Kirjoittaja: minä, haaremisieni
Ikäraja: k11
Paritus: H / D
Genre: Angst
Varoitukset: enpä sanoisi sellaisiin tarvetta olevan, paitsi jos joitakin häiritsee wnbrunollinen asu.
A/N: Jhoo en ole runoilija mutta runoilempa silti.
Ja jos joku yhdistää Naruto(.)fi'ssä olevaan samannimiseen tarinaan (jota epäilen vahvasti) on ainoa sanani siihen: sekin on minun omani. Vähän vain nimiä sieltä täältä vaihtelin yms yms koska ite tykkään siitä, ja ajattelin että potterversio vois olla kivaki siitä.
Karvaat kyyneleet
Käsi kädessä kävelimme, aurinko asteli
pois pilvien takaa, linnut lauloivat ilolauluaan.
Tietä jatkui käveltävänä ikuisuuteen.
Sitten tuli korppikotka, joka terävällä
nokallaan pisti aurinkoon reiän. Hitaasti,
huomaamattomasti, auringon ilo haihtui ja
valo pieneni. Huomaamattomasti viaton
kaunis sielu kitui kohti hidasta ja tuskallista
kuolemaa.
Monesti päivässä sanoit: ”Rakastan sinua, Harry”.
Joka kerta uskoin sinun sitä tosissasi tarkoittavan.
Kaunis uni vain, josta havahduin. Todellisuus on
musta.
”Rakastan sinua, Harry”, sanoit jälleen, vastasin:
”Niin minäkin sinua, Draco”. Seuraavassa hetkessä
päästit kädestäni irti ja nousit sen korppikotkan
selkään. Korppikotka liisi kauas pois, puhjenneen
auringon taa, sinä, ja elämäni, selässään.
Sinä laskit kädestäni irti, annoit minun
vajota pimeyteen. Takaisin siihen kylmään,
tuskalliseen pimeyteen, josta minut jo kerran
enkelinsiivilläsi nostit. Tämä pimeys on
minulle vankila, sielu vailla elämää. Tässä
syvenevässä pimeydessä itken karvaita kyyneliä,
kunnes onnettoman loppuni kohtaan.
Viimeiset sanani olivat: ”Rakastan sinua,
Draco..” Ja kun minut etsittyäsi löydät,
olen ruumiini jättänyt kosteaan punaiseen
lammikkoon, paloiksi revityn sydämeni
maan pinnalle, lähtenyt sielullani matkalle,
samaan paikkaan kuin puhjennut aurinko.
Nyt on sinun vuorosi itkeä.
