Nimi: Hiekkahiuksinen irlantilaiseni
Kirjoittaja: Invisiblegirl
Rating: K-11
Pairing: GW/SF (pikkiriikkisen HP/GW)
Beta: Eipä ole tässä songficissä.
Summary:
Kuin portaat, ne räsähtivät altani pois yksi kerrallaan. Kunnes minä seisoin pohjalla, ja katsoin ylös. Ainoa keinoni ylöspääsyyn, portaat, olivat pirskaleina. Eikä ketään näkynyt oven suussa tuomassa minulle keinoa, jolla pääsisin ylös.A/N: Eli tämä on siis kirjoitettu parituksella, jota en yleensä suosi, biisillä, josta en meinannut keksiä mitään ja vielä yöaikaan, eli varoituksen sana, teksti voi olla sen mukaista. Mutta kommentteja kaivataan! Biisi on siis
Sunrise avenuen All because of you.Albumihaasteeseen myös. ^^
Things weren’t going my way
I was feeling down all the time
You held me through the pain
Stood by me in the rainEn olisi ikinä uskonut selviäväni siitä. Olin pohjalla, niin pohjalla, että kuka tahansa ei minua olisi voinut sieltä nostaa. Olin maassa, totaalisesti masentunut. Se oli vain ja ainoastaan yhden henkilön ansioita, ja se, että selvisin siitä, oli toisen henkilön ansioita. Kaksi täysin erilaista ihmistä. Hän laittaa kätensä minun ympärilleni, puhaltaa hiuksiini. Ja nyt voin rehellisesti sanoa, että olen onnellinen, mitä en ole pystynyt oikeasti sanomaan vähään aikaan. En sen jälkeen, kun mustahiuksinen särki sydämeni. Hänellä on hiekanväriset hiukset ja hänen sylissään minä voin tuntea oloni turvalliseksi.
Sen toisen kanssa minä piilottelin. Salasin ajatukseni, tunteeni. Pidin niitä sisälläni ja kärsin, kun näin hänet muiden kanssa. Hänellä on edelleenkin paikka minun sydämessäni, mutta ei niin suurta kuin ennen oli. Minä rakastin häntä, todellakin rakastin, mutta nyt tunteet ovat viilenneet. Hiekkahiuksinen sai minut unohtamaan muut, ja ajattelemaan vain meitä. Olin taas kuin jossain huumassa hänen sylissään. Se syli oli aina lämmin ja tiesin, että voin kiivetä siihen aina, kun haluan.
Isoveljeni mulkaisee taas ärtyneesti, mutta en jaksa tehdä enää mitään. Suljen silmäni ja nuuhkin pojan tuoksuaan. Voiko ihminen onnellisempi olla? En olisi koskaan uskonut voivani olla tässä tilanteessa. En silloin uskonut olevani koskaan enää onnellinen. Mutta en tiennyt silloin, että hän tulisi luokseni kuin ritari valkoisella ratsulla ja nostaisi minut pois sen pohjattomalta tuntuvan kuilun pohjalta. Täältä ylhäältäpäin se ei enää näyttänyt niin pohjattomalta.
En enää tiedä vihreäsilmäisen ilmeistä, mitä hän ajattelee. Joskus hän katsoo minua, ja hänen silmissään näkyy pieni heijastus surusta, mustasukkaisuudesta. Mutta sitten se on ohi, ja hän jatkaa shakkipeliään muina miehinä. En tiedä, missä olisin nyt, jos hän ei olisi jättänyt minua. Ehkä hänen sylissään, ehkä jossain muualla. Ehkä en missään, sen verran vaarallinen sota oli ollut. Varsinkin hänelle.
En jaksanut edes ajatella sitä. Silloin kaikki oli tuntunut menevän penkin alle, mikään ei mennyt hyvin, kukaan ei kuunnellut. Minulla oli paha olla. Mutta hän tuli, ja pelasti minut. Kuunteli, ja auttoi. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen, mutta hän väittää edelleenkin sen olevan vain lähimmäisenrakkautta, eikä siitä tarvinnut olla kiitollinen. Ei hän tarvinnut vastapalvelusta.
Käperryin hänen syliinsä siinä sohvalla, takkatulen rätistessä. Tiesinn veljeni mulkoilevan minua, hän ei ymmärtänyt. Hän oli iloinen kun aloin pyöriä vihreäsilmäisen kanssa. Veli varmasti ajatteli, että olimme täydellinen pari. Hän ei tietänyt puoliakaan. Eikä hän suostunut iloitsemaan puolestani, en minä ollut mustahiuksisen kanssa niin onnellinen kun olen hiekkatukkaisen kanssa.
So today I'm free
Feeling fine all the time
Don't have to wait and see
We're on a one way dream
Like the clouds I'm flying and I'm..."Minä taidan mennä nukkumaan nyt. Väsyttää ihan kauheasti", sanoin hänelle ja hän suukotti minua otsalle. Tunsin myrtyneen katseen selässäni, ja käänsin pääni nopeasti hymyillen sädehtivästi. En viitsinyt antaa heille sitä iloa, että he pystyisivät tuhoamaan meidän ilomme. Tuohtuneena käänsin kasvoni hänen puoleensa ja suutelin suulle. Mitä väliä heidän mielipiteillään oli? Tiesin jo ennalta, mitä Ronin seuraavassa kirjeessä äidille lukisi. Enkä oikeasti jaksanut välittää.
Kömmin hänen sylistään paljaalle lattialle. Se tuntui kylmältä lämmön jälkeen, mutta pienistä vilunväristyksistä huolimatta kiipesin makuuhuoneeseen. Kuulin pientä tuhinaa, jotkut olivat jo nukkumassa. Kampesin itseni sänkyyn ja vedin peiton korviin. Muistelin hänen sylinsä lämpöä, sitä ei voinut verrata tähän kylmään sänkyyn.
Ennen en ollut nukahtanut helposti. Olin pysynyt hereillä kauan, nähnyt pätkiä unista, painajaisia. Sitten itkenyt itseni uneen, ja aamulla heräsin väsyneempenä kuin illalla, kun menin nukkumaan. Hän sai painajaiset katoamaan. Kertoi täydellisen unen salaisuuden, miten saatoin saada unen päästä kiinni, ja voin nukkua hyvin.
Joskus katsoin vielä vihreäsilmäistä, joskus kaipasin häntä. En vielä ollut täysillä päästänyt irti. En oikein osannut, olin riippunut hänessä jo vuosia. Nyt olisi aika päästää kunnolla irti. Ehkä joskus päästäisinkin, en tiennyt, päästäisinkö koskaan kokonaan. Toivoin sitä.
Aamu valkeni minulle toivon merkeissä. Ennen se oli merkinnyt yhtä lohdutonta päivää lisää, yhtä murheellista vuorokautta. Nyt se oli yksi mahdollisuuksien auringonnousu. Hän odotti minua oleskeluhuoneessa. Näin hänet, sen valitun pojan, nurkassa, mutta enää se ei aiheuttanut yhtä paljon sydämen kivistystä kuin ennen. Tai riipaisua sisimmässä, kuten eromme jälkeen. Nyt saatoin katsoa häneen, ja vain nyökätä tervehtimisen merkiksi. Hän, irlantilantilainen, pujotti sormensa minun sormieni lomista ja olimme kuin yksi persoona. Hymyilin. Ehkä menneet olivat nyt todellakin ohi.
Nyt jaksoin keskittyä tunneillakin. Hän ei ollut siellä minua piristämässä, joten minun piti pärjätä itsekseni. Ennen se oli vaikeaa, mutta ei enää. Nyt en rypenyt itsesäälissä sitä vähäistä aikaa, jolloin jouduin olemaan hänestä erossa. Ei aina tarvinnut olla yhdessä.
Silti, minulle tulee ikävä. En tajua, miten en joskus edes noteerannut hänen olemassaoloaan. En nähnyt muita kuin hänet, arpiotsaisen maailmamme pelastajan. Palvoin, kunnioitin melkein liiaksi. Maailmani oli yksiselitteinen, ei siinä ollut muuta kuin hän. En ymmärtänyt, että muuallakin on elämää. Ja kun hän viimein huomasi minut, riemuni oli ylimmillään. Ero oli rankka isku maahan, kun olin viimeiset kuukaudet leijaillut pilvien päällä.
Ei kukaan uskonut, että minä voisin masentua. Minä olin se punahiuksinen ilopilleri, joka piristi kaikkia. Se, joka oli aina iloisena, pienenä energiapakkauksena, kun muu maailma oli väsähtänyt. Mutta minä masennuin. Jopa niille kaikista iloisemmillekin tapahtuu joskus niin, voitko uskoa? Siitä kaikki oli alamäkeä. Muut ajattelivat vain, että olin hieman surullinen eron takia, mutta piristyisin pian. Niin se aina oli ollut. Mutta minä valuin syvämmellä siinä murheen meressä, loputtomassa itsesäälissä ja pohdiskelussa, miten saisin hänet takaisin. Lukemattomat keinot pettivät minun altani, ja tipuin alemmas.
Kuin portaat, ne räsähtivät altani pois yksi kerrallaan. Kunnes minä seisoin pohjalla, ja katsoin ylös. Ainoa keinoni ylöspääsyyn, portaat, olivat pirskaleina. Eikä ketään näkynyt oven suussa tuomassa minulle keinoa, jolla pääsisin ylös.
Olin pohjalla kauan, liian kaun. Viruin yksinäni, seuranani vain itsesyyttelyni. Jos en olisi sanonut näin, tai tehnyt noin, hän olisi varmasti vielä minun kanssani. Tai ehkä ero johtui sittenkin tästä jutusta, vai oliko se vain minun vuokseni? Äkkiä löysin itsestäni kymmeniä vikoja, eihän poika nyt tälläisen kanssa haluaisi olla!
Sitten joku avasi oven, katsoi minuun, joka istuin siellä lattialla ja odotin pelastajaani, ja heitti minulle köyden, jonka avulla pääsin kiipeämään takaisin ylös. Joskus otteeni ei pitänyt köydestä, ja tipuin takaisin lähtöpisteeseen, mutta hän kehotti minua jatkamaan. Ja lopulta minä olin ylhäällä. Ja siitä alas katsoessani, tajusin, että en ehkä olisi itse päässyt ylös. Tai olisin, mutta se olisi kestänyt paljon kauemmin.
Nähdessäni hänet taas oleskeluhuoneessa, ryntäsin hänen syliinsä, painoin pääni hänen rintaansa vasten ja vedin hänen tuoksuaan nenääni. Suljin silmäni ja melkein nukahdin siihen. Näin hänet, tummahiuksisen, taas nurkassa, mutta tällä kertaa hän ei aiheuttanut minussa minkäänlaisia tunteita. Ei sellaisia, kun olin nähnyt irlantilaiseni oleskeluhuoneen ovelta. Siristin silmiäni hieman, ja hymyilin vienosti hänelle. Vihreäsilmäinen katsoi minua ja minä mietin, että oliko hän päässyt minusta yli. Sillä minä olin päässyt hänestä yli.
Ja minä torkahdin, ja näin unen, jossa tummahiuksinen oli taluttamassa minua alttarille. Minulla oli sininen, pitkä leninki ja hänellä vihreä puku. Yritin rimpuilla hänen otteestaan, mutta hän ei päästänyt irti. Musiikki soi, kaikki hymyilivät. Kaikki veljeni eturivissä näyttivät peukkuja, minut valtasi pakokauhu. Seisahduimme papin eteen, ja hän alkoi puhua. Rimpuilin taas, huusin, mutta kukaan ei kuullut. Poika vain hymyili, eikä katsonut minua kunnolla silmiin. Sitten tuli hiljaisuus, kuulin vain kavioiden kopsetta. Hiekkahiuksinen tarttui minua kädestä kiinni ja nosti minut taakseen hevosen selkään. Tummahiuksisen hymy jäätyi, hän irrotti otteensa. Ratsastimme pois, ja katsoessani taakse, näin pojan silmissä surun.
Säpsähdin hereille, ja katsoin hänen silmiinsä. Irlantilaisen, hiekkahiuksisen pojan silmiin. Siinä minä halusin loppuikäni olla, hänen sylissään. Ja minä selitin hänelle uneni, ja hän sanoi minulle, että se oli vain uni. Että minun ei tarvinnut pelätä, että kukaan pakottaisi minut naimisiin kanssaan. Ja minä hymyilin, voi, kuinka hupsulta uneni nyt kuulostikaan. Mutta hän ei nauranut, silitti vain hiuksiani, ja käski nukahtaa uudelleen. Ja nähdä jonkun mukavan unen, jonka minä voisin kertoa hänelle. Niin minä nukahdin, mutta vaikka näin todella mukavan unen, en muistanut sitä enää herätessäni. Hän vain nauroi, ja puhalsi hiuksiini.
And now I’m flying high above the sky
And it’s all because of you
I got a feeling in my heart
My life can really start
And it’s all because of you
I’ll defend this fairytale
For me it's true till the end
Something more than real
With you I can't pretend
So today I'm free
Feeling fine all the time
Don't have to wait and see
We're on a one way dream
Like the clouds I'm flying and I'm...
And now I’m flying high above the sky
And it’s all because of you
I got a feeling in my heart
My life can really start
And it’s all because of you[size=75]//destine muokkasi ikärajan otsikkoon[/size]
