten tavaransa pois. Kirjeen hän laittoi sille aukeamalle, jolla riimut olivat ja nousi lähteäkseen.
- Neiti Bones, voisitteko jäädä muutamaksi minuutiksi?
- Kyllä, professori, Susan vastasi ja istuutui takaisin paikoilleen. Kun muut oppilaat olivat lähteneet, Babbling käveli hänen pöydälleen ja Susanin ihmetykseksi istuutui sille.
- Et tainnut keskittyä kovin tarkkaan tänään, nainen aloitti pieni hymynkare huulillaan. - Mikset?
- Katsokaa, professori, minä nimittäin sain kirjeen, Susan aloitti. – Hassua on ensinnäkin se, että se vain ilmestyi kirjani väliin ja huomasin sen vasta nyt. Vielä hassumpaa oli se, että se oli kirjoitettu muinaisin riimuin. En voinut välttää kiusausta alkaa kääntämään tekstiä heti, ja keskityin siihen koko tunnin. Voin kuitenkin luvata, ettei se toistu, professori.
- Ota ihan rauhallisesti, Babbling sanoi ja naurahti. – Saanko katsoa kirjettä?
Susan kaivoi kirjeen laukusta ja ojensi sen professorille. Tämä avasi sen ja luki pikaisesti siinä lukevan tekstin.
- Mitä siinä lukee, professori? Susan kysyi uteliaana.
Bathsheba Babbling hymyili jotenkin lempeästi suloisella tavalla. Se oli hymy, jota Susan ei muistanut nähneensä vielä kertaakaan.
- En raaskii kertoa, Babbling sanoi hymyillen entistä leveämmin ja ojensi kirjeen takaisin hänelle. – On paljon mukavampaa, että saat sen itse selville.
- Kiitos, professori. Voinko nyt mennä?
- Kyllä, hyvää ruokahalua!
Susan ei kuitenkaan välittänyt mennä päivällisellä. Hän suuntasi kirjastoon, valitsi parhaan nurkkauksen ja alkoi jälleen kääntää kirjettä. Kahden tunnin työn jälkeen hän oli saanut käännettyä kirjeestä jo yli puolet.
Susan,
energia, jota monet kutsuvat rakkaudeksi, on itse asiassa raaka-ainetta, josta maailmankaikkeus on luotu. Tuota energiaa ei voi manipuloida – se johdattaa meitä lempeästi ja siinä piilee kaikki se mitä opimme tässä elämässä.
Kun ihminen rakastaa, kaikessa on enemmän mieltä.
Tunnemme kaikki ihmisiä, jotka yrittävät kuitata hyvät työnsä naurahtamalla tai esittämällä välinpitämätöntä, aivan kuin rakkaus olisi heikkoutta.
Kukaan ei voi toivoa saavansa rakkautta Jumalalta tuntematta ensin ihmisrakkautta.
Rakkaus on avain kaikkien salaisuuksien ymmärtämiseen.Kirjeestä oli kääntämättä enää yksi lause ja sana, joka luultavasti oli lähettäjän nimi. Susan tajusi samassa, että olisi voinut aloittaa kääntämällä nimen, mutta toisaalta tämä oli jännempää. Hän syventyi jälleen tekstiin.
Minä haluaisin ymmärtää kaikki salaisuudet, Susan, ihan kaikki. Ja minä tarvitsen sinua siihen, sillä minä rakastan sinua. Susan veti muutamaan otteeseen syvää henkeä. Keneltä tämä rakkaudenosoitus oikein oli?
Seamus- Et tiedäkään, kuinka kauan minulta meni tuon kirjoittamiseen.
Ääni pelästytti Susanin. Hän oli jäänyt tuijottamaan nimeä uskomatta sitä. Seamus Finnigan? Rohkelikosta? Mitäs hittoa?
- Kirjoititko sinä tämän? Susan kysyi ojentaen kirjeen kohti Seamusia.
- Se on sinun ja se on totta joka sana.
- Jaa, Susan totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. – Tai siis… oho. Äh, en oikein tiedä mitä sanoa. Älä ota minua vakavasti, olen vähän sekava.
- Aina vai vain nyt? Seamus kysyi huvittuneena.
- Eh… En tiedä. Nyt?
- Hyvä, sillä ajattelin ensi viikonloppua.
- Mitä siitä? Susan kysyi, vaikka aavistikin jo, mistä oli kyse. Hymy levisi hänen kasvoilleen.
- Tylyahoviikonloppu, muistatko?
- Niin?
- Lähtisitkö kanssani? Tehtäisiin jotain jännää, minä voin tarjota ainakin kermakaljat.
- Kuulostaa hyvältä, Susan hymyili ja Seamus virnisti hänelle. He olivat hetken hiljaa kunnes Susan nousi ylös.
- Joo, no, ensi viikonloppuna sitten.
- Niin, mutta… Seamus empi sanoissaan hetken.
- Niin?
- Mietin vain, että lähtisitkö nyt syömään?
- Sinun kanssasi?
- Niin.
Susan keräsi tavaransa ja he kävelivät yhdessä ulos kirjastosta. Jos joku oli tarkkaavainen seuraavana viikonloppuna, hän saattoi nähdä toisiinsa ihastuneen parin istumassa Kolmessa Luudanvarressa villin keskustelun pyörteissä. Kermakaljat olivat jääneet tiskille.
A/N2: Aamen. Sen voisi vielä sanoa, että Seamusin kirjeessä olevat rakkauteen liittyvät lauseet ovat Paulo Coehlon Parhaat mietteet-kirjasta. Eivät siis ole omaa käsialaani
