Kirjoittaja Aihe: Kuolemattomat kuolleet, S  (Luettu 4141 kertaa)

Dria

  • ***
  • Viestejä: 939
  • Femmeilijä
Kuolemattomat kuolleet, S
« : 30.01.2011 18:52:16 »
Ikäraja: S
Genre: Onko Angst Without Plot genre?
Pari: viittauksina Fred/George, Ginny/?
Yhteenveto: Sen ei pitänyt mennä näin.

Haasteet: Kerää kaikki hahmot (George Weasley), Perspektiiviä parittamiseen (kaksoset)

A/N: Elikkä sain idean Olavi Uusivirran kappaleesta Me ei kuolla koskaan. Sitten se meni masentavammaksi…


Kuolemattomat kuolleet


George Weasley makasi hiljaa vuoteellaan ja kuunteli hengitystään. Sisään, ulos, sisään, ulos… Jatkuva kierto, joka ei katkennut hetkeksikään. Hän oli selvinnyt jälleen yhden unettoman yön yli. Sodan jälkeen ne eivät olleet harvinaisia. Uni tarkoitti painajaisia. Oli turvallisempaa odottaa aamua valveilla, kunnes auringon haalea kajahdus pilkisti puolittain suljettujen verhojen takaa.

Taivas oli harmaa huolimatta siitä, minkä sävyinen se todellisuudessa oli. Pian Molly huutaisi hänet alakertaan ja katsoisi häntä säälivästi.

”Voi, Georgie, näytät kaamealta!” äiti sanoisi ja halaisi häntä. ”Kaikki on hyvin.”

Vakuuttelut eivät toimineet. Miksi kaikki kuvittelivat, että hän kaipasi sääliä?! Hän oli menettänyt Fredin! Kuinka elämällä voisi olla mitään merkitystä? Hän oli menettänyt kaikkensa, toisen puoliskonsa! Kuinka hän voisi jatkaa elämäänsä? Kaikki. EI. Ollut. Hyvin.

”Sen ei pitänyt mennä näin, Fred…” George kuiskasi hiljaa käheällä äänellä. Hän puhui ensimmäistä kertaa lähes viikkoon. Sanat olivat menettäneet merkityksensä, elämä oli tarkoituksetonta. Hän eli varjon elämää.

Rappusista kuului kolinaa. George olisi hymyillyt ennen sotaa vastaavassa tilanteessa. Hänen sisarensa tuli sieltä kotiin. Ilmiintyminen umpihumalassa oli vaikeaa. Paperinohuilta tuntuvien seinien läpi kuului kaikki. Kuinka Ginny hoippui omaan huoneeseensa ja kompasteli sänkyynsä, joka valitti hiljaa.

Ginny oli ainoa, joka ymmärsi hänen tunteitaan. Ginny oli ainoa, joka ei säälinyt häntä vaan heitti kaadolla päähän ja käski pelaamaan huispausta. Pikkusisar tiesi, miltä tuntui menettää rakastamansa henkilö. Sen tähden hän jatkoi veljensä kiusaamista. Välillä hän meni rajojen yli, jolloin George huusi, heitti tavaroita ympäriinsä ja pakeni päiviksi kotoa.

Palatessaan hän anoi aina anteeksiantoa. Tunteiden purkaminen auttoi hetkellisesti.

”Se menee ohi. Sen on pakko mennä”, Ginny oli mutissut kasvot tuskan vääristämänä. Tytöllä oli tuskin helpompaa, mutta hän selviäisi. Luultavasti… Hän oli liian jääräpäinen luovuttaakseen.

”Silloin Tiedät-kai-kuka voittaisi”, Ginny oli todennut kylmällä äänellä.

Fred… Niin, George kaipasi toista puoliskoaan. Hänen veljeään, rakastettuaan, uskottuaan, jonka sota oli niin julmasti tuhonnut. Yksi kirous oli syössyt Georgen elävien haamujen maailmaan. Paikkaan, missä ei ollut värejä, lämpöä tai aikaa. Hän tiesi, että maailma jatkoi eteenpäin, mutta hänen oma pieni maailmansa oli pudonnut ajasta. Kaikki oli niin epäreilua!

Huoneessa oli vielä Fredin tavaroita. Nurkkaan eksynyt sukka, pino pelikortteja pöydällä, kehitysasteella olevia Weasleyn Welhowitsejä… George ei koskaan siirtäisi niitä tuumaakaan. Kuinka hän voisi? Ne olivat ainoa muisto pojasta.

Äänten lisääntyessä George nousi ylös konemaisesti. Äiti puuhasteli keittiössä aamiaista hänelle, Ronille, Ginnylle ja itselleen. Isä oli kuitenkin jo lähtenyt töihin… Pian äiti huutaisi, että aamiainen on valmis. Päivät olivat kaikki samanlaisia, hän kulki niiden läpi horteessa.

George ei halunnut mennä alas. Hän ei jaksanut tänään uutta päivää ilman Frediä. Siispä hän suunnisti sisarensa huoneeseen, turvapaikkaansa. Ginny ei pakottaisi häntä kohtaamaan muita. Hitto, Ginny tuskin oli edes hereillä.

Hän raotti ovea ja pujahti pimeään huoneeseen. Tasainen hengitys paljasti, että Ginny nukkui humalaansa pois. Hyvä niin. Hän ei halunnut puhua.

Vasta tunteja myöhemmin, kun äiti oli käynyt katsomassa tytärtään kolmesti ovenraosta, Ginny heräsi kalpeana ja huonovointisena. Hän ei valittanut, kiitti vain heikosti hymyillen, kun George ojensi hänelle lasin vettä ja lääkettä. Ginny ei koskaan valittanut, ei itkenyt ja vain harvoin näytti tuskansa.

Joku Ginnyn rakastama henkilö oli kuollut, mutta kukaan ei tiennyt kuka. Tyttö ei puhunut. George ei kysellyt. He tulivat kohtalaisen hyvin toimeen keskenään.

”Siitä on 77 päivää… hieman yli 1 848 tuntia…” hiljainen kuiskaus kertoi Ginnyn tointuneen sen verran, että hän saattoi puhua.

George ei vastannut eikä Ginny halunnut vastausta. Siihen jäi heidän keskustelunsa, kumpikaan ei halunnut puhua, sillä ainoa kysymys, jonka he halusivat kysyä, oli: kuinka tässä kävi näin?

Ja siihen he eivät saisi koskaan vastausta.


**

Fin


A/N: Kommenttia?
« Viimeksi muokattu: 22.03.2015 07:40:57 kirjoittanut Beyond »
"Ajan pyörä pyörii ja aikakaudet tulevat ja menevät jättäen jälkeensä muistoja, joista tarinat syntyvät. Tarinat haipuvat myyteiksi, ja myytitkin on jo kauan sitten unohdettu, kun ne luonut aikakausi jälleen koittaa."
Ava by Cea

sennamiila

  • miss Lestrange
  • ***
  • Viestejä: 715
  • Slytherin Pride
    • Haaveeni hulluuden tatuoimat
Vs: Kuolemattomat kuolleet, K-7
« Vastaus #1 : 01.02.2011 10:17:08 »
Mä en tiedä, mitä oikein sanoisin, kun jotenkin nyt kaikki sanat on kadonnut - eli tää ficci sai mut siis ihan sanattomaks.

Taisi olla tuo otsikko, joka minut sai ficin lukemaan. Se oli jotenkin puoleensavetävä, enkä voinut olla tätä klikkaamatta auki ja lukematta. Ja en todellakaan kadu sitä, tämähän oli ihana. Jo ensimmäinen lause sai minut mukaansa. Kuvailu oli tosi kaunista ja toi Ginnyn ja Georgen välinen yhteisymmärrys oli kiva oivallus ja hienosti toteutettu. Georgen kaipuu veljeään kohtaan tuntui erittäin aidolta - juuri tuollaiselta hänestä varmaan tuntuikin Fredin kuoltua. Hallittu lopetus kaikessa yksinkertaisuudessaan antoi viimeisen silauksen kauniille tekstille.

Lainaus
Yksi kirous oli syössyt Georgen elävien haamujen maailmaan.
Tää oli varmaan kaikista paras kohta koko ficciä. Jotenkin niin ihanan symppis lause.

Valitan kommentin vajautta, mutta en vain nyt osaa löytää oikeita sanoja :)

Kiittäen tästä lukukokemuksesta
sennamiila


Ja mulla kiire etsimään taas uusi syy,
miksen voi olla onnellinen nyt
ja rakastaa sitä, mitä mun vieressä odottaa.

Eulalia

  • Herkkusienijumbo
  • ***
  • Viestejä: 237
Vs: Kuolemattomat kuolleet, K-7
« Vastaus #2 : 01.02.2011 13:31:41 »
Olet valinnut ficciisi koskettavan aiheen ja onnistunut toteuttamaan sen mielestäni erittäin hyvin. Twincest ei ole minun juttuni, mutta tässä sillä ei onneksi (ja varmaan ikärajapuiteenkaan vuoksi) retostella, vaan tätä pystyi lukijana hyvin tarkastelemaan ihan vain veljen menettämisen näkökulmasta. Olet kuvaillut Georgen tuskan hyvin ja hänen tuntemuksensa ja tapansa käsitellä suruaan tuntuu uskottavalta ja helpolta samaistua.

Eniten pidän ficissä kuitenkin Ginnystä ja tavasta, jolla olet sisällyttänyt hänet mukaan niin luontevasti. On hienoa, että kirjoitit tarinaan sen yhden ihmisen, jonka George kokee ymmärtävän, sillä turha "kukaan ei voi ymmärtää minua" -angsti on aika kornia ja kliseista tavaraa. Siksi Ginnyn vastaavanlainen tuska ja siksi sisarusten samaistuminen toistensa olotilaan tekee ficistä entistä paremman. Ginnyn humala ja Georgen ajatukset siitä tuntuvat ymmärrettäviltä ja olet nekin sisällyttänyt tarinaan ihanasti ilman turhaa haloota toisen kännäämisestä.

Oma lempikohtani koko tarinassa oli ehdottomasti tämä:

Lainaus käyttäjältä: Dria
”Siitä on 77 päivää… hieman yli 1 848 tuntia…”

Eulalia

Dria

  • ***
  • Viestejä: 939
  • Femmeilijä
Vs: Kuolemattomat kuolleet, K-7
« Vastaus #3 : 02.02.2011 02:17:34 »
Kiitoksia kommenteistanne, on aina hauskaa huomata, että joku jaksaa kommentoida näitä  :D

sennamiila: Mukava kuulla, että pidit ja että tämä vaikutti aidolta, koska kuolemasta on hirvittävän vaikea kirjoittaa siten, että tarina pysyy kasassa.

Eulalia: En varmaan olisi kirjoittanut twincestiä, jos se ei olisi ollut osa haastetta. En jaksanut itsekään sitä kukaan ei voi ymmärtää minua angstia ja Ginny sopi mielestäni hyvin tähän. Hänet oli helppo kirjoittaa mukaan. En itse asiassa edes tajunnut, että Ginnyn juominen saattaisi aiheuttaa haloota, mutta tosiaan, hän on alaikäinen...

"Ajan pyörä pyörii ja aikakaudet tulevat ja menevät jättäen jälkeensä muistoja, joista tarinat syntyvät. Tarinat haipuvat myyteiksi, ja myytitkin on jo kauan sitten unohdettu, kun ne luonut aikakausi jälleen koittaa."
Ava by Cea

Naminé

  • Vieras
Vs: Kuolemattomat kuolleet, K-7
« Vastaus #4 : 02.02.2011 11:47:45 »
Angst without plot on oikein hyvä genre.  ;)

Ajatus ei toimi enää, fail.

Tuo aloituskappale on ihan loistava. Pääsin heti tunnelmaan ja muutenkin, mikä kertoo paremmin tuskasta kuin se, että joutuu ajattelemaan hengitystäänkin. Muutenkin tuo on kertova kuvaileva, nukkuminen=painajainen, selviämistä, turvallisuuden kaipuuta.

Tykkäsin, että Ginny on veljelleen jonkinlainen tukipilari. Melkein samassa jamassa, tukee toista. Sopi tähän oikein hyvin. Ja se, että George meni mielummin istumaan tytön huoneeseen ja kuunteli katseli tämän nukkumista kuin kohtasi maailman kuvasi hienosti sellaista.. no turvattomuutta kun en keksi sitä sanaa, jota piti käyttää.

Ainoa mikä tässä häiritsi oli tuo kohta, jossa oli noita kysymys- ja huutomerkkejä. Tai siis joo se on tehokeino, mutta jotenkin se särähti silmään (lolmikäsana). Niitä olisi ehkä voinut olla vähemmän tai jotankin, tämä siis täysin minun mielipiteeni.

Tosi kaunis tunnelma, sellainen lohduton, tuskainen, kipeä ja kuitenkin, koska heitä oli kaksi niin siedettävä.

Kiitos tästä
Naminé

Dria

  • ***
  • Viestejä: 939
  • Femmeilijä
Vs: Kuolemattomat kuolleet, K-7
« Vastaus #5 : 02.02.2011 20:03:53 »
Naminé Tästä lähtien angst without plot on sitten genre. Itseasiassa en huomannut itse aikaisemmin, kuinka paljon käytin huuto ja kysymysmerkkejä  :o  Muta siis ihan hyvä huomio, niitä on todella paljon...

Kuvaileva teksti on kiva kirjoittaa ja kiva että pidit siitä  :D

Kiitos kun eksyit kommentoimaan  :D
"Ajan pyörä pyörii ja aikakaudet tulevat ja menevät jättäen jälkeensä muistoja, joista tarinat syntyvät. Tarinat haipuvat myyteiksi, ja myytitkin on jo kauan sitten unohdettu, kun ne luonut aikakausi jälleen koittaa."
Ava by Cea