Nimi: Ikimuistoinen joulu
Kirjoittaja: niiina
Beta: Tikkis
Ikäraja: S
Genre: Fluff
Paritus: Draco/Hermione
Yhteenveto: Draco ei voinut käsittää, kuinka joku saattoi olla niin välittävä, että kantoi jokaisen murheen harteillaan muidenkin puolesta.A/N: Joulu oli itsellä niin kiireinen, että vaikka olin ajatellut tämän aattoluukkuun niin en ehtinyt tätä julkaista eilen, joten en kehtaa enää alkaa törkkimään eilisen luukkua. Julkaistaan siis erikseen, kun saamme vielä jouluisesta osastosta nauttia.
Tämä on aika nopeasti kirjoitettu pieni pätkä, jolla yritin hieman kaivella taas omaa kirjoittamista, joka on piilotellut jo jonkun tovin enkä meinaa saada siitä enää kiinni.
Hyvää joulua kaikille ihanille finiläisille! Mahtavaa kun olette jaksaneet vuodesta toiseen olla täällä ja saadaan pidettyä tämä yhteisö elossa! Aivan ihania luukkuja kaikilta sekä jouluisia tekstejä.
Ikimuistoinen joulu
Lumi satoi kauniisti kohti maata. Se peitti hennolla verhollaan tumman pinnan saaden siihen uuden elon.
Draco ei voinut olla hymyilemättä, vaikka se ei ollut hänelle tyypillistä. Näky ikkunan takana oli lumoava. Hän rakasti lunta. Takkatulesta kantautuva raksahtelu sai miehen kääntymään ympäri. Liekit valaisivat olohuoneen hennon oranssilla sävyllä, joka loi tilaan lämpimän tunnelman.
Sohvalla viltin alla kääntyvä hahmo huokaisi unissaan hiusten levitessä naisen kasvoille peittäen ne kokonaan. Draco astui lähemmäksi sohvaa, polvistuen sen eteen. Hän antoi kätensä koskettaa hiusten tummaa pintaa siirtäessään ne kauemmaksi. Hiusten alta paljastui kauniit kasvot, joiden pinnalle ilmestyi ryppyjä naisen nähdessä painajaisia. Sota oli jättänyt arpensa heistä jokaiseen, niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Draco ei voinut käsittää, kuinka joku saattoi olla niin välittävä, että kantoi jokaisen murheen harteillaan muidenkin puolesta.
Mutta sellainen Hermione Granger oli.
Sankari.
Jokaisella sankaruudella oli vain erilaiset merkityksensä ja ulkomuotonsa. Hermionella se tarkoitti levottomia unia urheiden tekojensa jälkeen.
"Hei", Draco kuiskasi hiljaa sivellessään Hermionen silkkistä poskea. Huolesta kurtistuneet kulmat suoristuivat naisen avatessa silmänsä unisena.
"Hei", Hermione huokaisi.
"Sataa lunta", Draco jatkoi. Hermionen huulille ilmestyi utuinen hymy.
"Rakastan lunta."
"Tiedän."
"Saamme sittenkin valkoisen joulun. Elliot tulee olemaan innoissaan", Hermione iloitsi. Hän nousi samalla istumaan ja antoi katseensa vaeltaa ikkunasta ulos, jossa suuret pumpulimaiset lumihiutaleet putoilivat taivaalta.
"Elliot ehtii olla innoissaan myös aamulla. Annetaan hänen nukkua", Draco hymähti. Mies painoi otsansa Hermionen pyöristyneelle vatsalle ja tunsi, kuinka uusin tulokas liikkui vimmatusti.
"Minulla on sinulle lahja", Draco jatkoi katsoessaan Hermionen kasvoja, joiden katse oli edelleen tulevassa talven ihmemaassa.
"Onko?" Hermione henkäisi kääntäessään katseensa takaisin Dracoon. "Joulu on vasta huomenna."
"En tarvitse joulua antaakseni sinulle tätä lahjaa", Draco hymähti, mutta antoi silti harvinaisen hymynsä kiriä huulilleen. Miehen vaaleat hiukset olivat hieman sekaisin, mikä sai Hermionen hymyilemään hieman enemmän. Kukaan muu ei saanut nähdä Dracoa niin.
"Mitä se on?" Hermione hihkaisi innoissaan ja työnsi kätensä eteenpäin valmiina vastaanottamaan lahjansa. Ele sai Dracon nostamaan toista kulmaansa, mutta mies kaivoi takataskustaan pienen rasian, jonka hän nosti Hermionen käsien yläpuolelle omassa kädessään. Draco avasi rasian saaden Hermionen henkäisemään syvään.
"Hermione Granger, tuletko vaimokseni?”
Hermione katsoi häkeltyneenä kaunista vaaleaa sormusta täydessä hiljaisuudessa.
"
Draco Malfoy, luulin, ettet sinä ikinä kysyisi! Meillä on pian jo kaksi lasta sekä yhteinen koti! Olin jo luovuttanut, ettemme ikinä menisi naimisiin."
"Eli?" Draco kysyi hölmistyneenä Hermionen äkkinäiselle purkaukselle. "Olen mies, mitä sinä voisit olettaa?"
"Älyä!"
"Eli sinä et halua mennä naimisiin kanssani?"
"Totta kai minä haluan!" Hermione huudahti ja tarrautui Dracon kaulaan. Mies yritti pitää sormuksen vaivoin kädessään, ettei rasia tippuisi lattialle.
"En enää ikinä tee mitään suuria eleitä, kun olet raskaana", Draco huokaisi hiljaa.
"Mitä sanoit?"
"En mitään. Saanko laittaa sormuksen sormeesi?"
"Kyllä." Hermione ojensi kätensä Dracon eteen antaen miehen pujottaa upean sormuksen sormeensa. Se tuntui niin täydelliseltä, että olisi voinut luulla sen olevan tehty juuri hänelle.
Draco nosti hellästi Hermionen kasvoja leuasta painaessaan huulensa naisen huulia vasten. Suudelma oli hellä, mutta samalla vaativa.
"Rakastan sinua."
"Niin minäkin sinua."
Hermionen hymy oli muuttunut takaisin lämpimäksi ja naisen kasvoilta paistoi onni. Draco oli tajunnut jo vuosia naisen vihjaukset naimisiin menemisestä, mutta jokin oli aina tuntunut estävän häntä. Kai pelko siitä, ettei hän ansaitsisi tätä kaikkea. Elliot oli ollut heille jo suuri muutos kolme vuotta sitten ja rakentanut myös uskoa siihen, että Hermione todella halusi olla hänen kanssaan. Tuleva lapsi oli vain se viimeinen sinetti, mitä Draco tunsi tarvitsevansa.
Hän tiesi, että he olivat perhe ilman sormustakin, mutta nyt he olivat jotain kokonaista. Sota oli tuhonnut paljon, mutta haavojen kasaan parsiminen oli tuonut yhteen myös kaksi sellaista ihmistä, joita kukaan ei välttämättä olisi voinut nähdä perheenä. Mutta se ei koskaan häirinnyt heitä, koska he näkivät.
Tästä tulisi ikimuistoinen joulu.